Kippara

Kävin pelkopolilla kun neuvolantäti sinne laittoi. Etukäteen olin aika skeptinen. Odotan kuulemma lääkärin mukaan taas laskettuna aikana 3.5 kiloista tapausta. Hän lukasi synnytys kertomukset läpi ja ei nähnyt mitään syytä miksi en voisi yli 4.6 kiloista synnyttää, kun kerran en pahasti edellisenkään kanssa revennyt. Olo oli aika epäuskoinen, paniikissa ja sekava. Koko ultrauksen ajan tärisin, johon hän totesi vaan, että jännittääkö sua oikeesti noin paljon!? En mä enään tiedä, mitä pitäisi tapahtua, mäen enään koskaan halua yli 4.3 kiloista synnyttää, ei mua otettu ollenkaan tosissaan, vaikka asian monta kertaa sanoin. Takki ihan tyhjä.

Ekan ja tokan synnytykset eivät menneet putkeen, niistä olen aikanaan tänne kirjoitellutkin, kolmonen syntyi ekasta supistuksesta neljän tunnin sisään ja hänen synnyttämisensä oli monella tapaa korjaava kahteen edelliseen kauhukokemukseen verrattuna. Ekan synnytyksen jälkeen en voinut edes aivastaa lirauttamatta housuun ja tätä jatkui vielä kakkosen syntymän jälkeen melkein kahden vuoden ajan, niinkin luonnollinen asia kuin pieru ei edelleenkään onnistu vaikka maha olisi kuinka ilmaa täynnä. Ekasta synnytyksestä on kohta viis vuotta. Olen jokaisesta synnytyksestä palautunut nopeasti omiin mittoihin imetyksen loputtua 168 cm ja 68 kg, mutta kroppa vaan ei palaudu kaikista jumpista ja harjotteista huolimatta alakerrasta edes lähelle alku pistettä. Mukulat on kaikki olleet +4 kg, +4.3kg +4.6kg ja syntyneet 40.6-41.0 viikoilla vaikka kaikkeni olen tehnyt edestääkseni, eli rankkaa fyysistä työskentelyä kaikissa raskauksissa vielä synnytystä edeltäneenä päivänä. Alakerta on jokaisessa synnytyksessä ollut kovilla ja ilmeisesti ensimmäisestä synnytyksestä tulleiden vaurioiden takia mun alapäätä ei saa tunnottomaksi edes tuikkammalla maksimi annosta puudutetta tikkausta varten. Kolmannessa synnytyksessä kätilö tuumas, että nyt on sen verta pahat repeämät että pitäis hakea lääkäri tikkaamaan, mutta hän tekee niin paljo parempaa jälkeä kuin ne ja alkoi tikkaamaan itse. Muutaman tikin jälkeen mä huusin edelleen kuin syötävä ja tää tuumas, ettei voi antaa puudutetta enempää, johon mä sitä totesin että saat lopettaa sitten. No sieltä pilkistää edelleen "lonkero" pihalle joka jäi kiinnittämättä paikoilleen eli joku limakalvon osa joka repesi synnytyksessä liki irti. Ekasta synnytyksestä lähtien mulla on myös ollut massiiviset pukamat, eli jokaisen isomman vessareissun päätteeksi mun on pakko pestä paikat juoksevalla vedellä tai paikat jää likaiseksi ja tulehtuu, olo on kuin kusiaispesässä istuis. Kaikki nää on käsikopelolla arvioitu 3.5 kiloisiksi, ekan jälkeen en ole enään uskonut. Nupit kaikilla 37. Neljännen kohdalla tänään neuvolassa kyselin tosissani mahdollisuutta käynnistykseen viikolla 39. Kolme pientä lasta valmiiksi, niin ei kiinnostaisi kulkea vaipoissa jo ennen 30 ikää. Onko jollain samanlaisista lähtökohdista kokemusta? Miten kävi?

Ekalla kaks kummia, toista tapaa pikaisesti kerran vuodessa, toista 2-3 kertaa. Ei kuulemma riitä aika, eikä ehdi. On kuulemma liikaa omia harrastuksia. Kakkosella kaks kummia, toinen sai infarktin ristiäisten jälkeen ja masentui, näkyy ehkä syntymäpäivillä, toista vaan ei kiinnosta, käy tasan syntymäpäivillä. Kumpikaan ei kysele kuulumisia. Molemmat asuu likellä. Kolmosen kummi on ollut aktiivisin, käy kerran kuukaudessa katsomassa koko katraan perään, että saadaan joku kahta ihmistä vaativa remppa asia eteenpäin, toinen kummi käy kerta vuodessa synttäreillä ,ei soita tai kysele kuulumisia. Hauskinta tässä on, että jokainen kummi on ollut kauhean otettu kun ollaan kysytty ja on myös kerrottu, että lupa kieltäytyä jos ei halua.

Ristiriitaiset fiilikset, Anoppi on kaksi kertaa hakenut esikoisen kylään, kerran jopa yön yli, on kohta 5 vee, kakkonen on ollut kerran sisarensa mukana ja kolmas ei kertaakaan, on kuulemma vaikea kun ei kuuntele mitä puhutaan ,eikä usko mitä sanotaan. Miehen veljen tyttö on periaatteessa asunut Anopille 3 vuotiaasta, käy kotona kääntymässä, muutoin on usein hoidossa siellä useamman pvn yöt putkeen. Kaks viikkoa sitten mummi kysyi, oletko sä raskaana? Juu, itse asiassa olen Jaa, tiesikö sun mies että sä et käytä ehkäisyä! Juu ,aikuinen mieshän tuo sun poikas on, kyllä se tietää milloin ei ehkäisyä käytä. Eisiis tarvitse tämän neljännenkään kohdalla odottaa kauheasti odottaa, että mummia lapsi kauheasti kiinnostaa. Ja jo ekasta tapaamisesta asti on tiennyt että haluan monta lasta. Kun on useampi oma sisar itselläkin. Mutta juu aika pettynyt silti, vaikka osasin arvata ettei oo mummin mieleen.

Todennäköisesti kolmannessa on ollut tosiaan jo jonkin asteisesta hoitovirheestä kyse. Mutta ei mennyt se ekan synnytyksen tikkauskaan putkeen, eli mm sisempi häpyhuuli oli enään pienellä lirpakkeella kiinni, ja ekassa synnytyksessä oli ongelmia jo ton tikkaamiseen kanssa, eli silloinkaan puudutteita ei voinut antaa riittävästi, eikä annettu annos tehonnut. Koko tikkaus operaatio on edelleen tuoreessa muistissa. Mulla ei ollut voimia kuin vain itkeä uunituore nyytti rinnalle nostettuna, kun alapäätä kursittiin kasaan puutteellisen puudutteen kanssa, jalat vaan tärisi siitä kivusta. Alapää oli kaks kuukautta synnytyksestä muuten istuma kunnossa, mutta kursittu häppäri ei ei kestänyt ollenkaan kosketusta, pikkareiden pito oli yhtä tuskaa, mutta niitä ilmankaan ei voinut kulkea kun jälkivuotoa kesti yli kaks kuukautta synnytyksestä. Jonkin asteinen laskeuma on varmasti itselläkin, mutta ei noille mitään tosiaan kannata tehdä ennenkuin lapsiluku on täynnä.

Kiitti vastauksesta, mulla on 1 ja 2 välissä 1.3 v ja 2 ja 3 välissä 1.8. neuvolan terkkakin on onneksi vaihtunut paljon ihmisiläheisemmäksi ja hän oli sitä mieltä mun kanssa, että ehdottomasti kannattaa käynnistystä myös, kun ei tästä koko ainakaan pienene. Aamulla kolmas aiheutti harmaita hiuksia pihassa, eli meni piiloon eikä vastannut kun karjuin ja kutsuin, onnistuin laskemaan alle ihan vaan kun huusin. Ei ihan kauheasti naurata tälläsen vaivat alle 30 vuotiaana. Nykyinen neuvolan täti ihmetteli miten mua ei ole suoraan synnäriltä jo laitettu fyssarin käynnille kun ovat selvästi elämänlaatua laskevia vaivoja. Kolmatta aloin kantamaan liinoilla heti synnäriltä, 8 tuntia päivässä mentiin eka vuosi, nyt huomaa että kun neiti on kohta 2 vee eikä enään kantamista kaipaa samoissa määrin alkaa kroppakin antamaan periksi vaivoille kun ei "treenaa" 8 tuntia päivässä. Itse toivon vielä yhtä lasta tämän jälkeen joten olisi mukava, ettei ihan älyttömät traumat jää.

Laskettuun aikaan kuukauden verran, edellisistä raskauksista tullu muutama hailakka hämähäkkisuonikohju pohkeisiin, mutta tän viimeisen kohdalla on häpyhuuliin ilmestynyt paksut kastemadolta näyttävät suonikohjut, ei nätit ja kauniisti pullottaa ja onko vain omien korvien välissä että kivistävätkin :/ Onko muilla moisista kokemusta ja häviävätkö synnytyksenjälkeen tai mitä noille voi tehdä :/

Tuo isompi on melkein 8 millin koko uloimman häppärin poikki ja pullottaa ihan sillai että seistessä peilin edessäkin näkee profiilissa, ja tosiaan kans nivuseen paukahti samaan aikaan kohju, mielenkiintoisia nää raskauden kun vasta kolmannesta tälläiset vaivat pukkaa ja kaikki painon nousut yms on tullut samaan tahtiin kuin edellistenkin kanssa :/ toivottavasti ainakin pienenis synnytyksen jälkeen, olo ei tuolaisten kanssa kauheen seksy oo, no pukamat taas pukkaa synnytyksen jälkeen joten jos toinen helpottaa niin toinen vaiva taas alkaa :/

Ekan ja tokan ikäero 1v 3 kk ja tokan ja kolmennen ikäero tulee olemaan 1v 8 kk, ei oltu suuniteltu kolmatta alle 3 vuotiasta, mutta näillä mennään

Toivotaan samaa, sillä molempiin syynnytyksiin olen mennyt positiivisella asenteella, molemmissa tapauksissa, meidät on lähestulkoon unohdettu huoneeseen, ilokaasun kanssa, mitä nyt tosiaan oksitosiinia käyty nopeuttamassa kun en ilmeisesti näyttänyt tarpeeksi tuskaiselta, pystyin kiertämään sängyn ympäri aina ennen kuin piti polvistua sänkyä vasten kun tuntui että taju lähtee, tosin tämän tein äänekkästi hymisten, en siis kurkku suorana huutaen. Kakkosen kanssa epiduraali aiheutti mielettömän kutinan tunteen iholla mikä jatkui vielä parin päivän ajan. Mutta päällimmäisenä on se tunne "Että, ei mahdu tulemaan", niin kuin yrittäis puskea keilapalloa golfreiästä pihalle. Ja synnytyksen jälkeen se tikkaamisesta tuleva kipu kun tuntee neulan menevän läpi ja langan kulkevan nahassa ja lirpakkeiden yhdistyvän valmiiksi murjotussa alapäässä. Suuren koon takia vietettiin kolme päivää osastolla kun sokerit seilas ja kävi muutaman kerran tosi matalalla :/

Ei varsinaisesti liity ensimäiseen, sen kanssa tulin sinuiksi ja toista ulos puskemaan lähdettäessä olin vakaasti sitä mielt ettei se ainakaan pahempaa voi olla kuin ekalla kierroksella. No arvio oli taas sirosta 3.5 kg pojasta, ei mitään edeltäviä oireita eli taas lähdettiin synnärille 0 tilanteesta aamulla kun alkoi supistukset. testit oli tasas näyttäneet steb pos eli ensimmäisenä antibiootti tiputukseen ja oksitosiinia, alkuun tuli 2 min välein 30 sek kestävät kipeät supparit, kestin hammasta purren kipupiikin voimalla ovea vaste itseäni yhdellä jalalla heijaten. Hoin kokoajan, että tää on varmasti paljon painavampi kuin mitä ootte arvioinu! Kaks tuntia enn h-hetkeä meidät saateltiin miehen kanssa saliin jossa saimme olla ihan keskenämme, hoitaja kävi vain muutaman kerran oven raossa katsomassa ja muutaman kerran oksitosiinin tippumista nopeuttamassa. Jossain vaiheessa mentiin hämärän rajamailla kun naukkailin kipuun liiankin kovaa ilokaasua, mutta oikeasti SATTU! olin kuulemma hokenut ettei mitään hätää, kyllä mä pärjään. Mies oli tajunnut taas vaatia kipuihin helpotusta. Poikaa ponnistaessa nauratti aina siihen asti kunnes päälaki alkoi tuntua ja kätilö yritti paljainkäsin venytellä paikkoja, repesin seuraavaan reikään asti, ja hoin ettei mahdu tulemaan! jollain venytteli vähän lisää, jep. Kyllähän se sieltä sitten 19 min ponnistettua tupsahti kokonaan pihalle ja kokoa melkein 4.7 kg 40+6. Kätilö alkoi tikkaamaan repeämiä kasaan ilman puudutusta ja mä huusin ja vaadin puudutusta kun sattui niin että polvet tärisivät. Nyt mietityttää syksyllä olisi 3 puskuvuoro, voinko tai pystyykö vaatimaan lääkkeellistä käynnistystä 39 viikolla,onko moinen edes mahdollista. En haluaisi taas olla koko alapää paketissa 3 kuukautta 3 pienen lapsen kanssa, jolloin ei pysty istumaan tai kävelemään+ molemmista on tullut massiiviset peräpukamat, jotka ovat nyt riippuvat "kolikkopussit" luojan kiitos sentään pienenivät siitä mitä olivat. Kummillakin synnytys kerroilla on tuntunut että nyt mennän ajastetulla synnytyksellä, sillä molempien ensimerkistä (eka supistus)on kulunut tasan 10 tuntia syntymään. Ja itsestä on tuntunut ettei kuunnella vaan oksitosiiinia mahdollisimman paljon ja lapsi äkkiä ulos, tuloksena paikat ei oo ehtineet lämmetä ja ekalla kerralla mm sisempi häppäri roikkui vain pienestä lirpakkesta enään paikallaan. vedet on molemmilla kerroilla menneet puhkaisulla n.45 minsaa ennen syntymää. Nyt oikeasti pelottaa tuo koko, esikoinenkin oli päälle 4 kg, onko kolmas sitten jo 5 kg. Molempien koko on arviotu aina päin seiniä.

Sattuisko jollain olemaan vuoden 09 P&T vaunujen vibe sisaristuinta, nykyäänhän Vibe ja verve käyttävät samaa ja mietin sopiiko vuoden 09 viben istuin 11- verveen vai olisiko turha ostos?

Kannattaa hakea silikoni spraytasaa ihan tokmanni/motonet ja suihkutella kunnolla ulkona vaikka sanomalehden päällä renkaat ja muut osat jotka kerää, meillä auttoi hyvin jopa P&T vaunujen kanssa joissa on vielä ahtaanpi tuo rako

Nettiä koitin selata ees taas erilaisilla hakusanoilla, vaan ei tärpännyt. Kaksien rattaiden kanssa ollut sama ongelma eli luman pakkautuminen tubeles renkaisiin, noita renkaita on ainakin Phil ja tedsin Verveissä, (eturenkaat) ja Emmaljungan scootereissa. Lumi siis ottaa tiukasti kiinni ja pakkautuu lokarin ja renkaan väliin niin tiukaksi paketiksi ettei rengas pyöri eteen eikä taakse. Ongelma ilmenee nollakelissä ja eritoten suojasäällä. Onko olemassa jotain apua? Silikoni sprayn suihkuttaminen renkaisiin? Emmaljungien kanssa auttoi rattaiden ulos laittaminen jäähtymään noin 20 min ennen lenkkiä, Verveihin ei toimi tämäkään :/

Aiheesta soittelin Keravan pikkuhurmuriin, jossa eivät olleet ongelmasta kuulleet, heillä tosin malleista oli tietoa vain Vibesta, jossa kaikki renkaat ovat ilmakumi. Ohjasivat soittamaan Vaunuaittaan, joka tuo P&T vaunuja. Sinne siis soitto jossa mun iloksi vastasi aika tympeän kuuloinen miekkonen, ei oo moisesta ongelmasta kuullutkaan, eikä mitään ehdotelmaa antanut, ohjasi ostamaan sukset etupyörien tilalle. Muutoin hyvä, mutta tuo lumenpakkautumis ongelma ilmenee jo kun lunta on nimellisesti maassa ja ollaan lähellä suojan asteita..... Motonetin myyjä ja oma mies ehdotti silikoni suihkeen ostamista ja sillä renkaiden kyllästämistä, nyt odotellaan sitä lunta, että pääsis testaamaan toimiiko kikka.... Ja nettiä selatessa Verveissä ollut tätä ongelmaa jo ainakin vuodesta 2012, eli ei ihan uudesta ongelmasta ole kyse :/

Vervet tuli kannettua kotiin ja enemmän kuin tyytyväinen ostokseen. + Kevyet työntää ja kääntää, hiljaiset + Iso tavarakori +Suojaava kuomu Jos jotain toivoisin niin sitä että pääistuimen saisi ihan 90 asteen kulmaan, nyt on vähän makaava asento ja jos sisaristuimen laittaa ylös niin se on siinä samassa asennossa ja edeleen vähän liian makaava. Alhaalla ollessa saa säädettyä istuvaan tai puoli istuvaan asentoon.

Menossa huomenna koeajamaan Vervejä, onko jokin tyyppikohtainen kompastuskivi johon pitäisi kiinnittää huomiota? Entä jos kovan kopan laittaa päälle niin saako alas sisaristuimen kuitenkin kiinni?

Vibet ja Vervet saa laitettua kasaan alaistuimen kanssa,entäs navigatorit ja siitä vanhemman sport mallin, pitääkö alempi istuin aina irrottaa kasauksen ajaksi?

Ennen esikkoa ongelmana oli liikakin luisto ja liukkaus, ei ehtinyt kissaa sanoa kun itse oli kuin öljypullolla valeltu, nyt esikon jälkeen ja toista odottaessa saharakin on kosteampi kuin emäntä, eikä asiaa auta se että isäntä edelleen elää omassa haavemaailmassa eli ennen esikkoa olleessa tilanteessa eikä jaksa nähdä asian eteen minkäänlaista vaivaa keskusteluista, pyynnöistä huolimatta. Varmaankin ihan tyytyväinen tilanteeseen, minä kun olen meistä se aktiivisempi osapuoli ja suhteen aikana on saattaanut olla kuukausienkin taukoseksistä, jolloin emäntä on valmis jo menemään perä edellä puuhun isännän kanssa, onneksi sentää voi omaa kivaa harrastaa. Varsinkin raskaana ollessa seksi on mielessä monen monta kertaa päivässä. Toivottavasti sahara olotila ei ole pysyvä

Saisivat olla mukana enemmänkin, aiemmin mummi auttoi kauempana asuvaa tytärtään paljonkin tämän lasten hoidossa, ajaa hurautti sinne melkein viikoittain kun on eläkkeellä niin ei ollu kiirus minnekkään ja siskolla useampi lapsi joilla monia eri harrastuksia, nyt kuitenkin keskimmäisen sisaruksen muutettua lähemmäs mummulaa ei mummoa enään saa liikkeelle kun tämän veljen avokki on sen verran onneton tapaus ettei selviä päivittäisestä lapsien hoidosta ominavuin, asuivat aiemmin avokin anoppilan vieressä ja työllistivät heitä samaan tapaan. Mieheni on näiden vuosien aikana ollut mummulassa lumenluojana ja talon vahtina, postinhakijana yms heidän lomaillessaan tai mökkeillessään väliin viikkojakin, kelvannut puita pilkkomaan ja remonttia tekemään sekä ollut apuna aina kun on vähääkään asiasta vihjaistu, ihan pelkällä kiitoksella ollaan autettu ja olen jopa miehelle sanonut aikanaan jo, että kun aika jommasta kummasta appivanhemmasta jättää niin vakavasti vuodaan harkita jäljelle jäävän meille majoittamista. Nyt kuitenkin viimeisen vuoden aikana tapahtuneet muutokset appivanhempien käytöksessä ovat saaneet mietinnälle. Meille ei tulla käymään, ei jakseta kun keskimmäinen veli vie voimia, tekee pitkää työputkea väliin, eli nukkuu vuorojen välissä työpaikalla väliin ja tekee tätä väliin neljäkin päivää putkean ja kotiin tullessa on niin väsynyt, että hän lähtee mökkeilemään eli lataamaan akkuja ilman muuta perhettään, viikoksi kahdeksi, ei vastaa avokkinsa soittoihin ja sanoo suoraan että kuka sen jorinoita jaksaa kuunnella. Pappa mm ostelee kalliita leikkureita ja auttaa heillä remonttikustannuksissa, kun heillä ei ole rahaa, avokki kun ei halua töissä käydä ja on sitä mieltä, että suomessa miehen kuuluu maksaa puolison eläminen, pappa ei avokista pidä, enkä yhtään ihmettele. Vaihtoehtoisesti mummi hoitaa perheen lapsia, (päiväkotiin ei viedä kun se on niin kallista), että äiti pääsee päivittäin harrastamaan ja pappa sitten vie veljen kalaan yms, pariskunta ei siis tee mitään yhdessä. Periaatteessa vain asuttavat samaa osoitetta. Itse en ole koskaan ollut mikään apua pyytävä tyyppi, jos lapsia tehdään ne itse myös hoidetaan, mutta olisi joskus kiva kun mummu piipahtaisi meilläkin ihan vain kireettömästi kahvilla vaihtamassa kuulumisia, ilman että katselisi kelloaan, kun veljen lapset ovat taas tulossa hoitoon tai hän on menossa hoitamaan niitä kotiin. Miehen siskon näin muutama viikko sitten ja hänestäkin alkaa jo nähdä, että mummin tarjoama aikaisempi viikottainen käynti tulisi tarpeeseen, viettäisi vaikka nuorempien kanssa aikaa kun hän on vanhempien kanssa harrastuksissa, mutta hän on samanlainen, kysyy kerran apua jos on sen tarpeessa, muttei ala asista sen enempää sanomaan. Tilanne vaan tuntuu niin epäreilulta, appivanhemmat eivät näe (tai halua nähdä) tässä mitään ongelmaa, mummi karsi jo omat harrastukset pois tämän avokin avuttomuuden takia ja avokki heittäytyy mielellään avuttomaksi, tutussakaan paikassa ei halua ajaa navigaattorin opastuksella vaan hänellä täytyy aina olla autossa seuraa *_* Kauhulla jo ajattelen tämän seuraavan synnyttämistä, mummi on luvannut huolehtia esikoisestani sillä aikaa, mutta entäs jos avokki laittaa omansa sinne samaan aikaan hoitoon, mummilla on kuitenkin jo sen verran ikää ettei sellaisen katraan hoitaminen enään tule kysymykseen, osittain tästä syystä olen sanonut miehelle, että haluan polikliinisen synnytyksen tai maks viettää päivän sairaalassa.. seuraava vuosi on varmaankin aika mielenkiintoinen. Tulipas pitkä purkaus.

Mulla keittää suunnattomasti kun veljen avokki kutsuu lastamme "itsekeksimällään" lempinimellään, jota kukaan muu ei käytä lapsellamme, sama lempinimi on käytössä veljen siskon tyttärellä ja veljen avokkikin tämän tietää, mutta kun HÄN on keksinyt tämän lempinimen lapsellemme. Mietin jo että pitää kö mun vaan ens kerralla ottaa asia tiukasti puheeksi, kauniisti on jo yritetty, tuloksetta, se ei oo mikään maikkis vai pitääkö mun vaan keksiä hänen lapselleen joku yhtä ärsyttävä lempinimi? Menisikö sitten perille?

Laitetaas stooria kun en näköjään sellaista oo kirjoittanut: Lauantaina viimevuoden lokakuussa iltasella alkoi tihkuttaan ihan pienesti, ei itse ottanut selvää onko lapsivettä vai jotain muuta. Sunnuntaina soitin aamusella kuudelta Keskarille ja sieltä saatiin ohjeeksi heti lähteä tulemaan diagnosoiden B-strebton takia, tähän mennessä mulla ei ollut ollut yhtään supistusta ja olo oli normaali. 9 aikoihin siellä ja alkoivat etsimään suonta kädestä antibioottia varten, kaikkee muuta saa tehdä, mutta kanyylin laittoa vihaan. Ei mennyt eka laitto putkeen ja kivistävä patti tuli käteen, tokalla kerralla jännitin jo niin paljon, että tuli näköharhoja sai kuitenkin tuikattua isommalla ranteensyrjään neulan. 10 aikoihin aloittivat oksitosiinin laiton ja heti alkoivat kovat supparit, istuin keinutuolissa kivusta käsinojia puristaen ja hartioita jännittäen. Tunti mentiin noin kunnes tarjottiin kipupiikkia olkapäähän, tunnin verran auttoi jolloin käveltiin muutaman kerran miehen kanssa käytävää ees taas, sitten palasivat kipeät supparit takaisin. Huoneessa seisoin ovea vasten ja tarrasin kahvaan kaksin käsin aina supparin tullessa ja painoin olkaa ovea vasten, näin mentiin muutama tunti sitten sain toisen kipupiikin, auttoi noin puolisen tuntia ja sitten seistiin taas ovea vasten. Kolmen aikoihin pääsin saliin ja tarjottiin ilokaasua, ohjeeksi sain pitää naamarin kokoajan kasvoilla ja hengittää siihen, auttoi sen verran että isäntä uskalsi lähteä kotiin hoitamaan koirat. Tänä aikana olin vetänyt itseni kunnolla pöllyyn ilokaasusta, sattui ihan mielettömästi ja päässä kuului vain kimeät villkuvat äänet kera valojen. Kätilölle olin kuulemma hokenut koko isännän poissa olon ajan "kyllä mä pärjään", mistä mulla ei oo muuta muistikuvaa kuin että SATTUU/ APUA! Isäntä tuli takasin kuuden aikaa, ja oli heti tilannut paikalle kätilön ja vaatinut muuta kivunlievitystä, luojan kiitos oli tajunnut, ettei mulla oo todellakaan ok, vaikka kuulemma hänellekkin olin hokenut samaa kyllä mä pärjään... Pudendaalipuudutuksen laitosta mulle ei oo minkäänlaista muistikuvaa, muuta kuin että hetkeksi helpotti ja _vaadin_ epiä jonka hetkenkuluttua sain, auttoi muuten, mutta kaikki kipu iski pisteenä yhteen kohtaan alaselässä, lekuri oli ihmeissään, ei ole kuulemma koskaan aiemmin moista tapahtunut, tuokin helpotti kanyylin korjauskella ja isommalla annoksella puolen tunnin kuluttua. Näin mentiin kasiin asti jollain alettiin valmistautumaan pikkuhiljaa loppuhuipennukseen, ponnistamaan päästiin puolen tienoilla hauskaa oli, ei satttunut ponnistamista tai lähinnä sen himmausta tehtiin 19 minuuttia ennen kuin neiti oli maailmassa, päälle 4 kg ja 53 senttiä oli ihan hyvä koko. Kätilö oli onnistunut tukemaan alhaalta ja olin etukäteen vannottanut, että epparia ei leikata! Eikä leikattu, sen sijaan vasemman puoleinen sisempi häppäri oli revennyt lähes kokonaan, se roikkui vain pienellä lirpakkeella enään kiinni sekä sisään oli tullut kunnon repeämiä: Kätilö siinä kauniisti tuumasi, että lääkäri on hänet aikanaan kursinut kasaan ja huonoa jälkea teki, hän kursii minut... Tikkien määrästä ei tietoa, niitä laitettiin hyvin väljään ulkoa pystyi laskemaan n 10, sisemmistä ei tietoa, eikä niitä mihinkään kirjattu. alapää oli kipea ja turta "roikkuvan" oloinen 3 viikkoa ja yhteen tikatti häppäri ei kestänyt minkäänlaista kosketusta, nousemisia, liikkumisia, reunat olivat tenheet nyppylän joka oli kipeä monta viikkoa! Onni ja autuus ei tähän loppunut, osastolla huomasin, että synnytyksessä olikin tullut mukavan kokoiset ulkonevat pukamat. Hoitaja ei moista uskonut, vaan hänen mielestään ne olivat vain synnytyksen jälkeisiä verenpurkaumia/ kuvittelen liikoja yms. Uskoi kun näki muutaman päivän kuluttua (Jee Jee) mini jää puikot ja sain särkylääkettä ja salvaa niihin. Tyhjenivät itsestään, mutta eivät ole tänä päivänäkään mihinkään kadonneet. Osastolta olisin halunnut pois jo aiemmin, mutta pakollinen kolme päivää piti majailla, joka sitten loppupeleissä meni ihan ok. Lapsen lopputarkastuksessa lääkäri huolestui kun lapsella on laajentunut perna, hetken puristelulla tuo "laajentunut perna" lörähti vaippaan ja pääsimme kotiin. Hoitajat olivat pääasiassa mukavia ja ruoka hyvää ja välipalahuone loistava, tv olisi ollut kiva omassa huoneessa tai edes radio, mutta kaikkea ei voi aina saada. Kaiken kaikkieen meni ok, vaikka joka päivä vaihtui huonekaveri, eikä yksikään puhua pukahtanut ja yksi ei puhunut suomea ja hänen miehensä oli tainnut kaataa koko hajuvesipullon päälleen ennen osastolle tuloa.... Uudemman kerran menossa vuoden vaihteessa

Ennen raskautta 75C, 4,5 kuukauden imetyksen jälkeen oikea koko olisi ollut 75E, Mutta tuon kokoisia oli mahoton löytää niin käytössä oli D josta rinnat väliin tippuivat ulos. Nyt tuo 75D on ok, rinnoissa "raskausarpia" imetyksen jäljiltä ja paljon löysää ihoa, pienenkin liikkeen jälkeen jäävät lainehtimaan puolelta toiselle Hölkkääminen on lähinnä "hakkaan itseäni hernepusseilla nenään" juoksua kun rinnat pomppii navan ja leuan väliä. Neuvolassa sanoivat, että rintoja voidaan pienentää....tai mulla lähinnä ylimääräistä nahkaa leikata.

40+5 Alkoi tihkuttamaan vettä, sairaalaan mentiin kuitenkin vasta 40+6 , klo 7.00 vaikka muita "oireita" ei ollut kuin veden tihkuminen. Stebtokokko -b:n positiivisuuden takia, aloittivat antibiootit heti ja klo 9 oksitosiinit, mukula maailmassa hieman ennen yhdeksää illalla Kertaakaan aiemmin koko raskauden aikana eiensimmäistäkään supistusta :/ oksitosiinin kanssa niitä sai sitten senkin edestä...

Ilokaasuhuuruissani ollessa lääkäri kävi laittamassa, laitto ei sattunut ja auttoi ainakin mulla hyvin, paljon paremmin kuin nupin sekoittava ilokaasu :/