mimosan

Aktiivijäsen
  • Content count

    361
  • Joined

  • Last visited

About mimosan

  • Rank
    Aktiivi
  1. Liitto ei voi hoitaa sulle niitä papereita, jotka tarviit työnantajalta kelaan, eli yhteys sinne palkanlaskentaan Jos tuntuu liian mahdottomalta, niin marssit ensin duunipaikalle ja pyydät kaikki tarpeelliset paperit (niiden suunnilleen kuuluis tietää) ja sen jälkeen kelan toimistoon, jossa ne osaa neuvoa loput, myös sen jos jotain puuttuu.
  2. Mä sain tietää olevani raskaana n. rv 5. Rv7-8 heräsin yhtenä yönä siihen, että sänky oli veressä polviin asti, aamulla päivystykseen ja siellä pääsin ultraan. Ultrassa selvisi, että vuoto johtui toisen sikiön keskenmenosta. Jäljelle jääneestä sikiöstä ei saatu sydänääniä, mutta sen sijaan nähtiin pari liikahdusta, joten oletettiin että raskaus sillä hetkellä jatkuu normaalisti. Vuosin kun seula parin viikon välein rv23 asti, koska kkm:sta aiheutui valtaisa hematooma ja aina varoitettiin kohonneesta keskenmenoriskistä. Siltikin niin vaan täällä kotona köllii tällä hetkellä reilu 6kk tyttö.
  3. Verimäärä lisääntyy kehossa rv20-30, jonka takia veri "laimenee" ja hb tippuu. Ota ihmeessä lisärautaa, koska hempan laskeminen jatkuu vielä muutaman viikon. Mulla on normaalisti tosi korkeat hb arvot ja mullakin jo tuo 130 veti ihan maihin.
  4. Meille neuvolatäti vinkkasi etteivät mainostuksen takia saa tarjota tuota raskaus kalenteria, mutta useimmista neuvoloista löytyy ja saa pyytämällä!
  5. Mulla oli alussa matkassa kaksi tulokasta, mutta toinen meni kesken n. rv8 paikkeilla. Keskenmenon takia kohdun seinämään, pieneltä matkaa myös istukan alle tuli isohko hematooma, joka vuosi parin viikon välein todella runsaana aina viikolle 23 asti. Alussa riskinä oli, että toinenkin alkio vuotaa hematooman mukana pois ja sen jälkeen riskinä tulehdus. Hätäsektioon sitten lopulta jouduin kalvokiinnitteisen napanuoran takia, kun se piru alkoi lakata toimimasta, mutta kaikista vastoinkäymisistä huolimatta terve tyttölapsi syntyi huhtikuussa rv37+1.
  6. Yhden. Vuoden yrityksen jälkeen sairastuin ihan jäätävään "oksennustautiin". Viikon oli ihan kamala olo, kunnes mies haki testin, itselle moinen raskauden mahdollisuus ei siis tullu edes mieleen Testin tein n rv4.
  7. Meillä on tällä hetkellä vajaa 4kk, keskosrajoilla syntynyt pieni tyttönen. Tyttö syntyi hätäsektiolla kalvokiinnitteisen napanuoran lakattua toimimasta kunnolla rv37+1, mitoin 2564g ja 45cm. Kotiutumispaino oli 2524g. Synnytyksen jälkeen tyttö majaili kaks päivää lastenosastolla, koska sokeriarvojen ja happisaturaation kanssa oli ongelmia. Kolme ensimmäistä päivää sai antibiootteja, koska tulehdusarvot oli hiukan koholla. Sokereita ja biliarvoja tarkkailtiin ensimmäinen viikko, kunnes painoa alkoi pikkuhiljaa tulla lisää ja arvot koheni. Neuvolassa häntä kohdellaan kasvykäyrien ja motorisen kehityksen suhteen keskosena. Paino ja pituuskehitys on lähtenyt tosi hyvään nousuun, mutta ikätovereihinsa verrattuna kuitenkin huomattavasti pienempi.
  8. Mä ehdin nähdä vauvan heti hätäsektion jälkeen vaan sen verran, mitä ne vilautti sitä ohi kävellessään. Taisin sanoa nukutuslääkärille itku silmässä, että onpa se söpö. Heräämössä ja omassa huoneessa tunsin vaan suunnatonta ikävää, kun odottelin lupaa nousta jalkeille. Lastenosastolle kun vihdoin pääsin 8 tuntia sektiosta, niin taisin ensimmäiset pari tuntia toisella äidin kultaa ja edelleen sitä onpa se söpö:ä
  9. Meillä ei neuvolassa otettu huomioon mun epäsäännöllistä kiertoa, eikä sitä, että tiesin hedelmöittymispäivän. Nt-ultrassa siirrettiinkin sitten laskettua yli kaks viikkoa taaksepäin.. Ja saman syyn takia veriseulat otettiin sen pari viikkoa liian myöhään suositellusta. Siinä tapauksessa neuvolasta kirjotetaan vaan lähete uuteen seulaan jota verrataan ultrassa korjattuun laskettuun aikaan ja riskiluvut pystytään määrittämään sen mukaan. Yhdet ylimääräset verikokeethan siinä joutuu kärsimään, mutta käynnössä siis ei oo varsinaisesti haitaa vaikka viikot laskettais paljonkin pieleen alussa
  10. Täällä on ilmennyt nyt viimeisennviikon aikana tissiongelmia. Tissejä turvottaa ja siis ihan todella. Aamulla rinnoissa on painaumat peitosta tai mistä lie, päivällä tuntuu tosi epämukavalta ja iltapäivästä kun pääsee kotiin, niin tissit on täynnä painaumia rintaliiveistä, vaikka kävin kolme päivää sitten ostamassa isommat ja mahd. saumattomat/puristamattomat. Kävin viime viikon lopulla tk:ssa lääkärillä näytillä, joka tunnusteli rinnat, eikä todennut niissä mitään sen suurempaa poikkeavuutta. Käski rasvailla rintoja, joka parina ekana päivänä auttokin ihan ok. Mietinkin nyt että laskenko vaan kymmeneen ja otan ilolla vastaan tämänkin raskausoireen, vai onko mitään vippaskonstia, vai pitäisikö penätä taas uutta lekuriaikaa. Ja tosiaan menossa rv23+5
  11. Mulla oli jotenkin sellanen (typerä) ajatus, että jos iloitsen heti alussa liikaa, niin tulee ihan varmana keskenmeno. Joka paikka ihan kun täsmentäis, että kerrothan sitten vasta "varmojen" viikkojen jälkeen. Neuvolassakin meille sanottiin, että nyt kun on sen ja sen verran viikkoja, sydänäänet ja kaikki muu on ok, niin voi turvallisesti kertoa.
  12. Tyhmin oli varmaan se, kun yks ilta vaan teki mieli itkeä. Se tuntu ajatuksena kauheen helpottavalta. Varotin miestäkin etukäteen et mikään ei oo hätänä, mut itken nyt hetken.
  13. Mä olen jo epätoivoissani selannut kalenterista nimiä, kun tuntuu että miköän ei miellytä. Ei tiedetä kumpi on tulossa, tytölle on täydellinen nimi toisine nimine kaikkineen, mutta pojan nimi on ollu se ongelma. Ja nyt mä sen täältä bongasin: Anton. Lapselle tulee ruotsalainen sukunimi, joten toi on enemmän kun täydellinen!
  14. Ja tänään siis rv17+3
  15. Meillä todennäköisimmin päädytään miehen sukunimeen. Jotenkin sen vaan mun mielessä kuuluu mennä niin. Ja mikäli ajatus kolmen vuoden päästä pidettävistä häistä toteutuu, niin sitten ollaan koko perhe samannimisiä