Daffy

Jäsen
  • Content count

    33
  • Joined

  • Last visited

About Daffy

  • Rank
    Tavis

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. Ekasta käynnistyksellä rv 41+4, toinen lapsivesien tihkuttelulla rv 37+6, ja lopulta tehottomien suppareitten takia oksitosiini-tipalla vauhdittaen ja kolmas ihan yhtäkkiä nonstop suppareilla rv41
  2. Meillä tytsy, 3vkoa vaille 2v omaa aivan mielettömän suuren tahdon ja temperamentin. Välillä, tai oikeastaan kaiken aikaa oon ihan helisemässä sen kanssa. Mikään kuri ei mene perille, mikään asia ei onnistu, huutoitkupotkuraivareita tulee tiuhaan... Kaikki mukava paheni, kun vauva syntyi. Toki siinä on uhmallakin osansa. Välillä tuntuu, että mitä oon tehnyt väärin, kun lapsi on tuollainen, mutta onneksi jaksan, tai joku jaksaa muistuttaa, että kaikki on yksilöitä, ja tämä tapaus on vaan hankalampi. Esim, ruokailut menee pääsääntöisesti aivan poskelleen. Neiti osaa syödä itse, mutta yleensä avustan itse toisella lusikalla, koska oma lusikka menee joko koiran suuhun, tai sitten sillä levitetään ruokaa keittiön pöytään. Ja mun avustus on sitä, että pidän otsasta kiinni, että saan ruuan suuhun. Monta kertaa annan ruuan myöskin olla, jos ei maistu, niin kiitos, ja pöydästä pois. Mutta meillä se ei tarkoita sitä, että seuraavalla kerralla syötäisiin enemmän. Välillä menee pari-kolmekin päivää, että se ruoka ei uppoa, sitten joudunkin turvautumaan siihen "pakkosyöttöön" Mulla olisi niin miljoona ja taas miljoona esimerkkiä neidin toiminnasta, mutta en jaksa alkaa niitä nyt erittelemään. Haluaisin lähinnä vinkkejä, kuinka voisin parhaiten toimia, koska tuntuu, ettei mikään kuri auta. Oon koittanut kaikki perinteiset "ota syliin ja rauhoita", "älä reagoi huutoon" -kikat, mutta eipä vaan auta meidän neitiin. Kun katsoo silmiin ja sanoo tiukasti EI, niin kahta kauheempi huuto alkaa. Oikein missään en voi tytön kanssa kyläillä, kun kaikki paikat se tutkii, ja mitkään kiellot ei auta. Tai voi ne auttaa, mutta siitä seuraa aivan järkyttävä huuto, jota ei jaksa kuunnella. Lapsen kummisetä kutsuukin tyttötrioa Al Gaidaksi, ja tämä keskimmäinen on Osama Bin Laden...
  3. Esikoinen syntyi käynnistyksellä, kesto hippasen yli 13h. Toka vähän vauhditettuna, kesto vähän päälle 9h ja kolmas tuli ripeästi, kesto n.1,5h (vaikka papereissa lukee 2h...)
  4. Marde: Taapero on n.85cm ja 11.5kg, eli siro tyttönen. Mutta kyllä sitä tilaa on ihan riittämiin. Itsekin mietin samaa, että mahtuuko, mutta kyllä se siellä pystyy olemaan niin kauan, kun tarvii(meillä itseasiassa taapero oli mukana "sovittamassa" rattaita...). Vauvalla meillä on Brion pehmeä koppa, ja sekin sopii sinne. Liikkeessä muistaakseni sanottiinkin, että melkein kaikki kopat sinne mahtuu, ettei edes kannata ostaa erikseen, jos vaan sellainen jo valmiiksi kotoa löytyy.
  5. Marde: Mamalicious pyysi kommentoimaan ko. rattaista Meiltä siis moiset löytyy ja olen ollut hyvin tyytyväinen. Etupyörät tekee rattaista hyvin näppärät maastossa kuin maastossa. Taapero, kenen valtakuntaa toinen puoli on, on iältään 1v11kk ja hyvin mahtuu rattaissa istumaan, eli ei pää osu "kattoon" Tilaa on muutenkin ihan riittävästi myös leveyssuunnassa. Tuo remmikiinnityskään ei ole mikään ongelma, joskin hieman opettelua/totuttelua vaati. Molemmilla puolilla on oma säätönsä ja ihan hyvin toimii. Voin suositella.
  6. Haluttiin tietää. Ensimmäisen kohdalla eka veikkaus meni metsään varhaisista viikoista johtuen, eikä sitten päästy enää ultraan.Poikaa odotettiin ja tyttö tuli =). Toisen kohdalla oli ihan poika olo, mutta ultrassa oli iloisena yllätyksenä tyttö. Kolmannen halusin tietää, jotta ehtisin kertoa sukupuolen isälleni, joka ei koskaan ehtinyt nähdä viimeisintä tulokasta. Ensimmäinen ultra antoi epävarman pojan, ja loput varman tytön.
  7. Kahdelle vanhemmalle lapselle olen pyytänyt kummit jo raskausaikana, mutta nuorimmaiselle pyysin yhden raskausaikana ja kaksi muuta vasta vauvan synnyttyä. Ihan kasvotusten olen asian kysäissyt.
  8. Kaikkiin raskauksiin on kuulunut järjetön salmiakkihimo. Ekassa oli pakko saada kunnon pääkallokarkkeja, toisessa supersalmiakit ja kolmannessa tervaleijonat. Onneksi oli matala verenpaine, että sai ihan luvan kanssa niitä syödä
  9. Meillä on telkkari päällä melkein kokoajan, mutta kohta 2v tytär jaksaa katsella vain Jummi Jammia. Niin ja joidenkin ohjelmien tunnusmusiikit
  10. Noitalin: Meillä tyttö nukahti tissille n.10kk ikään asti, sen jälkeen pullolle. Siitä on tosi vaikea päästä eroon, meillä neiti ei vieläkään nuku öitään, ja ikää on kuitenkin kohta 2v... Tytsy vaatii pullon lähes joka yö, unikoulukaan ei ole auttanut. Sitkeäst hän huusi n.10 yötä, kunnes minä annoin periksi. Enää en vaan jaksanut. Ehkä kohta, kun päästään muuttaan omakotitaloon, voin koittaa uudelleen.
  11. Nähtäväksi jää, tuleeko vauvasta vauhdikas pakkaus. Nyt ainakin on maailman rauhallisin tapaus, ja juuri kuten edellä totesin, enää ei ole kiire mihinkään.
  12. Ensimmäisessä synnytyksessä oli epiduraali, joka ei toiminut kunnolla. Sekä supistukset, että ponnistusvaihe oli tuskaa.Loppujen lopuksi neiti autettiin imukupilla ulos. Epiduraali taisi mennä jotenkin "väärään" kohtaan, koska jalka oli puutunut pari päivää synnytyksen jälkeen (tai näin mulle ainakin kerrottiin). Toisessa synnytyksessä sain ensin ilokaasua, joka oli aikas huvittava kokemus. Olin aivan "kännissä", ja muistan vain ajatelleeni, etten voi näyttää sitä tilaa isännälle, koska olin siihen mennessä ollut melkein kaksi vuotta ottamatta tippaakaan alkoholia, menisi hyvä putki poikki. Lisäksi jostain syystä kirosin Aatamia ja Eevaa, tai lähinnä Eevaa, kun meni haukkaan sitä kiellettyä omenaa, jonka seurauksena naiselle paiskattiin nuo hemmetin synnytyskivut... Jossain kohtaa sain spinaalin, ja siitä se riemu repesi. Kipuja ei ollut yhtään ja vain kätilön opastuksella tiesin, koska pitää ponnistaa. Yhtään en tuntenut, kun tyttö tuli maailmaan. Näitä synnytyksiä kestäisin vaikka kuinka monta. Kolmannessa en sitten ehtinyt saamaan mitään, paitsi jälkeisvaiheessa vähän ilokaasua ja 600mg buranan... Pikku-emännällä oli hieman hoppu päästä ulos.
  13. Kolmosen nopea syntymä 18.02.2008 Heräsin yöllä jossain vaiheessa vessareissulle, ja tuntui kuin salamatkustaja olisi väkisin tunkenut itseään mahan läpi maailmaan. Mahaa kiristi aivan hirveästi. Ajattelin, että soitan aamulla neuvolaan, ja kysäisen asiasta, koska tunne oli aivan kummallinen. Menin takaisin nukkumaan ja koomassa nukuinkin siihen asti, kun parivuotias täystuho minut herätti klo 07.16. Olo oli vähän outo taas, ihan kuin olisi kauhea vessahätä (se isompi...). Kävin parilla tyhjennyksellä, mutta olo ei vaan helpottanut. Vähän ennen puolta kahdeksaa yritin soittaa ystävälleni (terkkuja...) ja kysäistä, että kannattaako näihin reagoida jotenkin, koska turha lähtö oli jo takana. Kaveri nukkui puhelin äänettömällä, ja olo olikin jo muuttunut tuskaisemmaksi, joten tajusin ihan itsekin, että tämä on nyt se oikea lähtö.Soitin isännälle töihin, että olisi parempi lähtee heti. Soitin myös äitipuolelleni, että olisi hieman kiire, tuletko hoitamaan lapsia. Esikoinen siinä puuhaili kouluun lähtöä, hänelle sanoin että vauva taitaa syntyä tänään, hoida siskoa, kouluun ei tarvi lähteä, äiti menee nyt suihkuun. Suihkussa en pystynyt kauaa olemaan, supistukset tiheni ja voimistui kokoajan. 07.45 Mies soitti, että jos on kiire, kannattaa soittaa taksi, koska hän juuttui ruuhkaan. Samaisessa ruuhkassa oli myös äitipuoleni, joten paniikki alkoi iskemään. Onneksi alakerran naapuri oli lomalla, joten soitin hänelle, että tarvisin nopeasti apua lasten kanssa. Sitten soitin taksin, ja ilmoitin soittaessani, että synnyttään pitäisi päästä pian. 08.10 Pääsin taksiin, mutta supistusten voimakkuudesta kertonee se, että en saanut sukkia enää jalkaan ja kengätkin oli jalassa vain melkein. Nonstop supistusten saattelemana vääntäydyin ulisevana taksiin, jossa epäonnekseni kuskina oli vanhempi nainen. Hän veti jonkin asteisen paniikin kanssa, koska alkoi minulta kyselemään, mistä tayssiin kannattaisi ajaa (meiltä ajaa siihen normaalisti n.5-10min...). Hän sitten ratkoi asian itse, koska siinä hetkessä minusta ei ollut kartturiksi. Ajelimme joitain pirun kuoppaisia pikkuteitä, ja kipiää teki! Sain kuitenkin soitettua svo.lle, että tulossa olen, ja kiire on. 08.30 Päästiin sairaalan pihaan, missä mies ruuhkasta huolimatta jo odotti. Hän jäi maksamaan taksia, kun yritin epätoivon vimmalla päästä vastaanottoon. Supistukset oli jo niin kovia, että en pystynyt käveleen, joten isukki haki kätilön vastaanotosta avuksi. Siitä minut sitten kärrättiin suoraan saliin, riisuttiin ja kammettiin synnytyspedille. Kovasti haikailin (ja nimenomaan KOVASTI) kivunlievitysten perään, mutta kätilö totesi minun olevan jo kokonaan auki, eikun ponnistamaan heti kun siltä tuntuu. Ja hetihän siltä tuntui. Kolme ponnistusta ja tyttö oli maailmassa. Kello oli silloin 08.43. Pahin painajaiseni syöksysynnytyksestä ilman kivunlievitystä oli käynyt toteen. (Jälkikäteen on helppo todeta ettei se niiiiin kamalaa ollutkaan...) Olin aivan poikki tuosta urakasta, joten jälkeisvaihe oli vallan mukava kaikille. Istukka ei meinannut irrota, joten kätilö yritti painaa kohtua. Sehän ei käynyt päinsä, koska koko mahani oli tosi kipeä. Aina kun hän painoi, tartuin ranteeseen ja nostin hänen kättään (tyhmää, tiedän...). Loppujen lopuksi rauhotuin, vedin syvään henkeä, otin ilokaasua ja istukkakin irtosi kätilön avustuksella. Loppu hyvin, kaikki hyvin, nyt tuolla tuhisee vallan mainio neiti, jolla ei ole kiire enää mihinkään.
  14. Rottation: Joskus pienoisessa rahapulassa eläneenä lääkkeet loppui ja jouduin oleen pari kolme päivää ilman niitä, niin kyllä ne vierotusoireet tulivat. Ei ne mitään kamalia ollut, lähinnä huimasi, silmät tuntui liikkuvan vähän hitaalla ja omasta mielestä puhe puuroutui, vaikkei näin kuulemma tapahtunutkaan. Kaivoin tuolta lääkekaapista ko. lääkkeen pakkausselosteen, ja siinäkin oli kyllä maininta, että niitä ei saa lopettaa äkillisesti vaan nimenomaan asteittain vähentää. Voihan toki olla, että nämä vierotusoireet on yksilöllisiä juttuja, toisille tulee, toisille ei, mutta lääkäri nimenomaan siksi suositteli lopettaan lääkkeet ennen synnytystä, ettei niitä vierotusoireita tulisi vauvalle. Heti synnytyksen jälkeen sain luvan aloittaa ne uudelleen, mitä en koskaan tehnyt.
  15. Minä käytin melkein koko raskausajan sitalopramia, juurikin vaikeaan masennukseen. Lääkärin kanssa laadimme suunnitelman, että la.n lähestyessä ensin vähentäisin lääkitystä ja sitten lopettaisin kokonaan ennen synnytystä, mutta vain siitä syystä, että kärsisin vierotusoireet lapseni puolesta, sillä niitähän ne teettää. Ihan terve ja hyvin voiva pikkuneiti sieltä tuli, eikä vierotusoireista ollut tietoakaan.