MrsBucket

Jaahas, palasin tänne pitkästä aikaa ja teidän tarinoitanne lukiessani palasin omiin kokemuksiini, joista aika monet ovat onneksi jo unohtuneet....!! Oma haastavan ja voimakkaan temperamentin omaava vauvamme, eli esikoisemme, täyttää pian neljä vuotta, ja pikkusiskonsa, joka viimeksi tänne kirjoittaessani oli vielä mahassa, pian kaksi. Hengissä on selvittty. Jos olen ihan rehellinen, on pakko myöntää, että olen kateellinen niille, jotka saavat kokea sen "ihanan vauva-ajan, josta pitäisi jaksaa nauttia, kun voi". Meillä ei valitettavasti sellaista aikaa saatu kokea. Olen aina ajatellut, että haluaisin kolme lasta, mutta kolmannesta haaveileminen olisi jo sulaa hulluutta. En usko, että parisuhteemme tai mielenterveytemme kestäisi enää kolmatta. Niinpä ärsyttääkin suuresti, kun kaikki kyselevät, että "kai te nyt vielä sen pojan teette (AARRGHH! )".... Tuo pienempi neiti ei ollut sentään ihan yhtä haastava vauva kuin isosiskonsa. Toisaalta en edes kuvitellut vauvan esim. viihtyvän rauhassa vaunuissa (tai paljon missään), vaan vanhasta muistista kanniskelin vauvaa kantorepussa tai käsivarsillani melkein koko ajan siihen asti, kun oppi itse liikkumaan. Oli tuo kuopus kuitenkin jollain tavalla perustyytyväisempi sikäli, että silloin kun ei huutanut tai muuten menettänyt hermojaan jostain syystä, hymyili ja nauroi varsin suloisesti ja tarttuvasti, paljon enemmän kuin isoiskonsa. Jotenkin kestin vauva-ajan toisen kohdalla paremmin, kun esikoinen alkoi jo olla varsin hurmaavaa (ja jopa hyväntuulista!!!) seuraa. Kaikki tuntui paljon mielekkäämmältä, kun esikoisen kanssa pystyi jo tekemään yhdessä kaikenlaista, eikä arki enää ollut pelkkää vauvan kanssa hetkestä toiseen selviämistä. Olihan se toki sitäkin. Öisin heräiltiin sen sata kertaa (ja heräillään vieläkin, kun ei olla jaksettu pitää kolmatta kertaa unikoulua), allergiaselvittelyjä tehtiin jne. Korvakierteessäkin tuo kuopus oli, ihan niin kuin isosiskonsakin. Nyt molemmilla on korvat putkitettu ja elämä niiltä osin aika lailla helpottanut. Se on muuten ihan totta, mitä Allegra kirjoitti. Sitä, mitä elämä haastavan vauvan kanssa on, eivät todellakaan ymmärrä muut kuin saman itse kokeneet. Edelleenkin, jos erehtyy vauva-ajasta negatiiviseen sävyyn puhumaan, saa suurta ihmettelyä ja silmien pyörittelyä osakseen. Nyt alkaa näyttää onneksi siltä, että pahimmat ajat ovat takanapäin. Tuo melkein neljävuotias on reipas, mukava ja taitava tyttö, jolla tosin edelleenkin pinna palaa välillä aika railakkaasti (mutta sinänsä ihan aiheesta, ei siis "turhasta" raivoa). Miltei kaksivuotias pikkusisko alkaa olla vähitellen varsin makean uhmaiän kynnyksellä, eikä epäile käyttää ääntään eikä edes hampaitaan (!!), kun raivarit iskevät. Toisaalta taas muuten on laulelevainen herttaisuuden perikuva, joka hallitsee täydellisesti vieraskoreuden ("siis osaako tuo teidän tyttö kiukutella ollenkaan" ). Se, että molempien kanssa pääsee jo kunnolliseen keskusteluyhteyteen, eikä enää tarvitse ihmetellä, miksi vauva huutaa pää punaisena, auttaa jo todella paljon. Nyt tuntuu jo siltä, että lapsista on todella paljon iloakin . Sinänsä ihan kamalaa, että tällainen lause pitää edes kirjoittaa. Totta kai lapset ovat olleet koko ajan äärimmäisen rakkaita ja toivottuja, mutta ei siinä pahimman väsymyksen keskellä jaksanut iloita oikein mistään muusta kuin siitä, että saa hetkeksi vauvan rauhoittumaan. Ja sitten tuli tietysti syyllistettyä itseään siitä, että on täysin epäkelpo äiti, kun ei osaa nähdä äitiyslomapäiviä elämänsä onnellisimpana aikana... Tämän romaanin päätteeksi toivotan kaikille oikein paljon jaksamista !

Meillä myös molemmat syntyneet 41+5, molemmat synnytykset jouduttiin käynnistämään.

^^ Jep, kohtua tosiaan painellaan synnärillä moneen kertaan ja vielä kotiutumisen jälkeenkin ensimmäisellä vauvan neuvolakäynnillä (näin ainakin minulla molemmilla kerroilla, kaksi alatiesynnytystä siis takana). Minulla kyllä oli tuota "sisuskalujen muljumista" varsinkin esikoisen synnytyksen jälkeen. Kuulostaa varmaan tosi oudolta, mutta maha tuntui ikään kuin "tyhjältä" aluksi, ja sitten pikkuhiljaa palautui normaalin tuntuiseksi . Ja juu, vatsalihakset tuntuivat tosi heikoilta, oli outoa, kun joutui oikein pinnistelemään, että saisi niitä jännitettyä ja vatsaa vähän kurottua sisään .

Meilläkin oli ongelmia Pingpongin kanssa... Tavarat kyllä saatiin, mutta useita viikkoja myöhemmin kuin mitä arvioitu toimitusaika oli. Ja olisi kestänyt vieläkin pidempään, ellei oltaisi toistuvasti lähetelty sähköpostia ja soiteltu ja kyselty, missä tilaus mahtaa viipyä... Kertaalleen väittivät, että paketti on jo matkalla, mutta kun reilun viikon päästä aletttiin ihmetellä ja kysellä, missä paketti viipyy, kävikin ilmi, ettei paketti ollut vielä mihinkään lähtenyt ! No, loppu hyvin kaikki hyvin, ja saatiin vähän hyvitystäkin (pari pientä lisävarustetta vaunuihin), kun ilmaistiin tyytymättömyytemme palveluun ja toimitusaikaan. Suosittelen kuitenkin käyttämään jotain muuta kauppaa, jos vaan mahdollista. Sen verran hermojarepivä oli ainakin tuo meidän tilausprosessimme.

Soita Nessa huomenna neuvolaan... tai ensi yönä synnytyssaliin, jos supistelut ei ala helpottaa (toivottavasti helpottavat kuitenkin)! Onhan sulla viikkoja jo hyvin kasassa, mutta parempi tietysti olisi, että vauva pysyisi vielä mahassa. Olisi siis varmaan syytä tutkia asiaa tarkemmin.. Otettiinko sulta esim. infektionäytteitä, kun kävit lääkärissä?

Tämä on ihan selkeästi meidän ketju! Tosin "vauva" on jo kaksivuotias tyttö ja uusi vauva tulossa (nyt aihe onkin alkanut jälleen mietityttää koko ajan enemmän ja enemmän, kun pelottaa, että toinen vauva on samanlainen kuin siskonsa ja miten arjesta sitten selvitään..!). Kaikki tämän ketjun kirjoitukset kuulostaa niiiin tutuilta.... Ja nyt, kun katsoo ensimmäistä vauvavuotta jo suht kaukaa, oikeastaan vasta hahmottaa, kuinka rankkaa se olikaan. Siihen verrattuna elämä on siis jo kovasti helpottanut (ja siksi nyt tietysti mietinkin, oliko hulluutta haluta toinenkin lapsi !), mutta kovin seesteistä meillä ei toki ole vieläkään. Meidän tyttö on ollut uniongelmainen ja kärttyinen ihan pienestä lähtien. Ne vauva-ajat, kun "vastasyntyneet vaan syö ja nukkuu" (kuten minua ystävällisesti useammaltakin taholta valistettiin, siispä ilmeisesti kuvittelin kaikki ongelmat!) meillä ei nukuttu yöllä eikä päivällä, syötiin kyllä sitäkin tiheämmin. Allergioita tai muuta selitystä (muuta kuin ns. vaativa temperamentti) ei taustalta löytynyt. Lukemattomat ovat ne kerrat ja tunnit, kun neitiä kannettiin päivä- tai yöuniaikaan kantoliinassa tai lykittiin vaunuissa.. ja useamman kuin kerran tuli kannettua vauva sylissä kotiin vaunulenkiltä, kun ei vaunukyyti maistunutkaan - kunnes opin siihen, että en juuri käyttänytkään vaunuja, vaan raahasin tyttöä aina liinassa tai repussa, joissa viihtyikin ja jopa nukkui. Sitä vaan oli kuvitellut, että itsekin saisi päivisin nukkua, kun vauva nukkuu... no, onneksi jossain vaiheessa tilanne vähän helpotti niin, ettei koko ajan tarvinnut liikkua, ja silti vauva nukkui liinassa... Silloin sai itsekin torkuttua sohvalla puoli-istuvassa asennossa. Tyttö nukkuu tällä hetkellä jopa parin tunnin päiväunia, mikä on ihan uskomatonta, sillä vauva-aikaan maksimipäiväunet olivat kestoltaan 45 min! Ja hereilläoloaika olikin sitten yhtä shown pitämistä. Ei puhettakaan yksinään viihtymisestä, vaan aktiviteettia piti olla ja paljon... Liikkumaan oppiminen helpotti kyllä asioita huomattavasti, siiis siinä vaiheessa, kun tyttö oppi itse kävelemään vajaa vuoden ikäisenä. Siihen saakka päivät olivat täynnä juurikin tuota täällä mainittua hermojen menettämistä, kun tahto liikkua on suurempaa kuin taidot.... Ja nuo täälläkin mainitut kommentit on olleet niin tuttuja. "Itse olette opettaneet tuollaiseksi", "älä nyt koko ajan sitä sylissä pidä", "ai jaa, kyllä meidän lapset on nukkuneet läpi yön jo parikuisesta alkaen" . Kyllä, nuo kommentit auttavat tosi paljon...!! No, ajan kanssa onneksi alkoi helpottaa. Yöunet oli aika katastrofaaliset pitkään, vielä tytön ollessa n. 10 kk meillä heräiltiin keskimäärin tunnin välein ja muu kuin tissi ei auttanut... Vieroitus ja unikoulun pitäminen auttoivat onneksi, ja nyt jo vuoden ajan meillä on nukuttu paremmin. Toki joka ikinen hammas tehdään useamman yön huutojen kera, samoin räkätaudit ja satunnaiset mahavaivat eivät taatusti jää huomaamatta, kun unet menevät heti sekaisin, mutta välillä sentään nukutaan ihan läpi yönkin. Tyttö on edelleen tietenkin temperamenttinen, ja todellakin osoittaa oman tahtonsa, mutta nyt, kun eletään sitä "yleisesti hyväksyttyä" uhma- ja raivari-ikää, niin kummasti ympäristön suhtautuminen on muuttunut... "Sehän on hyvä, että on omaa tahtoa"..! Just. ja vielä vuosi sitten kommentit oli luokkaa "ei meidän lapset vaan ikinä noin".... Ja itse asiassa nyt varsinainen uhmaikä ei edes tunnu kovin raskaalta, kun saa sentään joskus nukkua! Mitäpä raivareista, niihinhän on jo totuttu.. Sitäpaitsi nyt on helpompi ymmärtää, mistä kenkä puristaa, kun tyttö osaa itse kertoa jo paljon asioita eikä koko elämä ole vain epämääräistä tyytymättömyyttä. Kaikki aina hehkuttaa vauva-arjen ihanuutta.. Mä en voi rehellisesti sanoa, että olisin siitä erityisesti nauttinut. Paljon mukavampaa on nyt, kun on tuollainen ihanan pirteä ja reipas tyttö, joka kyllä osaa raivota, mutta myös iloita täysillä ja jonka kanssa pystyy kommunikoimaan jo varsin hyvin. Ja tytöstä on kasvanut varsin hoksaavainen ja liikkuvainen tapaus, joka on (ainakin äidin ruusunpunaisten lasien läpi katsottuna ) kehittynyt varsin nopeasti: puhuu nelisanaisia lauseita, ymmärtää puolesta sanasta kaiken ja liikkuu todella ketterästi. Tyttö on ehtinyt kehittyä, kun ei ole tuhlannut liikaa aikaa nukkumiseen ja koko ajan on pitänyt tuskalla yrittää esim. liikkua enemmän kuin mitä osaisikaan...! Juu, tuleepa tästä nyt järkyttävän pitkä selostus, enkä tiedä, mikä on pointtina .. No, ainakin se, että vaativan vauvan kanssa elämä todellakin ON rankkaa eikä asenteesta tai "väärästä käsittelystä " kiinni... Ja se helpottaa ajan kanssa. Onneksi. Mutta tiedän kyllä varsin hyvin, että ne "se on vaan pieni vaihe elämässä" -jutut ei paljon auta, jos ei oikeasti ole saanut nukkua tai kuuntelee kitinää ihan koko ajan... Ja mäkin olen ollut niin kateellinen niille, joilla on perustyytyväisiä lapsia. Ja olen edelleen ajoittain. Paljon on myös joutunut miettimään sitä, onko itsessä jotain pahasti vialla, kun ei ole nähnyt sitä vauva-arjen vaaleanpunaista auvoa, jota niin monet hehkuttavat. Nyt vaan mietin, millainen tapaus tästä toisesta lapsesta tulee.... No, voin lohduttautua sillä, että tuskin ainakaan kovin paljon vaikeampi kuin isosiskonsa , siis jos on ihan perusterve, ei allerginen tai muuten sairas... Voimia kaikille!

En ole minäkään käynyt lääkärissä flunssan aikaan, ellei ole ollut selvää poskiontelotulehdusta tms., mikä vaatisi kuurin. Eipä sille tavalliselle virustaudille voi oikein muuta tehdä kuin sairastaa vaan...

En valitettavasti osaa auttaa parin edellisen kysymyksen kanssa, vaan kuulisin itsekin mielelläni niihin vastaukset... Entä tietääkö kukaan, onko homeisen ruuan syömisestä erityistä haittaa raskausaikana? Vetelin tänään hyvällä halulla tortillan, ja vasta myöhemmin huomasin, että yksi samassa pakkauksessa olleista tortilloista oli homeessa (ihme juttu sinänsä, kun päiväystä oli jäljellä vielä vaikka kuinka, pitäisi varmaan valittaa!)? Nyt täällä hysteerisenä odottajana googlettelen tietoa ties mistä homemyrkyistä ja olen varma, että olen vähintään myrkyttänyt lapseni...

Joo, mulla tuli ihan sama mieleen, meillä nimittäin on yksi tuollainen pilvipaita juurikin Lindexiltä, tosin väreinä punainen, valkoinen ja sininen. Noista päärynöistä mulla tulee mieleen Marimekon päärynäkuosi. Ihania vaatteita kuitenkin, ja pitää varmaan ainakin tuollainen apinatunika hommata tytölle, kunhan pääsen kutsuille .

Meilläkin on suunnitteilla Kreikan matka , joten minäkin olen noita UV-suojapukuja katsellut.. Todennäköisesti hommataan Hyphen-merkkinen, tuolta ainakin löytyy (sikäli kun osaan linkittää...) http://www.meditex.fi/shop/product_catalog.php?c=1

Meillä meni noin neljä viikkoa itkeskellessä aina erotessa. Sittemmin onkin mennyt tosi hyvin.

Ensinnäkin: voimia! Epätietoisuudessa eläminen on pahinta... Henkilökohtaista kokemusta ei ole, mutta ystäväpiirissäni on parikin tapausta, joiden uskon lohduttavan. Eräällä ystävälläni todettiin hänen esikoisellaan reilu niskaturvotus, joka näkyi vielä kontrolliultrassakin. Istukkabiopsia otettiin, ja kaikki olikin ok. Nyt tuo niskaturvotuksesta "kärsinyt" pikku sikiö on reipas pian neljävuotias poika, joka on täysin terve ja hienosti kehittynyt . Toisella ystävälläni taas huomattiin ultrassa liiallinen niskaturvotus. No, saivat lähetteen äitipolille jatkotutkimuksia varten. Siellä sitten selvisi, ettei mitään turvotusta enää ollutkaan..! Oli ilmeisesti mittavirhe tms. Ja nyt on tuolla ystävälläni terve puolitoistavuotias tyttö. Enpä tiedä, oliko tästä mitään apua.. Mutta kai nämä pari esimerkkiä kertovat siitä, että yleensä kyseessä tosiaan on väärä hälytys. Kaikkea hyvää raskauteesi !

Mulla kesti noin 1,5 kk eli sen aikaa, että kuukautiskierto palautui. Mulla siis imetys piti kuukautiset sitkeästi poissa koko ajan.

Juu, harrastaahan ihmiset kyllä seksiä odotusaikana, mutta onhan se ihan eri juttu vähän "tökkiä" kohdunnapukkaa kuin kunnolla tunnustella sitä sormin. Ja seksikin kyllä kielletään, jos oikein kovasti supistelee ennenaikaisesti, sillä voihan se aiheuttaa supisteluja monestakin eri syystä. Siispä samaa mieltä BabyDustin kanssa, en suosittelisi omaseurantaa kenellekään raskausaikana.

Mulla on taaksepäin kallistunut kohtu, eikä se vaikuttanut odotukseen mitenkään (yksi onnistunut raskaus siis takana ). Tai no, ehkä sillä tavalla, että sydänäänet ei kuuluneet kovin aikaisin, ja maha alkoi näkyä vasta n. rv 20 (tosin tämä on varmaan enemmän yksilöllistä kuin kohdun asennosta riippuvaa!). Np-ultrassa vauva näkyi hyvin, alkuraskauden ultra tehtiin emättimen kautta eikä siinä ollut mitään vaikeuksia. En osaa sanoa noista ristiselkäkivuista. Mulla ei niitä ollut. Voisiko noiden kipujen taustalla olla enemmänkin muut raskauteen liittyvät muutokset, esim. lantion löystyminen hormonaalisten muutosten myötä? En tiedä, arvailuksi menee . Nyt olen toista kertaa raskaana, viikkoja on reilut 10. Ultra onnistui hyvin, mutta sydänääniä ei ole vielä kuultu.