Mintaka

^ Minulle sanottiin ehkäisyneuvolassa, että kuukupin käyttö kierrukan kanssa on sitten omalla vastuulla. Siitä päästään seuraavaan aiheeseen. Minulle laitettiin hormonikierrukka kaksi viikkoa sitten, ja siitä lähtien on ollut menkkamaista vuotoa. Loppuukohan tämä ikinä? Tällä hetkellä on vähän liiankin hyvä ehkäisyteho, kun jatkuvan vuodon kanssa seksi ei todellakaan ole päällimmäisenä mielessä.

@sarah-87 Myöhästyneet kiitokset onnitteluista. Niinhän siinä kävi, että lopulta päästiin täysimetykseen, mikä helpotti elämää suuresti.

@chaste Kiitos onnitteluista ja tsemppauksesta! Imetys on alkanut pikkuhiljaa sujua paremmin, joten ehkä tästä päästään vielä täysimetykseenkin. Maidontulo ei ole ollutkaan ongelma vaan lähinnä vauvan jaksaminen ja rintaraivo. Päivä kerrallaan eteenpäin kuitenkin.

Lueskelin tätä ketjua aiemmin syksyllä enkä vielä arvannut, että osuu omallekin kohdalle. Tyttäremme syntyi rv 33, tänään olisi tullut 37 viikkoa täyteen. Kaikki on nyt ihan hyvin ja kotona ollaan, mutta haluaisin vertaistukea imetykseen. Tyttö ei vieläkään jaksa imeä kunnolla. Maistelee kyllä rintaa, kun on muuten tarpeeksi virkkuna. Onko toivoa, että päästään vielä täysimetykseen? Kuinkahan kauan kannattaa yrittää ennen kuin luovuttaa?

@aivansama Kylläpä teillä alkaa varhain tutkimukset puheen ongelmista! Monella on hyvä, että pääsee tutkimuksiin kolmen vuoden ikään mennessä, kun yksilölliset erotkin ovat niin suuret. Meillä heräilyt tuntuvat liittyvän uusien taitojen oppimiseen, voisiko teilläkin olla kyse siitä?

Ensimmäiset supistukset tulivat vasta lapsiveden mentyä. Lääkäriä myöten kaikki olivat varmoja, että menee reippaasti yli lasketun ajan, mutta eipä sitten mennytkään.

Meilläkin on 1,5-vuotiaalla lapsella ollut jo satunnaisia kauhukohtauksia. En ole osannut yhdistää niitä päivän tapahtumiin enkä muuhunkaan säännönmukaisuuteen. Unissakävelyä ei ole ollut - kuulostaa aika hurjalta! Kohtauksista on selvitty ottamalla lapsi syliin, olohuoneeseen valot päälle ja sylissä kanniskelua siellä valoisassa huoneessa. Sitten uudestaan nukkumaan, kun lapsi rauhoittuu. Meillä ainakin nimenomaan kirkas valo havahduttaa hereille.

Minun sukunimeni tuli esikoiselle ja luonnollisesti myös tulevalle lapselle. Aika paljon äidin nimen saaneita lapsia on tuttavapiirissä, vaikka Pohjois-Suomessa muka ollaan konservatiiveja. Ehkä tavat ovat muuttumassa. Uudessa nimilaissa sallitaan lapselle kaksi sukunimeä. Oikeastaan haluaisin lapsille kummankin vanhemman nimen, mutta mies ei ole toistaiseksi lämmennyt nimenmuutokselle. Varmaan käytäntö tuntuisi aluksi oudolta, mutta muissa Pohjoismaissakin siitä on tullut ihan luonteva asia.

Esikoinen tärppäsi yk3 tai 4 - riippuu vähän siitä, lasketaanko yksi käytännössä yrityksetön kierto mukaan. Kakkonen tarttui mukaan kertalaakista.

Aamun uutisisa lisää tutkimusta pienen ikäeron riskeistä. Onneksi ne eivät kuitenkaan vaikuta ihan valtavilta.

^ Meillä tämä arka lapsikin tunkee kaiken mahdollisen suuhun. Hyvä puoli on, että eipä näytä olevan ruokaennakkoluulojakaan vaan myös kaikki ruoka menee reippaasti suuhun.

Olisiko vertaistukea arkojen taaperoiden vanhemmista? Meillä on nyt 1,5-vuotias poika, joka arastelee kaikkia uusia tilanteita. Itku tulee jopa mummolan pihassa, jos pitäisi lähteä itse tutkimaan paikkoja, metsästä puhumattakaan. En sinänsä ole huolissani, koska hän kuitenkin aina lopulta rohkaistuu saatuaan tarkastella uusia paikkoja ja ihmisiä turvallisesta sylistä tai omista vaunuistaan käsin. Mitään varsinaista ongelmaa siis ei varmasti ole - pohdinpahan vain, kuinka arkaa lasta voisi tukea, jotta hän ehkä tulevaisuudessa voittaisi arastelunsa. Millaisia kokemuksia teillä on? Tuleeko rohkeutta iän myötä lisää? Tarvitseeko sitä edes tulla, vai olenko itse vain jäänyt vangiksi ajatukseen, että lapsen tulee olla "reipas"?

^ Ei täälläkään havaittavaa eroa missään, vaikka esikoinen on poika ja tämä toinen oletettavasti tyttö.

^ Ratkaistiin kalaongelma sillä, että mennään anoppilaan. Anoppi ei tykkää kalasta, joten ei tarvitse pelätä, että sitä olisi pyödässä. Otetaan vahinko takaisin, kun pikkuinen on syntynyt ja talven blinikausikin sopivasti alkaa. Juustot eivät meillä ole koskaan jouluateriaan kuuluneetkaan. Tänä vuonna ajattelin repäistä ja kokeilla ihan uusia juhlaruokia, muun muassa perinteistä consomméa ja voitaikinaan leivottuja lihapiirakoita. Jotain kasvisherkkujakin voisi kokeilla, vaikkapa vegerosollia marinoitujen härkäpapujen kera.

Pitää vielä lisätä, että ensimmäisellä kierroksella kaikki oli kivaa ja jännää. Nyt lähinnä tympii ja koko raskaus tuntuu turhalta välivaiheelta väsymyksineen ja mursuoloineen. Kunpa tammikuu tulisi pian!

Pohjanmaalla on tosiaan niin paljon isoja perheitä, että 5-6 lasta ei vielä herätä mitään ajatuksia. Jos lapsia on lähemmäs kymmenen, saatan vilkaista, onko äidillä korvakoruja tai ripsiväriä. Eipä asia silti minulle kuulu, joten en kysy, ellei ihminen itse halua tuoda vakaumustaan esiin.

Kiitos kokemuksen jakamisesta @Helium ja @Onna! Mukavaa kuulla, että muillakin on harkitsevaisia lapsia, kun julkisilla paikoilla kaikki muut näyttävät aina niin mahdottoman reippailta. Onko teilläkin harkitsevaisuudessa se toinenkin puoli, eli arjen helppous monissa muissa asioissa, kun lapsi ei ole syöksymässä pää edellä joka paikkaan? Meidän pojan kanssa on myös tosi helppoa käydä yhdessä kaikkialla, kun lapsi malttaa esimerkiksi istua ruokapöydässä vieraammassakin paikassa.

@mrs jiipee Väestöliitto tosiaan suosittelee, että olisi hyvä olla vähintään 2 v 3 kk lasten välissä. Syynä lähinnä äidin terveys ja perheen jaksaminen, mutta ilmeisesti pieni ikäero voi altistaa muun muassa ennenaikaiselle synnytykselle ja muille raskausajan ongelmille.

^ Hormonikierukka olisi tietysti yksi vaihtoehto, mutta hiukan mietityttää sivuvaikutukset, kun ne ovat samoja kun minipillereissä. Pitäisi olla vähäisemmät oireet, mutta mistäpä sitä ikinä tietää. Minipillerien sivuvaikutuksetkin huomasin oikeastaan vasta siinä vaiheessa, kun lopetin niiden käytön.

@Rosetta82 Teidän taapero kuulostaa kovasti samanlaiselta kuin meidän. Kieltämättä joskus tulee mieleen, teenkö jotain väärin, kun kerhoissa ja muskarissa muut samanikäiset vilistävät ympärillä ja meidän lapsukainen ainoana istuu sylissä ja reagoi itkulla kaikkiin aktivointiyrityksiin. Ehkäpä muut arkajalat eivät vain käy kerhoissa? Minäkin uskon, että pikkuisesta on kuitenkin mukavaa ihan tarkkaillakin muiden touhuja, vaikka itse lämpenee hitaammin niihin. Onneksi päiväkodissa menee kuitenkin hyvin. Tosiaan pitäisi unohtaa omat odotukset, kuinka lapsen pitäisi toimia. Eivät ne tilanteet välttämättä ole niin kauheita hänen itsensä kannalta. Meillä myös vierastusvaihe oli tosi pitkä ja voimakas, mikä teki muun muassa isovanhempien tapaamisista vähän hankalia. Isovanhemmat olisivat halunneet pitää sylissä, mutta lapsiparkaa pelotti. Onneksi aika auttoi - nyt 1,5 vuoden iässä taapero korkeintaan katsoo alussa vähän pitempään, että kukas tuo nyt olikaan. @annima Rohkaisevaa kuulla, että teilläkin aika on auttanut arkuuteen. Kovasti kuulostaa tutulta sinunkin kokemuksesi.

Meilläkin tulossa 1 v 9 kk, jos kaikki menee hyvin. Onhan se vähemmän kuin suositellaan, mutta edelleenkään vauvoja ei saa tilauksesta silloin kuin sopisi, joten ei jääty odottelemaan.

@Tee Tuo huolen määrä tuli tosiaan yllätyksenä. Onhan sitä ollut ennenkin, mutta yhtäkkiä kaikki uhkakuvat tuntuivat paljon konkreettisemmilta. Vauvan ollessa noin puolivuotias huoli alkoi asettua jotenkin järkeviin mittasuhteisiin. @rullakatriina Hienoa kuulla, että sinulla prioriteettien muutos meni noin luonnollisesti. Totta kai tärkeysjärjestys on käytännössä ihan selvä useimmissa perheissä, mutta ainakin itse olen joutunut tekemään töitä sitä lapsellista kiukuttelun tarvetta, jota omien tarpeiden sivuun sysääminen aiheuttaa.

Ei vaikuta. Lasten hankkiminen (tai no, tilaisuuden antaminen heidän syntymiselleen) on ollut puhtaasti itsekäs päätös - olen vain aina tiennyt haluavani lapsia. Ei se sitä poista, ettenkö olisi erittäin huolissani maailman tilanteesta. Nythän kaikki kauhukuvat tuntuvat entistäkin konkreettisemmilta, kun pitää kantaa huolta myös lapsista. Toisaalta ei se maailman tilanne ikinä ole ollut kovin hyvä. Omatkin vanhempani empivät, kannattaako lapsia hankkia ydinsodan uhatessa. Olen kuitenkin ihan onnellinen, että olen olemassa.

Mielenkiintoista, että joskus kysytään näinkin päin! Palasin töihin heti päivärahakauden loputtua, kun lapsi oli noin 9 kk. Mies jäi kotiin vielä puoleksi vuodeksi. Taloudellisesti päätöksessä ei ollut mitään järkeä, koska miehen palkka on parempi kuin minun. Viihdyin myös kotona ihan hyvin, ja äitiysloma todellakin tuntui lomalta työntekoon verrattuna. Olinkin tosi väsynyt varsinkin heti töiden alettua, kun piti yrittää saada voimat riittämään sekä työssä että illalla kotona. Mutta ne syyt. Työni on sellaista, että jos on on kovin kauan poissa, ei ole työpaikkaa, johon palata. Tein jonkinverran töitä äitiyslomallakin, jotta tuntuma säilyy ja nimi pysyy mielessä. Tuntuisi myös tyhmältä, jos parhaassa työiässä olevana koulutettuna ja ammattitaitoisena ihmisenä en käyttäisi kykyjäni ja voimiani myös isänmaan ja ihmiskunnan vaan ainoastaan perheen hyväksi. Toisaalta äidin pitkästä kotonaolemisesta ei ole osoitettu olevan mitään hyötyä lapselle, vaan sekä kotona että muualla hoidetut lapset voivat yhtä hyvin, jos kotona on muuten kaikki kunnossa. Oma äitinikin on uraäiti, joten lähipiiri kannusti hoitovapaiden jakamiseen ja pikaiseen töihinpaluuseen. On myös tärkeää sekä lapsen että isän kannalta, että he saavat viettää aikaa ihan kahdestaan. Toisen lapsen kanssa ajattelin kyllä olla kotona vuoden ikään asti. Nyt ei ole niin kriittinen vaihe uralla, ja osan töistä voi varmasti tehdä samalla tavalla kuin nytkin eli illalla, kun lapset ovat menneet nukkumaan. Olettaen siis, että vielä syntymätön kakkonenkin osaa nukkua yöllä.

Toisella kierroksella oli alussa hiukan enemmän pahoinvointia, mikä saattoi olla myös kesähelteiden syytä. Muuten on ollut aika samanlaista. Loppuraskaudesta en tietenkään osaa vielä sanoa mitään.