Edu

SannaMarko: älä tosiaan syyllistä itseäsi minkäänlaisista tuntemuksista, niitä meinaan tulee raskausaikana paaaljon. Itselläni nyt neljäs raskaus ja kaikenlaisia epäilyksiä ja ajatuksia mieleen tulee... välillä olen onneni kukkuloilla ja välillä mietin että oonko hullu, onko minusta tähän jne...edellisestä raskaudesta kohta 10v. puhu tai kirjoittele tänne rohkeasti, kaikille ( ainakin lähes kaikille) täällä kirjoitteleville on tuttua tunteiden heittelyt. Ja jos haluat nin voit ainakin mulle laittaa vaikka yksäriä, niin voidaan keskustella sielläkin...ja jos satutaan asumaan lähekkäin niin mennaan vaikka kahville. Itselle on seura tervetullutta kun olen saikkarilla, ja luultavasti tulen olemaankin ehkä äitiysloman alkuun asti Mä itse hermoilen ja välillä panikoin hulluuteen asti tätä tilannetta, nyt rv 16+0 pahoinvointi on helpannut, eikä muita oireitakaan enään tunnu,.. rinnat on kyllä edelleen turvoksissa ja arat, mutta huomattavasti vähemmän kuin aiemmin,.. tiedostan sen asian että näillä viikoilla (keskiraskaudessa) olo on usein pirtä ja hyvä, mutta koska en tunne liikkeitä, en ole vielä tuntenut varmuudella mitään liikkeitä, ja oireet katoaa, niin pelko iskee,... !! Löytyykö täältä muita jolla samanlaisia tuntemuksia ?

Heiiii.... huomasin vasta nyt että tossa mun edellisessä tekstissä ei näy että osa tekstistä on lainatta rumaelsan kirjoituksesta.... outoa... painoin kyllä lainaa kohdasta ja se kopioitui tohon mun tekstiin, mutta se ei näy nyt tuossa että se on lainattu.... Hmmm mitäköhän tein väärin ...?

Kasma: kiitos viestistäsi on todella hienoa kuulla juuri tuolta (lapsen) kannalta asioista, että mikä on ollut vaikeinta jne.. ja en ole tuolta kannalta asioita tuonut esille, vastarinta olisi taattu jos niin tekisin Ennemminkin ikävä kyllä on niinpäin että miehen on ollut osattava miellyttää tämän perheen jäseniä.. no toi nyt oli huonosti sanottu, ehkä enemminkin niin että hänen on omilla teoillaan ja olemisellaan lunastettava paikkansa perheessä, lapsien on itse tunnettava että tuo uusi ihminen on ihan hyvä tyyppi ja on on ok että hän tuli meidän perheeseen, toisin päin se ei ikinä onnistuisi, niin että sanoisin lapsille että tässä on nyt tää mies ja teidän on miellytettävä häntä... mun mieheni on joutunut kyllä aikamoisen myllytyksen läpi käymään AnneJ: säännöt/tavat on kyllä aina ollut tavallaan läsnä elämässämme jo ennen nykyisen mieheni kuvioihin tuloa, mutta ne kuuluu siihen kategoriaan, ettei turhista napista.... ne ei ole ollut mulle niin tärkeitä asioita, olen huomautellut kyllä ( jos nyt otetaan taas vaikka tämä maitotölkki esimerkiksi) että "keneltä on tölkki jäänyt pöydälle, muistakaa laittaa jääkaappiin ettei mene pilalle". Ja siihen tyyliin, ja olen itse laittanut tölkin kaappiin. Olen kyllä nyt tehnyt niin että lapset tietävät että ne on myös minulle tärkeitä asioita ja olenkin puhunut lasten kanssa että onko heistä jokin asia minkä uusi mieheni on perheeseemme tuonut huono tai turha asia ? Lapset ovat vastanneet että ei, ei ne ole, on vaan välillä niin vaikea muistaa niitä. Ja heistä on vaikea ymmärtää miksi nyt näin, kun ennen oli erilailla ja he ei haulaisi että asiat muuttuvat... tämä lause särkee äidin sydämen kun on peruuttamattomasti eronnut entisestä miehestään ja moni asia on sen johdosta muuttunut, ja on itse aiheuttanut pienten lasten elämään niin valtavan muutoksen... siitä johtuva syyllisyys painaa ja kulkee varmaan äidin sydämmessä aina. rumaelsa: Niin kuin jo aiemmin kirjoitin niin oli huojentavaa lukea että joku on ns. samalla sivulla asioista mun kanssa. Olen keskustellut asioista mieheni kanssa todella useasti, kertonut että aikaa tarvitaan rutkasti lisää, ja kärsivällisyyttä odottaa että opit menee perille, hän ei vain näe niitä ongelmia ja myllerryksiä jotka lasten mielessä käy, johtuen erosta ja uuden miehen kuivioihin astumisesta... Uusperheen haastavassa tilanteessa, kun kaksi lapsista on lisäksi teinejä, ei perhe-elämää kannata rasittaa pikkuasioista niuhottamisella. Tulinen temperamenttikin on tuttua... Kun lasten kanssa sovitaan säännöistä, myös aikuisten pitää sitoutua joihinkin sääntöihin - esim. lapset yrittävät muistaa panna maitopurkin jääkaappiin ja aikuinen yrittää oppia muistuttamaan asiasta ystävällisellä äänellä. Onko hänellä ollut ylimitoitettuja odotuksia perhe-elämästä? Pettymys voi purkautua ärhentelemisenä turhanpäiväisistä asioista. Tai onko hänellä epärealistinen käsitys siitä, miten nopeasti lapset omaksuvat tapoja? Juuri tuo on se ongelma, hänellä todella on epärealistinen kuva siitä, enkä tiedä millä saisin hänet tajuamaan sen. Puhunut olen asiasta NIIN monet kerrat eikä siitä ole mitään apua, hän ei usko minua ja tästä asiasta meillä tulee suurimmat riidat, kun itse näen ja vaistoan miksi lapsien on hankala uusia asioita/tapoja sisäistää, mutten saa hänelle sitä ilmeisesti tarpeeksi painottaa, ja sitten hän sanoo että olen aiemmin ollut suhteessa jossa on ollut lapsia niin ei se ollut näin vaikeaa..... arghhhhhh ! Selvitä hänelle nyt sitten(yritin kyllä ) että on aivan eri asia tulla perheeseen jossa on tausta sellainen että vanhemmat on ollut yhdessä 18- vuotta ja lapset ei ole elänyt kenenkään muun miehen kuin isänsä kanssa, ja lasten oma isä on hyvä isä, ja on voimakkaasti lasten elämässä läsnä. Miehen aiemassa suhteessa isää ei ollut juuri koskaan edes näkynyt, ero oli tullut jo ennen lasten syntymää... kyllähän lapsi on tuolloin aivan eri lailla vastaanottavainen... tästä on puhuttu ja puhuttu.. mutta minä olen väärässsä ja paapon lapsiani liikaa mieheni ei varsinaisesti huuda tai korota ääntään mutta se sanotaan sellaisella tyylillä kuin kyseessä olisi maailmanloppu. Lapsia se ärsyttää suunnattomasti, johtuu varmaankin pitkälti siitä että itse olen hyvin pitkäpinnainen (se taito on karttunut lasten mukaan ) ja saa tapahtua todella paljon ennen kuin sanon tiukasti, tai korotan ääntä. Olen huomannut ettei siitä ole mitään apua muksut vaan menee huudosta jonkinlaiseen "lukkoon" ja silloin heille ei menen mikään asia jakeluun. Hänellä on esimerkiksi älyttömän lyhyt pinna nuorimmaisen sähläilyihin, noh tapahtuuhan hänelle paljon, maitomuki kaatuu, haarukka tai veitsi tippuu joka ruokailussa, hanskat, pipot, koulukirjat jne,on aina hukassa (vaikka niille on oma paikka selkeästi) Mieheni älähtää pojalle samantien asiasta kiukkuiseen sävyyn ja sellaisella tyylillä jota itse käytän siinä kohtaa kun olen sanonut samasta asiasta viisi kertaa saman päivän aikana.. tämä kuulostaa ehkä pieneltä asialta mutta ei ole sitä arjen sujumisen kannalta. Mä olen sitä mieltä että kun lasten asiat on muutoin kunnossa, he kaikki pärjäävät koulussa hyvin, harrastavat liikunta useasti viikossa (paitsi ei pienin niinkään), meidän ei tarvitse tapella teinien alkoholin, tupakan ja kotiintuloaikojen jne.. kanssa, he on oikeasti kilttejä teinejä, ja poika on joskin aikamoinen sählääjä, niin kiltti ja ystävällinen muuten. Kun tuollaiset isot asiat on kunnossa niin en oikeasti jaksa pikkuasioilla säätää... Mutta kun ne on miehelleni tärkeitä ja oikeastikin hyviä asioita ottaa arkeen mukaan, niin haluan jotenkin löytää keinon miten asian saisin sujumaan ! Enhän voi vaatia missään nimessä että hänen on "alistuttava" meidän tapoihin, ja olla hiljaa omista tärkeistä asioista joita pitää arjen sujumisen kannalta tärkeänä... mutta mielestäni aikuisen tulisi ymmärtää antaa aikaa , eikä tuntea niin että hänen auktoriteettia kyseenalaistetaan.... Ja nyt on pakko kertoa mieheni hyväksi että ( ettei mene hänen mustamaalaamiseksi tämä teksti) hän on todella sydämmellisesti tullut lasteni luokse, sydän aidosti avoinna. Hänellä on on upea taito olla läsnä lapsen kanssa, jos jollakulla on hänelle asiaa, niin hän kuuntelee ja ja aidosti kuuntelee lapsen asian ja ottaa hänet vakavasti, tämä läsnäolon lahja on niin hieno, että olen siitä hyvin kiitollinen. Meidän arki ei ole taistelua ja huutamista, se löytää aina enemmän ja enemmän uomansa, mutta nämä muutamat pikkuseikat vielä Kiiwinen: tuo olisi hienoa jos noin voisi olla Mutta mun mieheni kyllä puuttuu kasvatukseen ja mun mielestän saakin niin tehdä, kunhan vain ei ihan näin voimakkaasti alusta alkaen... kun lasten kanssa se ero on hiuksen hieno, miten asiat esille tuo... onko se ehdotettu että voisko näin tehdä, vai niin että jyristään että nyt tämä ja tämä asia täytyy tehdä..... Huoh.. tulihan taas vuodatettua.... on vaan todella huojentavaa keskustelle ihmisten kanssa jotka ymmärtää.... oletteko te joku käyneet jossain vertaistukiryhmässä, tai löytäneet jotain hyvää kirjallisuutta aiheesta ? - Edu

Sen sanon että kiitos rumaelsa kirjoituksestasi ! Siinä oli NIIN paljon samanlaista asiaa kun omassa päässäni pyörii että oli todella sydäntä lämmittävää lukea ja tajuta että joku ymmärtää noin syvältä mun ajatuksia ja ongelmia, on huojentavaa huomata ettei yksin paini moisten ongelmien kanssa.

moikka, kiitos kaikille vastanneille Kirjoitin äsken piitkän vastauksen (purin siis sydäntäni taas olan takaa ) mutta onnistuin hukkamaan sen johonkin ! En ehdi nyt uudelleen sitä kirjoittamaan, mutta haluan kyllä, palaan kun ehdin

Esikoiseni syntyi kun olin päivälleen 22v. Oli kyllä maailman ihanin syntymäpäivä lahja Mies 27v. Naimisissa ja juuri menty pankin kanssa naimisiin, Eli oma koti ostettu

Olen laittanut Fb koko perheestä joitakin mukavia kuvia.. Esim. Kesäisiä Mökkeily kuvia, ei kuitenkaan vähäpukeisia, vaan lähinnä kalastus & vaahtokarkkien grillauskuvia. He ovat niin vanhoja jo että olen keskustellut asiasta heidän kanssaan, ja kaikki sillä linjalla että jos joku meidän kuvia itselleen nappaa, niin ei se ehkä mukavalta tunnu, mutta ei meitä suuremmin järisytäkkään Olen monen kanssa samoilla linjoilla siitä että jos kaikkea alkaa miettimään ja pelkäämään niin saa olla tarkkana aina ja jokapaikassa... Kuten vaikka uimarannalla, ikinä et voi tietää kuka sinusta/ lapsista kuvia nappaa ?

Sitä olen yrittänyt hänelle sanoa että anna aikaa, mutta hän on sitä mieltä että 2 vuotta on jo niin pitkä aika että siinä ajassa pitäisi asioiden mennä perille. Olen puhunut hänelle siitä että kyseessä ei ole pelkästään asioiden perille menosta vaan kyse on hyvin monimuotoisesta asiasta... Eron jälkeen menee kauan ennen kuin lapset hyväksyy ketään isänsä tilalle komentelemaan + pelkästään teineys saa jo muksut vastahankaan kaikkeen.

UUSI kysymys, olen tuskaillut seuraavanlaisen asian kanssa, ja lukisin niiin mielelläni kokemuksia vastaavanlaisista tilanteista Varoitus tässä välissä on pitkä sepostus tilanteesta ja lopussa kysymys, voi hyvin skipata keski stoorin ja mennä suoraan kysymykseen jos ei jaksa lukea Eli me olemme uusperhe tälläisellä "kaaviolla"..minulla on kolme lasta edellisestä liitosta (16,14 ja 9 -vuotiaat) tapasin nykyisen mieheni vain neljä kk eroni jälkeen ja rakastuin mieheen tulisesti heti, hänellä ei omia lapsia ole. Reilun puolisen vuotta otimme rauhallisesti lasten vuoksi, tapailimme enimmäkseen silloin kun lapset olivat isällään. (lapset vuoroviikoin kummallakin) Pikkuhiljaa tutustutin hänet lapsille. Kaikki meni hyvin. Myöhemmin mies muutti meille... Yhteiselo alkoi kivuttomasti. Meillä exäni kanssa oli kasvatusperiaate että lapsilla on selvät rajat ja niistä ei lipsuta, pidimme niistä selvää kuria, mutta turhista ei napista.. Minä olin lasten kanssa kotona jatkuvasti lähes 15-vuotta, parin vuoden tauolla kakkosen ja kuopuksen välillä. Tästä johtunee se että olen aina ollut läsnä ja pitänyt huolen siivoamisista, jälkien korjaamisista ruoan jälkeen jne... Tästä päästään vihdoin ongelmaan..sorry näiiin pitkä johdattelu Nykyinen mieheni on äärimmäisen tarkka tietyistä asioista, kuten maitotölkin jättämisestä pöydälle tai että siihen jää pikkutillka ja se on laitettu Jääkaappiin ja muutamasta muustakin arjen "pikkuasiasta." Ja pari isompaakin sinne mahtuu Eikä siinä mitään ei huonoja asioita yksikään, ongelma on siinä että lapset ei ole tottunut tälläisiin "sääntöihin" ja kun uusi ihminen niitä sääntöjä heidän elämään tuo, niin.... No te uusperheelliset varmasti ymmärrätte, "sota" niistä syttyy varsinkin kun kyseessä on jo isot lapset. Murkut niin sanotusti. Mitä te olette tälläisissä tilanteissa tehneet ? Mä olen yrittänyt selvittää miehelleni että tuodaan uusia asioita pikkuhiljaa lapsille.. Sitä on yritettykin, mutta kun mieheni sattuu olemaan suht tulinen tempperamentiltaan... Lisäksi on pidetty perhepalavereita joissa on puhuttu uudesta tilanteesta perheessä ja sen tuomista uusista asioista, ne on mennyt hyvin, mutta arjessa taas ne uudet säännöt jää huomioimatta. Tiedän että osaksi se on teinien vastalause uusia sääntöjä kohtaan, osaksi puhdasta unohtamista mutta osaksi myös kapinointia vanhempien erosta ja uudesta miehestä. Mutta yhtäkaikki, en tiedä miten tilanteesta eteenpäin ? Kertokaa miten teillä, painiiko joku muu samankaltaisten asioiden kanssa ?

Himoitsen karjalan pataa tein sitä viime vkolla tupla satsin 2.5kg lihaa ( noh meillä on 5-henkinen perhe, ei kauaa nokka tuhise kun uunivuoka on tyhjä) Ja nyt tällä vkolla taas, tupla porkkanoilla.. himoan sitä niin paljon että syön pitkin päivää, jopa yöllä kun herään pissalle käyn jääkaapissa nappaamassa kylmän lihakimpaleen suuhuni ja mussutan kuin hurmiossa Olen himoinnut tomaatteja, pelkkää salaattia, voin syödä suoraan ruukusta koko salaatin, keitettyä kananmunaa, savukalaa ja appelsiineja..nii ja salmiakkia.

Otin mammahousut käyttöön jo rv8, vatsa alkoi pömpöttämään niin paljon ( ei mikään ihme sillä ruokamäärällä mitä suuhuni mätin ) Paitoja en vielä ole käyttöön ottanut, tavalliset neuleet menevät vielä, mutta ahdistava olo vatsan seutuvilla kun yritin rv8 alussa ahtautua normi farkkuihin sai kaivamaan mammapökät jalkaan.. mikä ihana tunne kun ei kiristä.... Neuvolassa ekalla käynnillä kyllä vähän nolotti kun paidan alta paljastui äitiysousut...yritin nolona selittää että, juu painoa on varmaan tullut jo aika hyvin, kun vatsa näin pömpöttä... neuvolan tätii antoi mulle aika tuiman katseen siinä kohtaa..ja sanoi että eihän painon oikeastaan ennen rv20 tarvitsisi nousta yhtään... noh mulla se oli tuolloin rv9 kohdalla noussut jo 3kg, en kyllä paljoa neuvolan tädin painostavasta katseesta välittänyt. Olen sitä mieltä että jos pahoinvointi helpottaa sillä että syön tavallista kotiruokaa normaalia enemmän ja paino sen vuoksi nousee, niin siinähän nousee

Tein kolme testiä.. ensimmäisen kp28, yhtä viivaa näytti, ei haamuakaan.. kolmen päivän päästä oireiden voimistuttua tein nro2 ja juhhuuuu... plussaa ! Seuraavana päivänä oli vielä pakko varmistaa,.. edelleen kaksi viivaa ! Onnesta soikeana ! <3

En kysele, aihe on useille niin polttava ja todella tuskainen, mutta jos asia otetaan esille niin keskustelen tietenkin silloin. Itse olen neljästi tullut "kivuttomasti" raskaaksi, mutta myös kokenut 3 tuskallista keskenmenoa.. Ystävien kanssa keskustellaan asiasta avoimesti.

Meillä kaikki kolme lasta harrastaa jalkapalloa. ( Johtunee varmaankin siitä ettei näin pienellä paikkakunnalla ole juurikaan muuta innostavaa lajia ) 16v tyttö, 14v- tyttö ja 9v-poika. Treenejä on isoimmilla 2-3 vkossa + peli päälle, pojalla treenit 2x vkossa ja pelejä satunnaisesti. Mun mielestä juuri sopivasti, niin että pitävät isommat ( murkut) poissa notkumasta keskustasta ja pojalle en enempää toivoisikaan, kun välillä tuntuu että ei aina noihinkaan treeneihin jaksaisi mennä... Kysyisinkin teidän muiden mielipidettä siihen, että onko oikein "pakottaa" harjoituksiin jos lasta ei itseäään just kiinnostaisi. Mutta kun kuitenkin treenit loppuu niin sieltä tullaan posket punaisina ja silmät innosta loistaen... Mutta se lähteminen on välillä tyyliin.. Äiti kiskoo ei innostunutta jälkeläistään kentän reunalle ja " potkaisee" pyllystä kentälle toisten sekaan..?? Mitä mieltä ?

Heippa, Täällä 3 lapsen äippä, edellisestä kirjoittelusta tänne foorumiin on hulahtanut jo kohta kymmenen vuotta.. nyt odotan uutta tulokasta (rv 12+4) ja tilanne täysin eri kuin aikaisempien odotusten kohdalla. Tuolloin vankassa avioliitossa nyt uusi mies, ja niinkuin tiedätte täysin eri tilanne kun on uusperhettä perustamassa...nykyisen miehen kanssa 2.5 vuotta kimpassa, itselläni on kolme lasta edellisestä liitostani, 16v- tyttö -14v-tyttö ja 9v -poika. Nykyisellä miehelläni ei omia lapsia ole. Meillä isommat tytöt ottivat asian "aikuismaisesti" vastaan.. Tyyliin: ootko sä tosissas.., vieläkö jaksat Poika hyppi innoissaan että Jeee vihdoin musta tulee isoveli Oli ihanaa lukea teidän muiden kokemuksista! Onnea kaikille jo plussanneille ja tsemppiä yrittäville, kyllä se vielä natsaa