pyöriäinen

Toinen synnytys Lohjalla, eka remonttia ennen ja toka remontin jälkeen. Tilat oli hienot nyt rempan jälkeen. Synnytyssali oli viihtyisä, amme oli, tosin en sinne ammeeseen mennyt. Olin yksin kahden hengen huoneessa ja huone oli viihtyisä ja kiva. Melkein kuin hotellissa olisi ollut. Henkilökunta pääasiassa ihanaa, muutama vähän tympeämpi sattui kohdalle.

Kirja. Kaikki muu tuli tarpeeseen. Miten teillä on jäänyt herkut syömättä?

Kahdesta ekasta lupailtiin poikaa, kolmannesta lupailtiin tyttöä. Kaikki piti paikkansa.

Ekasta tuli 11 kg, tokasta ja kolmannesta n. 13-14kg. Ekasta kaikki lähti 1 kk aikana, tokasta, meni useampi kuukausi. Nyt saa nähdä kauanko menee.

Meillä mies on saattanut pitää jotkut "varpajaiset" muutama kuukausi vauvan syntymän jälkeen. Käytännössä tämä ei ole eronnut mitenkään siitä, että viettäisivät normi miestenillan. En haluaisi, että lähtee varpajaisiaan viettämään kun olen sairaalassa. Luulen, että vauvan syntymä on lapsillekin sen verran jännittävä kokemus, että isän läsnäolo on tärkeää. Se, että iskä lähtis vielä jonnekin, tulis väsyneenä ja krapulaisena kotiin, ei olis musta hyvä idea. Tosin en muutenkaan kannata mitään "juopottelua" eikä mieskään sellaista harrasta kuin äärimmäisen harvoin. Haluan, että mies tulee virkeänä moikkaamaan mua lasten kanssa laitokselle, juhlia ehtii sit vähän myöhemminkin.

Kyllä sitä tuli kokeiltua kaikkia ässiä vähän väkipakollakin ehkä pari viikkoa ennen kupuksen (41+2) syntymää. Makkarin puolella ässäilystä aina totesin, et tää on kyllä viimeinen kerta ennen syntymää, mutta kun aikaa kului, vonguin miesparkaa vielä avuks uudelleen ja uudelleen, että jos se sittenkin auttaisi. Kävelylenkit ja nurmikon ajelut, kaikki kokeiltiin mitä keksittiin. Ainoa mikä oikeasti tuntui aiheuttavan supistuksia samantien, oli nännien hierominen. Sillä tais olla jotain tekemistä käynnistymisen kanssa.

Seuraavan lapsen kohdalla tulee luultavasti pari kuukautta väliä syntymän ja nimijuhlien välille. Aikaisempien lapsien kanssa juhlat on pidetty nopeammin, joten ei ole tarvinnut "salailla" nimeä kovin pitkään. Pääsyy "salailuun" aikaisempien lasten kanssa on kuitenkin ollut se, ettei nimestä ollut täysin varmuutta kuin vasta joitakin päiviä ennen juhlia. Nyt haluisin, että nimen saisi jo aikaisemmin käyttöön, jotta ei tarvisisi puhua vauvasta. Mietityttää ehkä just se, että jos tuleekin toisiin aatoksiin tai keksii jonkun paremman. TOisaalta, sittenhän sen nimen vaihtaa, mitäpä se haittaa? Eiköhän ihmiset totu sitten uuteen nimeen. Totutaanhan siihen oikeaankin nimeen jos on käytetty ensin jotakin lempinimeä. Aina ollaan yritetty rohkaista muita kertomaan nimiehdotuksia ja ollaan myös kerrottu omia ehdokkaita. Kukaan ei ole ikinä tyrmännyt meidän nimiehdotuksia, mutta tokihan sen näkee, että toiselle oma nimiehdokas ei välttämättä ole yhtä mieleinen jollekin toiselle. Enkä siitä osaa loukkaantua.

Toisille sopii lapseton elämä ja mielestäni hienoa, jos jokainen löytää oman onnensa Menee hieman ot, mutta silti, mua ärsyttää se, että iltapäivälehtien jutut lapsiperheistä ovat niin kovin kovin negatiivisia sävyiltään. Että kuinka kamalaa ja raskasta lapsiperheillä on jne. Myöskin ärsyttää ne vanhemmat, jotka Facebookissa päivittävät omasta lapsiperhearjesta vain niitä "kämppä on kuin pommin jäljiltä, vaikka juuri puunasin ja hinkkasin kaikki paikat", "nyt nuo lapset valvottaa taas joka yö, viimeiset viisi vuotta nukuttu huonosti", "olipa kiva kun taapero veti taas hirveet itkupotkuraivarit päiväkodin pihassa" jne. Eikö vois joskus tuoda esiin niitä lapsiperheen iloja? Anteeksi pieni avautuminen tähän väliin...

Kuopuksella oli pitkä napanuora, en tiedä kuinka pitkä, mutta lääkärin mukaan harvinaisen pitkä. Oli kiertynyt kolme kertaa kaulan ympäri. Ei vaikuttanut mitenkään vauvan vointiin ennen tai jälkeen synnytyksen. Synnytykseen vaikutti tietysti sen verran, että pään ponnistettua ulos, piti hetkeksi lopettaa kun selvittelivät napanuoraa.

Kaksi poikaa, joista suht samanlainen pahoinvointi, oksentelua pääasiassa aamuisin. Kolmas masussa, pitäis olla tyttö. Tästä myös pahoinvointia, mutta ei juurikaan oksentelua, ellottava olo on ollut enemmän ympärivuorokautista (mm. yöllä).

Miehellä vuorotyö ja itsellä joustava työaika. Joka toinen viikko hoidossa n. klo 10-15 ja joka toinen n klo 7.30-15.

Sama vieras, varmasti toiset kestää kipua paremmin, mutta uskon, että suurin ero on siinä kivun määrässä/kovuudessa. Toisia vaan sattuu jostain syystä synnytyksessä enemmän kuin toisia ja saman ihmisen synnytyksissäkin on eroja. Muistan kun ennen esikoisen syntymää luin synnytyksestä ja monet sanoi, että haluavat olla jalkeilla ja heidän oli helpompi kestää kipua jalkeilla. Synnytyksessä ihmettelin, että kuka voi ylipäätänsä seisoa tällaisilla kivuilla. Odottelin epiduraalia tunnin ja sen ajan kipu tuntui siltä, etten kestä tai hallitse sitä. Kuopuksen syntymässä kipu oli kuitenkin selvästi lievempää ja pystyin olemaan jaloillani ja se olikin parempi kuin makuuasento. Kuopuksen synnytyksessä olin siis viimeiset sentit ilman puudutusta kun uutta satsia ei ehditty tulla laittamaan. Kuitenkin myös esikoisen kipeämmässä synnytyksessä kipu oli yhtä kovaa, kuin olin varautunutkin.

Voi mea, mä jo ajattelin, että kun kahdesta ei mitään järkyttäviä ole ollut, niin ei sitten kolmannessakaan olis. Mut ilmeisesti voi käydä just niin Mulla on siis ollut suht lieviä kummassakin, keskiverto menkkakipuihin verrattavissa.

Ireis, mulla ehkä selvin merkki imetyksen laihduttavasta voimasta oli se, että kummankin lapsen imetyksen loppumisen jälkeen paino nousi parissa kuukaudessa raskautta edeltävälle tasolle ja korkeammallekin, vaikka söin ihan samalla tavalla, kuin imetyksen aikana. Kummankin lapsen kohdalla painoni putosi imetyksen aikana alle raskautta ollutta painoa, sekin kielii mun mielestä siitä.

Kyllä, molemmilla kerroilla kaikki raskauskilot lähti imetyksen aikana pois ja imetyksen loputtua painoa tuli 3-5kg molemmilla kerroilla lisää.

Uutena vuotena otin kuoharilasin pohjalle sentin-kaksi kuoharia. Lisäksi olen maistanut miehen punaviinilasista pari kertaa semmoisen pienen siemauksen. Muuten en ole ottanut enkä ota.

Meillä oli esikoisen kanssa ummetus- ja kakkaongelmaa. Homma alkoi sitä, että harjoiteltiin vaipattomuutta. Pissat osas tehdä hienosti pottaan, mutta kakkaa ei sitten millään halunnut. Haluttiin kuitenkin kokeilla tuota vaipattomuutta, kun ikää oli jo reilu 2v (olisko ollut 2v2kk ku kokeiltiin jättää vaippa kokonaan pois). Siitä tuli niin järkyttävä ummetus ja panttausongelma, että lopulta laitettiin täysin vaippoihin ja unohdettiin koko kakka-asia. Kokeiltiin varovasti vaipattomuutta muutaman kuukauden kuluttua uudestaan ja rauhalliseen tahtiin edetessä alkoi sujua. Eli meillä oli kyse mielestäni siitä, että lapsi ei ollut valmis tekemään kakkaa pottaan. Lisäksi meillä on ollut molempien lasten kanssa ummetusongelmaa puolenvuoden iässä, kakkaamisväli oli pahimmillaan monta viikkoa. Ei tästä nyt varmasti apua ollut, lapsen kakkaamisongelmat on kyllä todella inhottavia ja hankalia hoitaa. Mielenkiinnosta kyselen, että mitä ratkaisuja tossa kirjassa ehdoteltiin?

Esikoisen synnytin jakkaralla ja koin sen hyväksi. Ponnistusvaihe 21 min. Kuopuksesta olisin halunnut jakkaralle, mutta en ehtinyt, ponnistusvaihe sängyllä puoli-istualteen 5 min. Toisella kerralla ponnistaminen sujui helposti, mutta koin sen sängyllä ponnistamisen kuitenkin hankalaksi, en saanut oikein kiinni mistään.

Meillä kuopuksella kans napsastiin synnärillä. Jotenkin ihmetyttää nämä ristiriitaiset jutut. Sanotaan että miksei heti leikata tai sanotaan että miksi pitäisi leikata, mutta mitään perusteluita ei oikein anneta suuntaan eikä toiseen. Muistan miten paheksuvasti yksi kätilö katsoi, kun kuuli että meidän pojalta oli leikattu. Imetys sujui hyvin, mutta pullosta ei osannut juoda eikä myöhemmin halunnutkaan. Tosin ei siitä pullosta olisi ollut tarvetta antaa muutenkaan kuin muutaman kerran, mutta silti. Tutin imeminen ei oikein onnistunut. Nyt vajaan 2,5v iässä hammastarkistuksessa totesivat edelleen olevan kireä, seuraillaan. Mietin, että oliko leikkauksesta hyötyä vai kasvoiko se jänne jotenkin takaisin kun edelleen kireä. Puhetta on nyt pikkuhiljaa alkanut tulla.

Kiitos Bim Olisi pitänyt kysyä viime synnytyksen jälkeen, luulis että pelkkä arvioiminen olisi hieman arvontaa, mutta punnitseminen luotettavampaa.

Miten arvioidaan se, että paljonko on menettänyt verta synnytyksessä? Siis kun jälkeenpäin niissä papruissa lukee että verta meni sen ja sen verran.

Laitan tähän suoraan avautumisen kuukausiketjusta: Tänään on tullut sitten rattoisasti vietettyä monta tuntia miettien tota äitiyspäivärahahakemusta. Ongelmaksi muodostuu se, että kun haen 6 kk:n tulojen mukaan, pitäisi ilmoittaa ne matkakulut hakemuksessa. Ja nyt en tiedä mitä pitäis tehdä. En ole aikaisemmin verotuksesta hakenut matkakuluvähennyksiä, mutta nyt oli tarkoitus yrittää hakea oman auton käytön mukaan (en tiedä onnistuuko) ja jos siihen vanhempainpäivärahahakemukseen ilmoittelen kulut oman auton käytön mukaan, niin äippäpäiväraha pienenee kuukaudessa useamman satasen. Ja ku ei etukäteen tiedä hyväksyykö ne verottajalla sitä oman auton käyttöä. Jos hyväksyy, niin siitä tulis monta tonnia palautuksia, mut jos ei tuukkaan niin sit vois harmittaa toi äitiyspäivärahahakemuksen laittaminen sen mukaan. Sit mietin, että jos äitiyspäivärahahakemukseen laittais kuluiksi bussilipun (mitä mulla ei siis ole) ja ilmoittais verottajalle vaan bussilipun kuluiksi, niin olenko törkeän epäreheellinen ja voiko ne kelassa selvittää ettei tästä oikein välttämättä bussilla pääse (en ole varma) ja että pitäiski kelahakemukseen laittaa auton käyttökulut... Huoh... Toisaalta kelan ohjeissa sanotaan että "Esitä tulonhankkimiskustannukset samalla tavoin kuin ilmoitat ne veroehdotuksessa verottajalle." Elikkä jos esitän verottajalle, että haen matkakuluvähennyksiä bussimatkan mukaan, niin ei kai ne kelassa rupea siitä ryttyilemään?

Poikaa luvattiin molemmilla kerroilla ja poika oli. Tulevasta "lupaili" tyttöä, mutta sanoi että täyden varmuuden saa vasta synnytyksessä.

Kyllä ärsytti. Esikoisesta ei juuri kommentoitu mutta kuopuksesta sain kuulla, että miten iso maha. Ei se nyt mikään valtava kuiteskaan ollut. Vatsan lääppijätkään ei niin ärsyttänyt, mutta ei se normaalistikaan ole kohteliasta toisten ulkonäköä kommentoida, niin miksi sitten raskaana ollessa saa...

Minun historia on sellainen, että menkkojen alettuja 12-vuotiaana kierrot olivat pitkiä ja epäsäännöllisiä. Aloitin e-pillerit 17-vuotiaana ehkäisyksi. Silloin toki ajatelin välillä, että onkohan joku pielessä kun menkat oli niin harvoin, mutta eipä sitä nuori nainen ajatellut sen enempää. Yleensä kierto oli 60pv-6kk. Esikoista kun ruvettiin haaveilemaan, jätin pillerit pois ja uumoilin, että helppoa ei tuu yritäminen olemaan. Kun 6kk oli kulunut ilman menkkoja, marssin yksityiselle gynelle, joka totes "kauniit" reikäset munasarjat ja pco:n. Sain clomit ja kolmannesta kierrosta tärppäs. Esikoisen syntymän jälkeen ajattelin,ettei ehkäisyä tarvita (eikä vauva olis ollu katastrofi). Ekat menkat tuli n 9kk synnytyksen jälkeen. Taisi tulla toisetkin menkat aika pian sen jälkeen ja ihmettelinkin asiaa, että mites nää menkat nyt tulee näin lyhyillä kierroilla, ensimmäistä kertaa elämässä. Ja kuinkas ollakkaan, huomasin tulleeni raskaaksi kolmannesta kierrosta. Toisen lapsen jälkeen viisastuin ja hankin hormonikierukan suht pian synnytyksen jälkeen. Menkat alkoivatkin suht aikaisin ja tulivat säännöllisesti, kierto oli 30-34 päivää. Aloin myös tuntea selvästi ovulaation ja lopulta ovulaatiokivut oli ihan kamalia. Alettiin haaveilla kolmannesta lapsesta ja otettiin kierukka pois. Toisesta kierrosta tulin raskaaksi, mutta se meni kesken. Seuraavat kuukautiset antoivat odottaa muutaman kuukauden, mutta sitten tulin taas toisesta kierroista keskenmenon jälkeen raskaaksi ja tässä sitä nyt ollaan ja odotetaan. Jälkeenpäin muutama lääkäri on sanonut, ettei ole tavatonta että raskaus ja synnytys tasaa hormonitoiminnan ja pco:sta voi parantua. Olen normaalipainoinen eikä muita oireitakaan ole koskaan ollut.