karkki

Miaka tuossa aiemmin kyseli tiedemuseon sopivuudesta ranskaa osaamattomille, kyllä siellä ilman ranskantaitoakin oli kivaa, koska en minäkään osaa

Helsingissä Fredrikinkadun Fiilinki-liikkeessä näkyi pikaisella silmäyksellä kivannäköisiä äitiysvaatteita (kalliinpuoleisia tosin). Jos etsisi juhlamekkoa niin sieltä voisi löytyä. Ainakin tällainen merkki kuin Bellybutton oli myynnissä.

Passikuvan otto 1,5-vuotiaalta oli aika vaikeaa (myöhemmin samana päivänä tosin selvisi, että naperolla oli silloin paha korvatulehdus, mikä selittää paljon...), ei millään suostunut katsomaan kameraan jne, mutta kuvaaja oli onneksi tosi joustava ja teki kaikkensa kuvan onnistumiseksi. Lopulta ainoa ok kuva oli sellainen, missä mun oma käsi näkyi, mutta kuvaaja photoshoppasi sen piiloon Hyvin kelpasi passiin.

Mehän oltiin Pariisissa muutama viikko keväällä, ja liikuin päivät pitkät kaupungilla rattaiden ja 2-vuotiaan naperon kanssa. Monien epäilyksistä huolimatta, oli ihanaa ja kaikki meni hyvin! Yleisesti ottaen kevyillä rattailla pystyy minun mielestäni liikkumaan oikein hyvin. Pariisilaiset suhtautuivat lapsiin ystävällisesti ja jos näytti siltä, että jossain tilanteessa tarvitsi rattaiden kanssa apua, niin avuliaita henkilöitä löytyi aina, ilman että ikinä tarvitsi apua pyytää! Metrolla liikuin itse ainoastaan silloin, kun olin yksin liikkeellä ilman naperoa. Metromatkustusta rattaiden kanssa tosiaan hankaloittaa laitureille johtavat portaat, joita on paljon ja tiheästi, sekä ajoittaiset kovat ruuhkat. Rattaat voi joutua taittamaan metrossa kokoon. Mutta ihan mahdollistahan se metromatkustus silti on, nämä hankaluudet täytyy vaan ottaa huomioon. Itse suosittelisin kuitenkin lämpimästi bussin kokeilemista kaupungilla liikkumisessa. Yhteen bussiin menee ehkä kolmet kapoiset rattaat, ja itse mahduin kyllä aina kyytiin kun sinne pyrin. Toisin kuin esim. Helsingissä, bussissa rattaiden työntäjä maksaa itse normaalin matkalipun (heh, itse tajusin tämän vasta kun olin matkustanut 3 viikkoa pummilla...). Ja vaikka bussi on hieman hitaampi kuin metro, niin etäisyydet Pariisissa on kuitenkin sen verran lyhyitä että bussi oli oikein kätevä. Ja yksi tosi kiva vierailukohde lapsia ajatellen on tiedemuseo Cité des Sciences et de l´Industrie 19. kaupunginosassa. Siellä on erityisesti 2-7 -vuotiaille suunniteltu osasto Cité des Enfants, jossa meidän napero oli ihan liekeissä. Muualla tiedemuseossa en itse asiassa ehtinyt käydäkään, mutta tuo 2-7 -vuotiaiden osasto oli tosi kivasti suunniteltu ja siellä sai itse tutkia ja kokeilla kaikenlaista.

No, me ei saatu (enkä edes tiennyt tuollaisesta mahdollisuudesta), olisin ollut tyytyväinen jos oltais saatu.

Itäkeskuksessa on ainoastaan. Kaiken kaikkiaan maksoi ehkä 150e, siihen kuului lastenlääkärin perusteellinen tarkastus, unihoitajan pari-kolme tunnin mittaista vastaanottoa, soittoaikoja unihoitajalle. Ja vieläkin saa soittaa ja kysyä apua uniasioista (ja btw, niitä muuten kyllä taas tarvittaisiinkin ). Kyllä se silloin tuntui joka pennin arvoiselta, se nukkumattomuus oli aivan mahdotonta koko perheelle.

Meillä tehtiin n. 10 kk ikäiselle vauvalle unikoulu Pikkujätin unihoitajan ohjeiden mukaan. Sitä ennen tilanne oli se, että vauva heräsi kymmenisen kertaa yössä ja iltaunille nukuttaminen saattoi olla monen tunnin taistelu. Unikoulun perusperiaatteet olivat säännöllinen päivärytmi, päiväunien pituuden rajoittaminen tiettyyn mittaan, päiväaikainen riittävä seurustelu, sylittely, ulkoilu yms. sekä kaikessa toiminnassa ehdoton johdonmukaisuus. Vauva laitettiin illalla sänkyyn nukkumaan ja jos/kun huuto alkoi, annettiin huutaa ja käytiin 10 minuutin välein tsekkaamassa onko kaikki yleisesti ok (ei vaippavahinkoja tms.). Välitsekkausten aikana vauvaa ei nostettu sängystä pois vaan rauhoiteltiin vain kädellä, ja yöaikana ei annettu maitoa. Tavoitteena oli saada vauva nukkumaan klo 22-06, eli iltakymmeneltä sänkyyn eikä ennen kuutta ylös. Kuudelta maitoa ja sitten vielä pari tuntia lepäilyä. Unikoulun alkaessa myös siirrettiin vauva omaan sänkyyn omaan huoneeseen, sitä ennen oli nukkunut vanhempien makuuhuoneessa. Vauva itki ekana yönä ehkä pari tuntia putkeen, mitä oli kamalaa kuunnella. Käytännössä vauva sitten lopulta itki itsensä uneen. Eka yö oli paha, toinen jo parempi ja kolmas yö oli menestys. Unikoulu oli mun jaksamiselle pelastus ja myös vauvasta tuli parempien unien myötä iloisempi ja pirteämpi päiväsaikaan. Jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt toteuttaa unikoulu jo paljon aikaisemmin. Yrityksiä kyllä olikin ollut, mutta vasta tuen myötä riitti sitkeys ja määrätietoisuus, ja mikään tassutteluhoito ei meillä tosiaan ollut tehonnut. Painotan vielä sitä, että unikoulu hoitajan ohjeilla noudatettuna ei ollut pelkkä ns. huudatukseen perustuva systeemi vaan monen asian summa. Ja aluksi tietysti hoitajan kanssa kartoitettiin se oma tilanne, ja keskustelun perusteella ohjattiin korjaavat toimenpiteet juuri niihin juttuihin mitkä omissa nukutusrutiineissa oli pielessä. Tapaamisia ja puhelinkeskusteluja hoitajan kanssa oli muutamaankin otteeseen.

Kokeilin noita pahaan alkuraskauden pahoinvointiin. Ehkä 3 viikon ajan pidin rannekkeita lähes koko ajan, mutta kovasta yrityksestä ja toivomisesta huolimatta minulla nuo eivät pahoinvointiin auttaneet. Apteekissa sanottiin, että jotkut ovat saaneet noista apua, jotkut eivät. Riippuu varmaan pahoinvoinnin asteestakin.

Mukavaa että tällainenkin ketju on! Musta erityisen positiivisesti yllättivät seuraavat asiat: -kaikki kohdalle osuneet kätilöt ja lääkärit olivat rentoja ja mukavia -sain heti haluamani tehokkaan kivunlievityksen (epiduraali), joka auttoi niin että synnytyksen loppu ja ponnistaminen eivät tuntuneet missään -toiveitani ja tuntemuksiani eri juttujen suhteen yleensäkin kyseltiin ja kuunneltiin -oma oleminen kipujen kanssa pysyi kaiken kaikkiaan hallinnassa, keskittyminen omaan itseen auttoi nousemaan pahojen hetkien yläpuolelle -synnytys ei kestänyt ikuisuuksia, vaikka ensikertalainen asialla olikin

^^ Tuo artikkeli on vitamiinitehtailija "tohtori Tolosen" kokoama, joten siihen on varmasti koottu juuri ne lähteet, jotka tukevat hänen omia tarkoitusperiään (olivat ne sitten yleisesti tunnustettuja tai eivät).

^ Juuri näin

Itse olin raskauden ekat kuukaudet niin totaalisen huonovointinen että Multitabsin raskausvitamiinit eivät uponneet millään... ne haisivat ja maistuivat mielestäni tosi pahalle

Itse olen lennellyt (kotimaassa) vielä 32. vkolla. Supistuksia tms. ei mulle aiheutunut, mutta penkissä selkä suorassa istuminen alkoi jo tuntumaan jotenkin tukalalta...

On huolehdittu kaikesta tosi hyvin, vaikka olen varmasti ollut usein todella rasittavaa seuraa... Etenkin pahoinvointikautena kultainen aviopuolisko hoiti kaikki kotihommat kaupassakäynnistä ja ruuanlaitosta lähtien, ja kesti ihailtavasti itsesääliäni ja muuta surkeilua sekä jaksoi tsempata eteenpäin

Femedassa käytiin joskus viikon 25 paikkeilla. Lääkäri (Bruno C.) oli tosi mukava ja hauskalla tuulella. Vauva vaan sattui olemaan sellaisessa asennossa, että esim. kasvoista ei saanut minkäänlaista kuvaa. Lääkäri yritti runnoa mahaa saadakseen vauvan kääntymään, mutta eipä se onnistunut... Mukaan saadussa dvd:ssä onkin vähän väliä vain tärisevää kuvaa johtuen siitä, kun lääkäri koitti hyppyyttää mahaa