Catherine

Juuri kotiutuneena NKL:ltä voin vain kompata aiempia paikasta positiivisia juttuja kertoneita. Uudet synnytyssalit ovat tosi hienoja. Itse en ehtinyt käyttää ammetta enkä köysiä enkä oikein mitään koska vauva syntyi niin nopeasti, mutta hyvältä näytti. Myös käynnistysosaston tilat olivat mielestäni tosi freesit, ei mitään valittamista. Saimme perhehuoneen osastolta 61, jota ymmärtääkseni ei ole rempattu hiljattain mutta eipä siinäkään vikaa. Henkilökunta tosi mukavaa ja asiallista, en sitten tiedä panostivatko erityisesti sype-diagnoosini vuoksi vai ovatko kaikille noin kivoja. Ainoastaan ruokien suhteen oli säätöä kun siellä on ruokahuollossa töissä useita ihmisiä, jotka eivät oikein taida osata suomea niin vähän vaikea kommunikoida heidän kanssaan ruokavalioista. Käynnistysosastolla piti odotella kaikkea kauan, ja epiduraalia vähän ylimääräistä koska lääkärit olivat jossain kokouksessa (wtf) mutta synnyttäneiden osastolla kaikki toimi minuutintarkasti, melkein nauratti se tarkkuus.

^ Mulla ei ole ihan noin kielteisiä kokemuksia, melkein päinvastoin. Olen postdocina projektissa ja nyt jo toisella äitiyslomalla siitä. Ensimmäisen lapsen kanssa olin vuoden poissa töistä (mies jäi vuorostaan hoitovapaalle kunnes lapsi oli 1v 4kk ja meni päiväkotiin) ja sen tauon aikana juuri ennen äitiyslomaa submittoidut jutut hyväksyttiin. Revisioiden tekeminen oli hmm, haastavaa :-P unenpuutteessa, mutta kanssakirjoittajat ottivat niistä päävastuun. Perhevapaideni loppuvaiheessa päänikin alkoi toimia sen verran että jaksoin tehdä pari vertaisarviota. Nyt olen toisen äitiysloman alussa ja ennen töistä poisjääntiä submittasin taas vimmatusti. Katsotaan miten revisiot saadaan taas tehtyä. Ensi syksyn töihinpaluuta varten on alustavia suunnitelmia, mitä uusia tutkimuksia alan tehdä, mutta niin oli viimeksikin eivätkä ne toteutuneet ollenkaan, koska tilanne oli muuttunut vuodessa, joten odotan että nytkin pitää aloittaa aika lailla tyhjästä. Onhan se vaikeaa mutta viimeksikin selvisin. Minusta oleellisinta tämän homman saamisessa toimimaan on puolison tuki (= perhevapaiden jakaminen) sekä kanssakirjoittajien asenne (= ottavat ohjat silloin kun toisen aivot eivät toimi, onhan se heidänkin etunsa saada jutut eteenpäin).

Voi kurjaa Antheia, toivottavasti pelko ei pilaa koko odotusaikaasi. Ymmärrän nuo tunteesi: minuakin pelotti etukäteen juuri tuo ajatus tahdottomana toimenpiteiden kohteena olemisesta ja omassa synnytyskokemuksessani traumaattista oli juuri se tunne kaiken kontrollin ja arvokkuuden menettämisestä. Minusta oli siinä tilanteessa ihan hirveää istua keskellä lammikkoa, josta en tiennyt oliko se lapsivettä vai olinko laskenut alleni. Tuntikausia makasin kivuissa kun hölmö kokematon kätilö ei tajunnut antaa minulle kivunlievitystä koska olin aiemmin, synnytyksen ollessa paremmassa vaiheessa, sanonut etten halua mitään ja että pelkällä sisulla mennään. Jälkeenpäin olen saanut helpotusta kun olen voinut vertailla kokemuksia muiden naisten kanssa ja nauraa sille, miten ällöjä juttuja synnyttämiseen liittyy - ollaan naurettu kaikki peräruiskejutut yms, ja kipukin unohtuu ajan myötä ja siitä on tullut vaan sellainen sotatarina jota voin kertoa, mutta ei se silloin siinä tilanteessa yksin ollessa ollut tippaakaan hauskaa. En siis halua yhtään vähätellä noita pelkojasi, tavallaan niille on syynsä. MUTTA muista, että nämä ovat vain meidän päässämme olevia tulkintoja - eivät ne lääkärit ja kätilöt siellä ajattele, että he häpäisevät ketään. Heille se naisten alapäiden näkeminen ja kaikki synnytykseen liittyvä sotkuinen, inhottava touhu on työtä, jossa tavoitteena on huolehtia synnyttävän naisen ja syntyvän lapsen terveydestä. Marabellon ja LadyG:n neuvot ovat tosi hyviä, eli ota nyt vielä asia puheeksi neuvolassa, taatusti ehtii vielä. Paperille kirjoittaminen on tosi hyvä idea. Jos ja kun sinulla kerran on takana jotain huonoja kokemuksia (hyväksikäyttö-?) niin sitä suuremmalla syyllä kannustaisin sinua pyytämään keskusteluapua tässä vaiheessa. Voisit saada mukavamman loppuodotuksen ja synnytyksen ja lievitystä pelkoihisi. Ja tukihenkilö on tärkeä. Puoliso tai muu läheinen. Itselläni oli mies mukana mutta hän oli ihan yhtä ulalla kuin minäkin, joten jos meille tulee toinen lapsi niin aion ottaa doulan.

Meilläkin riitti puuvillainen body ja housut. Jalassa pidettiin paksuja froteesukkia (sellaisia mitä äitiyspakkauksessakin on yhdet) ja käsissä raapimisenestotumppuja ellei ollut sellainen body, jonka hihat saa käännettyä käsien peitoksi. Päässä pidettiin aluksi sellaista leuan alle solmittavaa puuvillapipoa mutta siitä luovuttiin hyvin nopeasti (ehkä viikossa?) koska se meni koko ajan silmille kun vauva käänsi päätään. Meillä tarkeni hyvin ilmankin.

Oöen käsittänyt että paita on bodyä kätevämpi sitten kun alkaa pottaharjoittelu, mutta ei ole asiasta vielä omaa kokemusta.

Kiitos taas Onna! Noinhan se tietysti on, että aikuiset päättää milloin lapsi pääsee lätäkköön. Kuten tyhmistä kysymyksistäni voinee päätellä, nyt on kyseessä ensimmäinen lapsi ja mitää tarvetta leikkipuistossa hengailulle märällä säällä ei ole.

Minä näköjään ylläpidän tätä ketjua tyhmillä kysymyksilläni! Nyt kyselisin että jos konttausvaihe osuu syksyyn, niin pitääkö vauvalle hankkia sellaiset ulkovaatteet, joissa voi kontata maassa? Vai päästänkö vauvan liikkumaan ulkona vasta kun hän kävelee? Mielikuvissani konttaus loskasäässä vaatisi extreme-suojapuvun...

Kiitos Smultron Vauva on jatkanut koko öiden nukkumista, mutta ei meillä joka yö mene ihan täydellisesti; aika monena iltana nukutus on kestänyt puolitoista tuntia ja välillä vauva on kyllä vikissyt vähän yöllä. Mutta ratkaiseva ero entiseen on se, että rauhoitteluksi riittää että isä tassuttelee. Joitain yksittäisiä kertoja miehen on pitänyt kanniskella vauvaa. Joo, meidän vauva on pienempi kuin teidän, tällä viikolla 7 kk. Hänkin kyllä syö jo viisi ateriaa päivässä - mutta ne ovat varmaan pienempiä kuin teillä. Imetän noin 7 krt päivässä. Rinnat ei ole kyllä vieläkään tottuneet tähän, vaan ovat aivan pinkeät aamuisin. Mutta olen ottanut tavaksi pumpata päällimmäiset pois heti herättyäni, niin olo helpottaa. Sitä pumpattua laitetaan sitten iltapuuroon.

Tämä tulee vähän myöhässä, mutta onneksi olkoon onnistuneesta yövieroituksesta, Smultron! Ja Maximus ja Onna, ja tsemppiä Ida-Mari! Meilläkin toteutettiin onnistuneesti unikoulu juuri viime viikolla. Ennen vauva saattoi nukkua yhden 4 tunnin pätkän yön aikana, ja sen lisäksi yhden 3 tunnin pätkän, mutta ei koskaan sen pidempiä. Nukutukset olivat vaikeita ja aamuyöt yhtä heräilyä. Toisinaan koko yöt yhtä heräilyä tunnin-puolentoista välein. Nyt vauva on nukkunut pisimmillään 9 tuntia yhteen putkeen! Mutta mulla olisi kysymys teille muille vastaavan kokeneille. Miten nopeasti teillä on rinnat tottuneet muuttuneeseen tilanteeseen? Kun mulla meinaa räjähtää rinnat aamuun mennessä. Ovat niin täynnä että ihan sattuu. Oppiiko kroppa jotenkin vähentämään yöllistä tuotantoa vai meneekö se sen kautta että tuotanko kaiken kaikkiaan pienenee (ja maito ei riitä päivällä)?

Kaarlo

Jo mainuttujen hyvien neuvojen lisäksi voisin lisätä että tervetulleinta apua minkä tahansa vastasyntyneen vauvan vanhemmille (oli koliikkia tai ei) on musta aivan konkreettiset asiat: että tuo valmista ruokaa tullessaan, tiskaa ja vie vielä roskat mennessään!

Kiitos vastauksesta Smultron!

Kiitos Smultron! Hmm, ajattelin sellaista liikettä, jossa maataan lattialla mahalla ja nostetaan yläselkää ilmaan. En osaa itse arvioida, käytetäänkö siinä pinnallisia vatsalihaksia. Osaako joku sanoa?

Tyhmä kysymys: voiko selkälihaksia alkaa treenata ihan normaalisti heti synnytyksen jälkeen? Ei kai tarvitse odottaa vatsalihasten palautumista tms ensin?

Kannattaa myös tarkistaa omasta matkavakuutuksesta, kattaako se raskauteen liittyvää hoitoa enää sillä viikolla kun aikoo matkustaa, jottei tule kalliita yllätyksiä. Useimmissa vakuutuksissa raskausviikkoraja on paljon alempi kuin lentoyhtiöiden matkustusluparaja.