Ruska2013

Meillä vauva saa isän sukunimen. Kummankin sukunimet ovat hyvin yleisiä ja ajatuksena on, että joskus mentäisiin naimisiin, jolloin sitten kaikki oltaisiin samalla sukunimellä. Ei nimittäin ehditty naimisiin ennen nyytin syntymistä,kun halutaan pitää juhlat ja niihinhän täytyy säästää rahaa Katsotaan nyt sitten koska meillä lukee vain yksi nimi postilaatikossa!

Meillä kävi ensimmäiset vieraat sairaalassa ja viikon ikäisestä eteenpäin aikas usein kotonakin. Käsienpesusta huolehditaan, mutta käsidesiä ei ole. Mun pää ainakin tarvitsee vaunulenkkejä ja ihmisten ilmoille lähtemistä. Nytkin ajattelin lähteä kaverinollessa 3 vko perhekerhoon. HIukan tietysti jännittää, kun on tuo influenssakausi menossa, mutta voihan se tulla meille vaikkapa miehen töiden kautta. Kaikelta ei vaan voi varjella!

Mä yhdyn teihin aikaisempiin kirjottajiin. Minä en myöskään kokenut pakahduttavaa rakkautta ja ihanuutta vauvan synnyttyä. Ensimmäisellä viikolla tuntui jopa välillä, että viekää se pois, ei musta ole tähän. Nyt melkein kolmen viikon ikäisenä en vieläkään voi sanoa pakahtuvani rakkaudersta, mutta on olo jo muuten helpottanut. Ehkä siihen autttoi, kun pääsi liikkeelle vaunujen kanssa

Mulle kertyi hiukan alle kuusi kiloa. Olin tästä todella ihmeissäni, sillä olin kuvitellut muuttuvani valaskalaksi. Lisäksi kaikki kilot jäivät sairaalaan ja nyt on lähtenyt vielä yli kolme kiloa lisää.. Tästä asiasta olen positiivisesti yllättynyt. Enkä todellakaan ole laihiksella vaan syön todella paljon päivän aikana

Mulla on ainakin tuntunut menkkamaista kipua välillä. Synnytyksestä on kyllä vasta vähän alle 3 vko ja vuoto on vähentynyt todella paljon. Onko muille käynyt niin, että vuotoa tulee kävelylenkkien jälkeen? Mulla nimittäin on käynyt niin, muulloin on todella vähäistä. Ehkäpä liikunta saa viimeiset vuodot liikkeelle, ainakin toivon niin.

Moi! Mä en vielä kärsi synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, mutta baby blues kyllä vaivaa. Tuntui tosi kurjalta, kun mies lähti kahden viikon isyysloman jälkeen töihin ja minä jäin kotiin. Välillä tuntuu, että seinät kaatuvat niskaan ja tarvitsisi juttuseuraa. Olen asunut tällä paikkakunnalla vasta pari kuukautta ja kaikki tutut ovat tietysti päivisin töissä. Tuntuu muutenkin, että stressaan ja pohdin ihan kummallisia asioita, aivan kuin olisin kadottanut maalaisjärkeni. Ehkä tämä totaalinen pysähdys ja riippuvaisuus pienen nyytin aikatauluista on minulle vaikeaa. Minä kun olen tottunut menemään ja tekemään niin paikallaan oleilu on haastavaa. Tiedän kyllä, että asiani eivät ole kovin huonosti, kun vauva on suht tyytyväinen ja syö. Nukkuminen on nyt mitä on, yritän sopeutua lepäilemään jossakin välissä. Jotenkin sitä ei osannut kuvitella millaista vauva-arki on ja itselläni tuntuu olevan vielä kaiken ihanuus hukassa...