Ms Kattila

Koska lopetitte ratsastuksen raskaaksi tultuanne? Koska aloititte sen uudestaan vauvan synnyttyä? Mitä muutoksia/vaikeuksia huomaisitte kun aloititte uudestaan?

Mä oon täysin hurahtanut ainakin, enkä usko tässä asiassa taikauskon vaikuttavan. Olen saanut paljon vauvanvaatteita ja ostanut itse muutamia ja yhden lelun. Löytyy myös jo täkki ja vauvan lakania ja harsojakin kun otin vastaan, ettei muut ois laittanut kiertoon. Uskon vakaasti, että vauva vielä joskus tulee *nyt koputan puuta* eli en mielesäni hamstraa niitä turhaan. En ikinä olisi malttanut olla ottamatta vastaan! Ja tällä hetkellä siis yritys päällä eli ei edes plussaa vielä!

No voi jummi. Oon tosiaan testannu vaan kerran päivässä. Limojen ja halujen puolesta tiedän kyllä koska ovis on, joten silloin on yritetty et peukut pystyssä nyt taas kuitenkin.

Kyllä mä huomaan, et oviksen aikaan todellakin himottaa seksitellä. Luonto kai yrittää auttaa.

Mulla näyttänyt läpi koko oviksen haaleeta viivaa... Käytän One step-liuskoja. Voiko käydä niin, et ovis jää välistä tai tulee laimeena? En o kertaakaan saanu viel selkeetä tummaa viivaa...

Hei, en löytänyt tällasta aihetta ja luulis, et olis, koska olen ymmärtänyt että tämä on todella yleinen ongelma. Eli en puhu raskausmasennuksesta enkä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta vaan sellaisesta masennuksesta joka kaikille voi tulla missä elämäntilanteessa vain. Eli jos sinulla on jo diagnosoitu masennus ja syöt säännöllisesti SSRI-lääkkeitä, mitä olette tehneet ennen raskaaksi tuloa ja raskaaksi tultuanne? Olen googlailemalla löytänyt niin paljon ristiriitaista ja moninaista tietoa, että huh huh! Onko jo ennestään masentunut altiimpi saamaan myös synnyksen jälkeisen masennuksen vai jatkuuko "se vanha" masennus sitten vaan? Kokemuksia ois ihana kuulla!

Sannijii: Toit keskusteluun tärkeän näkökulman. Isän jaksamista ei varmaan useinkaan huomioida kun kaikki fokus on primääristi vauvassa ja sitten äidissä ja isät (ja/tai vaimot tai sosiaaliset vanhemmat) unohdetaan kokonaan. Katsopa ja kysele tuolta äitien synnytysmasennyssivuilta (ÄIMÄ ry) jos sieltä saisi apua tähänkin huoleen. Osaisivat ainakin auttaa ehkä eteenpäin vaikkei yhdistys suoranaisesti tähän ongelmaan olekaan vastaus. Itselläni menee masennuksen kanssa hyvin ja olo on tasainen ja iloinen, mutta tulevat elämänhaasteet pelottaa (raskaus ja työelämään astuminen) ja myös nykyinen elämäntilanne ahdistaa (opintojen loppuun saattaminen). Tuntuu, ettei milloinkaan ole hyvää aika lopettaa lääkitystä, kun aina on joku "tilanne" päällä jota ei halua kirota ja sabotoida lääkemuutoksilla. Huoh.

JoHe: Kylläpäs osui! Oiskohan mullakin reflektointikykyä ku huomioin sun tekstistä tollasenkin sun ominaisuuden?! Itteäni huolettaa kans lääkkeet. En ois sillo muinoin halunnu niitä, mut oli pakko suostua ku olo oli niin ankee. Ovat siis kyl auttaneet ja merkkiä ja annostusta on rukattu elämäntilanteen ja muiden mukana. Nyt on menossa suht tasanen ja hyvä vaihe ja siks pelkäänki erityisesti et jos nyt kajotaan lääkitykseen, ni mitä mulle käy ja kuin pahasti romahdan. Raskaana tarttis kuitenki olla voimia huolehti aittestään ja järjestää asioita ja synnytyksen jälkeen vast voimia ja tasapainoa tarviikin! Vaikka silo tosin taidan muuten olla ihan eri "sfääreissä" ku normisti, mutta en halu siihen lisäpainolastiksi mitään masennusheilahteluja. Täytyy vaan varata aika psykiatrille juttelee miten edetään... Voimia JoHelle ja toivotaan parasta, et nyt ku oot ite kunnossa, pystyt tarjoo sun lapsille myös tasapainoisen ja turvallisen elämän, mä uskon et se ehkäsee aika paljon mahdollisia tulevia ongelmia.

Vuokralla unelmakodissani (omakotitalon yläkerta), iso puutarha ja keskellä kaupunkia, mutta rauhallinen katu. Miinuksena se että on vain 40neliöö, sais olla vaik 60-80 ni ois vielki täydellisempi! (Ja jos tää ois mun ikioma, mut se ei oo nyt mahdollista...) Mutta oon niin happyhappy! Elämäni paras koti kaikkineen!

Mulla oli 1. paras ystävä 42% 2. fyysinen läheisyys 31% 3. kauniit sanat 26% 4. arjen jakaminen 0% 5. alustalle nostaminen 0% Sanoisin, et mun osalta totta. Kumppanin osalta kiinnostais kyl tietää miten hän kokee. Täytyy käskee sen tekee toi testi!

Pöllö: Muista ehdottomasti tulla kertomaan alaosastosi laita ja synnytyksen vaikeus/helppous kunhan koettelemusten jälkeen palaudut vaukkareihin! Hurjia tarinoita teillä kyllä! Itse olen tuntiratsastaja, joten maastokävelyt tms. ei varmaan onnistu eli kun normituntityöskentely (sileällä CR-koulua) ei enää onnistu parhaan mukaan, ni täytyy varmaan lopettaa kerta heitolla ja palata sitten kanssa vasta kun on oikeasti kunnossa. Tai sitten palata vaikka jonkun lastentunnin kautta jossa vois vaan kävellä ja mennä kevyttä ravia alkuun ja jossa mennään muutenkin rauhallisempaan tahtiin.

SallaS: Haluatko kertoa enemmän tuntojasi ja mietintöjäsi oman mielenterveytesi ja lastensaannin tiimoilta? Miten olet itse kokenut asiat?

JoHe: Kiitos kirjoituksesta. Ihana kuulla, että kaiken kanssa selviää ja sulla on todellakin terveen kuuloinen suhtautuminen sairauksiisi ja huomattavaa reflektiokykyä, jolla pärjäät ja tulet pärjäämään jatkossa. Toi kyllä nimenomaa mietityttää ja pelottaa, että miten sitä sitten kuitenkin jaksaa ja selviää kaikesta ja erityisesti esim. jos lapsi on koliikkivauva tms. Myös kohonnut alttius synnytyksen jälkeiseen masennuskeen huolestuttaa. Onneksi en tule olemaan yksin lapsen kanssa. Varmasti on hyvä puhua esim. neuvolassa suoraan ja rehellisetsi ja ajoissa asioista esim. heti ekalla kerralla kertoa masennustaustasta, jotta osaavat huomioida. Lääkitykset ahdistaa myös ja/tai niistä luopuminen. En tykkää lääkkeistä (kuten ei JoHekaan), mutta en uskalla olla ilman kun romahdan ja sitten menee puol vuotta elämästä hukkaan ja lääkitys takaisin... Pelottaa siis miten raskausaika ja imetysaika ja vauva-aika menee. Olen kyllä kuullut että jotain SSRI-lääkkeitä saa syödä turvallisesti raskauden aikana, mutta jo lääkevalmisteen vaihto ahdistaa ja pelottaa minua, että miten se vaikuttaa minuun. Paljon tsemppiä JoHelle arkeen lasten kanssa! Uskon, että olet osaltasi parempi äiti, kun osaat nyt huolehtia itsestäsi ja mielenterveydestäsi hyvin ja tunnistat oman kuntosi rajoja.

Nyytikki: Todella kivasti kirjoitit, kiitos. Totta puhut kyllä. Syön itsekin siis SSRI-lääkkeitä ja käyn terapiassa ja tukiverkot on muutenkin kunnossa. Koen siis olevani "turvassa" tulevan raskauden ja vauva-ajan suhteen sillä esim. terapiani jatkuu sinne asti. Uskon, että tämä "suojaa" minua myös raskausmasennukselta ja/tai synnytyksen jälkeiseltä masennukselta. Suojaamisella tarkoitan, että vaikka voin niihin sairastua (ehkä on jopa suurempi todennäköisyys että sairastun niihinkin?), minulla on jo keinoja tunnistaa ne ja olen jo valmiiksi hoidon piirissä. Mutta oli sitten masennus, kaksisuuntainen tai mikä vain, se on jo olemassa ja täytyy ottaa huomioon lasta suunnitellessa. Kuten Nyytikki sanoi, ei se minusta ole kiinni siitä ettenkö saisi saada lapsia, koen että tietysti minulla on siihen oikeus. Mutta koen vastuullisuudekseni ja velvollisuudekseni ottaa asioista selvää ja valmistua henkisesti ja muutenkin tulevaan huomioon ottaen tilanteeni. Masennushan ei ainakaan sinällään periydy lapselle, ettei sitä tartte pelätä.

No niin, käytin cis-termiä väärin. Anteeksi. Älköön kukaan loukkantuko, Honest mistake. Tarkoitin siis sekä cis-ihmisiä että heteroita (jotka ei tietenkään ole sama asia!). Mutta ei tosiaan o helppoa tää sateenkaariterminologia, vaikka sateenkaaren alle kuulun itsekin... Voi vaan kuvitella kuinka vaikeeta se on asiaan täysin perehtymättömälle!

nauris12: Mua jäi kiinnostamaan miten erilaisett armomaailmanne olivat ts. mitkä koit kynnyskysymyksiksi? Itse apilan löytäneenä olen paljon pohtinut omia arvojani ja missä voin joustaa ja missä en. Tällä hetkellä en ole vielä paljosta joutunut joustamaan ja muutenkin hyvältä vaikuttaa, vaikkei kukaan kai koskaan täydellinenkään "match" voi olla eli aita on jotenkin matalakin. Toisaalta, kun etsitään isää tai sitä apilaa niin etsitään ja arvostetaan ihan eri juttuja kuin puolison etsinnässä esim. kun saman ihmisen pitäisi täyttää hyvän puolison kriteerit ja hyvän vanhemmuuskumppanin kriteerit. Luulenpa vaan, että esim. harva hetero miettii näitä juttuja alkujaan.

Hahhaaa! Terve vaan nauris12 ja Briony! Löysin itseni myös täältä kun apilaperheeseen olen itsekin päätynyt. Näin tulevana apilaperheellisenä, onkin vaikeaa etsiä paikkaa näissä tukiverkoissa, sillä enhän ole yh, mutten perinteisellä tavalla perheellinen saati sitten eronnut. Apilaperhe on siitä hassu, että sehän toimii jotenkuten samoin kuin eroperhe, mutta ilman mahdollisia riitoja/katkeruutta/vihaa/jne. Briony: Miten apilan etsintä sujuu jos saan kysellä?

Herranen aika! Kuukauden päästä menit jo takaisin ilman ongelmia. Toi lohduttaa, kun harmittelen harrastuksen tulevaa laitaa. Olen kuullut, että mainitsemasi itsesuojeluvaiston lisäksi jotkut on valitelleet että vatsalihakset ja/tai koko korsetti on kadonnut ja ollut siis todella hutera olo selässä. Harmittaa, jos vaivalla kokoamani korsetti todella häviää raskauden ja synnytyksen myötä. Miten muuten koit itse synnytyksen? Olen kuullut, että ratsastajat repeävät/leikataan helpommin, koska ovat tiukkoja. Onkohan tässä mitään perää? Lantiopohjalihakset pitäs ratsastajilla tosin olla hyvät jo alkujaan!

Vavec: saanko udella, että teillä oli näemmä tuttu luovuttaja? Mitä olette sopineet, että onko luovuttaja vain luovuttaja vai jääkö hän jotenkin lapsen elämään? Jos jää, niin miten?

Moi Vavec! Kiva kun liityit mukaan messiin! Sateenkaarevia vaukkareita on vissiin suhteessa kuitenkin niin vähän, etteivät tule tänne tai koe tarvetta tulla tänne höpöttämään. Se on musta harmi, kun ite ainakin tunnun kaipaavan juttuseuraa, noi "normi"puolen palstat tuntuu niin heteronormatiivistiltä et ihan ärsyttää, vaik eihän siinä mitään pahaa ole että nainen ja mies on suhteessa/liitossa ja sitä vauvaa haikailee. Mutta, tunnustan, että välillä jutut siellä ärsyttää mua. Höpöttelenpä sellaistakin, että miten olette kertoneet perheellenne/muille raskausyrityksista ja raskaaksi tulosta? Tämä sateenkaariväen lisääntyminen kun usein ihmetyttää cis-tyyppejä ja reaktiot voi olla monenlaisia. Tietysti jos olette jo kauan eläneet kumppaninne kanssa yhdessä, ei ehkä ole ihmeellistä että vauvoja ajattelette ja klinikalle suuntaatte. Mutta kuitenkin siis, millaisia ovat reaktiot olleet? Omalla kohdallani mietin sitä, että kun meille tulee apilaperhe, niin ajattelisin sen aiheuttavan vieläkin enemmän kummastusta ja tarvetta selityksille kuin lesboydinperhe.

Nyt tuli mieleen, että mitä jos olen kironnut itseni ja raskausyritykseni ostamalla mukin jo etukäteen?!!!!!!!!!!!!!! Aaaargh! *koputtaa puuta olan takaa ja heittää suolaa yli olan* Voi tyhmä minä! *repii hiuksia päästä*

Hieman OT: Olen ostanut kahvimukin, jossa lukee "Mummu" ja annan sen paketoitununa äidilleni, kun saan plussan! Sitten vaan ihastelemaan äitin reaktiota kun saa lapsenlapsen! Miehelle kerron vaan arkisemmin ja heti kun tiedän oli mies missä tahansa!

Voi jumpe! Onpa teillä erikoinen tilanne! Musta olisi ehdottoman outoa antaa omalle lapselle exän sukunimi! Eihän sitä exää muutenkaan haluis ajatella! Täytyy miettiä myös tulevaa eli Rimmy aoitteko aviotua tai jakaa yhteisen nimen lapsesi isän kanssa joskus? Voithan toki myös miettiä mikä nimi on "kivoin". Jos esim. satut tykkäämään kauheasti exäsi nimestä niin voithan "ownata" sen itsellesi ja osaksi myös tulevaa identiteettiäsi. Kiitos Meg_white ajatuksistasi. Taidan joutua kallistumaan miehen nimeen, hänellä niin hyvä keissi sen suhteen. Minähän kannan lapsen ja imetän ja kaikkea, niin siltä kantilta olisi reilua antaa miehellekin joku osa, että hän tuntee lapsen enemmän omakseen ja osaksi itseään (ja sukupuutaan). Miehen nimi on siis ok, hienokin. Ei siinä mitään. Ja myönnän, että siihen on kivempi keksiä yhteensopivia etunimiä kuin minun tylsään ja tavalliseen nimeeni. Onhan tämä lapsi suurin pyytentön lahja, jonka annan miehelle, niin tavallaan aika hienoakin että lapsi kantaisi hänen nimeään. Noh, onneks mulla viel paaaaaljon aikaa miettiä puolesta ja vastaan. Kuulostaa kyllä hyvältä tuo ratkaisu, johon te päädyitte.

Todella mielenkiintoinen aihe ja hyvää keskustelua ootte saanu aikaan! Itsellä migreeni ja suvussa kaikenmaailman perisuomalaiset verenpainetaudit yms. -liitännäiset, mutta niitä ei voi oikeen estääkään ja yli puolella suomalaisista on sama taakka.

Ja raskausaikana, jos Panadol on sallittu kerran (mulle ei käy ibuprofeiini muista syistä), niin kuinka paljon sitä saa/pitää syödä? Esim. mikä on heti eka kerta-annos ja kuinka paljon saa ottaa päivässä? Nimim. Vasta raskautta (ja migreeniä) odotteleva...