Sinni

Jäsen
  • Content count

    67
  • Joined

  • Last visited

About Sinni

  • Rank
    Tavis
  1. Isän nimellä on, oli kyllä hankala päättää. Mutta mies kovin toivoi, että poika saisi hänen sukunimen, niin annoin ns periksi. Naimisiin menoa ei olla suunniteltu ja vaikka mentäisiin, niin en tiedä vaihtaisinko oman sukunimen.
  2. Ekasta otin, toisesta en.
  3. Mä haluaisin pyytää tulevan lapsen kummeja kirjeellä/kortilla, mutta en kertakaikkiaan keksi kuinka sen tekisin. Googlaamalla tuli joitakin vaihtoehtoja, mutta mikään ei suoranaisesti sytyttänyt. Kai sen voisi nyt joulun aikaan tehdä ns lahjaksi, josta toki voi kieltäytyä. Mutta en tiedä, hankalaa mukamas on.
  4. Su-ma välisenä yönä alkoi menkkajuilimisella, siitä sitten pikkuhiljaa eriasteisia supistuksia ja poika syntyi ke iltapäivällä.
  5. Ensimmäinen 41+4. Toista odotan, nyt rv 36+ jotain
  6. Ekassa synnytyksessä eppari plus repeämä, toinen synnytys noin kuukauden kuluttua, jännittää iha sikana kuinka käy nyt. Synnytysten välillä reilu 1,5 vuotta.
  7. Esimmäinen nyt 2viikkoa päälle 1,5 vuotta ja toinen tulossa kuukauden kuluttua, hirvittää jo valmiiksi . Kuinka hitossa selvitään, esikoinen alkoi vasta kävelemään kunnolla ja edelleen konttaa jonkin verran. Vasta oppi (viitsi) juomaan itse nokkamukista ja edelleen syötettävä. Silloin tällöin ottaa lusikallisen, kaksi, jos on kuu ja tähdet oikeassa asennossa.