JoHe

Aktiivijäsen
  • Content count

    4067
  • Joined

  • Last visited

About JoHe

  • Rank
    Addikti

Profile Information

  • Location
    Satakunta

Recent Profile Visitors

581 profile views
  1. Meidän nuorimmaisilla on ikäeroa 1v2kk ja onhan siinä ollut rankatkin vaiheensa, mutta niin on kaikissa ikäeroissa. Vauvavuosi kuitenkin meni hyvin loppujen lopuksi vaikka meillä mies tekee 5-vuorotyötä ja on välillä päiviä pääasiassa poissa pelistä. 1-vuotias ei oikein vielä osannut olla mustasukkainen, alkuun kyllä tukeutui isään enemmän. Tandemimetys auttoi myös asiaa, samoin perhepedissä nukkuminen kun kumpikin sai tankata yöllä läheisyyttä. Noin pienellä ikäerolla jaksoin myös ekat 8kk ihan kevyesti kantaa kumpaakin yhtäaikaa sylissäni, vaikka eivät pieniä lapsia olleet. Toiseksi nuorin on myös ollut suhteellisen helppo ja sopeutuvainen, pikkuvanha luonteeltaan. Meillä on siis neljä lasta joista kaksi ekaa isoilla ikäeroilla. Tällä pienellä ikäerolla alkaa nyt vasta tulla karmeimmat puolet kun toinen kärvistelee 2-vee uhmassa ja toinen 3-vee uhmassa
  2. Oralla on ainakin Taiga ja Jovi Air mallit sellaisia, joita etsit Vilhelmiina83 ! Kotimaista mallia, meillä on ollut samat Jovi Airit jo kolmella lapsella ja edelleen priimakunnossa
  3. En ole ikinä kyllä vajiksen sairastamisen piikkiin asiaa laittanut, mutta viimeisin neljästä raskaudestani, ainut jossa kilpparilääkitystäkin piti nostaa arvojen heittelyn takia, oli sellainen että vuodin verta muutamaan otteeseen. Muistaakseni kyllä joka kertaa edelsi myös seksi, että mulla tosiaan oli limakalvoissa ongelmaa.
  4. ^ Eipä meitä ainakaan haittaa, ihan avoimesti ollaan kaikesta aina puhuttu ja niin tullaan jatkamaankin. Helpompaa Epelin elämä kun mahdolliset erityispiirteet otetaan esiin normaaleina, ei sellaisina asioina, joita täytyis hyssytellä. Näin olen hälle aina sanonut( ja Epeli kyllä osaa lukea ) ja näin on sovittu asioista puhuttavan. Ei mun mielestä tällasista asioista puhuminen oo mitenkään hävettävää tai vaiettavaa.
  5. Ai kamala, millaisia paineita tuo lto kippaa teidän pojan niskaan. Ehdottomasti ei noin! Ei lapsille kerrata huonoja juttuja, positiivisuuden kautta pitäis lähteä liikkeelle, varsinkin noin pienten kanssa. Negatiivisiin kohtiin pitäis keksiä rakentavaa palautetta ja palautteen pitää tulla tilanteissa, joissa lapsi voi hyötyä asioista, ei kuormittavana, järjettömänä kekona jälkeenpäin. Lisäksi ltolla ei ole mitään lupaa koskea lapseen ellei hän ole vaaraksi muille tai itselleen. Meidän Epelille annettiin siinä 3-vuotisiän tienoilla päiväkotiin lupa pitää häntä holdingissa(tiukassa syliotteessa pois päästämättä) raivarin tullessa, koska saattoi raivotessaan satuttaa itseään. JA ehdottomasti teitä vanhempia pitäisi informoida enemmän jos te sitä toivotte. Tietyllä tapaa tuo si-häiriö sopii meidänkin poikaan, hänessä on yletöntä aistihakuisuutta, äänen ja suunkäytön(pureskelun) suhteen, kosketuksen täytyy mieluusti tapahtua hänen luvallaan, heikko itsetunto, huono käyttäytymisen hallinta ja puheenkehityksen hitaus. Tuota häiriötä ei meille vaan ikinä ole ehdotettu. Meidän erityislto tosin antoi kerran mulle vinkiksi nettisivun tämän , josta me ostettiin tollasia pureskeltavia kaulakoruja. Siellä on paljon tuotteita, mistä voisin kuvitella teidänkin pojan hyötyvän.
  6. tossavainen; Ihan järkeviltä sun ajatukset mun mielestä kuulostaa, mutta niin sitä on itsekin mennyt sen myllyn läpi, että joutuu pohtimaan mikä omassa lapsessa on häntä itseään, mikä oireilua jne. Mun oma ammatti helpotti alunperinkin asiaa, olen siis lastenhoitaja, ja oon tottunut toimimaan myös erityislasten kanssa ja erottamaan jollakin tapaa "hälyttäviä" piirteitä ja tuntosarvet alkoi meidän Epelin kohdalla väristä hänen ollessaan n.3-vuotias. Siten osasin vaatia hänelle tutkimuksia jo ennen eskaria. Ellen ois ammattivikanen ni oisin varmasti vaan yrittänyt jaksaa eteenpäin. Varsinkin kun aloin asioista puhua, niin miehen vanhempien puolesta tuli alkuun vähän kommenttia, että ihan samanmoinen poika on kuin isänsä lapsena.. Joo'o, Epelin isän koulutodistus onkin sen näköinen että ihan helppoa ei ole ollut... Starttiluokalle lähtemistä mäkin jännitin, mutta meillä helpotteena se, että Epeli on erittäin sosiaalinen ja taitava ystävystymään. Menee kuin kala vedessä toisten lasten seurassa. Me ollaan asioista puhuttu avoimesti, eikä olla koettu minkäänlaista leimaamista. Alunperin oli toiveena että Epeli olis alottanut normiluokalla oman avustajan kanssa, mutta kunta infosi ettei riitä budjetit henkilökohtaiseen avustajaan (ellei kyseessä olis ollut joku superisoapuahätä. Mikä mun mielestä kyllä meillä olis, mutta ymmärrän kunnan ajatuksen ) ja en sitten halunnut ottaa riskiä, että Epelin koulu lähtis heti alkuun penkin alle, joten valittiin starttiryhmä. Se ei siis ole erityisluokka vaan vähän niin kuin kasvunpaikka Sen käytyään voi päätyä 1. tai 2. luokalle peruskouluun tai jonnekin pienryhmään ihan miten starttivuosi on mennyt. Miehelle tää on ollut kovempi paikka, alkuun asenne oli vähän että kyllähän toi nyt siellä pärjää eikä pojalla nyt mitään erityisongelmia ole, mutta vertailukohtia käyttämällä ja ammattilaisten (mitkä meidän kohdalla ovat olleet loistavia, siis eskariopert, kiertävä erityislastentarhaopettaja, neuvolan psykologi, puheterapeutti, psykiatri ja nyt myös koulun terkka ja erityisopettaja) näkemyksiä kuuntelemalla miehellekin on selvinnyt, ettei lasten ihan oikeasti yleensä kuuluis olla ihan näin haastavia.
  7. Mehän kuulutaan kanssa tänne. Meidän Epeli, nyt 7v, aina ollut superherkkä, haastava, tempperamenttinen, helposti hillitön... Ennen eskarivuotta asiaa alettiin tarkemmin testailla ja katsella meidän vanhempien pyynnöstä ja kuullun hahmottamisen häiriö, keskittymisongelmia, yliherkkyyttä ja jonkin sortin ylivilkkautta taustalla ammattilaisten mukaan. Jälkimmäisestä ei osaa kukaan sanoa, onko Epeli ylivilkas ihan ylivilkkaudesta, vai johtuuko muut ongelmat suurelta osin tuosta kuullun hahmottamisen ongelmista. Hänelle täytyy siis lohkoa kaikki ohjeistamiset, jotta pystyy niitä vastaanottamaan. Kaksikin virkettä putkeen on ihan liikaa. Mallia näyttämällä taas tajuaa asiat helposti. On nyt syksyllä aloittanut starttiluokan kautta 1- luokan ja hyvin on sujunut, on oppinut lukemaan ja laskemisesta tiedettiinkin jo, että siinä ei ongelmia, loistava matikkapää. Matikassa ongelmat ilmenevät soveltavissa laskutehtävissä, kun tarvis hahmottaa isompi kokonaisuus... 8.2. on seuraava palaveri, jossa tarvis päättää jatkosta. Se todettiin jo viime syksyllä että erityisluokka ei ole meillä ratkaisu, eli lähdetään normikouluun. Mutta 1. vai 2. luokka, kas siinäpä pulma. Psykiatri suosittelisi kovasti lääkitystä, mutta me vanhemmat ei vielä koeta, että Epeli ois siinä pisteessä. Sosiaalisesti Epeli on lahjakas ja kavereita on aina riittänyt, räjähdyksetkin jaksaa useimmiten pitää sisällään kotiin asti eli käytösongelmat ovat lähinnä keskittymispuolella. Vaikeaa olla hiljaa ja odottaa omaa vuoroa. Lisäksi Epeli on syntynyt joulukuussa, niin siinäkin suhteessa on ajatuksiltaan vielä kovin pieni poika. Mä haluaisin päästä kärpäsenä kattoon katsomaan millainen Epeli on siellä omassa luokassa. Mä kun pelkään sitä, että me vanhemmat päädytään vahingossa vähättelemään pojan ongelmia. Me kun ollaan totuttu luovimaan Epelin ongelmien kanssa, niin kotona ei oikeastaan ole meidän silmiin nähtävissä ongelmaa vaan mennään sillä linjalla, että meidän poika on mitä on ja sillä mennään.
  8. Aivan. Mä kyllä allekirjoitan sun kirjotelmat, jotenkin on ehkä helpompaakin kun on pienellä ikäerolla, kun viihdyttävät toisiaan, mutta sitten kukaan ei leiki mun kanssa
  9. Siis eihän meidän toiseksi nuorin tosiaan myöskään mitenkään protestoi tai muuta, pikemminkin hän on meidän lapsista pienimpänä ollut omatoimisin ja ihan onnelliselta vaikuttaa. Se on vaan tää mun pää ja vaatimukset mitä asetan itselleni
  10. Meillä on loppujen lopuksi lapset aika pitkällä aikavälillä, ekan sain ollessani 19 ja neljännen ollessani 30. Aiemmin aattelin, että mulle ehdoton yläikäraja lapsen saamiselle on 35, nyt oon miettinyt, että ei se 37 paha ois, silloin äitini sai nuorimmaisensa. Mutta nyt tosiaan haluaisin kroppani kuntoon, neljännessä raskaudessa oli sokerirasituksessa raskauden loppupuolella yks arvo 0.2 yksikkö pielessä ja tuli heti olo, että johtuu kahdeta peräkkäisestä raskaudesta. Nyt yritän keskittyä luomaan itselleni työuraa, mikä tuntuu ihan utopistiselta. Miksei kotiäitiys voi olla palkan arvoista yhteiskunnan mielestä? Meillä myös kaveripiirissä alkaa nyt vasta olemaan pieniä lapsia, siis samanikäisillä. Useimpia ollaan vähintään kaksi lasta edellä. Mä olen myös todennut että mulle itselleni henkilökohtaisesti sopii paremmin pitkät ikäerot lapsille kuin lyhyet. Mä asetan itselleni helposti kovia paineita äitiydessä ja näiden nuorimmaisten kanssa tuntuu jatkuvasti, että mun tarvis käyttää kaikki liikenevä aikani heihin ja vain heihin, koska joutuvat kuitenkin jakamaan mut ollessaan samassa tarveiässä. Isompien tarpeet kun on aivan erit, niin tuntuu, että heille riitän kyllä. Tiedän kyllä, että ajattelen nurinkurisesti, mutta nipottava omatuntoni ei vaan hiljene
  11. Mun kuume on kroonista laatua, harmi kun miehen ei. Meidän viides ehkä ois suunnitelmissa vasta parin vuoden päästä, nyt ois sellanen elämäntilanteen tasaus menossa
  12. Muistaakseni l-arginiini, kuten monet muutkin ravintolisät, on juuri sellaisia, ettei niiden valmistajat suosittele käyttöä raskaanaollessa, KOSKA riittävää näyttöä hyötyyn/haittaan ei ole olemassa. Mielipiteitä asiasta on kyllä tuhansia Itse jätin aikoinaan raskausaikana kaikki "ylimääräiset" ravintolisät ja koitin vain syödä terveellisesi, varmuuden vuoksi. Kalkki- ja rautalisää kyllä söin.
  13. Minähän tuossa olen meidän kolmatta oottaessa ollut sitä mieltä, että siinä se, mutta nyt meillä on neljä poikaa.... Ja mä olen työstänyt itseni siihen totuuteen, että ei mulle tule ikinä tässä tämä oloa Mä haluaisin todella kovasti viidennen. Ja ei, en tiedä, oisko asia eri, jos meillä olis tyttöjäkin siunaantunut. Voi olla, että sitten en haluais niin kovasti enää lisää lapsia...? Ei tiiä. Mies ei oikein kypsy ajatukselle viidennestä, mutta onhan tässä vielä muutama vuosi aikaa pohtia asiaa. Koska tiedän jo, ettei itselle tule koskaan sellaista tässä tämä-oloa, meidän täytyy luultavasti tehdä päätökset faktoihin perustuen. Eli pohtia mitä muuta maailmassa haluaa ja miten lapset tulevat vaikuttamaan niihin. Mistä on maailmassa valmis luopumaan lasten tähden. 2-3-lapsen kanssa elo on vielä aika helppoa, mahdutaan tavalliseen autoon, useat lomamatkat ja perhehuoneet eri paikoissa (laivoilla,hotelleissa yms.) on mitoitettu sen kokoisille perheille jne. Sitten oikeastaan, kun on 4 tai enemmän lapsia, niin on luovuttu jo kaikesta perushommasta ja tän kokoisen perheen kanssa vaatii kaikki aina vähän lisävirittämistä, tällasta koplaa ei jätetäkään helpolla enää mihin vaan hoitoon jne. Mutta enemmän jaksamista tää vain vanhemmilta vaatii, lapset kasvaa niin nopeesti, että jos pari vuotta jaksaa olla lähinnä vaan vanhempi, niin sitten se taas helpottaa. Eli oikeastaan, tässä vaiheessa, sama se oisko näitä 4 tai 7
  14. 1. Onko aina ollut selviä kuukautis-/PMS-oireita? - Aina. Ennen lapsia iho-oireita, mielialanvaihteluita ja ekat menkkapäivät aina ihan järkyttäviä kipuja. Ekan syntymän jälkeen pahimmat kivut ovat jääneet, mielialanvaihtelut ovat keskittyneet lähinnä pariin päivään ennen vuodon alkua. Selkäsärky on tullut uutena oireena synnytysten jälkeen. 2. Huomaatteko ovulaatiota helposti limoista tai muista tuntemuksista? - Limoista saatan joskus huomata, halut myös usein lisääntyy, muuten en huomaa. 3. Onko e-pillerit tai muut hormonivalmisteet aiheuttaneet oireita? - Kaikki pillerit, siis e että mini, tekevät musta ärtyisän persereiän, jonka mielestä seksi on maailman turhin asia. Tosi tehokas ehkäisyväline siis, ei tee itse mieli tippaakaan seksiä ja vittuilen muille niin paljon, ettei kenenkään tee mieli seksiä mun kanssani. Minipillerit myös aiheuttivat jatkuvaa vuotoa. Ehkäisyrengas taas sopii kun vaikuttaa paikallisesti. 4. Jos olette olleet raskaana, onko tullut paljon oireita ja missä vaiheessa, ja onko oireiden voimakkuudella ollut mitään yhteyttä noihin muihin oireiluihin? - Mulla on ollut todella lievät raskausoireet loppujen lopuksi kaikissa raskauksissa. Liitoskivut ovat olleet pahimpia ja ne liittyvät enemmänkin mun yliliikkuviin niveliin kuin mihinkään muuhun.
  15. ^Periaatteessa et ole enää kirkon silmissä kummiksi pätevä, mutta ei sua mistään kirjoista yli aleta pyyhkiä. Sä kuuluit kirkkoon silloin kun olit kummina läsnä kastetilaisuudessa ja se hetki on ainut, jolloin lapsi periaatteessa tarvitsee kirkkoon kuuluvan kummin.