Psychobubbles

Jäsen
  • Content count

    18
  • Joined

  • Last visited

About Psychobubbles

  • Rank
    Aloittelija

Recent Profile Visitors

345 profile views
  1. Mulla kiinnostais kans tietää tuosta perheensisäisestä adoptiosta, me ei olla vielä yhtään otettu asiasta selvää. Eikä ole mitään hajua paljonko meillä päin asian käsittely kestää. Maksaako se? Meistä oli ihan p***sta, että esim. sukunimen ottaminen yhteiseksi kesti 6 kk ja maksoi useamman satasen aikanaan kun rekisteröidyttiin, kun avioliittoon menevät heterot saa nimen samana päivänä ilmaiseksi. Miksi kaikessa tollasessa pitää oikein alleviivata sitä, että me ei olla heteroparien kanssa samalla viivalla Minulle ei muuten tasa-arvoisella avioliittolailla ole merkitystä, mutta just tuommoset asiat pitäis olla yhteneväisiä kaikissa parisuhteissa. Me ei varmaan kirkkohäistä koskaan olla muuten haaveiltu, mutta olishan se kiva jos ei kaikkiin lomakkeisiin ja verolippusiin ym pidä ruksia sitä rekisteöitymistä, koko sana yököttää, kun rekisteröidytäänhän sitä vaikka S-kaupan etuasiakkaaksi jne, se ei ole kovin romanttinen termi Raskaus etenee hyvin, äitiyslomaan on pari viikkoa enää aikaa.. Aika on alkanut mennä hurjan nopeasti! Me ollaan tehty jo kaikki tarvikehankinnat joitain vaippoja ym lukuunottamatta. Mä en tiedä ollaanko ensimmäinen naispari meidän terkkarille, mutta ainakin se on hyvin asiallisesti suhtautunut. En ole enää siihen muuten niin tyytyväinen, lapsettomuushoitojen myötä sellanen perusluottamus omaan kroppaan ja raskauteen on aika hataralla pohjalla ja haluaisin puhua terkkarin kans kohtukuolemista ja kaikista komplikaatioista synnytyksistä jne, mut mulla on sellanen tunne, että se pitää mun kysymyksiä jotenki tyhminä ja mun hermoilua turhana. No kyllähän mä iteki tiedä, että kaikkien todennäköisyyksien mukaan ne on turhia ajatuksia, mut ei se niitä ajatuksia poista ja peloista olis hyvä päästä asiallisesti puhumaan. Mua harmittaa, kun vaihdettiin viime syksynä terveysasemaa, tiedän yhden terkkarin meidän edellisellä terveysasemalla, joka on erittäin mukava ja jolla on useat naisparit käyneet eri puolilta kaupunkia juuri siksi, että se on niin miellyttävä tyyppi. Mutta kun muutettiin, aateltiin, että käydään oman alueen terveysasemalla. Käyntejä neuvolassa on kyllä ollut niin vähän, että autollisina oltais ihan hyvin voitu käydä siellä vanhan kodin lähellä sijaitsevalla terveysasemalla. Jos joskus tuun uudelleen raskaaksi, me kyllä mennään sille mukavalle tyypille.
  2. Melina81: Uskomatonta, että teillä toimi koti-inseminaatio klinikan hoitojen jälkeen..Onneksi olkoon vielä kerran! Mut oon ollut jo pitkään vakuuttunut siitä, että inseminaatio pakastetuilla siittiöillä voi olla aika turhaa, kun ne kestää vaan sen 1-2 vrk ja jos munatorvet on pitkät ja mutkaiset, ei ne ehdi koskaan munasolun luokse vaan kuukahtavat kesken matkan. Lisäksi leikkaukset ja tulehdukset voi vaurioittaa munatorvien värekarva- ja lihastoimintaa, joten mistä sen tietää pääseekö ne edes eteenpäin munatorvissa. Se on tympeää, kun naispareilla pitää kokeilla usein turhia inseminaatioita niin monesti ja neki maksaa nykyään ihan hirveesti. Karkeasti arvioiden tuhat euroa/kerta ja jos siellä ei oo mitään edellytyksiä tapahtua mitään.. Niin aika rahanhukkaa! Me ei onneksi tarvittu lainaa, edettiin aina välillä taukoa ja ylitöitä tehden, että pysyttiin taloudellisesti balanssissa. Mietittiin, että jos ne hoidot ei toimikaan, niin pää ei kestä sitä lainan maksamista jälkeenpäin. Toisaalta aika monet lapsettomat parit on siinä tilanteessa Meillä on paljon muita pikkulapsiperheitä tuttavapiirissä, mutta ei sateenkaariperheitä. Toisaalta meijän kaveripiiri on tosi värikäs, on yksinhuoltajaa, ulkomaalaista, uskovaista, uusioperhettä ja kaikkea siltä väliltä, että ollaan mietitty, että on siinäkin esimerkkiä erilaisista perheistä ihan tarpeeksi. Toisaalta vois jossain vaiheessa käydä sateenkaariperheiden tapaamisissa, koska eihän kavereita ole koskaan liikaa. Yritysaikana ei tullut mieleenkään mennä tapaamisiin, mua olis ahdistanut raskautuneet lesbot vielä enemmän kuin heterot, en kestänyt muutenkaan hoitojen aikana raskaana olevia, niin jotenki se olis olis ollut vielä katkerampaa nähdä onnistuneita raskauksia lähellä Meihin on neuvolassa suhtauduttu tosi hienosti, terkkari jopa kyselee puolison kuulumisia ja valmistumisaikatauluja joka kerta. Tuntuu, että se oikein panostaa puolison huomioimiseen (varmaan isienkin) erityisesti, mikä on mukavaa.
  3. Kiitos Lakme onnitteluista! Ja onneksi olkoon raskaudesta itsellesikin. Voitais me muustaki täällä puhua, mulla nyt vaan tuo lapsettomuusasia oli vielä niin pinnalla tuossa raskauden vaiheessa, mutta nyt kun alkaa pikkuhiljaa viimeinen kolmannes koittaa niin ehkä sitä vois jo siirtää ajatukset vauvattomuudesta tulevaan vauvaan Onhan se lapsen teko klinikassa joka tapauksessa puisevaa ja mekaanista, toisaalta kuten olen jossain muuallakin hehkuttanut, meillä oli aivan ihana lääkäri ja mahtava henkilökunta klinikalla tukena, muuten ei oltais jaksettu niin hyvin. Olis kiva jutella sateenkaariperheen arkeen liittyvistä asioista muutenki, raskaudesta, neuvolakokemuksista ym, oon varma, että täällä olis muitaki, joita asia koskettaa! Oletteko käyneet paikallisissa sateenkaariperheiden tapaamisissa? Me ei olla vielä menty, vaikka meidänkin paikkakunnalla niitä järjestetään.
  4. Melina81: onneksi olkoon vauvasta! Meillä oli kans tuskien taival tämä raskauden alkaminen. Vaikka ajallisesti ei mennyt kuin vajaa kaksi vuotta, johon sisältyi pari pitempää taukoa, niin otti kyllä koville. Lainaa ei onneksi tarvittu, kun välillä kerättiin rahaa (töitä enemmän) ja välillä pistettiin Visaa vinkumaan Edelleen on hieman "lapseton" identiteetti, huolestuttaa miten tässä raskaudessa käy, vaikka kaikki on mennyt hyvin ja nythän viikkojakin alkaa olla niin paljon, että pikkuinen pysyisi tod. näk. hengissä jos syntyisi. Rahaa meni yhteensä noin 25000, karkeasti arvioiden. Osa saatiin Kelalta takaisin (noin tonni)nyt, koska mulla on ovulaatiossa ongelmaa ja vain yksi munasarja. Tosin tällä sairausperusteella meidän olisi pitänyt saada hoitoa julkisella puolella, mutta yliopistosairaalan hedelmöityshoidoista vastaava ylilääkäri epäsi lähetteen. Jos viitsisi, voisi toki valittaa potilasasiamiehelle, mutta en jaksanut alkaa valittamaan. Mitäpä se olisi hyödyttänyt, kun laissa on syrjinnän mahdollistava porsaanreikä tällä kohdalla. Onneksi tuohon lakiin on kai tulossa muutos, että myös naispareille, joilla ei ala tietyssä ajassa raskaus ja on taustalla sairaus, täytyy antaa hoitoa julkisella puolella. En tiedä milloin muutos tulee ja mitä se tietty aika/hoitojen määrä tarkoittaa, mutta ainakin toivoa on niillä (meillä), joilla hoidot alkaa nielemään kymmenia tuhansia euroja ja vuosia. Olisko se sitten se vuosi, milloin raskauden voisi odottaa alkavan hoitojen avulla, kuten heteroillakin ja varmaan vuoden sisällä täytyy olla tehtynä inseminaatioita/IVF niin paljon kuin mahdollista. Miten teillä lopulta tärppäsi, tarvittiinko IVF:a? Meillä turhan pitkään tehtiin inseminaatioita, mutta koska follikkeleja tuli aina kaksin kappalein ja kaikki näytti hyvältä, arasteltiin liikaa IVF:n siirtymistä ja aina ajateltiin, että: "ehkä seuraavalla kerralla tärppää", no ei tärpännyt! Sitten kun viimein tehtiin eka IVF, olin kai niin väsynyt, stressaantunut ja elimistö kuukausien hormonihoidoista niin sekaisin, että munasolut oli surkeaa laatua. Onneksi hoitava lääkäri "pakotti" kesätauolle ja kun syksyllä 2013 tehtiin heti lomien jälkeen 2. IVF, tuli hyvänlaatuisia munasoluja, josta kahden alkion tuoresiirrosta alkoi raskaus. Toinen alkio oli hieman huonompi (III-luokkaa), toinen TOP-alkio, toinen laitettiin kaveriksi, kun eihän niistä kiinnittymisistä loppujen lopuksi tiedetä. Pakkasessa on kolme II luokkaista alkiota (tai kaksi II- ja yksi III-luokkainen, en muista ihan tarkkaan, kahdessa oljessa). Välillä tehtiin mun puolisollekin inseminaatioita, vaikka hän ei niin innoissaan raskaana olosta olekaan. Onneksi ei tärpännyt, koska hänellä todettiin sitten sellainen verisairaus/ominaisuus kesken kaiken, joka olis ollut riski raskaudessa. Meni siinäkin hieman rahaa hukkaan, muitta sain ite levätä hoidoista ja ainahan se piti toivoa yllä. Mut onneksi kaikki päättyi onnellisesti ja raskaana ollaan ja puoliso on tyytyväinen, kun se olen minä eikä hän ( on myös synnytyskammoinen)... Kaikki hoidot tehtiin klinikassa, ei innostuttu koti-inseminaatio-ajatukseksta ollenkaan.
  5. Tais olla Iltalehdessä, jos oikein muistan : )
  6. Anteeksi, en mä ajatellutkaan sinä tai kukaan muu tällä palstalla olis katkera tai kateellinen lesbopareille erityisesti, en ole edes käynyt lukemassa Aerian viittaamia viestejä. Ja ymmärsin, että pohdit asiaa monelta kantilta, minusta täällä on niin hankalaa kirjoittaa, miten tarkottaa, helposti käsittää väärin kun ei näe ilmeitä tai ole muita nokakkain keskustelun ulottuvuuksia saatavilla Musta on ihan normaalia olla ja katkera ja kateellinen tämmösessä tilanteessa, olin/olen edelleen itsekin ja hassua, että vieläki mua ottaa pannuun joidenkin hehkutus, miten helposti niillä on tullut lapset tai että ne "tekee kevätvauvan" ym. Toki joillekin onnistuu lapsen "tekeminen" esim. haluttuun ajankohtaan, toisaalta ymmärrän kyllä, että jos lapsettomuutta ei ole joutunut kokemaan/läheltä näkemään, ei osaa ajatella miten kipeä ja raskas asia se on. Mutta kun puhutaan, että joka 6. paria koskee lapsettomuus, niin luulis, että kaikki tuntee jonkun, jolla on asian kans ollut ongelmia. Mua ärsytti erityisesti erään puolitutun kommentti ohimennen töissä, keskellä epätoivoisimpia hoitoja, kun hän oli 3. kuulla raskaana ja tietämättä sen tarkemmin minusta toitotti, että kannattaa sunki hakeutua raskaaksi, että se on ihan helppoa, jättää pillerit vaan pois, että vauvat on niin ihania... Kiitti vaan neuvoista... Luitteko muuten lehdestä Jani Toivolasta, että hän hoitaa lähivanhempana pientä lastaan kotona, lapsen äiti on etävanhempi? Yksi erilainen tapa olla perhe siinäkin, minä oon onnellinen Toivolan puolesta, että hän saa kokea vanhemmuuden ja uskon, että lapsi ei mene siitä pilalle, että vanhemmat eivät lähtökohtaisesti asu yhdessä tai ole edes koskaan olleet parisuhteessa. Kyllähän lapsi varmaan aikanaan käsittää, kuinka rakas ja odotettu hän on ollut vanhemmilleen, kun ovat sellaisen ratkaisun suunnitelleet.
  7. Mä yllätyin kun luin, että tämmöistäkin ajatellaan. Mulle on tosiaan ihan täydellinen yllätys, että jotkut ovat katkerampia lesbopareille kuin heteropareille lapsesta, en käsitä miksi. Lesboille ei todellakaan ole yleensä helppoa saada lapsia, eikä varsinkaan halpaa. Meilläkin meni yli 20000 euroa tähän ensimmäiseen. Lesboille lapsettomuus on minusta vielä epätoivoisempaa kuin heteroille, kun heterot voi periaatteessa aina toivoa sitä luomutärppiä. Mä taas olin ihan uskomattoman kateellinen kaikille heteropareille, jotka voi toivoa hoitotauoilla luomutärppiä, kun meillä taas hoitotauot tarkoitti aina 100 % sitä taukoa eli mitään ei tapahtunut sillon, mikään ei menny eteenpäin. Lesbojen on joko maksettava ihan järkyttäviä summia hoidoista tai pyydettävä joku mies luovuttamaan siittiöitä ovulaatioaikoihin. Mielestäni jälkimmäinen vaihtoehto on riskaabeli, koska miehellä voi olla klamydia, HIV tai edes siittiöiden laadusta ei ole tietoa. Sitä paitsi mies voi hakea myöhemmin isyyttä, jos haluaakin olla lapsen kanssa tekemisissä. Ja mihinkään apilaperhejärjestelyihin en koskaan haluaisi, oma perhe on oma perhe, ei siihen halua ketään ulkopuolisia vanhempia. Ja en keksi kyllä yhtään keinoa, miten miespari voi hankkia lapsia. Olenkin aina säälinyt homomiehiä juuri siitä syystä, että heillä ei ole mitään mahkuja normaaliin perhe-elämään. Vaihtoehto on apilaperhe tai kohdunvuokraus ulkomailla (ihan hirveän kallista ja ulkomailla jokseenkin epäeettistä). Ei kannata olla lesboille kateellinen lapsesta. Kun itse olin epätoivon pahimmissa syövereissä hoitojen aikana ja näin isomahaisia naisia marketeissa, yritin ajatella että tuokin nainen on voinut olla seitsemän vuotta lapsettomuushoidoissa, enhän minä voi sitä tietää ja hän on toteutuneet toiveensa ansainnut. Tottakai olin itsekin äärimmäisen katkera, varsinkin VL-sukulaisilleni, jotka sai vauvoja selvästi vastentahtoisesti jo isoihin lapsikatraisiin. Eipä sille katkeruudelle mahda mitään. Ja lapsettoman identiteetistä ei koskaan pääse pois, edes sitten kun lapsi on lopulta tulossa. Sitä koko ajan pelkää, että jotain tapahtuu, joku menee pieleen ja lapsi otetaan pois. Lesboilla ja homoilla on muutenkin aika vaikeaa vielä nyky Suomessa, suurin osa joutuu perhemuotoaan peittelemään. Se, että meillä on oikeus toivoa lasta kuten muillakin ihmisillä on valtavan iso asia ja olen äärimmäisen kiitollinen klinikkamme lääkäreille ja hoitajille, jotka suhtautuivat meihin kuten muihinkin ihmisiin ja hoitivat meitä lämmöllä ja asiantuntemuksella. Kertaakaan ei tullut semmoinen olo, että olisimme jotenkin erilaisia tai vähempiarvoisia saamaan lapsia ja semmoinen asenne (terveydenhuollossa) ei ole itsestäänselvyys valitettavasti vielä nykyään. Aeria sanoi hyvin, että me koetaan hoitojen pettymykset ihan samoin. Meidänkin inseminaatiot menee pieleen, mekin itkemme negatiivisia testitikkuja, pistämme satoja euroja parin piikin muodossa, vastaamme klinikan soittoihin, joissa biologit valittelee, että yksikään munasolu ei hedelmöittynyt, tai että yhtään ei jää pakkaseen ja keräämme voimat seuraavaan hoitoon ja liimaamme särkyneet toiveet taas ehjiksi. Mielestäni se suuntautuminen ei liity tähän asiaan mitenkään, lapsettomuus voi olla kenen tahansa kohtalo, ei se katso suuntautumiseen. Se on aina ihan yhtä iso kriisi ja järkytys. Tsemppiä ja toivoa kaikille lapsettomuudesta kärsiville hoitoihin, itsekin epäilin pahimpina hetkinä, että meille ei lasta suoda, mutta silti päätettiin, että vaikka menisi viisi kertaa sen verran rahaa, mitä oli jo mennyt, me ei luovuteta. Toivoa ei kannata menettää!
  8. Se varmaan koskee enimmäkseen herkkiä testejä, tai just jotain tiettyjä merkkejä. Mä löysin tietoa lopulta englanniksi asiasta, joillekin muillekin oli käynyt sillain, mut suomeksi löyty yllättävän vähän kokemuksia asiasta. Mä käytin pelkästään First signalia, kun olin sillä alottanut, että testit ois vertailukelposia. Ihan turhaa lopuksi tuo testaamisen testaaminen, mut lapsettomuushoitojen jälkeen en saanu hetken rauhaa ellen pari kertaa viikossa testannut ja saanut varmistusta hcg:n nousuun : > Onneksi jossain vaiheessa alko sydänäänet kuulumaan dopplerilla : D
  9. Kun täällä ei ole erikseen siirrosta plussanneiden oirepinoa, niin vastaanpa tänne: Mulla oli punktio (eli ovis) kp20, tuoresiirto kp22 pp 0-7 (kp 22-29) - Pregnylistä ja Lugesteronista tietysti tissit turposi, nännit hieman arat - Langanvetoja, melko oireetonta pp 8-10 (kp 30-32) - Menkkamaisia kipuja, niukkaa valkovuotoa - Huimausta muutaman kerran, tissikipu helpottaa - nännipihat "koholla", niihin ilmaantuu valkosia pilkkuja - nippailua munasarjassa (toki punktion jäljiltä valtavia kystia/mustelmia) pp 9-10 (kp 31-32, dpo 11-12) - Kirkasta verta 1 vrk ajan, hyvin niukkaa, pyyhkäisyvuotoa, niukkenee rusehtavaksi ja loppuu kokonaan, menkkakivut vähenee - kohdunkaula takana ja kiinteä, ei kuten yleensä ennen menkkoja - hengästymistä, ilmavaivoja, päänsärkyä - tunteet herkässä, itkettää kaikki pp 10 - testi plussaa illalla pp 12 H3+5 - veritesti hcg 120 - hengästyttää, kohtu tuntuu painon tunteena, mutta ei erityisemmin menkkaoireita, tissikipua tms, varsin oireetonta
  10. Toiveissavauva: voin niin eläytyä sun fiiliksiin! Toivotaan, että viivat vahvistuu - selkeitä viivoja nuo minusta on. Itse sain useisiin testeihin viivanpaikkoja, ne oli aina harmaita, nuo ovat oikeita viivoja. Mulla oli herkkä (10) testi (First signal) dpo 12 aivan hailakoista hailakoin ja se tummeni melko hitaasti, vaikka veressä raskaushormoni nousi normaalisti ihan keskiarvoissa, se riippuu niin aineenvaihdunnasta miten tumma viiva testiin tulee. Sen muuten koin kantapään kautta, että testejä EI kannata tehdä enää 5-6 viikon jälkeen, ne nimittäin alkaa haalistua mitä enemmän hcg:a veressä on! Mä järkytyin, kun viivat alko haaleneen, onneksi terkkari ymmärsi mun hysterian ja laittoi veritestiin lähetteen. No hormonia oli tietysti jo tuhansittain veressä ja ne testit ei sitä ilmeisesti käsitä vaan paradoksaalisesti haalistuu mitä enemmän tieyn raja-arvon jälkeen hormonia on... Tunsin itteni aika typeräksi : D Pidän sulle peukkuja, että vauva tarraa lujasti kiinni!!
  11. Hei, en osaa kyllä täysin sun kysymykseen vastata, mutta mulla on sellanen munasarja ja keltarauhanen, että ovulaation jälkeen vuotaa joka päivä kunnes runsaammat menkat alkaa ja kyseessä on joku keltarauhasen heikkous. Gynekologi on sitä mieltä, että kohdussa ei saisi olla vuotoa kun alkio yrittää n. 5-7 vrk kuluttua ovulaatiosta kiinnittyä. MUTTA, jos ovulaatiovuoto kestää vain 1-3 vrk, (Väestöliiton) gynekologin mielestä on parempi, että kohdun limakalvo hieman "hilseilee" pois, alkiolla on silloin tuoreempi eli verekkäämpi pinta kohdussa kiinnittyä. Mulla nimittäin hoitojen yhteydessä oli lyhyitä 1-2 vrk niukkoja vuotoja inseminaatioiden jälkeen, vaikka käytinkin keltarauhashormonitukea luteaalivaiheessa ja stressasin niitä, kun luulin, että se estää hoidon onnistumisen. Lisäksi tiedän kavereita, joilla on nimenomaan iän myötä tullut ovulaatiotiputteluja. Sen ei siis pitäisi olla haitallista kunhan ei kestä useampaa päivää ja on niukkaa. Meidän inseminaatiot ei aikanaan tuottanu tulosta, mut siihen oli ihan eri syyt. Luulis, että 10 vrk luteaalivaihe riittää? Mulla alkoi kiinnittymisvuoto 9 vrk alkion siirrosta ja 11 vrk hedelmöittymisestä jolloin se ei tietenkään enää haitannut prosessia. Ja monethan saa runsaitakin "valemenkkoja" raskauden aikana eikä vuodot alkiota uhkaa, ellei vuodon syy ole juuri alkio itse (keskenmeno). Jos sua huolettaa asia, kannattaa kokeilla Terolut kuuria, jonka saa yleislääkäriltäkin. Monet raskautuu sen avulla jos on pientä luteaalivaiheen probleemia.
  12. Eiköhän, mulla ei näkynyt itsellä enää 6-7 päivän jälkeen hitustakaan herkissäkään testeissä, varmaan yksilöllistä muutaman päivän heittoa voi olla.
  13. Huhuu! Tänne ei ole kukaan kirjotellut vuoteen, herätelläänkö foorumin tämä nurkka jälleen aktiiviseksi? Sateenkaariperheiden omalla foorumilla on niin kuivia aiheita ja hiljaista : ) Lapsettomuus puhuttaa, vaikka nyt onnellisesti meille kävikin ja esikoista odotellaan. Olis mukava keskustella aiheesta tai mistä tahansa.
  14. Meille tehtiin 2. IVF syyskuussa 2013. Alkioiden (2 kpl) tuoresiirtopäivänä (perjantai) alkoi muuttohässäkkä ja muutettiin uuteen asuntoon. Koko seuraavan viikon oli lomaa ja laitettiin tavaroita kaappeihin, siivottiin, haravoitiin pihaa, istutettiin puita ja pensaita, kaivelin kuoppia maahan ja raahasin multasäkkejä ja olin iltaisin niin väsynyt, että kaaduin sänkyyn. En siis ehtinyt (niin paljon) stressaamaan onnistuuko hoito vai, edellisellä kerralla roikuin foorumeilla ja googlessa koko ajan laskemassa todennäköisyyksiä ja kuulostelemassa tuntemuksia. Reilu viikko siirrosta maanantaina alkoi hiljakseen vuodella punaista, (ei ollut kuitenkaan menkkaoireita, paitsi Lugejen perus rintojen aristelut) ja olin varma, että nyt on nega taas : / Töiden jälkeen hain First signal testin apteekista, kun ajatellin, että parempi kuitenkin testata, että voi lopettaa Lugesteronin. Tein testin illalla suihkuun mennessä (vuoto oli muuttunut niukaksi rusehtavaksi valkovuodoksi, kiinnittymisvuotoa?) ja jätin suihkun ajaksi testin pöydälle. Ihmettelin suihkussa kun ojensin vartaloa hiustenpesun aikana, että omituisesti tuntuu ikäviä venytyksen tunteita kohdussa (langanvetoja?). Uteliaana ihmisena kuitenkin kurkkasin testiin noin minuutin päästä. Ja ihmeiden ihme, elämäni ensimmäinen plusviiva alkoi muodostua testiviivan paikalle, ensin luulin, että kuten joissain raskaustesteissä, testiviiva ensin tulee näkyviin kun virtsa ohittaa sen, mutta haalenee sitten valkoiseksi. Tämä viiva pysyttelikin punertavana ja jatkoi punertumistaan maailman selkeimmäksi viivaksi! Kyyhötin shokissa 5 minuuttia istuen pöntön päällä ja tuijottaen viivaa ja lopulta kun pystyin liikkumaan ja puhumaan, menin näyttämään sitä puolisolle. Hän oli tottunut mun haamuviivojen tiiraukseen millon läpivalaisulla millon suurennuslasilla ja oli aluksi skeptinen kun tulin tikkua heiluttaen, mutta kun hän näki testin, hänkin meni aivan hiljaiseksi ja eipä epäillyt enää... Sitä hetkeä en unohda!
  15. Mua harmittaa se, että kun multa jouduttiin poistamaan munasarja 17-vuotiaana ison kystan vuoksi, kukaan lääkäreistä ei sanonu mulle sanaakaan 25 % hedelmällisyyden alenemisesta, eikä kukaan gynekologi sen jälkeenkään vaikka kävin säännöllisesti papassa. Lisäksi lopetin e-pillerit pari vuotta ennen lapsitoivetta, niitä olisi kannattanut jatkaa h-hetkeen asti, koska e-pilleri suojaa munasarjaa "sammuttamalla" sen toiminnan. Ehdin pari vuotta kärvistellä epäsäännöllisen kierron kanssa joka rasitti munasarjaa niin, etten lopulta ovuloinut ollenkaan kun aloimme yrittää lasta. Ilmeisesti "yksinäinen" munasarja ei siis jaksanut hoitaa hommiaan yksin. Edes ovulaation induktiohoidot ei taanneet munasoluja ja lopulta tarvittiin keinohedelmöitystä. Onneksi älyttiin alle 30-vuotiaina tekemään lapsia, hirvittää ajatellakin, jos olisimme "heränneet" 38-39 vuotiaina yrittämään, kuten niin monet muut.