-
Content count
6 -
Joined
-
Last visited
About Laulajatar85
-
Rank
Aloittelija
- Birthday 08/27/85
-
Taitaapi käydä niin että läheisten reaktiot tulee vielä konkreettisesti nähtyä. Aamupahoinvointi joka kestää koko päivän, järjetön väsymys, jäätävät mielihalut ruuissa puhumattakaan siitä että on ihan turvonnut olo. En minä nyt ikinä uskonut että yhdellä suhaisulla olisi pullat uunissa! (Tähän mennessä jokaisesta lapsesta 4-12kk yrittämistä) Hmm... Taitaa tulla testin paikka.
-
Laulajatar85 replied to Laulajatar85's topic in Yleistä keskustelua sivuston aihepiiriin kuuluvista aiheista
Ihana lukea tällaisia viestejä! Ajattelen itse ihan samoin että lapseni ovat yhtä rakkaita riippumatta siitä kiinnostuvatko samasta sukupuolesta vai ei. Smultron: Itselleni tuli myös hyvin oudolta kun sukulaiset alkoivat vitsailemaan ja kauhistelemaan asiaa. En tiennyt oikein miten asiaan reagoida ja jäin vähän sivuun "sulattelemaan" asiaa. (En ole räväkkä ihminen joka voi ärähtää herkästi) Siitä asti olen asiaa pohtinut. Itselleni kun on tärkeintä että lapseni tuntevat olonsa rakastetuksi sellaisena kuin ovat. Tämä ko. poika on herkkä, pitää kotileikeistä ja mielellään auttaa nuoremman sisaruksen pukemisessa/riisumisessa, auttaa vaipanvaihdoissa yms. Kuopusta (myös poika) kiinnostaa lähinnä taisteluleikit, legot, autot yms. stereotyyppiset poikien jutut. Siksi tämä keskimmäinen on joutunutkin joidenkin silmissä "silmätikuksi" kun aina välillä hakeutuu syliin ja välillä itkee krokotiilin kyyneliä koska isoveli sanoi rumasti (esim. "-minä en leiki sun kanssa!"). Letkautukset kuin "peräkammarin poika" ja "taidat tykätä banaaneista" ovat parilta henkilöltä jo muutaman kerran kuultua. Itse olen yleensä silloin tokaissut että poika saa olla juuri sitä mitä haluaa ja niin pidän minäkin banaaneista. Onneksi on vielä niin pieni ettei ymmärrä näistä mitään. -
Laulajatar85 started following Mielipiteitä aiheelle: Lapseni on homo?
-
Moikka! Halusin kirjoittaa aiheen asiasta joka askarruttaa. Yhtä lapsistani on koko tämän pienen elämän ajan parista eri suunnasta arveltu homoksi. Ollut heille eräänlainen vitsin aihe. Tämä vitsi kerran sitten lapsemme synttärijuhlilla heitettiin juhlaväelle ilmaan. Reaktiot olivat naurunryöpsähdyksistä -> "minun sukulaiseni ei ikknä..!" ja kaikkea siltä väliltä. Aloimme hyvän ystäväni kanssa sitten asiasta keskustelemaan. Hän totesi oman puolensa suvusta varmaan hylkäävän lapsen vaikka hän itse haluaa että oma lapsi saa olla oma itsensä seksuaalisesta suuntautumisesta huolimatta. Itse olen sitä mieltä että ei sitä maagisesti joku kaunis aamu herätä ja tajuta, että "olen homo/lesbo!", vaan se on koko ajan ollut siellä sisimmässä. Jos omaa lasta on pystynyt koko tämän elämän rakastamaan, ei yksin homous/lesbous voi tai saa sitä muuttaa. Eli jos oma lapseni ilmoittaisi jossakin vaiheessa elämän kaartaan tämän asian, niin varmistaisin ensin ettei ole mikään vitsi ("katsotaan miten mutsi reagoi, hähää!") ja toteaisin että tuoppa poika/tyttöystäväsi käymään. Eihän tuo muuta mitään. Moni ehkä ajattelee ihan eri tavalla. Siksi haluankin herättää keskustelua. Miten SINÄ, joka luet tätä juuri nyt, ajattelisit asiasta? Lapsesi tulee luoksesi (todennäköisesti teini-iässä) ja hermostuneesti kertoo että on jotakin sanottavaa. "-Äiti, olen homo/lesbo." Miten reagoit?
-
Chandalina: Juuri niin. Itse tiedän erään henkilön joka halusi kolmannen lapsen jotta sossulta "saisi" isomman kämpän, mutta enpä ole moisiin ajatuksiin ennen tai jälkeen tätä tapausta törmännyt. Itse emme ole sossujen "listoilla" missään muodossa eikä ole kunaan edes väläytellyt ajatusta, joten oletan että ystävät eivät ainakaan lasten turvallisuuden tai hyvinvoinnin takia näitä lauseita ilmoille heitä. Ymmärtäisin nämä letkautukset jos viettäisimme vapaa-aikamme baarissa, lapset kulkisivat kuin pellossa, ei välitettäisi missä muksut menee ja mitä ne tekee... (Löytyy niitäkin valitettavasti) En ymmärrä näitä sen takia kun ainakin omasta näkökulmastani olemme tasapainoisia aikuisia jotka välittävät ja rakastavat lapsiaan. Emmekä ole koko ajan käsi pitkällä vanhemmilleni että antakaa rahaa. Vain silloin kun todella tiukka paikka (juuri esim. miehen lomautukset, sairaslomat yms. kun rahaa niukemmin) ja sekin on ollut ihan rarpeeseen. Ruokaan, hygieniatuotteisiin, lääkkeisiin... Ehkä ei kaikkea ole vaan tarkoitus ymmärtää? Jenni81: Anteeksi, en ollut huomannut viestiäsi. Onnea teille neljännen odotukseen! Mukava kuulla etten ole yksin pohtimassa näitä.
-
Lorena: Olen ihan samoilla linjoilla kanssasi. Oma fiilis on se että jos vauva tulisi taloon niin peittelisin raskautta varmaan viimeiseen asti, koska en jaksa enää kuunnella näitä kommentteja. :-/ Vanhempieni reaktio ei siinä vaakakupissa niin paljoa koska äidilläni on hyvin paljon narsistisia piirteitä ja häntä tuntuu harmittavan eniten se etten voi joka hänen jäsenen kolotukseen olla reagoimassa tyylillä "jätän lapset kotiin ja tulen sinua hoivaamaan". (Haluaisi olla huomion keskipisteenä siis kaikessa). Ystävät painavat enemmän vaakakupissa. Ehkä siksi kun olen kunnon ystävyyssuhteita pystynyt tekemään vasta 7v (juuri äitini narsismin takia, kun en saanut mennä minnekään, tehdä mitään, olla yhteydessä keneenkään) kun muutin omilleni. Nämä ystävät ovat vain hyvin kovasanaisesti puhuneet suurperheistä. Pelkään siis heidän puheiden perusteella että ystävyyssuhde oli sitten siinä kun ilmoitan olevani raskaana. :-/
-
Etsin mielipiteitä, ajatuksia ja ehkä hiukan vertaistukea täältä. Toivottavasti sitä löydän. Olen kolmilapsisen perheen äiti. Lapset suht pienellä ikäerolla. Mieheni on yrittänyt taivutella minua neljänteen jo vuoden verran mutta olen ollut sitä mieltä että kolmessa on jo tarpeeksi puuhaa. Olen silti aina halunnut ison perheen ja puhunut 3-4:stä lapsesta. Kun odotin nuorimmaista sain jo kuulla sukulaisilta ja läheisiltä kommentteja kuten: - Eikö tämä jo riitä? - Hulluja olette. - Oletteko Lestadiolaisia? - Ei kai taas?! - Oliko vahinko? Kun poika syntyi sain kuulla samat uudestaan saatesanoilla "olette pulassa 10v päästä". Nyt olen päätynyt että en minä voi olla sen viimeisen lapsen tiellä kun mies tätä haluaa. Ja aina olen tiennyt että jos tähän vahinkolapsi tulisi ehkäisystä huolimatta niin en minä mihinkään aborttiin ryhtyisi. Samalla tavalla onnellisena toivottaisin tämän perheeseen. Enkä ajattele näin vain miehen takia, vaan pikkuhiljaa on kasvanut se ajatus neljännestä ja suht innoissani olen, ainoastaan oikeastaan nämä muiden mielipiteiden "pelkääminen" varjostavat tätä tällä hetkellä. Jo nyt ennen ensimmäistäkään plussatestiä tai ylipäätään mitään, mieleen hiipii se miten sukulaiset, läheiset, ystävät reagoivat? Miten itse suhtaudun siihen hormoonimyräkässä? Menetänkö ihmisiä elämästäni tällä päätöksellä? Epäilen nimittäin että vähintään 2 ystävää sanovat ystävyyssuhteen irti jos tulen raskaaksi. He ovat kovaan ääneen puhuneet siitä kuinka ihmiset jotka haluavat monta lasta haluavat niitä vain rahan takia. Loman takia. Ei siitä rakkaudesta vauvaan tai niihin jo olemassa oleviin lapsiin. Vanhempanikin totesivat että jos vielä tulee yksi lapsi niin he eivät enää auta. (heidän apu ollut enemmänkin rahallista tiukkoina aikoina kun mies ollut lomautettuna yms. Lastenhoitoapua saa vain "väkisin" ajatuksella "jos on pakko".) Miten te joilla iso perhe? Miten teidän läheiset ovat reagoineet uusiin vauvauutisiin? Onko ystäviä/läheisiä menetetty? Mitä ajatuksia tämä kirjoitus sinussa saa aikaan? Lämpimät kiitokset etukäteen!