sohveliini

Erittäin lyhyt pinna ja pidätyskyky, iskiaskipu, närästys.

Ekan ja toisen lapsen välillä 2v2kk, kolmas nyt tulossa ja tulee varmaankin se 2v3kk keskimmäiseen eroa. Eli kahden vuoden välein, ja hyvältä on tuntunut nämä ikäerot tähän mennessä. Sopivasti vanhemmat lapset on nukkuneet jo pitkään omassa huoneessaan yöt, osaavat syödä ja pukea (paitsi pienempi nyt tarvitsee vielä hiukan apuakin), ymmärtävätt, varsinkin esikoinen jo odotuksen päälle. Lapsista on hurjasti iloa toisilleen ja leikkivät yhdessä, esikoinen tykkää kun saa olla kuitenkin selkeästi vetäjän/opettajan roolissa toistaiseksi.. Ja pikkuveli ihailee tota isoa niin. Luulenpa että heistä on toisilleen iso tuki ja vielä enemmän seuraa nyt kun kolmas sisarus syntyy.

Esikoinen kulkee myös nimellä Muikkunen/Kukkanen, Nuorempi myöskin joskus noilla samoilla + variaatio Muikku/Muikkulainen mutta useimmiten Eltsu/Elppu (väännös omasta nimestä). Molempia tulee kyllä kutsuttua rakkaiksi tai kultasiksi enemmän kuin omalla nimellään.

Mun sukunimi, harvinaisempi ja itselle tärkeää.

Me ei pidetä nimijuhlia.. Esikoiselle pidettiin tavallaan nimenantojuhlat kun tämän kelakortti saapui postissa, kutsuttiin sillon kaikki kylään mun vanhempien luokse, missä he oli leiponeet ja suunnitelleet aikalailla kaiken.. Enemmänkin kyllä vaan esiteltiin suvulle ja kavereille uutta vauvaa, kun nimihän tiedotettiin ihan kaikille jo syntymän jälkeen. Tämä kaikki oli siis enemmänkin miehen vanhempien pyynnöstä, ja omat porukat sitten tarjoutui järjestämään ettei meidän tarvinnu siinä vaiheessa vauva-aikaa alkaa järjestelemään mitään juhlia. Toisesta ja tästä kolmannesta ei järjestetty/järjestetä mitään. Oon tullut siihen tulokseen ettei mun kannata stressata moisista vaan keskittyä arjesta selviytymiseen, kun ei ole itsellä mitään hinkua järjestellä juhlia. Lisäksi pelkään (aikaisempien kokemusten perusteella) kaikkia niitä tauteja jotka sukulaislapset ja vierailijat tuovat mukanaan vauvan lähelle, kun haluavat pitää sitten sylissä ja ihastella. Mielummin sit tulevat kylään sillon kun ovat terveitä ja yks kerrallaan, sen mukaan kun ite tekee mieli viihdyttää kyläluutia. Nimi paljastuu kuitenkin jo synnäriltä päästäessä, kun saadaan sukupuoli tietoon.

Esikoinen syntyi monen päivän kivuliaan supistelun päätteeksi, oli niiiin huojentunut ja euforinen fiilis kun synnytys oli vihdoinkin ohi ja tytär siinä rinnalla. Ei itkenyt rajusti vaan avasi heti silmät ja tapitti minua tissi suussa. Olin niin tyytyväinen ja rakastunut, muistan ihmetelleeni paksua mustaa tukkaa ja vauvan puhtautta (kunnes hän kakkasi kämmenelleni ne aivan järkyttävät tahmeat pihkat..). Olin odottanut että vauvaa on pelottavaa pidellä ja hankalaa käsitellä, mutta se tuntuikin niin luontevalta ja omalta että en edes huomannut miettiä asiaa enää. Rakkaus syttyi heti ja voimakkaana. Nuoremman synnytys olikin huomattavasti nopeampi ja helpompi, ja kun poika tuli ulos olin lähinnä yllättynyt.. Tämä itki hurjasti ekat 30min ja muistan vaan katselleeni häntä, tämän kaljua päätä ja hassua röllinaamaa ja miettineeni että onneksi tämä on poika (eikä häntä niin paljoa ehkä verrata todella kauniiseen ja paksutukkaiseen siskoonsa). Mies oli tosi liikuttunut ja otti kuvia joita lähetettiin meidän sukulaisille. Sit oltiinkin keskenään melkein 5 tuntia salissa kun meille tehtiin tilaa potilashotelliin.. Oli erittäin rauhallista ja ihmeteltiin ja naureskeltiin miehen kanssa hassunnäköiselle lapselle ja nopealle synnytykselle. Muistan pohtineeni ovatko vauvan valtavat pallit ihan normaalit, ne oli aivan järkyttävän turvonneet (toki ne muuttui normaaleiksi myöhemmin), en ollut koskaan nähnyt poikavauvan paikkoja.. Kaikkea sitä. Vauva tuntui kyllä heti omalta ja kivalta tyypiltä, mutta syvät rakkauden tunteet heräsivät vasta vähitellen kotona, kun arki alkoi sujua. Mielenkiinnolla odotan miten nyt kolmas ensitapaaminen menee!

Meillä on ollut nyt rs-virus molemmilla lapsilla. Vanhempi 4-vuotias ei oo tarvinnut osastohoitoa, kuume ja kunnon yskä- ja räkätautina hänellä. Saatiin se kaveriperheeltä joilla oli "vähän nuhaiset" lapset, kun käytiin kylässä. Pienemmän (kohta 2-vuotias) kanssa ollaan jouduttu käymään päivystyksessä hengitysvaikeuksien takia tän taudin aikana. Mäkin oon kyllä Daizyn kanssa samoilla linjoilla, vaikka ei ookkaan erityislapsia ja nyt huomattavasti vanhempi "vauva" meillä- en todellakaan ota kotiin ihmisiä joilla on perheessä joku kipeenä ja tästä lähtien kysyn aina ennen vierailua että onko jotain tauteja.. On kyllä tosi ajattelematonta olla kertomatta, ite sanon aina jos edes nenä on vuotanut toissapäivänä, sitä ei koskaan tiedä miten vakavana taudit tulee toisille lapsille. Todella raskasta tämä sairastaminen, isompienkin lasten kanssa, ja kohta meille syntyykin vauva joten saa olla kahta varovaisempi. Tosiaan 2-vuotiaan kanssa ollaan käyty kahteen kertaan päivystyksessä saamassa ventolinea ja lisähappea. Tauti alkoi yskällä ja vuotavalla nenällä, sitten nousi kuume (joka ei laskenut moneen päivään), jonka mukana hengitystiheys nousi ihan todella paljon ja hengitys alkoi myös pihistä. Yskä oli semmosta että tuli lopulta oksennus kun ei pystynyt rauhottumaan, nestemäinen ventoline ei auttanut ja lähdettiin sit hengittelemään maskin kautta terveyskeskukseen. Onneksi tosiaan ventolinen hengitys päivystyksessä ja kortisonikuuri joka saatiin auttoi näihin oireisiin, mutta ikävä kyllä jälkitautina nyt myös korvatulehdus, johon meillä 7pv antibioottikuuri. Vanhempi lapsi köhii myös mutta on jo ihan voimissaan. Kuitenkin vältyttiin osastolta, kun asutaan lähellä terveyskeskusta ja saatiin kotiin hyvät lääkkeet, joten "helpolla" päästiin. Nyt reipas kaks viikkoa sairastettu ja pahin alkaa olla ohi. Toivon todella että ei iske teille muille, varsinkin vielä pienempien kanssa. Pahin paikka saada on varmasti just päiväkoti, kerhot ja kauppakeskukset, missä ihmiset lasten kanssa pyörii. Meillä on lapset nyt kotihoidossa, ja pysyvät yhä kun uusi vauva syntyy. Ei oteta varmaan vieraita kylään ekoilla viikoilla syntymästä, jos tää "epidemia" on vielä silloin paha. Tän nuoremman kanssa oltiin 2 viikon iässä sairaalassa kaksi viikkoa, kun hän sai keuhkokuumeen flunssan jälkitautina. Tarttui todennäköisesti tuolloin vierailleelta serkulta jonka päiväkodissa oli silloin kauhea flunssakierre, vaikka tämä ei itse ollutkaan sairas.

Hmm en tiedä kuuluuko tänne sinänsä kun esikoinen on nyt jo 4-vuotias, mutta oli aikanaan pieni vauva ja yhä hyvin pieni ja siro tyttö. Mukavaa lukea muidenkin mittoja, olisinpa ollut täällä esikoisen vauva-aikana, kun omassa lähipiirissä ei ole samanlaisia pikkuihmisiä ollut lainkaan. Onneksi meillä on ollut tosi kiva terkka ja hän on alusta asti ymmärtänyt että lapsi kasvaa oikein hyvin omalla käyrällään, yhä tänäkin päivänä. Juuri 4-vuotis neuvolassa paino oli vaatteiden kanssa 14kg ja pituutta 96cm. S. 3330g ja 49cm 11pv 3680g, - 4vk 4440g, 53,5cm 7vk 4785, 54,5cm 9vk 5175g, 55,7cm 3kk 5695g, 60cm 6kk 7325g, 65,8cm 12kk 9340g, 74cm Lapsi on aina ollut hyvä syömään, kovasti liikkeessä ja hyvä unenlahjoilta. Kyllä se aikanaan sapetti kun sai hurjasti ihmetteleviä kommentteja (varsinkin kun kaikki lähipiirin vauvat on olleet verraten todella isoja), mutta nykyään ei kiinnosta muu kuin se että lapsi on omasta ja neuvolan mielestä oikein terve ja iloinen tapaus.

Liikkeiden tunteminen, varsinkin näin alussa kun joka potku on ihmeellinen ja vielä uutta. Nyt kun pahin aamupahoinvointi on poissa, myös naisellinen ja onnellinen fiilis. Jännitys tulevasta.

Toista lasta tehtiin yli vuosi ennen kuin tärppäs, olin sillon lievästi ylipainoinen ja elämäntavat muutenkin aika huonot. Tupakkaa en polta mutta mies kyllä, vaikkakin vähensi tuolloin kun koitettiin toista. Tein sitten vuoden yrityksen jälkeen parin viikon "sairaaladietin" jonka aikana lähti n. 5kg, jonka jälkeen heti perään aloin syömään enemmän terveellisesti ja säännöllisesti. Kyseessä siis myös vähähiilarinen dietti jonka aikana kahvinjuontia myös vähennetään ja sokerit ja lisäaineet jää (muutamaa hedelmää/vko lukuunottamatta) melkein kokonaan pois. Siinä meni makeanhimot kokonaan ja oli helppo alottaa terveempi elämä. Tulin kk sisällä siitä sit raskaaksi, ja raskauden aikana parantelin vielä omaa oloa alottamalla säännöllisen liikunnan. Oli kyllä raskaus ja synnytyskin ihan erilainen, mikä nyt tietysti voi johtua tottumuksestakin. Raskauden jälkeenkin elämä on jatkunut terveellisemmissä merkeissä, vaikka tietty mäkin välillä mässäilen ihan kunnolla.. Se ei oo mun mielestä mitenkään epäterveellistä vaan jopa suotavaa välillä herkutella. Tuskin kukaan voi muuttaa elämäntapoja jos se on kokonaan epämiellyttävää.. Ihan pienikin muutos riittänee että raskautuu helpommin. Alkoholia en juo kun pari annosta tai vähemmän/vko. Nyt kun alettiin komatta tekeen niin jätin senkin tietenkin pois.. Kolmannella kiertokerralla nappasi, nyt 12vko menossa. Aivan varmasti oli vaikutusta näillä muutoksilla.

Ekassa raskaudessa lievää pahoinvointia vaan, ei oksentelua, arat rinnat ja painoa n.17kg yhteensä. Liitoskipuja oli lopussa paljon, maha tuli esiin vasta 6kk kohdalla näkyvästi ja oli tosi pieni, närästi aika paljon vikana kuukautena, tyttö tuli. Paino 3330g, 49cm Toinen raskaus (2 vuotta myöhemmin), satunnaista hajuherkkyyttä ja oksentelua ihan raskauden loppuun saakka, ja aivan järkyttävää närästystä alusta loppuun (niin että sain lääkärin määräämänä jotkut kunnon lääkkeetkin siihen), rinnat törkeän kipeät. Painoa tuli vaan 5kg, varmaan koska lähtöpaino oli suurempi ja harrastin liikuntaa. Yleisesti ottaen "helppo" raskaus koska etova olo ei ollut ihan jatkuvaa vaan iski satunnaisesti, ja painoa kerty vähän. Ei juurikaan liitoskipuja. Maha tuli esille 4-5kk kohdalla, sf mitta aikalailla sama kuin edellisessä. Tämä olikin sitten poika. Paino 3520g, 51cm. Nyt viikkoja vasta 12, mutta ihan erilainen raskaus.. Pahoinvointi on ollut lamauttavaa, vaikken oksennakaan samalla lailla kuin tokalla kerralla, närästää iltaisin ja maha on tullut esiin kunnolla jo nyt. Painoa on tullut tähän mennessä 2kg, luulen että sitä tulee vielä paljon, kun en oo pystynyt yhtään liikkumaan. Täysin uutena oireena hurja väsymys, joka päivä pitäisi nukkua päikkärit ja mennä illalla nukkuun kello 8.. Tunteet heittelee aivan mielipuolisesti ja itken joka asiasta. Saa nähdä miten loppuaika etenee, ja kumpi tulee. Oireiden perusteella on vaikea veikata sukupuoltakaan.

Ekalla kerralla tuli 17kg, toisella 5kg.

Juteltiin niitä näitä puolison kanssa illalla sängyssä ennen nukkumaanmenoa.. Tuli jostain kumman syystä puheeksi mun hormoonihulluuteni ja naurettiin mun satunnaisille kiukkupuuskille ja herkkyyksille. Heitin siihen sitten lopuksi että vaihtamalla paranee jos ei kestä mua.. Ihan vitsillä tietenkin mutta mies hiljeni ja sanoi vakavana "Eiköhän se oo nyt liian myöhäistä jo. Mutta en kyllä vaihtaisi ikinä, jos me ei oltais yhdessä niin en ottaisi ketään toista enää tilalle!" Ennen kuin ehdin purkautua rakkaudenosoituksiin tämä kuitenkin lisäsi "..Paitsi koiran mä kyllä voisin ottaa!" Ja alkoi sitten lämmöllä muistella lapsuuden lemmikkiään ja mahdollisia hyviä koirarotuja :'-D .. Kiva!

Harrastan joogaa ihan kotona itekseni, toistaiseksi nyt kolmannella kuulla ei tartte muuttaa harjotuksia mahan tai kipujen takia. Käsillä seisominen on kyllä jäänyt kun alhainen verenpaine aiheuttaa tosi pahaa huippausta välillä, niin en oo nyt uskaltanut kauheasti sitä harjotella.. Päällä seisominen onnistuu, koska se on mulla hallitumpaa, mutta täytyy laskeutua hyvin hitaasti jotta ei tule pyörryttävää oloa. Liikkuminen helpottaa mulla selkäkipua (ja pitää taatusti lantionpohjalihakset hyvässä kunnossa).. Viime raskaudessa huomasin kyllä eron ekaan, kun olin joogaillut ja harjotellut hengitystä.. Toivon että nyt pystyn jatkamaan ihan loppuun saakka normaaleja harjotuksiani.

Esikoisesta supistuksia alkoi tulla pari päivää ennen syntymää, ihan säännöllisest hetii. Toinen synnytys alkoi supistuksilla myös, mutta poika tuli maailmaan 6h niiden alkamisesta. Kivuliaita kunnon suppareita ei ollut lainkaan ennen näitä kummassakaan raskaudessa, mitä nyt välillä vatsa kovettui ja kiristeli vähän (täysin kivuttomasti).