Käpyemo

Insuliinihoitoinen radi, vauva 53 cm ja 3550 g (syntyi 40+1). Kokoarvio tosin oli isompi, pojalla pitkät reisiluut.

Voi tehdä ja varmaan tekeekin.

Hei, ystäväiset, lääkitystä ei kannata kammota! Itsellä ainakin aivan huippuhyvä kokonaisolo iltainsuliinin aloittamisen jälkeen, ja samalla poistui epätoivo siitä, ettei ruokavaliotemppuilu riitä. Jos on ruokavaliota noudattanut kiltisti, ei sokeriarvojen karkailu ole "omaa huonoutta" tms. Se vain kertoo siitä, ettei kropan aineenvaihdunta osaa mukautua raskauteen, eikä se ole sen kummallisemmin arvovärittynyt asia kuin vaikkapa raskaushepatoosi olisi. Toki lääkityksen aloitusta voi pitää tavallaan merkkinä siitä, että ongelma on vakavampaa laatua, mutta siksi sitä lääkettä käytetään, jotta saataisiin vika korjattua ja kompensoitua. Eli ei kannata lääkitystä harmitella, vaan ottaa se vastaan tervetulleena apuna!

Asiantuntevassa ravitsemusneuvonnassa aloitetaan ensisijaisesti justiin siitä syömissyyllisyyden ja häpeän murtamisesta. Tekisi mieli paasata ihan hemmetisti vielä siitä, millaisessa valossa laihdutus ja ylipaino ja kaikki tähän liittyvä mediassa tarjoillaan, ja kuinka vahingollinen tämä kuva on kenenkään painonhallinnalle, mutta en jaksa. Kysy, jellona, neuvolatädiltä mahdollisuutta päästä koko perheen ravitsemusneuvontaan, jos muuten ei irtoa? Ennaltaehkäisevä työ on kuitenkin päivän sana.

Kevät sotkenut kierron, tai sitten olet raskaana.

Pakko vielä huomauttaa, että jokainen neuvolatäti ei tod. ole mikään ravitsemuksen asiantuntija, jos yksikään. Olen kuullut tosi jäätäviä kommentteja terveydenhoitajista, jotka kannustavat raskaana olevaa laihduttamaan. Painon pudottaminen ei koskaan saisi olla tavoite raskaana olevalle, jos ei toki ideaalitilanne ole sekään, että jo valmiiksi reilusti ylipainoinen nappaa vielä 20 lisäkiloa. Mä en tajua, miksei julkisella puolella panosteta enempää koulutettujen ravitsemusneuvojien palkkaamiseen. Heistä hyötyisivät kaikki elämäntapaohjausta kaipaavat, ja lähestymiskulma & tietopohja on jotain ihan muuta kuin nuivimmalla osuudella neuvolatätejä.

Mulla nostettiin 100 mikrogrammasta 125 mikrogrammaan, ja nyt on kyllä ihan selkeitä hypertyreoosin oireita. Kävin mittauttamassa arvot, ja TSH on 0.39 eli tukee kyllä käsitystä liiallisesta annostuksesta. Edit: Ja helvetti sentään, mulla on ollut 1 seuranta koko raskauden aikana arvon nostamisen jälkeen, jossain viikolla 12. Ei kuulemma tartte seurata enempää. Jostain viikolta 18 asti olen ollut ahdistunut, itkuinen, uneton, takykardinen ja ärtyisä. Toki nuo menevät myös raskausoireisiin, mutta silti ottaa päähän, että lääkäri laittoi mut pitkin hampain seurantakokeeseen vasta viikolla 32, kun endokrinologit suosittelevat seurantaa 4-6 viikon välein raskausaikana. Mä nyt en ole vakavasti liikatuotannon puolella, mutta oireileva kuitenkin.

Paimenkoiralla on vahvistunut "me naiset" -ajattelu raskauteni myötä. Uroskoiralla ja miehelläni ei tätikoiran mielestä olisi mitään asiaa esim. makuuhuoneeseen, kun olemme naisten kesken kanssa päivälevolla. Tähän toki puututaan, ettei hällä aivan keuli mopo. Toinen uusi piirre on se, ettei seksi olisi ollenkaan koiran mielestä hyväksyttävää. Aikaisemmin on diskreetisti vain poistunut paikalta, kun "ennusmerkkejä" on ollut luettavissa toiminnastamme, nyt haluaisi päivystää vieressä vahtimassa ja vikisemässä. Hyvin huolissaan kuulemma on silloin, kun en ole paikalla. Minulla ei ilmeisesti koiran mielestä olisi mitään asiaa ulkopuoliseen maailmaan ilman koira-avusteista varjelua. Tiedossa on jo, että tämä eläin suhtautuu myös vauvoihin hyvin huolekkaasti. Koiralle esim. oli järkytys, kun sukulaiseni jätti vauvansa toisen sukulaisen syliin, ja lähti käymään eteisessä. Koira juoksi heti perään hätääntyneenä: emo hylkäsi pikkuisen! Heti takaisin paikalle! Et mene! Saas nähdä, kuinka meidän tämän suojelevan ja herkkävaistoisen otuksen kanssa käy, kun lapsi syntyy. Varmaan alussa ainakin joudutaan tekemään ylihuolehtivalle häntäkaverille tiukkoja rajanvetoja, ettei stressaa itseään ja meitä ihan henkihieveriin.

Sepä se, uhkakuvat korostuvat, kun mieli myllää syövereissä ja alhoissa. Minun oloani on vähän helpottanut se, että olen koettanut olla ajattelematta asioita liikaa eteenpäin: seuraavaksi etapiksi otetaan aina joku lähellä oleva juttu, eikä niitä sen jälkeen tulevia ole "lupaa" miettiä etukäteen. Etappeja voivat olla esim. ultrat ja muut tutkimukset, äitiyslomalle jääminen, synnytys jne. Ajatusmaailma menee jotenkin niin, että synnytystä on lupa ahdistuilla vasta edellisen etapin (äitiyslomalle jääminen) jälkeen, ja imetystä taas vasta synnytyksen jälkeen jne. Itse ehdin vetää viha- ja ahdistuskierroksia jo ristiäisistäkin jossain puolivälissä raskautta; nyt ristiäistä "saa" mennä pitkin seiniä vasta, kun edelliset virstanpylväät on ohitettu. Eli työnnän aktiivisesti koko ristiäiset jonnekin mielen kellariin, kunnes niiden aika oikeasti lähestyy. Ei varmaan toimi kaikille tämä, mutta minulla on vähän helpompi olo. Kääntöpuolena on sitten se, että meinaan iskeä sakset silmiin, kun joku alkaa mäyhätä synnytyksestä tai siitä, miten "saat sitten sen oman ihanan käärön syliin". Tekee mieli karjua, että turpa kiinni, mä yritän nyt selvitä äitiysloman alkuun ensin. Samoin kaikki jokottelu "joko teillä on sänky, joko teillä on vaunut, joko teillä on kaikki valmiina, joko sitä joko tätä" saa minut näkemään punaista. Pois meidän kimpusta, ihmiset. Keskittykää omiin asioihinne, täällä ei ole teille mitään nähtävää tai kommentoitavaa. Voimia muille raskausraivottarille toivottaen: Käpyemo (30+2).

Mitkä viikot sulla on menossa? Tuo on niin tuttua. <3

Mä olen koko ajan odottanut, että joku tulee kysymään, että "miten voi olla pahalla tuulella, kun raskaus on kuitenkin niin ihmeellinen ja ihana asia" tai kertomaan, että raskausajan mielialavaihteluiden harmittelu loukkaa jonkun oikeuksia.

Päivän ärsytys on "mammakieli" ja se, että tietyissä piireissä sen käyttämistä tunnutaan edellyttävän minultakin. Yhtäkkiä mun pötsini on "ihana vauvamasu", mulle kerrotaan jatkuvasti, miten "kohta saat sen oman käärön syliin", puhutaan "tisuttelusta" ja sössönsöö. Minä olen edelleenkin sarkastinen oma itseni, ja vaikka raskaus on varmasti herkistänyt meitsiäkin, se EI ole muuttanut kommunikaatiotyyliäni, eikä sen minusta tarvitsisi myöskään muuttaa tyyliä, jolla toiset kommunikoivat minulle. Lisäksi olen sillä tavalla yksityinen ihminen, etten ole kiinnostunut keskustelemaan lässykielellä omista kehonosistani. Kaikkien ärsyttävintä on se, että kysytään, kuinka voin, ja siihen kelpaa vastaukseksi vain onni ja autuus. Jos vastaa realistisesti (väsyttää aika tavalla), alkaa sössötys siitä, miten raskaus on kuitenkin ainutkertaisen ihanaa aikaa ja läpäläpäläää. Miksei mun voisi vaan antaa olla? Tai miksei mun kanssa voisi puhua ihan niinkuin normijärkisen aikuisen kanssa?

Mikä yksityiskohtaisemmin kivunlievityksessä? En ole vielä synnyttänyt Hyvinkäällä, mutta kävin heidän järjestämällään Lempeä synnytys -luennolla. Kuulosti, että varsin monipuolisesti on saatavilla kivunlievitystä sekä lääkkeettömästi että lääkkeillä. Lääkkeettömistä keinoista valikoimassa oli paljon moderneja juttuja, kuten esim. TENS-laitteita. Ylipäätään sai vaikutelman, että suhtautuminen on hyvin avointa ja äidin tarpeiden mukaan mennään.

^ Täällä sama juttu. Osasin kyllä odottaa, kun PMS-oireetkin ovat aina olleet fenomenaalisia, ja ehkäisypillereistä menin täysin sekaisin. (Mercilon -> holtitonta raivoa ja itkuisuutta, Yasmin -> olisin vain nukkunut, syönyt ja sisustanut kotia, seksi ällötti niin paljon, että oksensin kun telkkarissa pussailtiin. ) Nähtäväksi jää, kuinka sitten synnytyksen jälkeen selvitään.

http://www.iltasanomat.fi/terveys/art-1452596873711.html Olen iloinen, että otin rokotteen. Otan vastakin.