Tirpustiira

Aktiivijäsen
  • Content count

    283
  • Joined

  • Last visited

About Tirpustiira

  • Rank
    Aktiivi

Recent Profile Visitors

690 profile views
  1. Esikoisen syntymän aikaan olin viikkoa vaille 25v.
  2. Ekassa raskaudessa joo, kilot jäi lähestulkoon kaikki synnärille. Toisessa raskaudessa viisi vuotta vanhempana ei, tuntuu et tosi helposti nyt vaan paino nousee ja olen about samoissa lukemissa kuin viimeisilläni raskaana.
  3. Esikoisen syntymän jälkeen järjestettiin nimiäiset, koska ei kuuluta kirkkoon. Nimi pidettiin myös salassa nimiäisiin saakka. Nyt kuopukselle ei pidetty mitään nimeen liittyviä juhlia, vaikka ajankohta olisi ollut otollisempi. Kuuma kesä verotti voimia jaksaa järjestää yhtään mitään kodissamme. Lisäksi lähisuku on käynyt useasti kylässä, niin ei nähty tarpeelliseksi kutsua heitä vielä erikseen. Ehkä esikoisen synttäreiden yhteydessä voitaisiin juhlia samalla kuopustakin. Eihän se silloin olisi kuin 4,5kk jälkeen syntymän
  4. Mä esikoisen aikana enemmänkin metsästin eurooppalaista luomua, ei käynyt mielessäkään että satokauden aikana oisin talteen soseita varten laittanut mitään. Ja sormiruokailtiinkin toki sitten lähinnä. Nyt kun kiinteitä aloitellaan tän pienemmän kanssa varmaan joulun kieppeillä, niin niillä mennään mitä kaupasta silloin saa.
  5. Kahlasin ketjun läpi ja en tiedä oliko mainittu, mutta kaikki jotka huolehtivat ruokavalionsa vuoksi siitä, saako kohdussa kasvava lapsi kaiken tarvitsemansa äidin ruokavaliosta, niin harvassa tapauksessa syytä huoleen on. Se lapsi nimittäin nyhtää äidistä kaiken tarvitsemansa, ja odottava äiti on ennemminkin se josta kannattaisi olla huolissaan, jos jostain Ja sitten puolestaan äidin taas pitäisi seurata niitä mielihaluja, koska ne viestittää siitä mitä äiti tarvitsee. Täällä toinen kierros lakto-ovo-pesco-ruokavaliolla menossa ja ensimmäisestä raskaudesta lopputulemana oli täysin terve ja hyvin kasvanut sekä kehittynyt lapsi. Luottavaisin mielin siis eteenpäin vaan nytkin. Varsinkin kun tuntuu, että ruokavalioasiat on entistä paremmin tällä kierroksella kohdallaan, kertaakaan ei ole tainnut töissä olla eväänä pelkkää maitorahkaa ja marjoja, mikä oli pääasiallinen ravintolähteni ekassa raskaudessa Ainut mikä ehkä hieman mietityttää, niin edellisessä neuvolassa hemppareita mittailtiin about joka käynnillä ekan raskauden aikana ja laskivatkin silloin huomattavasti, mutta nyt niitä ei olla neuvolassa mitattu kertaakaan, ainoana faktana hb:sta on seuloja varten otettu suoniverinäyte ja sekin oli joskus joulun välipäivinä. Tosin sellaista jäätävää päivän läpi jatkuvaa väsymystä ei ole vielä tullut, ja silmäluomien sisäpuoli sekä ikenet on edelleen varsin punakat, joten luottavaisin mielin olen senkin suhteen, että hb on paremmin pitänyt kuin ekalla kerralla. Mulla käytössä on Solgarin raskaus/imetysmonivitaamiini, D-vitamiini, ja vaikka kalaa syönkin varmaan suunnilleen kerran viikkoon, olen silti täydentänyt välillä omegoilla ruokavaliotani. Näiden lisäksi otan päivittäin Young livingin Ningxia red -"antioksidanttijuomaa", jota olin käyttänyt jo pitkään ennen raskauttakin, niin oli ihan sujuva jatkumo jatkaa sen käyttöä raskaudenkin aikana.
  6. En ollut itse ostanut ainuttakaan 50cm vaatetta, bodyja taisi olla juurikin ne äitiyspakkauksesta tulleet, samoin housuja, jotka ei kyllä 50cm oo nähneetkään. Parit sukkikset olin saanut kaverilta lainaan koossa 50/56. Meidän 50cm pojalle 56 kokoiset vaatteet otettiin käyttöön saman tien, eli niitä ihan pieniä ei oltaisi tarvittukaan. Toki jos poika olisi syntynyt vähän pienempänä, tilanne olisi ollut eri ja sinne vaatekaupoille olisi jonkun joutunut lähettää saman tien. Mut mun mielestä jos jonkun voi heti synnytyksen jälkeen passittaa kaupoille tarvittaessa, niin ei niit 50cm vaatteita kannata kaappiin hirveesti haalia.
  7. Yksi lakto-ovo-vege ilmoittautuu joukon jatkoksi Hyvin on vauva kasvanut tälläkin ruokavaliolla, ja ainakin itsellä on tullut oltua vaan entistäkin tarkempi siitä, mitä suuhunsa laittaa ja päivän lopussa muisteltua, et mitä tuli syötyä ja tuliko nyt riittävästi ja monipuolisesti kaikkea ja tarviiko vielä tankata jotain. Alkuraskaudesta tietty mietitytti, että syönhän ylipäätään riittävän monipuolisesti ja kasvaahan vauva tälläkin ruokavaliolla hyvin, mut eipä se sekaruokavaliokaan mitenkään autuaaksi tee ja kun kuitenkin kasvislinjalla on ollut jo useamman vuoden ja esim. veriarvot olleet koko sen ajan tosi hyvällä tasolla, niin ei se raskausaikakaan siihen mitään erityistä poikkeusta tee Jotain kommenttia oon kyllä ruokavaliostani ja raskaudestani saanut, just tyyliin että no kai sä nyt ainakin kalaa syöt kun kerran lasta odotat tai että miten sä nyt saat riittävästi proteiinia kun ei niissä kasviksissa oo sitä samalla lailla kuin lihassa ym. Neuvolalääkärikin kysyi että noudatanko jotain erityisruokavaliota kun paino ei ollut noussut ilmeisesti sen mielestä riittävästi, mutta yksilöllistähän toi painonnousu joka tapauksessa on. Ruuanlaittoa meillä helpottaa että ollaan miehen kanssa samalla ruokavaliolla ja aikoinaan yhtä aikaa jätettiinkin liha pois ruokavaliosta. Lapselle sitten sama linja, pieni on jo nyt tehty ihan vaan kasviksista ja maitotuotteista
  8. Mulla liikuntatottumukset pysyneet raskauden aikana kuta kuinkin ennallaan, eli varsin laiskaa on ainakaan erikseen lähtemään minnekään Toki työmatkapyöräilin aina jonnekin raskausviikoille 30-31 kunnes vatsa alkoi olla siinä touhussa tiellä ja töissä tietty tuli käveltyä varmaan puolet siitä päivittäisestä kävele-10000-askelta-joka-päivä -saldosta. Hyötyliikunnan puolelle tosiaan enempi kallistunut, mutta toisaalta jo reippaampi kävely kauppaan aiheuttaa vatsan kovettelua ja joutuu himmailemaan tahtia, et tuntuis paremmalta. Nyt viimesillä viikoilla pitäis vaan aktivoitua kevyille lyhkäsillekin lenkeille tonne syyssäähän
  9. Mulla ennen plussaa lähinnä rinnat aristi ja turpos niin, että jo siinä vaiheessa mietin et pitääks käydä ostamassa isommat liivit Ja muuten oli itellä sellanen olo, että taisi tärpätä
  10. Ekan ultran jälkeen, oisko ollut joskus viikon 14 tietämissä. Tuli kertomaan että nyt täytyisi mullekin laittaa yövuoroja kun vaikuttaisi olevan pulaa tekijöistä, joten täytyi torpata ne aikeet heti alkuunsa
  11. Periaatteessa kolme, ensimmäisestä tuli haamupositiivinen joten täytyi vielä varmistaa plussa Ja ostin sitten tuplapakkauksen, josta ensimmäisestä plussa ja toisesta tulikin epäonnistunut testaus
  12. Viikon 18 tietämissä alkoi tuntua ja sittenhän tätä muljahtelua, tönimistä ja tuuppimista on riittänytkin
  13. Yritän jaksaa ja muistaa täyttää, oma äitini on aikoinaan täytellyt tosi hyvin minun ja veljieni vauva-ajoista ja itse olen lueskellut niitä niin sataan otteeseen, että täytyy suoda se ilo omallekin lapselle
  14. Minä 24 tai 25v, riippuen syntyykö esikoinen ennen vai jälkeen omien synttäreideni, mies 25v.
  15. Kerrostalokaksiossa, vielä menee kun vauva syntyy ja on sylihoidokki, mut kun alkaa enempi liikkumaan niin täytyy varmaan alkaa etsiä lisätilaa En tosin ollut tajunnut, miten paljon ne vauvaan liittyvät huonekalutkin vie tilaa, aattelin vielä jokunen kuukausi sitten että hyvinhän tänne sovitaan