pikkurilli

Mulla vauvakuume on läsnä jokapäiväisessä elämässä. Joka tilanteessa, jossa on mukana lapsia, huomio kiinnittyy automaattisesti heihin. Haaveilen siitä, miten kasvattaisin oman lapseni ja mitä tekisin tämän kanssa. Kaupassa huomio kiinnittyy lastentarvikkeisiin. Olen töissä päiväkodissa, joten lähes kokoajan eri tilanteista linkittyy päähäni skenaarioita liittyen omien lasten hankintaa. On jännää, miten vaikeaksi koen tän vauvakuumeen kuvailemisen verbaalisesti, vaikka se onkin kokoajan niin vahvasti läsnä. Se vaan on jokin kaipuu, lähestulkoon eläimellinen vietti.

En kysele. Aihepiiri on sen verran monimutkainen ja tulenarka, että hyväntahtoisellakin kyselemisellä voi ärsyttää/loukata/pahoittaa mielen vaikka se ei olisi edes tarkoitus. Ystävien kanssa asioista keskustellaan sillointällöin, mutta muuten en edes koe muiden ihmisten perhesuunnitelmien kuuluvan minulle millään tapaa.

Aatu ja Antheia: teidän molempien tilanteet on melkolailla täysin samanlaiset kuin omani, tosin itse en ehkä ota asiaa niin raskaasti. Jotenkin oon niin positiivisesti yllättynyt, että mies on hiljalleen alkanut oma-aloitteisesti puhumaan lapsesta. Itsekin on sitten uskaltanut haaveilla ääneen vähän enemmän. Muakin kumminkin pelottaa että säikäytän miehen kuumeilullani, joten oon pyrkinyt pitämään tän kanssa aika matalaa profiilia. Hyvä, että täältä löytyy ihmisiä samassa tilanteessa, vertaistukea siis! Koitetaan olla kärsivällisiä! Meidänkin vuoro tulee vielä. <3 Meillä tapahtuu edistystä: mies tuumasi tänään ihan itse että "vois sitä vauvahommaa miettiä ehkä vuoden päästä". Oon tosi yllättynyt tästä mielipiteestä, olin jo koettanut psyykata parin-kolmen vuoden piiiiitkään odotteluun. Ehkä sitä vuoden jaksaa odotella. Vaikka tiukkaa varmaan tekee, hahah. Enkä oikeasti uskalla tuuletella tästäkään, elämästä kun ei koskaan tiedä mitä tuleman pitää. Silti, kyllä tuo toteamus jotain miehen omasta asenteesta ja halusta kertoo, mistä oon aika tyytyväinen. Mun pahin pelko ois, että tajuamattani painostaisin toisen näin isoon asiaan vaikkei toinen olisi itse täysin varma asiasta.

Rafael ei jotenkin iske minuun, syytä en oikein osaa eritellä. Ei vain mun makuun. Arvosanaksi 7. Ninni?

Kahdesta kolmeen lasta olisi meillä haaveissa. Vielä ei ole ensimmäistäkään. Saa nähdä, mihin suuntaan tässä asiassa elämä vie.

En tuo vauvakuumetta miehen kuullen kovin usein esille etten ahdista toista vahingossa nurkkaan. Välillä tulee sanottua jotain aiheeseen liittyvää sivumennen, ja yleensä mies vaan myötäilee sanomisiani. Eli hyvin suhtautuu. Mies saattaa itsekin välillä puhua vauvasta sitten-kun-tyyliin, ja on peräti nähnyt vauvauniakin (joita minullakaan ei ole toistaiseksi ollut).

Parikymppinen pariskunta ollaan. Yrittäminen ei ole meillä vielä useampaan vuoteen ajankohtaista, mutta kuume on kova. Minulla siis.

Itselläni on aina ollut haaveena tyttöesikoinen, mutta jotenkin ajatusmalli on muuttunut niin että nykyään en kuumeile erityisesti kummastakaan aukupuolesta vaan lapsesta yleensä. Sitten kun perheen perustaminen on ajankohtaista, niin tosiaan kumpi vaan on ihana asia.

52:n neliön kerrostalokaksiota asutetaan avomiehen ja kahden kissan kanssa. Ja tosiaan vuokralla ollaan.

Nytpä alkaa minunkin kirjoittelu tänne. Minulla on aina ollut jonkinmoinen ei-niin-vakava vauvakuume, joka nyt ei ole ollut aikaisemmin mitenkään konkreettinen. Nyt mies on kumminkin alkanut täydeksi yllätyksekseni puhumaan itse lapsista, joskin parin vuoden päästä. Aikataulu on minustakin hyvä, mutta kuumeilu koettaa välillä karata vähän käsistä. Jospa täällä saisi vertaistukea sen verran että saa kärsivällisyyttä odotella yrittämistä. Sitä nimittäin tarvitaan!