keijutiira

En löytänyt keskustelua tästä aiheesta, joten perustin uuden ketjun. Huomattiin, että meidän esikoistytöllä nyt 4v7kk heiluu kaksi alaetuhammasta jonkin verran ja ehkä vähän myös toinen yläetuhammas. Ilmeisesti hän ei ole satuttanut niitä mihinkään, vaan ilmeisesti ne ovat oikeasti kohta lähdössä pysyvien hampaiden tieltä. Ilmeisesti niiden kannattaa nyt vaan antaa olla eikä yrittää irrotella niitä itse, odottaa niiden itsestään irtoavan? Entä voiko siitä olla jotain haittaa, että hampaat alkavat lähteä jo näin nuorena? Ehkä tämä on perinnöllistäkin, minulta on lähtenyt ensimmäinen maitohammas ihan vähän ennen kuin täytin viisi.

Meidän tulevan tokaluokkalaisen koulumatka on 1km, jonka jaksaa ihan hyvin. Matkan pituus ei ole siis ongelma, mutta se vähän on, että matkalla pitää ylittää suhteellisen vilkas tie eikä siinä ole missään kohtaa tunnelia tai siltaa. Hyvin sujuivat onneksi kuitenkin ekan vuoden koulumatkat.

Mä oon 156cm pitkä ja mulla on kaksi lasta. Maha kasvoi molempia lapsia odottaessa todella isoksi. Mulla on vielä lyhyt selkä, niin eipä se maha oikein muualle sopinut kasvamaan kuin eteen- ja ulospäin. Olihan se välillä hankalaa, mutta en usko, että juurikaan sen hankalampaa kuin pitemmilläkään odottajilla välttämättä. Eniten ärsytti mahan koon hämmästely ja se, etteivät jotkut vakuuttelun jälkeenkään uskoneet, että mahassa on vain yksi vauva Eka lapsi syntyi rv 38+6 käynnistettynä mun korkean verenpaineen vuoksi ja toinen rv 41+5 käynnistettynä siksi, ettei lääkäri katsonut tarpeelliseksi enää pitkittää synnytystä. Ei siis ainakaan mun kohdalla tuntunut loppuvan tila kesken. Eka lapsi oli 2800g ja toinen 3500g, eli eivät mahassa kasvaneet kovin isoiksi.

Koko perhe pyöräilee kypärät päässä. Myös rullaluistelemaan lähdetään vain kypärien kera. Alunperin mies ei käyttänyt kypärää luistellessa, mutta ryhtyi onneksi sittemmin käyttämään. Mun on hirveän vaikeaa hahmottaa sitä logiikkaa, jolla lastenistuimessa istuvan tenavan päähän laitetaan kypärä mutta jätetään se samaa pyörää ajaessa omasta päästä pois. Kiva juttu, että lapsi paljon todennäköisemmin selviää mahdollisesta kolarista, mutta eiköhän hän haluaisi pitää myös vanhempansa elävänä ja aivovammattomana?

No tässäpä meidän kokemus. Nopein tapa päästä Junibackeniin ainakin Vikingin terminaalista taitaa olla se Slussenilta lähtevä Djurgårdsfärjan. Lautta lähtee siis Slussenin rannasta, siihen on tosi helppo löytää, oikeastaan kävelee vain rantaa pitkiin keskustaa kohti niin kauan, että oikea lauttalaituri tulee vastaan. Onhan siihen jonkinlainen kävelymatka, mutta meidän nelivuotiaskin jaksoi ihan ok käppäillä, kun ei pidetty kiirettä. Alle 6-v. lapset pääsee ilmaiseksi ja aikuisilta matka maksaa 45 kruunua per hlö, laiturilla on lippukoju ja -automaatti. Djurgårdenin päässä lähdetään kävelemään Vasa-museon ja Nordiska-museon suuntaan, Junibacken on Vasa-museon takana. Jonkin matkaa siellä Djurgårdenin päässäkin sai kävellä, joten pienimmille kyllä kannattaa ottaa rattaat. Rattaita tai vaunuja ei saa ottaa sisälle Junibackeniin, eli kannattaa varata joku kantoväline mukaan. En ole lukenut koko ketjua, miten paljon täällä on ollut vinkkejä jo Junibackenista, eli anteeksi jos tulee toistoa. Oltiin siellä siis eilen la 2.2. ja vaikka ei mikään lomakausi taida Ruotsissakaan olla, tosi paljon siellä oli lapsiperheitä. Kauan ei kuitenkaan tarvinnut jonottaa, kuten vilkkaimpina aikoina ilmeisesti tarvitsee. Kyllä sinne kuitenkin sekaan mahtui. Pukemis- ja vaatesäilytystilat olivat isot ja avarat, mutta lukollisia kaappeja ei kyllä riittänyt kaikille ja ne olivat aika pieniä. Vessoja oli musta ihan riittävästi ja olivat melko siistit. Me jonotettiin pääjuttuun eli satujunaan ehkä puolisen tuntia, mutta se meni ihan mukavasti, kun lapset pystyivät melkein koko sen ajan leikkimään sagotorgetille rakennetuissa pienissä ruotsalaisten satujen teemoilla rakennetuissa leikkipaikoissa. Satujunan jälkeen tulevassa Peppi Pitkätossun talossa oli aikamoinen meno ja meininki, mutta kukaan ei kuitenkaan riehunut liikaa. Syötiin ravintolassa lihapulla-annokset, olivat ihan jees. Ravintolassa oli tosi kiva sirkushenkinen sisustus ja iso ja herkullinen valikoima leivonnaisia ja muuta makeaa. Jos joku haluaa kysyä Junibackenista jotain, nyt olisi vielä hyvässä muistissa

^ Osaisiko joku vastata tuohon? Pikku_kolikko? Mekin ollaan risteilemässä ensi lauantaina Tukholmaan ja Junibackeniin olisi tarkoitus mennä. Sen tiedän, että Junibacken on auki ja ymmärsin www-sivujen perusteella, että Viikkarin terminaalista sinne pääsisi suht kätevästi kävelemällä Slussenille ja hyppäämällä siitä Djurgårdsfärjaniin. Vai olisiko jollakulla parempaa vinkkiä?

No nyt se sitten syntyi! Vappu Pimiä sai tytön Torstai 11.10.2012 klo 09.01 (päivitetty klo 09.25) Juontaja Vappu Pimiä synnytti tytön. Lapsi on Pimiän ja suomalaisen liikemiehen Teemu Huhtasen esikoinen. Pari meni kihloihin noin vuosi sitten seurusteltuaan ensin vuoden päivät. Pimiä paljasti odottavanva vauvaa suorassa Korkojen kera -lähetyksessä vime maaliskuussa. - Ei se ollut se kinkku jouluna, Pimiä vitsaili tuolloin lisäkiloihinsa viitaten. IL

Tämä nyt menee ehkä hieman ohi äiti-korttiaiheen, mutta liittyy kuitenkin tuohon Silfverbergin kolumniin. Tykkään hirveästi tuosta kohdasta, jossa ihmetellään, miksi lapsiin liittyvistä yhteiskunnallisista asioista ei voisi puhua ilman äiti-korttia. Minusta nimenomaan pitäisi, koska lapset ovat osa yhteiskuntaa ihan siinä missä minkä tahansa muunkin ikäiset ihmiset ja on hyvä, jos lasten asiat kiinnostavat muitakin kuin niitä, jotka ovat itse vanhempia. Lapset kun ovat siinä mielessä vielä erikoisryhmä, etteivät pysty juurikaan itse omiin asioihinsa yhteiskunnallisesti vaikuttamaan, mutta heidän asiansa ja miten ne on hoidettu vaikuttaa kuitenkin heidän koko loppuelämäänsä ratkaisevasti. Välillä olen (vähän rivien välistäkin) ymmärtänyt lapsettomuuden valinneiden puheista tai kirjoituksista, että lapset ovat välttämätön paha, joiden aiheuttamiin mihinkään kustannuksiin ei haluttaisi osallistua vaan vanhempien pitäisi itse kattaa kaikki, koska ovat lapset tähän maailmaan välttämättä halunneetkin. Minäkin olen sitä mieltä, että hankkimansa lapset tulisi kyetä elättämään, mutta kyllä esim. yhteiskunnan järjestämä/tukema terveydenhuolto, päivähoito ja koulutus lapsille ovat asioita, jotka vaikuttavat loppuviimein ihan kaikkien hyvinvointiin. Itse aiheeseen: mulla henkkoht äiti-kortti on sellainen, joka häilähtää sydämessä ja päässä silloin, kun luen tai kuulen jostain lapsiin liittyvästä kaltoinkohtelusta tai muusta lasten kärsimyksestä. Kyllä ne tapaukset nyt koskettavat vielä eri tavalla kuin silloin, kun itsellä ei ollut lapsia. Muuten yritän olla tästä asiasta hyvin tietoinen ja olla ikinä käyttämättä äiti-korttia.

^ Mä katsoin tänään samaa kahdessa eri uutislähetyksessä. Ja vaikkei tällä nyt merkitystä olekaan, niin hänen nimensä on Marjo Hoikkanen

No mä en ainakaan ajattele, että mun lapset olisivat söpöjä muiden kuin mun mielestä. Vaan että laitan enemmin tiettyihin paikkoihin (eli en mihin tahansa) kuvia lapsista kuin itsestäni, koska lapset ovat mielestäni söpömpiä kuin minä ja heidän kuvansa niitä katsoville mielenkiintoisempia kuin omani olisivat. Mä en kyllä ole saanut sellaista käsitystä, että kukaan tässä ketjussa kirjoittanut olisi halunnut laittaa lapsestaan kuvia esille siksi, että haluaisi korostaa oman lapsensa söpöyttä tai erinomaisuutta muihin verrattuna tai muutenkaan ja lapsensa oikeuksista viisveisaten.

Mulla on myös se näkökulma, että lapsista tulee otettua noin 100 kertaa enemmän kuvia kuin itsestä, en hirveästi viihdy kameran edessä. Itsestä ei siis juurikaan edes ole kuvia mihinkään laitettavaksi. Ja onhan nuo lapset tosiaan paljon söpömpiä kuin minä. Silti FB:sta kyllä löytyy kuvia minustakin (jopa enemmän kuin lapsista, koska profiilikuvaa vaihdan useammin ja lasten kuvia postaan sinne harvemmin). Lisäksi kyllä myös se, että minä olen kuvasta tunnistettavampi kuin lapset sellaisille ihmisille, joiden ei mun puolesta välttämättä minua tarvitse netissä tunnistaa.

Mä ajattelen näin. Onhan se mahdollista, että joku käyttäisi meidän kuviamme väärin, mutta pidän mahdollisuutta niin häviävän pienenä, etten sen takia ala kovasti sensuroimaan. Juuri nuo, että väärinkäyttö on sen väärinkäyttäjän omaa tyhmyyttä, ettei ne tekemiset kuvilla, mistä emme tiedä, vahingoita meitä tai että mikä tekisi meistä niin erityisiä, että meidän kuviamme käytettäisiin väärin, vastaavat omia ajatuksiani asiasta.

Meillä mies hoiteli trimmailun ja ajelun siinä vaiheessa, kun mä itse en enää mahan takia ylettynyt tai nähnyt. Tosin ei sen asian suhteen olla hirveen nökönuukia, joten ei haitannut, vaikka aina ei olisikaan ihan vastasheivattu. Molemmissa mun raskauksissa seksi jatkui säännöllisenä alusta loppuun. Toisen kohdalla pisin tauko oli päivää ennen synnytystä - vajaat kaksi viikkoa synnytyksestä. Palauduin kyllä tuolloin tosi hyvin ja nopeasti alaosaston suhteen.

Tässä nyt on vaan musiikki eikä videota, mutta tätä on meillä jammattu tänään!

tupla pois

Sekä minä että mies kuorsataan. Kummallakaan ei auta kyljellään nukkuminen, myös siinä asennossa kuorsaaminen jatkuu. Molemmilla onkin nukkuessa aina korvatulpat, silloin toisen korina ei häiritse. Heräämme kyllä kovempiin yllättäviin ääniin esim. lasten huutoon viereisestä huoneesta, ja nykyään lapset osaavat (harvoin) kesken kaiken herätessään itsekin tulla meidän makuuhuoneeseen, jos jotain yöllä tarvitsevat.

Me oltiin esikoisen syntyessä oltu yhdessä 7,5v. ja naimisissa 9kk. Lapsi olisi ollut jo pitempään tervetullut, mutta sai alkunsa kuitenkin hääyönä (tai hyvin lähellä sitä). Nyt ajateltuna aika oli oikein sopiva, tunnettiin toisemme jo läpikotaisin ja elämäntilanne kaikin puolin oli otollinen lapsiperheeksi muuttumiseen. Esikoinen täyttää elokuussa kuusi vuotta ja nuorempi lokakuussa neljä. Nyt tuntuu siltä, että ollaan miehen kanssa läheisempiä ja rakastuneempia kuin koskaan, lasten synnyttyä siis vain lähennyttiin entisestään. Toki ollaan välillä väsyneitä ja uhmiskohtaukset ym. koettelee hermoja, mutta ne menevät aina ohi ja ollaan oikein onnellisia yhdessä. Sekin auttaa paljon, että saadaan usein omaa kahdenkeskistä aikaa, kun mahtava turvaverkkomme (= meidän äidit ja mun sisko) hoitavat lapsia mielellään.

Me oltiin esikoisen syntyessä oltu yhdessä reilut 8v. ja naimisissa n. 9 kk (eli lapsi sai alkunsa todennäköisesti hääyönä). Lasta oltiin kyllä jo toivottu pitempään, mutta vasta 1,5v. yrittämisen jälkeen syntyi tulosta. Mä olin 19v., kun alettiin seurustella, ja halusin opiskella ja saada työpaikankin, ennen kuin alettiin toivoa lapsia. Meille tuo yhdessäoloaika ennen lapsia oli oikein sopiva ja toisen oppi tuntemaan perinpohjin vakuuttuakseen siitä, että olisimme varmaankin yhdessä hyvät vanhemmat. Vaikka eihän sitä mitenkään varmasti tietenkään etukäteen voikaan tietää, niin meidän kohdalla tämä on osoittautunut paikkansa pitäväksi jutuksi. Jos olisimme kohdanneet vanhempina, lähempänä kolmeakymppiä, olisimme varmaan olleet valmiit nopeampaankin toimintaan.

Tyttö 91,6cm ja 12,7kg. Poika 88,4cm ja 12,9kg (mitattiin neuvolassa muutamaa viikkoa ennen kolmevuotissynttäreitä). Pieniä ovat, vanhempiinsa tulleet. Ja poika varsinkin tullut ukkiinsa, se mikä senteissä hävitään otetaan sitten höpötyksen määrässä kaksinkerroin takaisin

En polta tai ole koskaan polttanutkaan. Mies poltteli vielä tuossa kymmenen vuotta sitten suht säännöllisesti, mutta melko nopeasti se muuttui tupakoinniksi baarireissujen yhteydessä, ja nyt ei ole tainnut muutamaan vuoteen polttaa ollenkaan. Enkä usko, että enää tulee polttamaankaan (jotain yksittäistä kertaa lukuunottamatta), koska siitä saa kuulema vain pään sairaan kipeäksi.

Elikäs millaisia tottumuksia ja tapoja teillä on lapsen peseytymisessä? Minkä ikäisenä lapsi on osannut peseytyä itse, missä asioissa on tarvittu vielä apua? Onko tukanpesu inhottavaa vai saako shampoota ja saippuaa käyttää ilman kyyneleitä? Käyttekö kylvyssä, suihkussa vai saunassa? Kaikenlaisia kokemuksia olisi kivaa kuulla

Myös meillä on lapset tehtyinä, joten sen puolesta luovuttamisen vaikutukset omaan suvunjatkamiskykyyni eivät huoleta. Mä ainakin aion kertoa (sopivassa iässä ja sopivalla tavalla) myös omille lapsilleni, että olen käynyt luovuttamassa munasoluja. Tällä tavalla myös omat lapseni ovat asiasta tietoisia alkaessaan seurustella ja valita mahdollista kumppaniaan. Mä en kyllä ole tästä asiasta yhtään huolestunut, sen verran epätodennäköistä tosiaan on, että Suomenkaan kokoisessa maassa kävisi sellainen sattuma, että kumppaniksi löytyisi sukusoluluovutuksen kautta biologinen puolisisarus. Ja jos jotain tällaista epäilisi, niin kyllähän sen vävy/miniäkokelaan äidin ulkonäön lisäksi varmasti myös siinä kokelaassa olisi havaittavissa tuttuja piirteitä...

Nyt neidiltä sitten lähti toinen niistä heiluvista hampaista, omenan mukana eilen illalla. Hammas laitettiin tyynyn alle ja sieltä hammaskeiju oli sen yöllä hakenut ja tuonut tilalle palkinnon

^ No nimenomaan. Mäkin sain ensimmäisen lapseni aika tarkkaan 9kk vakiviran saamisesta, mistä hätäisempi olisi voinut vetää omat johtopäätöksensä (ja varmaan vetikin ), vaikka totuus oli, että lapsi sai alkuunsa pitemmän yrityksen ja hormonihoidon tuloksena.

Tästä aivan samaa mieltä! Meillä puolestaan on tosi alleviivatusti yritetty ottaa huomioon tasa-arvo ja se, ettei mitään perinteisiä malleja tarvitse noudattaa siksi, että "se nyt vaan on aina mennyt niin". Monessa asiassa ollaan lopulta päädytty siihen perinteiseen ratkaisuun, mutta syitä on kyllä aina punnittu tarkkaan eikä niihin koskaan ole kuulunut se, "että tämä nyt vain on tapana tehdä näin".