Iiris

***

Voi Kultakala, kovasti voimia vuodon kanssa jaksamiseen sekä toipumiseen! Mua kanssa jurppii että molemmissa alkuraskaudenultrissa on lääkäri toitottanut tuota että keskenmenonriski laskee kuin lehmänhäntä. No eipä paljo lohduta sitten kun kesken meni. Jotenkin sitä oli niin toiveikas ja varma että kaikki on nyt sitten kunnossa. Mutta eipä tuolla ar-ultralla ole muuta virkaa kuin nähdä että tyyppi kasvaa oikeassa paikassa eikä ole tuulimuna. Paljon kehittymisvaiheita on vielä edessä sydämen sykkeen näkymisen jälkeenkin missä voi mennä pieleen

Tuuppa sitten Monalisa kertomaan millaiseksi touhukassi lopulta muodostui ja kuinka toimi? Mua vähän hirvitti nuo nupit, kortit, pienet eläimet ja legot siinä mielessä että ne on semmoista irtosälää jota on helppo heitellä ja niitä saa kaivaa koko ajan jostain penkin alta Ainakin siis tuon pienemmän osalta, en tiedä kuinka hienosti 3-vuotiaat jo käyttäytyy ja leikkii. Yksi vinkki minkä luin jostain on vielä kääriä kirjat ja vihkot lahjapapereihin ja laittaa jotain värillistä/kuvioitua teippiä/tarroja ja naruja ympärille niin siinäkin on sitten kivaa tekemistä hetkeksi kun availee niitä paketteja. Ei vie lisätilaa mutta on tietty vähän lisävaivaa itselle. Kirjoista luukkukirjat ja soivat kirjat tuntuisi olevan viihdyttävimpiä tosin meillä ei kirjat vielä jaksanu kauheesti kiinnostaa 1,5-vuotiasta - pelkkä Pingu kannettavasta DVD-soittimesta. Pienille siis ainakin itse suosin mukaan sellaisia roikkuvia, kiinnitettäviä ja soivia leluja, esim. meillä on ollu simpukkamallinen leikkikännykkä matkassa sekä sellainen paksupahvinen pieni kirja jossa on kiinnitysklipsu valmiina ja sen saa vaikka matkarattaiden turvakaareenkin kiinni. Kännykän perässä on ollut pitkä ketju muovirenkuloita joista keksii ja kaikkea väkästeltävää ja saa kiinnitettyä erilaisiin paikkoihin. Sorminuket voi myös olla kivat, menee pieneen tilaan. Mutta nekin tuppaa putoilee ja katoaa, ainakin meillä. Ikeasta ostin sellaisen paketin. Ehkä nekin voisi ommella langalla kiinni toisiinsa.

Osallistun vahvuuslaskentaan. Meidän supisuomalainen perhe on asunut nyt reilut puoli vuotta Australiassa: minä, mies ja 1,5-vuotias tyttö. Olen miettinyt myös tuota puheenkehitystä, että onko se viivästynyt vaiko olisiko normaalistikin tässä vaiheessa näin vähän sanoja. Nyt olemme lomalla Suomessa ja sanavarasto kasvaa joka päivä. Kuukausi sitten tyttö sanoi vasta "hauva" ja "kiikuu". Tyttö on ollut neljänä päivänä tarhassa joten kuulee englantia paljon, lisäksi tietysti lastenohjelmat on englanniksi (tai no suosikkisarja Pingu nyt ei kovin paljoa kieltä kehitä ) Tarhassa on näköjään oppinut ainakin no no no no no NO! Huomasin kun kinasi serkkupojan kanssa leluista

Lukaisin taas tän ketjun läpi ja ajattelin ääneen pohdiskella. Kävin verikokeissa jo viikolla 6+2. Silloin jo löydettiin jotain vasta-aineita, mutta ei pystytty sanomaan ovatko ne veriryhmästä johtuvia. Ohjeena oli mennä uudestaan 4-6 viikon päästä kokeisiin. Kävinkin sitten verikokeissa uudestaan 9+5 samalla kun otettiin seerumiseula. Eilisestä keskenmenosta tässä toipuessani olen alkanut miettiä noiden vasta-aineiden merkitystä. En ole vielä ehtinyt soittamaan neuvolaan verikokeiden tuloksia enkä älynnyt kysyä kätilöltä enkä lääkäriltäkään kun olisivathan he ilmeisesti ne tulokset nähneet. Mistä muista vasta-aineista sitten voisi olla kyse? Kuinka ajoissa noita vasta-aineita voi ylipäätään alkaa muodostua? Ja mitä sitten jos vasta-aineita löytyy ja jos tässä tapauksessa raskaus olisi jatkunut - miten sitä silloin hoidetaan? Sain eilen sen piikin kankkuun. Täytyy ensi viikosta soitella neuvolaan niistä tuloksista mutten usko että sieltä mitään osataan kuitenkaan sanoa

Hei kohtalotoverit Yritän nyt alkaa purkaa tätä surua jotenkin ja josko tämän kirjoittaminen tänne ketjuun auttaisi. Meillä näkyi vahvasti sykkivä sydän viikolla 6+2. Oli muutamia päiviä pienempi kuin mitä olin odottanut. Toissa päivänä nt-ultrassa viikolla 11+5 ei kukaan enää tervehtinytkään näytöllä. Sydän oli lakannut lyömästä ja kehitys loppunut 9+2. Aamuyöllä alkoi keskenmeno spontaanisti. En tiedä vaistoaako näitä sitten jotenkin jollain tasolla. Pieni kun oli ollut kuolleena jo pari viikkoa. Pahoja raskausoireita mulla ei ollut missään vaiheessa mutta ällötysolo oli alkanut jo helpottaa minkä osin laitoin viikkojenkin piikkiin. Mulla oli tosin tullut pientä ruskeaa tuhrua pyyhittäessä perjantaista asti ja vaikka kuinka ajattelin sen voivan olla normaalia aloin myös jo varautua pahimpaan. Mutta jo sitä ennen, vaikka olimme sopineet että raskaudesta voi jo kertoa kun kerran syke on näkynyt, olen monessa tilanteessa jättänyt raskaudesta vielä mainitsematta. Jos meille vielä onni suodaan ja tulen raskaaksi en varmaan kerro kenellekään mitään. Ennen kuin lapsi syntyy? Mietin myös että haluanko kuumeilla täällä jo heti uudestaan. Täältä tosin saa paljon tukea ja lohtua. En vain yhtään tiedä miten tätä asiaa käsitellä. Yrittääkö puhua vaiko olla hiljaa. Nyt olen koittanut vain olla reipas.

Mulla nyt ei ole vielä kokemusta että koska tää vuoto loppuu mutta mulle lääkäri sanoi että voi kestää parikin viikkoa. Toivottavasti saat vastauksia täältä tai muualta!

Meidän tarina olikin tossa edellisellä sivulla, eli meiltä kun meni "vaan" sääriluu niin ei tarvinut sitä vetolaitetta mikä tarvitaan ilmeisesti aina kun on kyse reisiluun murtumasta. Mitään fysioterapiaa ei kuulemma ole näin pienille tarjota (Suomen käytäntöjä kyselin mun kaverilta siis joka erikoistuu ortopediaan) vaan juuri kuntouttavat itse parhaiten itsensa leikin ohella. Teidän poju kun on vielä pienempi niin en tiedä olisiko teille sitten jotain jumppajuttuja tiedossa kun ei kuitenkaan vielä kävelemällä pysty sitä kuntouttaa mutta kai se siitä sitten konttaamisen ja muun touhuamisen kautta vahvistuu itsestään. Mekään ei siis mitenkään koitettu taivutella polvea kun se tönötti jalka kipsin jälkeen vaan suorana vaan annettiin rauhassa toisen kokeilla ylös nousemista, seisomista, tukea pitkin kävelyä ja lopulta kävelyä, omassa tahdissaan.

Ohhoh, no juuri huomasin tämän ketjun aktiivisena - hurjasti tsemppihaleja Antsalle! Melkoista paskaa tuuria kerrakseen. Mutta hassua kyllä on miten nopeesti sitä aina sopeutuu mitä ihmeellisimpiin tilanteisiin. Ja lapset vielä nopeammin kuin vanhemmat. Meillä oli kipsi sitten lopulta 4,5 viikkoa ja saatiin jo pois. Ei siis tarvinut olla kuutta viikkoa kuten ensin oli puhetta. Jalka oli tosi heikko mutta pian siitä jo kuntouduttiin leikin varjolla kun menohalut oli kovat. Noin 1,5 viikkoa meni että opittiin taas kävelemään normaalisti eikä raahattu jalkaa suorana. Viikon ajan enimmäkseen vaan kontattiin ja jalkaa pidettiin yhä sivulla suorana. Päiväkotiin palattiin sitten myös siinä 2 viikkoa kipsin jälkeen. Kipsin kanssa elo oli lopulta ihan ok ja meillä oli kotona varsin hauskaakin yhdessä. Tuli varsin mukava tauko töihin ja pisti meidän perheen arvot taas vähän uuteen tarkkailuun. Miten pienestä kaikki onkaan lopulta kiinni (vaikkei mitään niin dramaattista siis käynytkään). Neiti oppi tosi nopeasti liikkumaan vähän liiankin hyvin kipsin kanssa, jopa portaita mentiin, kontattiin ja pyörittiin möyrittiin ympäriinsä. Viimeisellä viikolla alkoi jo nousta ylös jatkuvasti ja yritti tukia pitkin kävellä. Yritin varjella ettei painoa liikaa tulisi kipsille vaikka ilmeisesti lasikuituvahvike olisi ollut sen verran kestävä että omaan tahtiin olisi saanutkin liikkua. Suomessa on kontrolli noin 4-6 kk kuluttua jossa katsotaan että kasvaa luu oikein ja ettei ole tullut kasvulukkoja. Meidän asuinmaassa tällaista kontrollia ei automaattisesti tule, ajateltiin sitten mennä vakuutuksen piikkin ottaan kuvat ja käydään spesialistilla.

Tulin juuri ultrasta ihmettelemään vaihtoehtojani. Huomenna olen menossa Hatanpäälle naistenpolille iltapäivällä. Onko tosiaan jotain viikkorajaa milloin suositellaan ennemmin kaavintaa? Ajattelin ensin että tottakai lääkkeellinen tyhjennys kun ajattelin sen jotenkin hellemmäksi vaihtoehdoksi mutta mitä sitten tosiaan odottelenko yksin meidän 1,5-vuotiaan kanssa kotosalla että koska se pikkuinen vauva tupsahtaa vessanpönttöön ja vedän sen alas? Kamala ajatuskin. Vauva on kuollut noin 9-10 viikoilla ja nyt piti olla 11+5.

Söpöjä taaperoita täällä! Nikke ja Aukusti on molemmat ihania vaaleita pellavapäitä

^^^^ ja ^^^ Minäkään en löytänyt mitään kuvia eikä ohjeista ollu apua tai siis ohjeissa ei lukenu mitään kokoamisesta. Kun pujottelin kankaita niin helpotti kun ne rattaat ei ollu ihan auki vaan silleen löysällä. Enkä ihan heti keksinyt yhdelle remmille kiinnityskeinoa kun ei ollu mitään tarraa tai muuta - se remmi vaan piti pujottaa siinä remmin päässä olevan metallilenkin raosta (tää remmi taisi olla just siinä istuinosan alla?). Ei nyt kovin selkeesti kuvattu kun nää termit on vähän hakusessa ja rattaat autonperässä niin en jaksa tarkistaa sitä osaa Tsemppiä, kyllä siinä hetki meni! Muoks. parit väkäset lisää väliin ja Monalisa olikin sillä aikaa löytäny linkin, hyvä hyvä!!

No meillä kävi näin ja toipuminen on yhä käynnissä... Muoks. otin kuvan pois. P putosi tai oikeastaan käveli epähuomiossa alas sellaisen noin 25 cm korkean korokkeen päältä. Ensin en edes tajunnut mitä ehti tapahtua ja koitin rauhoittaa pientä. Rauhottui tovin päästä mutta alkoi heti itkeä ja vapista kun koitin laittaa seisomaan uudelleen. Marssittiin sitten suoraan lääkäriin, sieltä röntgeniin ja taas lääkärin kautta lasten sairaalan ensiapuun. Sääriluun alaosaan oli tullut murtuma joka tulee ulos kasvulevystä Jalka kipsattiin ja myöhemmin samalla viikolla käytiin uudestaan röntgenissä ja murtumaspesialistilla ja jalkaan laitettiin vielä tuo punainen lasikuituinen vahvike. Aluksi veikattiin että 6 viikkoa pitää olla kipsi mutta ilmeisesti murtuma on kuitenkin melko "hyvä" että saatetaan päästä kuntouttamaan jalkaa jo 4,5 vkon päästä tapahtuneesta, eli vielä 2 viikkoa täällä koitetaan viihdyttää pikku potilasta. Sattuisiko täällä olemaan ketään joka ei ole selvinnyt pelkästään säihkähdyksellä vaan on tullut murtumia ja miten olette kipsien kanssa eläneet, kuinka kauan on kestänyt kipsin jälkeen että jalka/käsi on taas ollut normaali ja kuinka pian olette päässeet taas normaaliin arkeen (esim. takaisin päiväkotiin)? Meillä meni tuolloin koko loppupäivä sairaalassa enkä silloin ehtinyt vielä oikein tajuamaan koko tilannetta. Kun sitten illalla kannoin nukkuvan lapsen bussilta omaan sänkyyn niin itku tuli eikä loppunut ihan hetkeen. Aina kun näkee puistossa lapsia juoksemassa, altaassa uimassa peuhaamassa tulee iso surku toisen puolesta

Hei Salia ja Auringonkukka, ihanaa että löysin vähän vertaistukea. Täällä kuumeillaan kakkosta ja "järkeillään" aikataulua väikkärille. Ei yritetä vielä sillä uskallus puuttuu. Minä tein väikkäriä jo ensimmäisen aikana ja mammalomalla viilailin papruja jotka oli julkaisuprosessissa. Teen siis nippuväikkäriä ja nyt mulla olisi tarpeeksi papruja siihen ja mun tarvisi "vaan" kirjoittaa johdanto/yhteenveto plus tehdä yksi 5op kirjallisuuspaketti. Jännitystä aiheuttaa se, että asun ja oon nyt tutkijavierailulla maapallon toisella puolella. Olisiko siis parempi väitellä ensin ja aloittaa sitten vasta yritys (eli joskus vuoden päästä...), olla mahdollisesti raskaana kun väittelee vai väitellä joskus hamassa tulevaisuudessa. En kuitenkaan haluaisi väitellä pienen lapsen ja taaperon (väsyneenä) äitinä enkä toisaalta haluaisi myöskään että se väitös venyy enää liian pitkälle kun aineistokin vanhenee kovaa vauhtia. Jos taas olisin onnellisesti raskaana niin voihan olla että väikkärin tarkistusprojekti venyy taas liian lähelle laskettua-aikaa jolloin olisi melko haastavaa lentää väittelemään täältä asti. Tai mitä jos ei yrityksestä huolimatta tärppäisi. Mikään näistä ei nyt tunnu oikeen hyvältä ja koko tällaisen pohtiminenkin ärsyttää kun ei elämässä kuitenkaan asiat sitten niin mene kuin yrittäisi suunnitella. Ja motivaatio on melko nollissa ton kirjan suhteen kun ei mulla oo ikinä ollu hirveitä intohimoja tohtorin titteliin vaan elämä ja työt ovat vaan ajaneet siihen suuntaan. Ennen ajattelin että olen vaan töissä tutkijana ja kirjottelen näitä papereita koska se kuuluu mun työhän. Nyt oonkin jo aika pitkällä ja saan väikkäriä varten apurahaa joten nyt mun pitäisi se ihan oikeestikin tehdä... En tee täyspäiväisesti väikkäriä vaan noin kolmena päivänä viikossa, siksi siis tuo noin vuoden päästä väitteleminen olisi ehkä realistista jos esitarkastukseenkin saa varata aika monta kuukautta. Aah, ihanaa kun sain vuodattaa, olisi kiva kuulla teidän kokemuksista ja ajatuksista! Mikä motivoi väikkärin tekoon, mikä arveluttaa, miten yhdistää pienet lapset ja väitös jne. Onko jollain kokemuksia raskaana väittelemisestä, saiko ajatukset kohdistettua olennaiseen vai pyörikö kaikki jo oman kasvavan masun ympärillä? (Enkä kaipaa tähän kenenkään närkästyneitä kommentteja ns. "kalenterikädessä vauvan _teosta_" tai no, tässähän ennemminkin pohditaan väikkärin tekoa; )

Heippa! Saitkin tähän jo vastauksia tuossa edellä. Itse kanssa kun asiaa aikoinani selvitin niin ymmärsin ettei ole mitään estettä miksei voisi heti aloittaa yrittämisen, päinvastoin! Esimerkiksi pillerien poisjättämisen jälkeen kehossa olevien hormoonien ansiosta kierto saattaa pystyä aluksi normaalina (kuten maanantailla)(tai jopa samana kuin pillerien syönnin aikaan ja tarkoitan nyt niitä pillereitä joissa pidetään viikon tauko jolloin tulee tyhjennysvuoto - onko ehkäisyrenkaan kanssa joku tämmöinen rytmi vai kauanko sitä pidetään?). Näin ollen voi olla helpompaa myös laskea milloin on ovulaatio. Toisaalta muistelisin tuon Anskuxin tapauksen johdosta sitä, että eikä pillereiden idea ole juuri se että ne pitävät kohdun limakalvon ohuena ja ei-vastaanottavaisena joten saattaahan sen vuoksi sitten olla jossain suosituksia että odottelee? Ettei tule pettymyksiä siitä ettei kohtu olekaan vielä valmis eikä kiinnittymistä tapahdu? Meille kävi niin onnellisesti että pillerien poisjättämisen jälkeen tulin heti raskaaksi ja kierto oli täsmälleen 28 päivää kuten pillereiden kanssa. Laskettuaika laskettiin viimeisimmästä tyhjennysvuodosta ja piti hyvin paikkansa. Minä söin pillereitä ehkäisemisen lisäksi myös huonoon ihoon (tai iho meni kamalaan kuntoon kun heitin pillerit roskiin erottuani edellisestä poikaystävästäni ja noin vuoden tauon jälkeen aloin syömään uudestaan). Lopettamisen jälkeen ei ehtinyt tulla ihoon muutoksia kun tulin niin pian raskaaksi ja alkoi toiset hormoonit jyllätä. Kosmetologi varoittelikin että odotas vaan sitten imettämisen jälkeen... No sitten ihon kunto vähän huononikin muttei kovin dramaattisesti ja ilman hormonaalista ehkäisyä mennään nyt kun itsestä ainakin tuntuu paremmalta ilman niitä mössöjä. Lopettamisen jälkeen huomasin minäkin että kosteusprosentti nousi kyllä huimasti ja olo oli kokonaisvaltiasesti parempi! Tai siihen saattoi toki vaikuttaa myös rento lämmin tunnelma kun oltiin häämatkalla Thaimaassa Lisäksi tunsin ihan selkeästi ovulaation ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni. Minipillereistä mulla ei ole kokemuksia. Tsemppiä kovasti pitkien kiertojen kanssa taisteleville!!!

^ heh hehee, voi apua Muistan ystäväni olleen helpottunut juuri tuon suhteen kun muuttivat takaisin Kiinasta Suomeen - suomalaiset kun jättävät aina kohteliaasti kullekin oman reviirinsä ja on tilaa hengittää. Tsemppiä paluun kanssa! Mukavaa kuulla teidän kaikkien kuulumisia arjesta maailmalla! Täällä alkoi nyt uusi vaihe kun neiti aloitti 4 pvä viikossa päivähoidon ja minä teen töitä ensin kotoa ja sitten yliopistolta käsin. Enää mua ei ahdista juuri yhtään, nyt vain pitäisi saada jotenkin taas työvaihde päälle tämän mammalomailun jälkeen. Asiaa ei nyt helpota huoli miten pieni pärjää, etenkin kun tänään jäätiin hoitoon kurkku suorana karjuen Eli katsotaan nyt miten sopeutuu hulinaan ja täteihin jotka puhuvat vierasta kieltä. Ehkä tuota au pairiakin voisi miettiä, en vain ole yhtään perillä miten semmoinen hankitaan ja mitä se sitten kustantaa.

Mukavaa oli lukea, että itkut erotilanteissa helpottavat lopulta. Meillä tyttö nyt vuoden vanhana aloitti tarhassa. Kävimme ensin kolmena päivänä yhdessä leikkimässä ja sitten tyttö jäi kolmena päivänä hoitoon kunnes tulikin joululomat ja taukoa. Ensimmäisenä päivänä jäi ihmeissään vilkuttamaan hoitotädin syliin, ei siis edes ymmärtänyt että hänet jätettiin nyt tänne (sen sijaan minä itkin). Toisena päivänä tuli ihan pienen pieni itku erotilanteessa ja kolmantena päivänä tajusi jo homman jujun ja lähes karjui kun lähdin. Tänään vein taas tauon jälkeen ja sinne jäi karjumaan kun lähdin Päivät on kuitenkin sujuneet hyvin, eli on syönyt ja nukkunut päiväunet ihan hyvin eikä kuulemma itkeskele paljoa päivän aikana. Ja illat kotona on mennyt ihan sopuisasti noina päivinä. Joka kerta kun olen mennyt hakemaan tyttöä on hän alkanut itkeä... Onko kenelläkään muulla ollut näin? Entä miten yleensä toimitte aamulla kun jätätte lapsen tarhaan ja hän alkaa itkeä? Ymmärtääkseni on lapsen kannalta helpompaa ettei jää sitä sinne lohduttelemaan ja paijaamaan vaan päättäväisesti vilkuttaa ja sanoo heiheit ja poistuu paikalta ettei tunnekuohu vaan paisu entisestään? Onko lisää kokemuksia että kuinka pian nämä erotilanteet helpottuvat. Me asutaan Australiassa enkä osaa niin sujuvasti englantia että osaisin puhua hoitajien kanssa niin paljon kuin haluaisin. Suomessa varmaan jaarittelisin ja analysoisin ja miettisin asioita paljon enemmän. Nyt näillä mennään. Miten teille aina kerrotaan lapsen päivästä? Jutteletteko lasta hakiessanne paljon miten on mennyt? Meillä on täällä vihkot joihin on merkattu päivän syömiset, nukkumiset ja vaipanvaihdot kellon tarkkuudella (tämä myös hoitajia varten koska vaihtuvat päivän mittaan - tarha on auki aamu kuudesta ilta kuuteen) ja lähtiessä joku hoitajista sanoo että juu hyvin meni päivä... Makeista... meidän tyttö ei myöskään ollut syönyt herkkuja ennen tarhaan menoa. Täällä tarjoillaan välipalalla paahtoleipää ja juustoa mutta usein myös piparia ja taisi olla hilloakin ja jos haluaa lapsen syövän jotain muuta niin pitää viedä omat hedelmät ja jugut... Ryhmässä on kahdeksan lasta ja kaksi hoitajaa. Pienin on kaksi kuukautta (!!!) ja vanhimmat 15 kk. Aamuisin kaikki vauvat ja taaperot tuodaan samaan tilaan josta jakautuvat sitten kahteen ryhmään päivän ajaksi. Siellä on aamuisin sitten aina ihan järkyttävä melske ja vain pari hoitajaa... Ja hintahan on ihan järkyttävä - 42 euroa päivässä. Täällä siis pienten päivähoito tapahtuu enimmäkseen yksityisissä keskuksissa ja paikalliset saavat niihin jotain etuja (verohelpotuksia vai mitä lie) mutta me maksettaan täyttä hintaa. Meidän neiti on neljä päivää viikossa hoidossa ja nyt helmikuun puoleen väliin asti pystyn tekemään lyhyttä päivää kun teen kotoa töitä mutta sitten alan käydä yliopistolla niin päivistä tulee väkisinkin pidempiä. Tässä nyt jotain kysymyksiä ja kokemusia täältä, olisi mukava lueskella kommenttejanne!

Hassua muuten mimosa83, meillä taas oli koneessa niin jäätävän kylmä, että neidillä oli villahaalari ja kypärämyssy päässä! Kannattaa varautua varmaan siis molempiin vaihtoehtoihin... Meillä ei oikein suostuttu nukkumaan kun ihan pieniä torkkuja, liian paljon uutta ja ihmeellistä. (Meillä oli vauvakorikin mutta säpsähti sieltä hereille milloin mistäkin syystä eikä rauhottunut enää). Yhden nousun aikana nukahti syliin ja notkui siinä hetken. Pari pätkää nukkui isänsä sylissä poikittain niin, että pää oli tyynyn päällä siinä käsinojalla.

hattuhirmu, me asutaan Brisbanessa. Laitan sulle vaikka yyveellä pari kysymystä tän maan meiningistä jos sopii?!

Hei moi! Minäkin ilmoittaudun tänne, asumme perheemme kanssa nyt Australiassa ja mua jo ahdistaa Ollaan oltu täällä vasta reilu pari viikkoa ja mulla kai on vaan kova koti-ikävä ja puhti poissa sairastelujen takia. Lisäksi meidän pikku-neiti joko on sellaisessa iässä tai kärsii muuten tästä muutosta, että aikamoista raivoamista ollut päivät täällä. Voisitteko kertoa vähän kokemuksianne että kuinka se arki teillä vauvojen/lasten kanssa on lähtenyt liikkeelle uudessa maassa? Oletteko itse osanneet muuttaessanne kielen sujuvasti vai olitteko muuten vaan niin innokkaita ja aktiivisia että kaikki sujui kuin vettä vaan? Mikä teidän tilanne on muuten ollut muuttaessanne, entä oletteko kotona vai töissä?

Tässä linkki odotus-puolella olevaan ketjuun Rh- aiheesta: http://www.vauva.info/foorumi/index.php?sh...hl=negatiivinen

Hei! Pahoitteluni keskenmenosi vuoksi, voimia! Voin kertoa omasta kokemuksestani liittyen raskautumiseen, raskauteen ja synnyttämiseen (jos tämä kuitenkin valaisee asiaa edes vähän). Minä olen aina tiennyt että olen rh-, äitini on toitottanut sitä aina, että "muista sitten kun alat suunnitella lapsia että selvität sitten mitä se tarkoittaa" Ilmeisesti siihen aikaan ei ollut näin hyvää seurantaa eikä hoitomenetelmiä joten asiasta oltiin myös enemmän huolissaan. Nyt harmittaa etten ottanut talteen kaikkia linkkejä joista tietoja hain, sillä tuntuu että olen jo unohtanut kaiken :/ Olen kuitenkin ymmärtänyt että asiaa ei tarvitse murehtia yritysvaiheessa eikä ihan alkuvaiheessa (silloinko kun ei ole vielä sikiötä jolla oma verenkierto ja veriryhmä? Joku tietävä voisi tähän vastata paremmin...). Käytännössä meidän neuvolasta ei paljon tietoa herunut tai sitten en osannut kysyä. Mutta seulontoja voi siis odottaa ensimmäiseen neuvolakäyntiin asti. Silloin kaikki raskaana olevat laitetaan verikokeisiin ja samaalla sinulta otetaan vasta-aineet. Raskausaikana otettiin yhteensä kolmet verikokeet, joissa seurattiin vasta-aineita. Minulle ei myöskään ikinä selvitetty että mitä sitten tapahtuisi jos vasta-aineita alkaa kehittyä. Synnyttämään mennessä sanoin kaikille huolissani että veriryhmäni on A miinus, ja mulle ystävällisesti sanottiin että ei hätää, se lukee kyllä täällä ja sinä saat sitten piikin jos lapsesi veren reesustekijä on positiivinen (tätäkään ei esim. neuvolasta selvitetty, onneksi google on olemassa). Synnytystä seuraavana päivänä kätilö tuli kertomaan että neitimme on myös A- kuten minäkin, joten piikkiä ei tarvitse antaa eikä seuraavassa raskaudessa pitäisi olla sen enempää huolta asiasta vaan vasta-aineita seurataan kuten tässäkin raskaudessa. Ilmeisesti noita vasta-aineita alkaa muodostua silloin jos äidin ja lapsen (joka siis +) veret pääsevät jotenkin sekottumaan, esimerkiksi synnytyksessä tai onnettomuudessa. Ja riski kasvaa sitten raskauksien myötä jos vasta-aineita kehittyy. Uskon että sinulla ei siis ole hätää, etenkin kun sait sen piikin, joten voit huoletta haaveilla uudelleen vauvasta ja pidän peukut pystyssä että se myös pysyy matkassa! Google löytää kyllä paljon artikkeleja aiheesta, tässä esim. yksi: http://www.ktl.fi/portal/suomi/julkaisut/k...sa_raskaudessa/ Muoks. sillis oli ehtinytkin jo väliin, toivottavasti teillä kaikki meni hyvin? Minulla kun ei ole asian vakavuudesta kov tietoa, tuntuu koko kirjoitukseni nyt vähän kurjalta, toivottavasti siitä on jollekin jotain infoakin.

Me käytiin ottamassa passikuvat Tuomiokirkonkadulla Suomen Passikuvaamo Osakeyhtiössä. Sain työkaverilta vinkin että siellä ovat "erikoistuneet" vauvakuviin. Varmaan halvempiakin paikkoja on (vai maksaako nykyään passikuvat jo kuinka paljon) mutta tuolla ainakin sujui kaikki hyvin. Hintaan kuului 3 mustavalkoista ja 3 värillistä kuvaa sekä lähettivät kuvan myös sähöpostitse niin voi sitten mummoille ja kummeillekin jakaa Kuvat sait odotellessa kahvin kera. Meidän neiti on jo niin iso että istui mun sylissä. Huomasin että niillä oli siellä jotain pienemmille vauvoillekin soveltuvia "istuimia" joissa oli hyvät tuet.

^ Käytiin eilen Anton&Ninassa tuon tarjouksen innoittamana - täytyy nyt sanoa ettei muitakin käy harmittamaan, että tuo alennushan koskee normaalihintaisia vaatteita ja ne on ollu siellä niiiiin ovelia, että lähes kaikissa vaatteissa (ainakin mun tarvitsemissa ulkovaatteissa) olikin laitettu jonkinlainen kämänen tarjouslappunen tai sitten oli laitettu vaatteita ale-rekkeihin, joten aika harvasta tuon -40% sitten sai Mulla on muutenkin jäänyt jotenkin huono kuva tosta liikkeestä ja nyt se vain vahvistui. Sen sijaan tuolla JJ:ssa olikin sitten jo aito ale ulkoiluvaatteista (ja myös pipoista ja hanskoista, mitkä oli rajattu A&N:ssa alen ulkopuolelle) ja sieltä kaveri löysikin tarvitsemansa!

Mulla oli myös mahdollisuus synnytysjakkaran käyttöön vaikka olinkin ensisynnyttäjä. Kätilö myös kannusti kokeilemaan erilaisia ponnistusasentoja mutta olin sitten niin väsynyt ja jalat vaan kramppasi etten päässyt edes sängystä ylös. Aloitettiin ponnistaminen siis myös kyljellään ja puoli-istuvassa asennossa tyttö tuli lopulta ulos. Mulle olisi ehkä ollut avuksi siellä jos olisi ollut mahdollista nähdä vaikka erilaisia kuvia että miten voi ponnistaa. Mulla ei ainakaan mielikuvitus riittäny enää siinä vaiheessa joten ihan perinteisesti mentii. Olisi varmaan pitänyt ottaa paremmin selvää etukäteen eri vaihtoehdoista ja vaikka harjotella Mutta siis, luontevinta oli se sängyllä röhnöttäminen sitten. Kivunlievityksestä kysyttiin myös moneen otteeseen toiveita ja kätilö myös antoi ehdotuksia. Olisin halunnu epiduraalin mutta synnytys etenikin lopulta sitten niin nopeasti etten ehtinyt sitä saamaan. Suihkusta ei ollu mulle iloa eikä ilokaasusta. Jonkinlaista apua ehkä sitten toi konhdunkaulanpuudutus muttei ihan hirveästi kuitenkaan. Meillä myös kävi vierailijat huoneessa, tokana päivänä kävi enemmänkin kun vierustoveri oltiin kotiutettu ja seuraava tuli vasta aamuyöstä. Me ei miehen kanssa ihan muistettu noita aikoja kun oltiin ihan loukkantuneita kun meille tultiin 21.50 sanomaan että miehen pitäisi lähteä ja oltiin ihan että onhan tässä vielä kymmenen minuuttia aikaa... Mulle jäi ainakin tosi hyvä mieli synnytyksesytä TAYSista!