Lila

Jäsen
  • Content count

    15
  • Joined

  • Last visited

About Lila

  • Rank
    Aloittelija

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. Otimme esikoiselle pakkauksen, ja juuri vein paperit pakkausta varten tälle toisellekin. Me käytettiin oikeastaan kaikkia vaatteita mitä pakkauksessa oli, ja haluttiin toisellekin lapselle pakkaus. Meillä ei noita pienempiä kokoja (n. 70cm asti) ollut mitenkään liikaa, joten käyttöön tulee varmasti kaikki taas. Ei ole tiedossa myöskään mitään tiettyä hankintaa, minkä saisi sillä 140 eurolla. Tuplavaunuihin menee taatusti enemmän.
  2. En ole yöuniani asian takia menettänyt, mutta näin raskaana ollessa viikolla 27 huolestuttaa lähinnä ennenaikaisen synnytyksen riski. Eipä keuhkokuumekaan mikään leikin asia ole. Kyllä huoli jatkuu, vaikka ihan normiaikaan pääsisi synnytämäänkin - en toivo tautia esikoiselle, vauvalle tai meille vanhemmille kummallekaan. Olemme lisänneet käsienpesua entisestään, eipä tässä juuri muuta voi tehdä.
  3. Mä olen kanssa taaperoimettäjä. Poika on 14kk vanha ja syö päivisin enää n. 3-5 tunnin välein rintaa muun ruokailun lisäksi. Yövieroitus tehtiin 10kk iässä, se meni paljon odotettua helpommin! Poika söi siihen asti vähän väliä öisin rintaa (tunnin välein oli ihan normaalia), ja multa alkoi voimat loppua. Jännitin vieroitusta tosi paljon, mutta mulle yksi 3 lapsen äiti sanoi että kyllä sinä tiedät mikä keino toimii omalle lapsellesi vieroittamisessa. Me tehtiin niin, että minä hoidin rauhoittelun yöllä, koska niin olen tähänkin asti tehnyt. Isä on tietysti tosi tärkeä ja läheinen pojalle, mutta kun olen imettänyt niin minähän se olen aina yölläkin hoitanut (ihan pienenä mies vaihteli vaippaa yöllä, enää ei toki tarvitse). Jos mies yritti rauhoitella yöllä, poika hermostui ja heräsi sitten ihan kunnolla (koitettiin tätä kerran kun monet sanoivat että niin olisi helpompi). Otin pojan tiukasti kainalooni, sanoin että nyt nukutaan eikä syödä ennenkuin aamulla, laitoin tutin suuhun ja silittelin hetken. Yllätyksekseni poika nukahti parissa minuutissa ja muutamassa yössä alkoi nukkua pidempiä pätkiä. Annoin rintaa yhä neljän aikoihin aamulla ja siitä eteenpäin niin usein kun halusi, sillä oli silloin nukkunut jo 8h. Pojalle tuli paha flunssa kuukausi sitten, lopetti täysin kiinteiden syönnin ja söi vain rintaa. Imetin öisinkin silloin aina kun halusi. Jatkoin niin kauan että toipui ihan kunnolla, ja nyt oli sitten uudestaan yövieroitus edessä tällä viikolla. Ekana yönä protestoi jonkin aikaa mun kainalossa, mutta nyt taas kitisee muutaman sekunnin tyytymättömästi kun silittelen ja sanon että nyt nukutaan ja jatkaa sitten uniaan. Päivävieroituksella ei ole niinkään kiire, mutta täytyy myöntää että tuntuu että senkin aika olisi pikkuhiljaa. Poika nukahtaa yöunille niin, että imetän hänet ja irroitan rinnan melkein unessa olevan pojan suusta. Päiväunille nukahtaa joko viereen tai vaunuihin, tms. Pojalla on maitoallergia enkä ole vielä saanut erityiskorvikettä menemään suullista enempää, joten en oikein uskalla vieroittaakaan mitenkään nopeasti. Joskus vähän harmittaa että iltaisin mun on ihan aina oltava nukuttamassa, kun olisi kiva olla jossain omissa menoissakin illalla vaikka kerran kuussa, tms. Jos käyn urheilemassa tai jumpissa täytyy valita tunnit yhä niin että olen kotona ennen puolta yhdeksää.. Poika on tosin pieni vain hetken joten en koe jääväni mistään paitsi. Toivoisin että hän vieroittuisi itseksensä, mutta eipä niin taida tapahtua. Imetys on tosi tärkeää pojalle yhä. Nyt ajattelin alkaa tarjoamaan aktiivisemmin korviketta ja katsoa vaikuttaako mitenkään. Toisaalta kun poika syö niin harvoin päivisin ja nukkuu paaaaljon paremmin yöt, ei ole tosiaankaan kiire vieroittaa. Saa ainakin varmasti kalkkia tarpeeksi, se olisi huolena kun ei korvike kelpaa.
  4. Soijamaitoa ei kai suositella, koska siihen on lisätty vitamiineja. Kyselin juuri erityislääkäriltä miten toimia sitten kun imetys loppuu, siirtyykö maitoallerginen poikamme soijamaitoon vai pitääkö käyttää erityiskorviketta. Kuulemma erityiskorviketta 2 vuoden ikään saakka, sillä kaupan soija- ja kauramaitojen laadunvalvonta ei ole yhtä tiukka kuin soijapohjaisen erityiskorvikkeen. Lääkäri ei taas maininnut lisätyistä vitamiineista mitään. Toiselle äidille oli taas sanottu (erityislääkäri myös) että kun ei allergiset lapset alkavat 10kk iässä maistella maitotuotteita, hänen lapsensa saisi alkaa maistella kaupan soija- ja kauratuotteita. OT, mutta kiva kun ei tiedä miten toimia..
  5. Olin itseasiassa tosi yllättynyt kun huomasin, että alle 10kk vauvan ruuissa on maitoa. Ensinnäkin, miksi Suomessa myytävät lastenruoat eivät seuraa suomalaisia suosituksia ja toiseksi tuon ikäiset saavat tarvitsemansa maidon joko imetyksestä tai korvikkeesta. Pojan maitoallergian takia olen ollut itse maidottomalla ruokavaliolla allergian toteamisesta asti, ja olen jo tottunut tarkistamaan omien ruokieni tuoteselosteet. Ärsyttävää, että vauvanruuistakin tosi monissa on sitten tuota maitoa! Nyt kun poika on jo yli 8kk ja syö useita eri ruokia, olisi välillä paljon helpompaa ostaa valmiina ruuat. Kesti aika kauan että poika oppi syömään yhtään könttistä puuroa, ja suurimmassa osassa vauvapuurojauheista on maitoa. Muksun puolukkapuuro pelasti ennenkuin itsetehdyt puurot kelpasivat.
  6. Meillä on elokuun lopulla syntynyt vauva, ja pehmeä koppa oli oikein hyvä vaihtoehto. Ainut syy miksi harkitsin kovaa koppaa, on tuo edellä mainittu ulkonäkö - se on jotenkin kivemman näköinen, perinteinen vauvan koppa Pehmeään koppaan mahtuu hyvin lisätoppauksia, vaikka meillä tuo emmaljungan koppa on jo yksinänsä tosi lämmin ja täysin tuulenpitävä. Käytimme koppaosaa n.7kk (pehmeä koppa on niin tilava että mahtuisi vielä hetken kauemminkin kuin tuon 7kk, istumaan oppinut vauva ei vain siinä enää viihdy), sen jälkeen muunsimme sen makuupussiksi joka on siis yhä käytössä, vauva 8.5kk. Emmaljungan pehmeän kopan saa näppärästi napattua mukaan, kun esim. kävimme babybiossa tai muissa harrastuksissa, koppa irtosi vaunuista helposti mukaan. Pehmeä koppa on todella pitkään käytössä meillä juuri tuon makuupussitoiminnon kanssa, rattaiden valjaatkin tulevat kätsysti läpi valmiina olevista reiístä. Kun ei tuota säilytystilaa juurikaan ole, pehmeä koppa on tosi kätevä sitten kun se lopullisesti pakataan pois. Eli, oikein tyytyväinen olen ollut.
  7. Mikähän on, että meidän poika ei oikein ymmärrä noita sormiruokia? Täysimetin 6kk, aloitimme soseet ja heti upposi ihan hyvin. On aloittanut syömään kaikkea tosi reippaasti, mutta kaikkea mitä annan sormiruoaksi tutkii käsissään, paukuttaa pöytään, paloittelee pöydälle, heittelee ympäriinsä.. Ei ollenkaan ymmärrä että ne voisi laittaa suuhun, vaikka kaikki muu menee suuhun mitä käsiinsä saa Jos yritän tarjota suuhun laitettavaksi, työntää ulos kielellään ja jatkaa leikkiä. Toisaalta, karkeammat soseet eivät myöskään uppoa vielä ollenkaan vaikka poju on 8.5kk, oksensi ensimmäistä kertaa elämässään kun tarjosin jotain 8kk valmissosetta.
  8. Lapsemme sanoo jo äiti, ikää on 7kk. Minulla ei kyllä ole mitään käsitystä milloin lapset yleensä oppivat ensimmäisen sanansa. Poitsu tykkää kovasti istuskella sylissä ja lukea aikuisen kanssa kirjaa. Noiden pahvisivuisten kirjojen sivuja hän on kääntänyt sylissä aina itse eteenpäin n. 4-5kk iästä saakka. Oma äitini asiaa päivitteli, en tiedä onko tuokin ihan normiaikaisesti opittua vai ei. Täytyy sanoa etten ole yhtään ollut huolissani siitä, oppiiko lapsi samaa tahtia kuin "naapurin Liisa". Tietysti jos oikeita huolenaiheita olisi, varmaankin murehtisin. Esim. ystävien tyttö konttasi jo 6kk iässä, kun taas liikkumaan meidän poitsulla ei ole mikään kiire, vasta ryömii 7kk ikäisenä. Poju on kyllä selvästi hyvin kiinnostunut ihmisistä ja sosiaalinen lapsi, uskonpa että puhuu ehkä hieman aiemmin kuin ikätoverinsa mutta kävelemään tuskin alkaa kovin äkkiä. Hän nauttii kaikista eniten kun molemmat vanhemmat hääräävät ympärillä, ja viihtyy myös hyvin vähän isomman joukon hössötyksessä kunhan meteliä ei ole liikaa. Ihmiset kiinnostavat selkeästi enemmän kuin mitkään mahdolliset lelut.
  9. Hmm, meillä ei kyllä pärjättäisi ilman vaunuja. Itse käytän Ergoa kyllä paljon, ja liinaa käytin kun vauva oli pieni. Meillä kun ei sitä autoa ole, esim. mummolamatkat olisivat hankalia ilman vaunuja, tavaroita on mukana aika lailla ja lapsi on hyvässä turvassa omissa vaunuissaan kunnes kamat on sullottu junan hyllyille, yms. Olisi hankalaa kantaa vielä lasta kun selässä on reppu, kädessä kassi, vedämme matkalaukkua... Muutenkin autottomassa perheessä on helppoa käydä kaupassa vaunujen kanssa. Meillä poju viihtyy sekä Ergossa (ja pienenä liinassa, nyt trikooliina ei enää ole tarpeeksi jämäkkä) että vaunuissa hyvin. Vaikka Ergolla on mielettömän hyvä kantaa, en ehkä joka päivä jaksaisi Ergon kanssa tehdä niin pitkiä kävelylenkkejä mitä vaunujen kanssa tulee tehtyä. Ergossa tulee myös tosi lämmin joten ihan helteellä se voi olla hiukkasen raskasta käyttää. Toki ne vaunut voi hommata lapsen synnyttyäkin, kannattaa vain tutustua tarjontaan etukäteen ettei eksy vaunuviidakkoon JOS ne päättää hankkia.
  10. Meillä on pesukone ja parveke, autoa ei tällä hetkellä. Ilman autoa Helsingissä pärjää hyvin, asutaan todella hyvien yhteyksien varrella. Tietysti joskus olisi ihan kiva kun olisi auto Parveke ei ole mitenkään välttämätön, mukava lisä lähinnä. Mä käyn mielelläni joka päivä kävelylenkeillä, tuleepa itsekin kunnolla ulkoiltua. Ilman pesukonetta en suostuisi enää olla, sen verran paljon pyykkiä tulee vauvan ja kahden aikuisen taloudessa. Muutimme 500km päähän isovanhemmista kun poitsu oli 2kk Emme ole vielä ilman poikaa missään olleetkaan vielä, mutta ehtiihän sitä. Mummoloissa on kyläilty, emmekä silloinkaan ole tosin jättäneet pojua hoitoon, ehkäpä pikkuhiljaa voisi vaikka illallisella käydä tai jotain. Toivoisin että oma äiti asuisi lähempänä, mutta tällaista tämä on.
  11. Meillä on otsakuumemittari, oliskohan Clas Ohlsonilta? Ihan ok käytössä, mittaa parissa sekunnissa. Mun mielestä näyttää ihan oikein.
  12. No eipä niin Tietysti elämäntilanteita on monia, esim. mun mies opiskelee ja mä olen lapsen kanssa kotona. Ei ihan herkästi tulisi lähdettyä yksityiselle ilman vakuutusta, on se sen verran kallista ja julkiselle puolellekin toki pääsee kun odottaa. Tietysti jos hätä on ei ole väliä mitä maksaa, mutta silloinhan ei aikoja varailla vaan mennään enpoon.
  13. Meillä onneksi on, lapsen tädin ja sedän kannustuksesta. He halusivat lahjaksi antaa vakuutuksen. Otimme Pohjantähdestä. Poitsu on onneksi hyvin terve, mutta maitoallergia todettiin joten lääkärikäyntejä on tullut, korviketta täytyy jossain vaiheessa ostaa kun imetys loppuu (alle 2 vuotiaalle ei tavallista soijamaitoa saa antaa), ja on ihanaa kun voi huoletta käydä yksityisellä vaikka viikonloppuna jos on tarve, ilman odotusta. Riippuu varmaankin missä päin Suomea asuu, yms., mutta aika monessa paikassa yksityinen on kivempi vaihtoehto esim. lauantaina tai sunnuntaina kun tuntien jonotus tk:ssa.
  14. Samoin kuin Felissa vastasi, rakenneultrassa selvisi. Sen jälkeisissä ultrissa vahvistettiin.