Käpyemo

Aktiivijäsen
  • Content count

    195
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Käpyemo

  1. En ehtinyt olla katkera, kun tärppäsi yk neloselta. Muistan tuhahdelleeni kyllä "oho, olen raskaana" -telkkariohjelmalle: kun kyttäsi omia oireita niin raivolla, teki asiasta kauheasti tiedettä, kartoitti kiertoa ja ahdistuili siitä, ettei lasta ehkä tulekaan, tuntui täysin kahelilta, että joku voi olla hupsista heijaa raskaana tietämättään synnytykseen asti. Olin kyllä tosi tyhmä, kun tulin lukemaan näitä juttuja täältä. Lähinnä kai yritin samastua lastenteon kanssa kamppailevan ystäväni rooliin. Ymmärrän, ettei lapsettomuudesta kärsivän naamaan ole kohteliasta hieromalla hieroa sitä mahaansa, mutta jotenkin ajatuksena se, että jo tiineellä olemassaolollaan tai ilollaan onnistuu loukkaamaan toisia, on tosi ikävä. Tunteilleen ei tietenkään mitään voi, mutta oikeutetuksi koettu kiukku esim. siitä, että joku kertoo vauvauutisia Facebookissa on minusta tosi rumaa. Siis se, ettei edes ajattele, että "tämä tuntuu minusta tältä, koska koen osattomuutta ja haluaisin itse olla samassa tilanteessa", vaan oikeasti on mielestään oikeutetusti vihainen toiselle siitä, että tämä kehtaa julkistaa ilouutisen... en voi ymmärtää. Etenkään, jos ei lisääntymisongelmistaan ole edes kenellekään kertonut. Olen myös miettinyt, että miksi juuri lapsettomuus on sellainen asia, jonka kohdalla kohtuutonkin viha koetaan oikeutetuksi. Vastaavaan törmää vähemmän esim. omaisensa (myös lapsensa) menettäneiden kohdalla, vaikka heidän tilanteensa tuskin on helpompi. Kuolemansairaillakin katkeruus siitä, että itse kuolee ja toinen saa jatkaa elämäänsä on yleensä ohimenevä vaihe, jossa samalla kuitenkin tiedostetaan, etteivät nämä asiat ole sellaisia, joista olisi asianmukaista ilmaista vihaa. Minussa on varmaan monta syytä ihan erityiseen inhoon. Olen ylipainoinen, sairastanut masennuksen (potentiaalisti epävakaa siis), kohta 40-vuotias ja olemme seurustelleet nuoren (!) mieheni kanssa alle vuoden. Lisäksi tulin nopeasti raskaaksi. Tekisi kovasti mieli kertoa kateellisille, mitä tarinaani on kuulunut tätä ennen, mutta jätän väliin. Sanon vain, että jos ei tiedä koko kuvaa, voisi ehkä koettaa ainakin tiedostaa sen, ettei välttämättä haluaisi sen toisen ihmisen historiaa ja elämää itselleen siltikään, vaikka siihen nyt kuuluu se raskaus tai vauva. Kun ihmisen onnellisuuden tai onnettomuuden paketissa voi olla niin paljon muutakin. Eikä toisaalta raskaus ole sellainen asia, jota pitäisi minkään merkillisen koodiston mukaan ansaita hirveillä kärsimyksillä. Se ei ole hyvä, paha, oikeutettu tai oikeudeton, se vain on. Hämmentyneenä: Käpyemo ja vatsassa viuhtova pikkuotus, joka on onneksi vielä suojassa myrkyllisiltä ajatuksilta.
  2. Mulla kävi juuri noin, kuin kullannupulle (viiva alkoi vahvistua loppukierrosta) ja raskaana olin. Dpo 13 oli jo "selvä ovulaatio" eli tasavahvat viivat ja hymynaama, silloin nappasin myös ekan raskaustestin, joka plussaa. Niin ja mullakaan ei aikaisemmissa kierroissa vastaavaa.
  3. Mulla alkoi plussakierrossa raivohulluus (PMSsänä aluksi pidin) ja hengästyminen dpo 7. Jälkimmäisestä osasin vähän arvata, kun oli niin poikkeuksellista. Muuta ei oikeastaan ollut. Tissit kipeytyivät ja alavatsa alkoi jomotella vasta joskus dpo 13 paikkeilla, jolloin myös plussasin.
  4. Minä karvan alle 40. En ole aikaisemmin halunnut lapsia, siis lainkaan, eikä ikääntyminen ole siksi minua huolestuttanut tässä mielessä. Vauvakuumetta ei ole ollut koskaan. Vauvat eivät sinänsä in general herätä minussa mitään, motiivi lisääntymiseen on ihan muu: halu siihen, että olisi jälkeläinen tämän miehen kanssa, jonka kanssa asia yhtäkkiä tuntui mielekkäältä ja oikealta. Toki tämän halun tajuttuani huolestuin myös iästäni. No, yk 4 tärppäsi luomusti. Nyt menossa viikolla 11. Se on niin pahuksen yksilöllistä kaikki, oli nuori tai vanha. Minulle lapsi ei olisi ollut toivottu tai minkäänlainen vaihtoehto edes ennen tätä. En olisi halunnut lasta kenenkään muun kanssa kuin nykyisen mieheni. Valinta on minun ja olen/olin valmis kantamaan sen seuraukset (vieläpä omakustanteisesti), joten en mitenkään keksi, kuinka kenelläkään voisi olla tähän mitään moralisoitavaa. Ikäluokkani eliniänennustekin on jotain ihan muuta kuin se olisi vastaavalla ikäluokalla ollut esim. 30 vuotta sitten.
  5. Pellavansiementen rajoitus johtuu kadmiumista joka ei poistu kuumennettaessa. Valmispuurossa ja leivässä voi huoleti syödä, koska annokset jäävät silloin niin pieniksi. Rajoitus koskee lähinnä ummetuspotilaille tavallista runsasta käyttöä. Minä muuten uhmaan sitkeästi inkiväärikieltoa ja pahimpina pahoinvointi-iltoina olen keitellyt itselleni kupillisen inkivääriteetä, enkä suostu kokemaan siitä huonoa omaatuntoa. Helpottaa oloa aivan valtavasti. Teen teeni siis niin, että vuolen kupin pohjalle kuorimaveitsellä muutaman lastun tuoretta inkivääriä, kaadan päälle kiehuvaa vettä ja nokareen hunajaa, annan hautua muutaman minuutin ja kaivelen inkiväärit pois.
  6. Pakastetut banaanit, jääkylmä appelsiinituoremehu ja viili. Mmmm. Nommmm. Pakastebanskut tuntuvat helpottavan myös yökötystä.
  7. 7+2 ja voihan yrjö tätä oloa. Yökötysaaltojen mukana tulee aina myös huono mieliala, oisko joku hormonaalinen "pulssi" sitten siinä kohtaa? Minulla homma menee niin, ettei hyvinä päivinä yrjötä koko ajan, vaan aamulla kuudelta parin tunnin ajan ja sitten klo 16 alkaen, iltaa kohti pahentuen. Tämä mainio sivusto on täällä varmaan jo mainittukin, mutta on syytä mainita uudestaankin: http://lopujo.fi/Mulla ainakin jotenkin helpottaa oloa se aiheen opiskeleminen ja muiden kokemuksista oppiminen. Itse oksennusta melkein pahempaa on se jatkuva etominen. Varsinainen yrjö sitten laukaisee sen tietenkin hetkeksi.
  8. Mulla olisi tähän lohdullista kerrottavaa. Tässä juuri oli parin päivän 6+2-6+4 tuokio niin, että oireet tuntuivat häviävän. Olin pirteä, pahoinvoimaton ja tissitkään eivät aristelleet ollenkaan niin kovasti kuin aiemmin, Olin aivan varma, että se raskaus oli nyt sitten tässä. Piipahdin sitten ar-ultrassa, ja siellähän se pikkuinen sydän läpsätteli menemään kaikesta huolimatta. Pahoinvointikin teki tänä aamuna massiivisen comebackin. Olisi pitänyt vain nauttia niistä parista päivästä...
  9. Dpo 14 raskaustestillä, oli jo ihan selkeä tulos. MUTTA: testasin dpo 10-14 CB-ovistestillä, kun oli jäänyt niitä tikkuja muutama lojumaan. Edeltävinä päivinä ei näkynyt ovistestissä hymynaamaa, ja toinen viivakin oli superhailakka (koska tietenkin syynäsin myös sen tikun). Sitten DPO 14 pärähti yhtäkkiä hymynaamaa kehiin. Kiiruhdin ostamaan raskaustestiä, ja kas: vaaleanpunaista viivaa tuli kontrollin kaveriksi, kun malttoi odottaa sen virallisen 5 min. Seuraavina päivinä sitten tietenkin kompulsiivista testailua erimerkkisillä testeillä.
  10. Leona olisi sellaisen tomeran, hurjakatseisen pienen tytön nimi. Sellaisena ehkä jopa 9. Sylvia?
  11. Ja tuotanoinniin, vielä maanista testailua. CB digi: Raskaana 2-3 (vastaa viikkoja 4-5, sopii nätisti laskelmaani) RFSU:n halpis edelleen semisti hailakka, oisko noin puolet verrokin tummuudesta (testi-inhokkini ehdottomasti ) PC: tasavahvat viivat kontrollin kanssa, eli kivasti vahvistunut. Ja nyt saa perkele tämä hullutus riittää.
  12. Käyn huvittamassa itseäni säännöllisesti kaksplussalla (kävin jo ollessani vapaaehtoisesti lapseton), mutta meno on niin Suoli24-henkistä, etten ole innokas osallistumaan muuten kuin tarkkailijana.
  13. Olen itsekin ollut vapaaehtoinen lapseton, kunnes tapasin nykyisen mieheni ja kaikki muuttui. Minun on vaikeaa ymmärtää paitsi aiemmin mainittua ihmisten kategorisointia lapsettomuus/lapsellisuusperusteilla, myös jossain määrin sitä, että jälkeläisasia muodostaa joillekin niin vahvasti sen identiteetin. Tai siis en pysty samastumaan jälkimmäiseen, mitään tuomitsemista tms en edes yritä. Hahmotan ihan riittävän selvästi, ettei minun tapani kokea maailma ole Se Oikea Tapa tai Se Väärä Tapa, se vain on mitä se on. En siis ajatellut olevani vapaaehtoisesti lapsettomana ensisijaisesti vela, vaan yksinkertaisesti vain minä. En edes ajatellut koko lapsiasiaa muulloin kuin silloin, kun joku sitä minulta epäkohteliaasti tivasi. Kun sitten ehdin tässä muutaman miinuskierron aikana jo sovitella itseäni lapsettoman identiteettiin (ikää on jo sen verran, että lyhyestä yrittämisestä huolimatta tämä vaihtoehto oli järkevää ottaa huomioon), en löytänyt itseäni siitäkään. Koin edelleen olevani vain minä, samaan aikaan korkeintaan suluissa vastentahtoisesti lapseton. Sitä nyt sitten pohdin, että jos raskaudessa kaikki menee hyvin, olenko kohta minä ja ikäänkuin suluissa äiti? Vai käykö niin, että identiteettini vaihtuu ensisijaisesti äidiksi? Ylipäätään on jännä, että miten ihmisen identiteetti muodostuu ja mitä asioita elämästään hän haluaa siihen laskea mukaan (ja etenkin, että miksi). Se vaikuttaa niin kovasti myös siihen, miten itsensä toisille näyttää ja missä asioissa onnistumiset/epäonnistumiset tuntuvat "koko minuuden" romahtamiselta, missä asioissa taas ne kohtaa muuna kuin identiteettiä uhkaavana/vahvistavana asiana.
  14. Heh. No, olemme tunteneet ja olleet yhdessä nyt plussaushetkellä 5 kk. Olisin nauranut räkäisesti päin naamaa, jos joku olisi esim. vuosi sitten väittänyt minun tekevän tällaista. Vihkikirkko oli varattu jo ennen plussauutista, mutta jos raskaus kestää ja lapsi syntyy, saavat pahansuovat, vanhanaikaiset laskeskelijat kyllä nautiskella laskelmillaan. (LA olisi sopivasti 7,5 kk naimisiinmenon jälkeen.) Eli kun sitten ehkä toivottavasti olemme kolmistaan, yhdessäoloa on takana vuosi ja pari kuukautta. Tuntuu hurjalta ajatella, että siinä vaiheessa yhdessäelosta olen ollut suurimman osan raskaana.
  15. En kysele. En pidä hienotunteisena käytöksenä moista, eivätkä minua toisten lapsisuunnitelmat edes kiinnosta.
  16. Join koko plussakierron ajan posit. raskaustestiin asti joka ilta lasillisen tai pari viiniä. Pari päivää ovulaation jälkeen vetäisin roimat hiprakat juhlissa. Tiedä sitten, oliko vaikutusta plussaamiseen. Kaveri muuten törpötteli plussakierrollaan melko reilusti ja kävi sitten itkeskelemässä asiaa gynelle. "Olen vaurioittanut sen aivoja." Gyne oli todennut kuivakasti, että "hyvä rouva, alkiollanne ei ole vielä aivoja".
  17. Plussakierron tuntemuseroni "valeraskauskiertoihin": Hengästyminen kävelyllä Väsymys Aivan tappavan hirveä ja pitkä PMS-oireilu Yöllinen levottomuus, aikainen aamuherääminen Flunssainen olo ja kainalon imusolmukkeet arat n. dpo 7-9
  18. Eh. No niin. Olen testannut tätä alkanutta raskautta nyt seuraavilla: Ovulaatiotesti, aamuvirtsa Clearblue, kp 26/26, dpo 14: selkeä plussa RFSU:n herkempi puikkotesti heti edellisen jälkeen (erittäin tuore pissa siis ), kp 26/26, dpo 14: heikohko, mutta selvästi erottuva plussa RFSU:n halpisliuska, aamupissa kp 27/26, dpo 15: selkeä, mutta huomattavasti verrokkiviivaa haaleampi viiva Pregcheck-liuska, kp 29/26, dpo 17: Vahva plussa, tosin verrokkiviivaa haaleampi Lisää RFSU:n halpisliuskoja (yhteensä varmaan 3 kpl) dpo 17 - 19, selkeitä, mutta vaaleahkoja viivoja. Koskakohan kyllästyn saamaan positiivisia raskaustestituloksia?
  19. Tällä kertaa loppukierrosta hymyilevä Clearblue-ovulaatiotesti tarkoittikin raskautta. Joten hymyilin aika leveästi takaisin! Aiemmissa kierroissa hymynaaman odottelu ja ovistestailu ovat vähän rauhoittaneet sitä "miksei mitään tapahdu" -hysterisointia: kuukautisten alettua on oikein odottanut, että pääsee taas testailemaan. Ovulaatiotestin hymyilijä on sellainen toivon symboli.
  20. Pidän hyvänä tuota kymmenen viestin sääntöä. Rajoittaa vähän niitä uteliaisuustrippailijoita ja tilannebesserwissereitäkin, jotka säännöllisesti monilla muilla palstoilla aiheuttavat sekasortoa tympeillä onelinereillaan. On korkeampi kynnys esim. kännissä mölöttämässä idioottimaisuuksia, kun joutuu näkemään ensin vaivaa.
  21. Vähän proosallisempi tarina täältä, viime viikolta. Heräsin tosi varhain aamulla. Meillä oli varattu samalle päivälle miehen spermatutkimus. Oli sattumalta myös päivä, jona kuukautisten piti alkaa, joten ajattelin, että testaanpa huvikseni. PMS-oireet olivat olleet ihan hirveät, joten odottelin kyllä kuukautisia ilmestyväksi. Toisaalta olin ihmetellyt flunssa/hengästymisoloa ja kainalon turvonneita imusolmukkeita. Lisäksi aamulämpö oli edelleen ylhäällä, vaikka kiertoni on kellontarkka ja lämpö on ollut aina alhaalla kuukautisten alkamispäivänä, joten pieni toivohan siinä heräsi - siltikin, vaikka taustalla olikin monta "valeraskautta", joissa olin ollut tunnistavinani ihan selviä raskausoireita ilman mitään plussailua. Testasin ensin digitaalisella ovulaatiotestillä (yksi tikku jäljellä, joten sama huitaista menemään). Siihen ilmestyi hymynaama. Ällistyin ja pahasti (minulla ei ole koskaan ollut LH-piikkiä kierron loppupäässä) ja tein myös raskaustestin, jota en uskaltanut ensin edes katsoa. Kurkistin testiä määräajan kuluttua varovasti pesukoneen takaa kyyristellen. Testi näytti siitä kulmasta ihan valkoiselta, huokaisin pettymyksestä ja katsoin lähempää. Ei helkkari, olihan siellä vaaleanpunainen viiva! Olin miettinyt etukäteen kaikkia söpöjä/hauskoja tapoja ilmoittaa asiasta, mutta nyt marssin häkeltyneenä makuuhuoneeseen, ravistelin unenpöppöröisen miehen hereille ja kajautin, että "KULTA, SUN EI TARTTE MENNÄ TÄNÄÄN SINNE RUNKULLE!" Mies oli järkyttyneen näköinen, jolloin älysin täsmentää, että olen raskaana. Rakas veti minut kainaloon, rutisti lujaa ja päästeli hykertelyääniä. Sitten tilanne eskaloitui jännästi, koska taustalla oli monen päivän pidättäytyminen spermatestiä varten. En mene yksityiskohtiin.