Helium

@Mintaka, pojan kanssa oli tosi helppoa. Lähti liikkeelle myöhään ja harkitsevaisesti. Käveli ilman tukea vasta 1v3kk iässä eikä vauvana laittanut mitään suuhunsa. Pikkusiskon kanssa pitikin sitten tottua ihan erilaiseen meininkiin, nousi pystyyn jo 9kk iässä ja lähti siitä pian kävelemään. Ja tietysti laittoi kaiken mahdollisen suuhunsa!

Mulla taas hormonaaliset ehkäisymenetelmät tappoi seksuaaliset halut ja niinpä päätin etten halua enää hormonaalista ehkäisyä. Kierukkakaan ei tule kysymykseen koska en kestä ajatusta että kohtuun laitetaan vierasesine. Kumilla on siis lasten jälkeen menty ja joskus paljaallakin. Mies varmaan haluaisi kumeista eroon mutta kun ei ole keksitty muutakaan niin tällä mennään.

Tyttö aloitti 3-vuotiaana voimistelun ja on nyt vuoden verran käynyt. Olemme myös harrastaneet uintia perheen kesken. 6v poikamme pelaa jalkapalloa.

Meidän esikoinen on jo 6-vuotias mutta jaan kokemukseni silti. Poika on aina ollut rauhallinen ja harkitseva luonteeltaan. Pojan ollessa 3v pelkäsi ihan kaikkea ja oli kiinni äidissä. Mietin että mitähän siitä tulee mutta nyt on reipas eskarilainen. Herkkä on kyllä vieläkin ja tarvitsee paljon aikuisen kannustusta. Pikkusisko onkin sitten ihan toista maata, hyvin sosiaalinen ja energinen tyyppi. Myös luonteeltaan paljon isoveljeään rohkeampi. Molemmat niin erilaisia mutta silti äärimmäisen rakkaita! Päiväkotiin meno oli meillä se suuri käännekohta jonka jälkeen poika alkoi reipastua huomattavasti.

Eka synnytys imukupilla ja mojovat 3 asteen repeämät päälle. Koko alakerta oli kipeä ja pitkään. Ulostaminen ja seksi oli kivuliaita pitkän aikaa. Toinen lapsi syntyi noista repeämistä johtuen sektiolla suunnitellusti ja olin varautunut koviin kipuihin vaan niitäpä ei sitten tullutkaan. Ainoa kipu mitä sektion jälkeen muistan oli helvetilliset jälkisupistukset mutta nekin meni nopeasti ohi. Itse haava ei ollut kipeä enkä kotona enää syönyt kipulääkkeitä lainkaan.

Korjaus, sokerirasituksessa paastoarvo pitää olla alle 5,3.

Mä näen tossa Ewwwien testissä punaistakin että on kyllä häijy viivanpaikka jos se sellainen on.

Ok, kiitos! Kokeilenpa tuota.

Mulla on kysymys siihen liittyen että miksei foorumi enää automaattisesti mene ensimmäiseen lukemattomaan viestiin? Itse en ole sellaista nappia vielä löytänyt. Tuntuu hankalalta selailla ketjuja kun joutuu aina etsimään sitä kohtaa johon viimeksi lopetti. Eikä sitä aina muistakaan mikä oli viimeisin viesti.

Plussa se on! Onnea!

Tosi kurjaa että sulle on käynyt noin. Itselläni on samantyyppinen tausta. Mullakin tuli ekassa synnytyksessä ulomman sulkijan täydellinen repeämä. Se korjattiin heti leikkurissa. Toipuminen tuosta ekasta synnytyksestä kesti todella pitkään. Täysin entiselleni en ole tullut enkä tule. Toisen lapsen sain suunnitellulla sektiolla omasta toiveestani. Mullakin pidätyskyky huononi oleellisesti tuon repeämän jälkeen. Välillä on tosi kiire vessaan mutta housuun ei ole onneksi kertaakaan tullut. Jumppasin lantionpohjaa ahkerasti ja useampi gyne on todennut lihasvoiman olevan todella hyvä eli en odota enää parannusta pidätyskykyyn. Valitettavasti mulla jäi myös pysyviä ongelmia ulostamistoimintoihin. Jos uloste on vähänkin kovempaa niin ulostaminen on todella kivuliasta ja usein tulee verta. Lisäksi mulla on kuukautisten aikaan aika kovia kipuja tuolla alueella, olen tulkinnut sen liittyvän repeämään. Hormonit luultavasti vaikuttaa arpikudokseen joka ilmenee kipuina. Mulla on myös yhdyntäkipuja. Olen kysynyt gyneltä korjausleikkauksesta mutta gynen mielestä se saattaisi vain pahentaa tilannetta enkä ole sitä asiaa pidemmälle vienyt. Eniten huolettaa se että minkälaisia ongelmia on odotettavissa vanhana, huononeeko pidätyskyky vielä paljonkin. Toivottavasti saat helpotusta tilanteeseesi.

Airua, tuo ei pidä ihan paikkaansa. Mulla on reilusti ylipainoa ja synnytin suunnitellulla sektiolla v.2014. Missään vaiheessa en oo piikittänyt itseäni vaan ihan normaalisti raskaus hoidettiin. Tuohon toiseen väittämään myös kommentoin että poikkeuksiakin on. Esimerkiksi pahat repeämiset alatiesynnytyksissä saattavat johtua kudosheikkoudesta joka voi kulkea suvussa. Pahoja repeämisiä sattuu harvoin mutta niiden kohdalla joilla sitä on lähipiirissä ollut on syytä varovaisuuteen.

Esikoinen on 4v ja kuopus täyttää 2v niihin aikoihin kun työt alkaa. Tuntuu että on itse jo ihan kypsä kotona olemiseen, mieli halajaa jo takaisin työelämään. Lapset jo sen ikäisiä että päiväkodin aloitus sujunee hyvin ja kaipaavat selvästi jo kavereita.

Meillä matkaa päikylle n.1,5km. Autolla hoidetaan kuskailut että sikäli ei niin tarkkaa päiväkodin sijainti.

Yksilöllistähän se on kuinka monta sektiota kohtu kestää. Toisilla moniakin. Varmaan se 3-4 alkaa olla sellanen maximi minkä yli ei yleensä suositella enempää. Lääkärit kyllä arvioi sitä arven kestävyyttä. Mulla on takana yksi alatiesynnytys ja suunniteltu sektio. Eka synnytys meni päin helvettiä ja siitä seurauksena pahat repeämät. Halusin sektion toisella kerralla ja sain sen. Jos meille kolmas lapsi tulee niin synnytystapana olisi jälleen sektio. Vähän kyllä jännittää miten sillä kertaa menisi kun tossa suunnitellussa sektiossa pääsin todella helpolla. Minkäänlaisia kipuja ei ollut kun taas alatiesynnytyksen jälkeen olin romuna 8kk. Kolmas lapsi olisi kyllä maksimimäärä meille enkä enempää sektioita kyllä uskaltaisi läpikäydä. Sektion jälkeen mulle sanottiin että uutta raskautta ei suositella 6 kuukauteen joten ei kai se kohtu vielä ihan haperoa ollut.

Mun BMI taisi olla 34 kakkosen syntyessä. Synnytystapana oli suunniteltu sektio. Itsellä oli kovat pelot etukäteen. Murehdin juuri haavan paranemista ja tulehduksia. Alatiesynnytyskään ei ollut vaihtoehto. Kaikki meni onneksi hyvin ja toivuin pikavauhtia. Lähdin liikkeelle jo leikkauspäivän iltana. Kipuja ei suuremmin ollut ja jätin kipulääkkeet aika pian kotona pois kun koin ne tarpeettomiksi. Haavaa suihkuttelin ahkerasti ja pidin mahamakkaran alla puhdasta liinaa estämässä ihon hinkkautumista yhteen. Haava ei olisi saanut muuten kunnolla ilmaa ja olisi suurella todennäköisyydellä tulehtunut. Huolellisella haavanhoidolla se parani äkkiä ja arvesta tuli siisti. Itse leikkauksessa ei ollut ongelmia, puuduttaminen sujui hyvin. Haava tehtiin vaakaan bikinirajaan.

Kyllä se oli hirveää, luulin kuolevani. Mä kyllä repesin kolmosasteelle ja tunsin sen hyvin valitettavasti. Kyllä on kamalinta toistaiseksi mitä olen kokenut.

Meidän esikoisella oli hyvin lievä keuhkovaltimoläpän ahtauma. Sivuäänestä jäi kiinni vauvana ja Jorvissa mekin käytiin. Siellä on aivan ihana henkilökunta! Jo alle 1-vuotiaana todettiin että kyse on niin lievästä jutusta ettei sille tarvitse mitään tehdä. Kardiologi sanoi myös että hyvin usein ahtauma lievenee lapsen kasvaessa ja niin on meillä käynytkin. Kontrollissa ahtaumaa ei enää löytynyt ollenkaan eli ilmeisesti kasvu teki tehtävänsä. Tarkoitukseni oli siis rohkaista että kasvun myötä ongelma voi poistua, riippuu tietysti ahtauman vaikeusasteesta. Hoidettavissa sekin olisi tarvittaessa. Hyvä asia sekin ettei lapsi oireile mitenkään. Meilläkään ei ollut mitään oireita. Niin ja meille sanottiin silloin että lievällä ahtaumalla ei ole elämän kannalta merkitystä. Syvänmeren sukeltajaksi ei ehkä kannata hankkiutua mutta muuten ei rajoita mitään.

Mulle pyöräilykypärän käyttö on yhtä automaattinen juttu kun turvavyön käyttö autossa. Muuta vaihtoehtoa ei yksinkertaisesti ole. Lapset opetetaan alusta saakka siihen että pyöräily on yhtä kuin kypärä.

Jos oma lapseni ilmoittaisi olevansa homoseksuaali en uskoisi sen vaikuttavan millään lailla. Rakastan lapsiani enemmän kun mitään muuta tässä maailmassa ja mulle on tärkeintä se että he ovat onnellisia. Olen tottunut jo oman työni kautta sateenkaariperheisiin eikä mulla ole mitään huonoa sanottavaa heistä. Ihania perheitä ovat olleet.

Ekasta lievää pahoinvointia jonnekin arviolta 13 viikolle saakka, en oksentanut kertaakaan. Poika tuli. Tokalla kerralla huonon olon päiviä tuli vielä joskus 27 viikollakin, en oksentanut mutta se oli erittäin lähellä monta kertaa. Tyttö tuli.

Me oltiin ennen esikoista yhdessä reilut kolme vuotta ja naimisiin mentiin kolmisen kuukautta ennen vauvan syntymää. Nyt ollaan oltu 6 vuotta yhdessä joista kolme naimisissa ja kaksi lasta on saatu.

Musta on hyvä että subjektiivista päivähoito-oikeutta rajataan. Alkuun täytyy sanoa että ymmärrän kyllä niitä perheitä joilla on erityistä tuen tarvetta jostain syystä ja siihen tarvitaan päivähoitoa. Mutta...sitä mä en ymmärrä että terveet vanhemmat vievät lapsiaan päiväkotiin kun äiti tai isä on kotona. Ainakin jos puhutaan alle 4-vuotiaista, sitä vanhemmat tarvii jo leikkiseuraa eri tavalla. Mun lähipiirissä on pilvin pimein näitä tapauksia joissa äiti on kotona vauvan kanssa ja kaksvee viedään päiväkotiin. Aina perustelu on sama, se viihtyy siellä ja tarvii seuraa eikä saa kotona tarpeeksi virikkeitä. Täällä meidän paikkakunnalla tämä on johtanut siihen että työssäkäyvien vanhempien lapset ei pääse lähipäiväkotiin vaan pitää kuskata kauas kun naapurin mamma kärryttelee siihen lähipäiväkotiin vauvan kanssa esikoista hakemaan. Meillä on vajaa kolmevuotias ja 8kk ikäinen vauva ja alusta saakka on ollut selvää että molemmat lapset ovat kotihoidossa. Taloudellisessa mielessäkään ei olisi mitään järkeä maksaa päivähoidosta. Itselläni painoi vaakakupissa paljon myös päiväkodista tulevat taudit koska niitähän taatusti tulee. En halunnut että esikoinen toisi pöpöt kotiin vauvalle. Molemmat ovat olleet tosi terveitä lapsia vaikka muuten ollaan oltu paljon liikenteessä. Lapset saavat nyt olla kotona, aina se ei ole helppoa ja väsymys painaa usein mutta sellasta se on pienten lasten kanssa. Omasta asenteesta on paljon kiinni. Ehtivät olla siellä päiväkodissa ihan riittävästi sitten kun palaan töihin.

Meillä on rivitalokolmio, omistusasunto. Tilaa on liian vähän kahden lapsen kanssa ja kova polte olisi omakotitaloon tai erillistaloon.

Meillä on ikäero 2v ja reilu kuukausi päälle. Se on tuntunut aika hyvältä ikäerolta. Tosin nyt esikoinen on saanut kunnon uhmavaiheen päälle ja on aika mustasukkainen. Vauva taas on helppo kuin mikä.