judit

Joo, huomasin. Ne on molemmat ihan söpöjä, joskin se äitiyspakkauksen siilikuvioinen on ihan paras.

Omat vanhempani tulevat olemaan mummi ja vaari, niin kuin myös sisarusteni lapset heitä kutsuvat. Miehen vanhempia kutsutaan sitten hänen äidinkielisillään ilmaisuilla.

Totta kai voi kieltäytyä. Itsekin kyselin vähän arasti ystävääni kummiksi ja aloitin kysymällä, että onko hänellä jo montakin kummilasta. Parempi että kummiksi suostuu henkilö, joka on motivoitunut ja kykenee olemaan mukana lapsen elämässä kuin sellainen, joka ei vain kehtaa kieltäytyä.

Tähän mennessä olen hankkinut vauvanvaatteita melkein pelkästään skandinaavimerkeiltä. Tykkään niiden väreistä, printeistä ja sukupuolineutraaliudesta. Esim. Tuttaa löytyy hyvin myös ulkomaisista verkkokaupoista, että ei tarvitse tilata Suomesta asti. Ruskovillaa tulee varmaan jatkossa hankittua ja ennen synnytystä ajattelin tilailla jostain suomalaisesta verkkokaupasta kestoliivinsuojia. Haluaisin myös äitiyspakkauksen makuupussin vaunuihin, eiköhän joku tuttu sellaisen minulle lähetä.

Lentänyt en ole enää hetkeen, mutta parin viikon päästä olisi vielä tarkoitus tehdä autoreissu miehen kotimaahan. Silloin viikkoja on kasassa 31. Matkaa kertyy puolisentoistatuhatta kilometriä suuntaansa ja minä ajan (miehellä ei ole korttia). Toistaiseksi olen voinut mainiosti eikä pitempienkään automatkojen kanssa ole ollut ongelmia, joten ihan luottavaisena olen reissuun lähdössä. Menomatkalla on tarkoitus pysähtyä ainakin pariksi yöksi kivoihin kohteisiin, joten yhdelle päivälle ei kerry tolkuttomasti ajoa. Tukisukat vedän kyllä aina jalkaan, vaikka niitä inhoankin.

Naimisissa, molemmat 35.

Kerrostalokolmio. Ehkä siinä vaiheessa, kun lapsi siirtyy omaan huoneeseen, pitää katsoa neliötä, jotta Suomesta tuleville vieraille olisi käytössä vierashuone. Kaupungissa asustellaan silti visusti jatkossakin.

Itselleni sukunimi on vahvasti identiteettikysymys ja siksi pidin oman nimeni sekä ensimmäisessä että tässä nykyisessä avioliitossa. Jos olisin johdonmukainen feminismissäni, niin lapsi saisi minun nimeni. Mutta miehelle tuntuu olevan kovin tärkeää, että lapsi saa hänen nimensä, joten katsoin parhaaksi joustaa tässä asiassa. Tietyllä tavalla tuntuu siltä, että olen jo vahvasti leimaantunut lapseen, kun fyysisesti häntä kannan ja hänet synnytän, joten en itse kaipaa ulkoista vahvistusta sille, että samaa sukua ollaan. Lapsemme saa siis suomalaisen etunimen ja ulkomaalaisen mieheni sukunimen. Emme asu Suomessa emmekä mieheni kotimaassa, joten joka tapauksessa joudun tulevaisuudessa tavaamaan lapsen nimeä kaikkialla. Onneksi miehen nimi on lyhyempi kuin omani...

Alkuraskauden ennustukseni siitä, että pärjään normaalilla - siis 99% mekoista koostuvalla - vaatevarastollani pitkälle on pitänyt kutinsa. Nyt alkaa 28. viikko ja mahdun edelleen kaikkiin trikoisiin mekkoihini. Yhtään äitiysvaatetta en ole vielä joutunut ostamaan, tosin tilasin pari edullista äitiysmekkoa ihan vaan shoppailun ilosta, kun en muuten ole hankkinut mitään itselleni koko keväänä. Suurempi tenkkapoo on edessä sitten kun lapsi syntyy: mistä ihmeestä mekkotyttö repii imetysvaatteita? Imetysajaksi joudun siis kehittelemään jotain väliaikaisia vaateratkaisuja ennen kuin voin taas alkaa käyttää niitäkin mekkoja, jotka piti raskausaikana laittaa hyllylle.

Olen henkeen ja vereen mekkoihminen enkä edes omista housuja (paitsi parit urheilupökät), joten säästyn äitiyshousuostostressiltä Todennäköisesti joudun pian viikkaamaan sivuun tyköistuvimmat ja kapeavyötäröisimmät mekot, mutta trikoisia löytyy sen verran, että niillä pötkinee pitkälle. Eihän sitä tosin ikinä tiedä millaisiin mittoihin tulee paisumaan. Nyt siis alkamassa 10. viikko.

Odotan ensimmäistä ja yllätyin siitä, että nykyisessä asuinmaassani ei sikiöseulontoja tarjotakaan automaattisesti. Varasin ajan np-ultraan, kun sellaista osasin pyytää, mutta joudun maksamaan siitä erikseen. Googlettelin sitten aihetta ja täällä näyttää olevan se politiikka, että seulontoja ei suositella, koska ne aiheuttavat vain ylimääräistä stressiä odottavalle äidille. Onhan se varmasti tottakin. Lukaisin jotain suomalaisia keskusteluketjuja ja näyttää siltä, että vääriä hälytyksiä tulee tosi paljon ja vanhemmat sitten odottelevat tarkempia tuloksia kauhulla. Toisaalta saattaisin silti stressata lapsen mahdollisista sairauksista vaikka en testejä tekisikään. Ja jos jotain on tosi pahasti pielessä, esim. lapsi tulee vammansa vuoksi suurella todennäköisyydellä kuolemaan jo kohtuun, niin haluan tietää sen ajoissa.