annilina

Mulle alkoi ilmaantumaan ovulaatiokipuja kun lopetin e-pillereiden syömisen. Ennen pillereiden aloitusta ovulaatio meni ohi ihan huomaamatta, mutta nyt tuntuu aina kierron puolivälissä pari päivää siltä kun olisi jokin iso kipeä möykky jommalla kummalla puolella alavatsaa. Seksiä ei voi harrastaa silloin, mies osuu aina siihen kipeään kohtaan ja tuntuu ikävältä. Vatsaa turvottaa myös... Sen lisäksi kuukautiskivut ovat nousseet ihan uudelle tasolle, ennen on aina yksi neljäsatanen Burana päivässä riittänyt pitämään ne loitolla, mutta nyt saa vetää särkylääkkeitä kun karkkia eikä siltikään auta, viime yönäkin valvoin yli tunnin kun heräsin kipuihin, enkä saanut enää niiltä nukuttua. Pillereiden lopetuksesta on jo reippaasti puoli vuotta mennyt, mutta vieläkin tuntuu että kivut vaan kovenevat kierto kierrolta. Olen miettinyt että pitäisikö käydä lääkärillä tämän kanssa, mutta tuntuu jotenkin typerältä mennä sinne näin pienen asian takia, kun ei mikään ole oikeasti hätänä sinänsä... Se on niin vaikea arvioida, että ovatko kivut nyt niin kovat että "saa" lääkärissä käydä, vai pitäisikö vaan kestää. Kuitenkin mlelessä kummittelee endometrioosin tai jonkun muun "vian" mahdollisuus ja sen vaikutus lasten saantiin.

Ärsyttää erään fb-kaverin jatkuvat päivitykset uudesta vauvasta. Synnäriltä saakka tullut tunnin välein päivityksiä siitä, kuinka ihana se vauva nyt on ja kuinka imetys on lähtenyt hyvin käyntiin ja kuinka vauvan tuoksu on maailman ihanin tuoksu jne. jne... Ei siinä sinänsä mitään, varmasti itsekin olen onnesta haljeta joskus kun oma pieni ihminen saadaan, mutta meillä kun ei ole vielä edes yritys päällä niin tuntuu vaan niin pahalta! Tässä on pitkä matka vielä edessä, ennen kuin itsellä edes on toivoa raskaaksi tulemisesta. Myös miehen raivostuttavan rauhallinen ja ärsyttävän järkevä suhtautuminen lasten hankintaan ottaa kaaliin. "Kyllä meillä molemmilla täytyy olla opiskelut ohi ensin, katsotaan sitä vauvaa sitten loppuvuodesta"... Arrggh! Noh, oikeassahan tuo mokoma on. Nyt vaan ei yhtään huvita ajatella fiksusti.

Minä 21 ja mies 22. Arvatenkin ensimmäistä lasta kuumeillaan.

En näe kyllä mitään järkeä kertoa kenellekään, kun vasta yrityksestä puhutaan. Ainoa syy miksi voisin jollekin sanoa, on se että olisi joku kenen kanssa "hehkuttaa" asiasta. Parhaalle kaverille esimerkiksi voisin mainita. Mutta vanhemmille en kyllä todellakaan, äiti utelisi jatkuvasti ja isä vaan järkyttyisi turhaan ja yrittäisi luultavasti kääntää päätäni. Isin pikku tyttö kun olen, vieläkin. Sen lisäksi kertomisesta tulisi varmasti vain turhia paineita ja pahaa oloa, jos ei heti tärppääkkään.