Chocolate

Rekisteröitynyt
  • Content count

    5
  • Joined

  • Last visited

About Chocolate

  • Rank
    Aloittelija
  1. Minulla todettiin vaikea PCO jo 15-16-vuotiaana ja jo silloin gyne kertoi minun mitä todennäköisimmin tarvitsevan apua raskautumiseen. Olen siis jo pitkään suhtautunut raskautumiseen vaikeana ja aikaa vievänä projektina, joka pitää aloittaa suht ajoissa, jotta ehtii käydä läpi kaikki tarvittavat vaiheet ennen kuin ikäriskit lisääntyvät.
  2. Haaveissa on 1-2 lasta. Aika näyttää kumpaan lukuun päädytään.
  3. Yrittämisen aloitusta vasta suunnitellaan. Minä 26v, mies 29v.
  4. Tässä on vielä hyvin aikaa ennen yrityksen aloitusta, joten tärkeintä taitaa olla painon pudotus ja terveellisten elämäntapojen ylläpitäminen. D-vitamiinilisää joudun syömään jo nyt, mutta pitäisi varmaan aloittaa ottamaan lisäksi kalaöljyjä ja b-vitamiinia (jossa foolihappo).
  5. Täällä myös yksi yrityksen aloittamista odottava. Tarkoituksena olisi jättää ehkäisy pois miehen valmistumisen jälkeen, eli näillä näkymin ensi vuoden alussa. Meillä kummallakaan ei ole varsinaista vauvakuumetta, mutta ikäni puolesta olisi pikkuhiljaa aika alkaa miettiä jälkikasvua. PCO:n takia raskautuminen ei luultavasti ole kovinkaan helppoa.