tuplakupla

Jäsen
  • Content count

    10
  • Joined

  • Last visited

About tuplakupla

  • Rank
    Aloittelija
  1. Mä olin jotenkin vähän yllättynyt että sieltä todella tuli oikea vauva eikä vain jotain epämääräistä mahantäytettä, se oli hyvin epätodellinen tunne. Varmaan sekin vaikutti asiaan että en ollut nukkunut kahteen yöhön ja olin vähän sekopäinen. Olin kyllä todella onnellinen ja yllättynyt jo ihan siitäkin etten kuollut koitokseen. Vauva näytti mun silmääni tosi pieneltä, tajusin kuinka iso se oikeasti oli vasta kun menin kahvioon ja näin millaisia nyyttejä muilla oli kärryissään. Mun vauvani oli myös todella ponteva heti alkuun, se nappasi heti hanasta tiukasti kiinni ja onnistui oikein lihomaan niiden kolmen sairaalapäivän aikana, siinä missä ilmeisesti yleensä vauvoilta paino aluksi vähän laskee.
  2. Tekstiviestillä aika laajallekin jakelulle, siis työkavereita myöten. Nakuttelimme niitä viestejä hyvän tovin. Facebookiin muistin laittaa vasta ihan jälkijunassa.
  3. Ei tullut lahjoja, mutta ei tarviikaan. En ole mikään suuri lahjaihminen - en ole hyvä niitä antamaan enkä juurikaan kaipaa niiden saamista. Vauvassa oli niin paljon ihmeteltävää ja ihasteltavaa etteivät muut lahjat käyneet mielessäkään. Jossain vaiheessa myöhemmin aloin nettikeskustelujen innoittamana miettiä että pitäisikö ostaa jokin virallinen muisto tapahtumasta, tyyliin lisäkiviä vihkisormukseen tms, mutta en koskaan jaksanut käydä toimeen.
  4. Mies oli kyllä mukana, mutta se oli suoraan sanoen ihan yhtä tyhjän kanssa. Ei siis mitenkään häiritsevää tietenkään, mutta en usko että sainoin hänelle sanaakaan enkä myöskään katsonut häneen lainkaan. Siinä vaiheessa kun sairaalaan tultiin, supistukset olivat jo peräperää ilman taukoja, ja makasin vain silmät kiinni tarraten ilokaasuun kuin hukkuva pelastusrenkaaseen. En usko että se oli miehellekään suuri elämys se itse synnytys, olisi ollut sille varmaan ihan yhtä hienoa jos sille olisi vain tuotu valmis vauva syliin.
  5. Olen vasta jälkikäteen kuullut että synnyttäessä ei ehkä pitäisi olla maha täynnä ruokaa, tai voi olla että sen oli joskus sanonut mutta en ainakaan muistanut. Siinä kesti niin sairaan kauan niiden supistusten kanssa että ehdin syödä montakin kertaa (supistukset alkoivat heti säännöllisinä ja vain asteittain voimistuivat, sitä kesti yli vuorokauden). Vielä siinäkin vaiheessa kun olin jo todella kipeä ja tunsin etten pysty enää kestämään kotona kauan, varmuuden vuoksi söin ison kulhollisen pasta bolognesea, koska ajattelin tarvitsevani energiaa tulevaan koitokseen. Vauva oli siitä pastasta puolentoista tunnin kuluttua sylissä, mutta siltikin se äheltäminen oli vienyt niin paljon paukkuja että olin uudestaan tosi nälkäinen. En voi edes kuvitella millainen sudennälkä olisi jos en olisi syönyt niin paljon etukäteen, olisin varmaan pyörtynyt.
  6. Mulle valtavan iso positiivinen yllätys oli että synnyttämistä ei tarvitse "osata", sillä sitä olin pelännyt etukäteen ihan hirveästi. Että kun olen motorisesti ihan lahjaton enkä mitenkään hyvässä fyysisessä kunnossa niin mokaisin synnytyksen teknisenä suorituksena ja päätyisin sen takia sektioon. Oli mahtavaa huomata että kroppa osasi synnyttää vaikka minä en osannutkaan. Vauva olisi tullut ulos vaikka olisin ollut tajuton.
  7. Kokoarvio heitti n. kilolla ylöspäin: 4,4-kiloinen tuli vaikka piti olla kolme ja puoli. Enpä tällä kokemuksella luottaisi kokoarvioon juurikaan.
  8. Tehtiin eppari ja repesin silti. Se sattui, mutta oli ohi sekunnissa. Mikä sen sijaan ei ollut ohi sekunnissa eikä viikossa eikä kuukaudessa eikä vielä monessakaan kuukaudessa oli kipu niissä arvissa.
  9. Onneksi matkaa oli vain muutama kilometri (menimme autolla), sillä inhoan sairaaloita ja halusin olla niin pitkään kotona kuin ikinä mahdollista. Jos matkaa olisi ollut enemmän, olisi varmaan ollut pakko varmistella ja lähteä hyvissä ajoin, ettei otettaisi riskiä synnyttää autoon. Mulla oli kuitenkin säännöllisiä supistuksia, n. 5-7 välein, niin uskomattoman monta tuntia että olisin päätynyt ihan turhanpanttina makaamaan sairaalaan. Paljon mukavampaa olla omassa kodissaan silloin kun on kipeänä. Nyt päästiin hoitamaan lähinnä se ammattitaitoa vaativa "loppuhuipennus" ammattilaisilla enkä tunne olleeni sairaalassa minuuttiakaan liian kauan.
  10. Yhteistä elämää oli takana vajaat kolme vuotta, häistä oli 1,5 vuotta. Olin alkanut jo kevyesti aloitella yrittämistä pari kuukautta ennen häitä (jättänyt pillerit pois hyvissä ajoin) sillä ajatuksella että olisi kiva saada vauva heti suunnilleen sen 9 kk häistä, mutta kyllä siinä sitten kuitenkin vähän pitempään vierähti.