goofydad

Rekisteröitynyt
  • Content count

    9
  • Joined

  • Last visited

About goofydad

  • Rank
    Aloittelija
  1. Onko kellään kokemuksia tuosta Stokken MyCarrier kantorepusta? Alennuksessa hulluilla päivillä keskiviikkona, joten kiinnostaisi kuulla mielipiteitä siitä.
  2. Nyt varattuna 4D-ultra Femedaan tulevalle keskiviikolle, tulee viikon ennen rakenneultraa, kun se osui vasta raskausviikolle 21.
  3. Käytiin maanantaina nt-ultrassa, oltiin käyty alkuraskauden ultrassa viisi viikkoa aiemmin. Kierto ollut normaalia pidempi, joten oletettiinkin, että laskettua aikaa siirretään eteenpäin ensimmäisessä neuvolassa arvioidusta. Alkuraskauden ultrassa arvioi, että olisi melkein kaksi viikkoa pidemmällä, mutta nyt nt-ultrassa vahvistui noin viikkoa myöhäisempi laskettu aika (maanantaina oli rv12+3). Kaikki oli hyvin, pieni liikkui ja morjesteli. Nyt näkyi paljon enemmän kuin ar-ultrassa, aivojen puoliskot, sormet, jalat, selkäranka yms ja syke kuului ja näkyi todella selvästi verrattuna ar-ultraan. Saatiin muutama hyvä kuvakin mukaan. Tulokset tulivat kirjeellä kotiin tänään, eikä seulonnassa ollut löytynyt mitään normaalista poikkeavaa.
  4. En lähtökohtaisesti laita kuvia kenestäkään tuntemastani henkilöstä, joka on kuvasta tunnistettavissa, varsinkaan lapsista. Pokkeuksena salasanalla ja tunnuksilla suojatut paikat ja niissäkin jaan kuvat vain oikeasti tuntemilleni henkilöille.
  5. Me kerotiin alkuraskauden ultran jälkeen vanhemmille ja sisaruksille, mutta pyydettiin, etteivät kerro vielä muille. Ihan iloisesti ottivat uutisen vastaan
  6. Ostin viikonlopuksi vauva-lehden numeron, vaikutti kivalta lehdeltä, mukavia luettavia juttuja, joissa oli hyödyllistäkin tietoa Pitää ehkä ostaa vielä pari irtonumerona, jotta saa selville riittääkö kiinnostavia juttuaiheita pidemmälle ajalle.
  7. Ollaan oltu yhdessä jo 12 vuotta (10 vuotta asuttu yhdessä), naimisissa 7 vuotta. Laskettu aika helmi-/maaliskuun vaihteessa. Tuntuu aika sopivalta ajalta, toki edelleen keksisi paaljon tekemistä kahdestaankin (mm. Pitkiä matkoja), mutta paljon ehtinyt jo tehdäkin.
  8. Omistusasunto kerrostalosta. Kaksio, vajaa 55 neliötä. Ollaan asuttu tässä jo kuusi vuotta, laskettu aika on ensi vuoden helmi-/maaliskuun vaihteeseen, jossain vaihessa tullee ajankohtaiseksi muuttaa hieman isompaan.
  9. 31 ja 29, molemmilla vakityö ja asutaan omassa kerrostalokaksiossa (puolet lainastakin maksettuna).