Meliora

- Epiduraali toimi hyvin: sen jälkeen ponnistamisen tunne säilyi, mutta kipu lakkasi. - Synnytys tuntui oikeasti aika lailla kakkaamiselta. - Tikkien laitto ei tuntunut ollenkaan eivätkä ne haitanneet istumista oikeastaan missään vaiheessa, vaikka niitä oli useita. - Vauva oli yllättävän puhdas, normaalin värinen ja itsensä näköinen heti kun sain hänet vatsalleni. Ihana pieni tyyppi. <3 Nyt kun synnytyksestä on yli vuosi, olen myös iloinen siitä, miten hyvin kroppani on toipunut. Mielestäni näytän aika lailla samalta kuin ennen synnytystä, luonnekaan ei ole muuttunut. Elämässä on yksi aikaa vievä mutta erittäin ihana asia lisää.

Eka outo oire oli rintojen epänormaali turvotus, joka alkoi varmaan pari viikkoa ennen plussaamista. Turvotus on minulla kyllä normaali oire ennen kuukautisia, mutta ei ihan samassa mittakaavassa. Ennen plussaamista oli sellaista, että heräsin epänormaalin aikaisin, enkä saanut enää unta. Juuri plussaamisen tienoilla tuli tosi menkkamaisia oloja - niin vahvoja, että kävin muistaakseni vessassakin kurkkimassa, että alkoivatko ne nyt. No eivät alkaneet, ja jos kaikki menee hyvin, eivät tule enää koko vuonna.

Ennen plussaamista olin ulkomaanmatkalla, ja join iloisesti viiniä ruoan kanssa. Heti kun sain tietää raskaudesta, ei ollut yhtään vaikea jättää alkoholia pois. Vaikka pidän normaalisti viineistä, niitä ei ole tehnyt yhtään mieli raskausaikana. Ainoa kerta, jolloin kaipasin viiniä, oli se, kun söimme hyviä juustoja. Alkoholiton punaviini hoiti ihan kohtuullisesti siinä tapauksessa viinin tehtävän - ei se ihan samalta maistunut, mutta siitä tuli kuitenkin oikea fiilis. Muutaman kerran plussaamisen jälkeen olen tosin maistanut ihan määrän alkoholia. Kerran esimerkiksi piknikillä, jossa kaikki muut joivat skumppaa enkä halunut kertoa vielä raskaudesta, skoolasin iloisesti muiden mukana, maistoin hieman ja sitten laitoin lasin miehen lasin viereen maahan. Mies sitten joi vaivihkaa kummatkin lasit.

Näin ekan kolmanneksen aikana olen ollut melko normaali. Herkkä olen muutenkin, ja raskausaikana ikävät uutiset maailmalta tuntutavt entistä kamalammilta. Siksi en halua esimerkiksi katsoa väkivaltaisia tai pelottavia elokuvia ja jään miettimään ehkä helpommin kaikenlaisia ikäviä muistoja ja lapsiin kohdistuvia ankeita juttuja, niin kuin koulukiusaamista. Muuten on yleisesti ottaen tyyni ja onnellinen olo. Kun käytin e-pillereitä, minusta tuli selvästi masentuneempi, joten lopetin ne alkuunsa. Onneksi oman kropan hormoneilla ei ole ollut ainakaan vielä samanlaista vaikutusta.

Mahtavia tarinoita! Autojuna ja päärynä kirvoittivat sympatianaurun. Kumpaankin fiilikseen pystyn samaistumaan. Olin itse jo ennestäänkin liikuttuneessa tilassa (seli seli), mutta aloin kerran kyynelehtiä ihan ekoilla raskausviikoilla sille, kun mies heitti haljenneen pyykkipojan takkaan ja sanoi vielä kauniisti, että "kiitos, kun palvelit meitä".

Ajatukset, jotka käyvät mielessä: - Oi ihanaa, noin paljon sisaruksia! (Itselläni on kolme sisarusta, joista on paljon iloa.) - Voi, mahtaa olla joskus rankkaa vanhemmille (varsinkin, jos lapset ovat pieniä) - toivottavasti on hyvät apuverkostot. - Mitenhän käytännön järjestelyt hoidetaan (nukkuminen, rahan riittäminen jne.)? - Olisi hauska nähdä valokuva koko perheestä ja katsoa, miten vanhempien geenit vaihtelevat lapsissa. Suurperheisiin liittyvät ajatukseni ovat siis lähinnä myönteisiä, jos vanhemmat vaikuttavat tolkullisilta ja jälkikasvustaan hyvin huolehtivilta ihmisiltä, mutta samalla käy mielessä, että itse en varmaan haluaisi samaa. Uskovaisuutta alan epäillä, jos lapsia on enemmän kuin viisi (tai viisi pientä lasta). Tämä pätee siis toki vain moderneihin perheisiin; kummatkin vanhempani ovat tosi suurista perheistä ilman perusluterilaisuutta kummempaa uskonnollsista taustaa.

Selität tilanteen tosi ymmärrettävästi, ja voi hyvinkin käydä, että ihmiset kasvavat erilleen. Toki nuorena yhteen menneet voivat kasvaa myös samaan suuntaankin tai suhteeseen voi kuulua etääntymis- ja lähentymisvaiheita. Tuntuu, että minulle on käynyt onnekkaasti noin (olimme 22 ja 20 kun aloimme seurustella, ja nyt olen kolmikymppinen), ja siihen varmaan auttoi se, että kiinnostuksenkohteemme olivat alun perin tosi samanlaiset. Toki sekään ei ole automaattisesti mikään suoja muutoksia vastaan. Oletko pohtinut, mikä tuossa ihastusmiehessä sinua kiinnostaa? Yhteiset mielenkiinnonkohteet, luonteiden samanlaisuus, jonkinlainen sielunkumppanuus? Toki ihastukset ovat joskus sellaisia juttuja, joita on vaikea purkaa rationalistisesti osiin. Onko sinulla ja miehelläsi mahdollisuutta alkaa harrastaa jotain yhdessä, aloittaa vaikka lenkkeily uudelleen? Tuollainen pienikin vähän perusarjesta erottava juttu voisi tuoda uutta kivaa väriä suhteeseen. Kannattaa kokeilla, vaikkei erokaan minusta ole sellainen mörkö kuin joskus varotellaan.

Tähän asti eli juuri ennen yrittämisen aloittamista olen toiminut samalla tavalla kuin pinkula eli herkutellut kielletyillä ruoilla. Punaviiniä, raakamaitojuustoja ja sen sellaista on mennyt viikottain, ja mies tuo niitä kiltisti kaupasta. En valita! Toki lopetan kielletyt herkut siitä lähtien, kun asia tulee ajankohtaiseksi. Foolihappopillereitä ja d-vitamiinia olen nappaillut jo nyt ja aion varmaan lisätä tietoisesti rautapitoisia juttuja ruokavaliooni, jos ja kun raskaudun.