Niini

Mä imetin esikoista noin puoliväliin raskautta. Maito väheni selvästi, eikä poika enää pyytänyt tissiä, joten koin parhaaksi lopettaa siihen. Tandemimetys ei tunnu omalta jutulta. Poika oli tuolloin 1v2kk. Mulla sattui alkuraskaudessa imetys tosi paljon, sitten helpotti hieman jossain kohtaa, ja taas alkoi sattumaan puolta väliä lähestyttäessä. Nyt mennään viikolla 30+0.

Oon kyllä aina tiennyt haluavani äidiksi ja omia lapsia, mutta nyt yrityksen alettua on vauvakuume todenteolla nostanut päätään. Ja nimenomaan tuo kaipuu kuvaa todella hyvin sitä tunnetta. Tuntuu vaan, että jotain tärkeetä puuttuu elämästä.

Meillä on vasta 7 kuukautta yritystä takana, mutta tässä loppuviikosta kun kuulin pikkusiskoni olevan raskaana, iski aikamoinen tunteiden vuoristorata. Totta kai oon tosi onnellinen heidän puolesta, mutta kun raskaus oli puolvahinko. Miehen kanssa ollaan nyt sit viikonloppuna puhuttu paljon siitä, että miten epäreilua tä lasten saaminen oikein on. Pelkään nyt jo ylikaiken, jos joku tuttu tulee nyt kyselemään multa, että koskas teille tulee perheenlisäystä.

Mulla kanssa aamucoctail nykyään et lusikallinen vehnistä kurkusta alas ja päälle greippimehu ja perään vielä monivitamiini. Mies naureskelee näitä mun aamurutiineita. ensimmäinen kierto nyt siis näitä käytössä, toivotaan, että tuottaa tulosta.

Täytyy kyllä kurvata kauppaan hakemaan tota öljyä kanssa nyt testaukseen. Jos ainakin tähän pintakuivaan ihoon auttais, ja tietysti tois sen plussan mukanaan.

Molemmat vakitöissä ja oma rivarikolmio. Tosin mies ei pidä nykyisestä työstään ja etsii koko ajan uutta ja minä edelleen opiskeluajan duunissa. Mahdollisesti jatkan vielä uudestaan opiskelemaan.

Meillä mies on kuumeillut jo varmaan siitä saakka kun ollaan yhdessä alettu olla. Sillon mulla oli vielä lukio kesken ja halusin vielä ammatinkin opiskella ennen mahdollista vauvaa. No, nyt on vuosi valmistumisesta, mutta mun alan työt on kiven alla. Harmittaa, etten suostunut aiemmin lopettamaan pillereitä. Mies on koko ajan puhellut, että ennen kun 30 pärähtää mittariin hän haluaisi isäksi. 11 kk aikaa tuohon deadlineen... Ja on tosiaan siis todella innoissaan nyt tästä yrityksen aloituksesta ja harmittelee kun ei plussaa kuulu.

Mulla oli eilisen päivän jalkaterä tosta jalan päältä tosi kipeä ja epäilin et oisko siinä joku hermopinne. Sit kun sitä vähän googlettelin niin eikös sieltä löytynyt, että raskaus saattaa aiheuttaa niitä. Sittenhän alkokin mielikuvitus laukata. mut joo, eiköhän sillä tarkotettu vähän pidemmälle ehtinyttä raskautta, eikä alkuraskauden oireita.

Kiitos listasta. On siinä kyllä termi poikineen opeteltavaa.

Pari ystävää tietää. Olin niin innoissani yrityksen aloituksesta, etten meijän tupareissa malttanut pitää suutani kiinni. Tä kaveri oli silloin viimesillään raskaana ite ja innostui asiasta täysillä. Oli jo odotellu, että koska me aletaan lisääntyä.

Mulla oli ekat menkat pillereitten jälkeen myös tosi kivuliaat, sen jälkeen on pärjänny jopa ilman särkylääkkeitä. Tänään on menossa kp1 ja ei oikeestaan mitään kipuja. Se eka luomukierto oli muutenkin tosi kummallinen, oli ihan hirveesti kaikenlaisia oireita. Ovis tuntui järkyttävänä kipuna koko oikeassa kyljessä ja finnejä pukkas naama täyteen. Finnejä toki tulee vielä ja oviskin tuntuu, mut ei niin infernaalisena kipuna. Tissit oli myös eka kierrossa ihan törkeen kipeet oviksen jälkeen. Ehkä se eka kierto pillereitten jälkeen on sitten niin shokki kropalle kun kaikki omat hormonit tunkee kehoon.

Näinhän mäkin sen pähkäilin, että tuskinpa suurta merkitystä on. Ja tuskin maltan odottaa tarpeeks, laskinpa miten tahansa.

Mitenkäs te kokeneemmat testailijat määrittäisitte ovulaatiopäivän tässä tapauksessa? Mulla pamahti sunnuntaina tikkuun selkeä plussa ja limoista ja kivuista päätellen ovis saatto olla sunnuntai-iltana. Aikatauluista johtuen jouduin testaamaan lauantaina noin yhden aikaan ja sunnuntaina illalla kuuden maissa. Plussa olis siis saattanut tulla testiin jo lauantai-illalla, kai..? Eli laskenko sunnuntain dpo 0 vai dpo -1?

Ehdottomasti haluan tulevista lapsistani merkit nahkaani. Oon tässä nyt tän kolme vuotta kun meillä koira on ollut, suunnitellu sen tassunjälkeä. Vielä en ole aikaiseksi saanu, lapsista vois sitten vähän nopeammin yrittää ne muistomerkit ihoon hommata. Mieskin varmasti ottaa itselleen jotain, ollaan molemmat jo ennestään tatuoituja, mulla vasta kyllä yksi lavassa.

Rivitalossa kolmiossa, lastenhuone odottaa käyttäjäänsä ns. romuvarastona.