Käpyemo

Mulla pysyy aamuarvo kurissa, jos herään yöllä ja nappaan silloin leipäviipaleen. Illalla en niin paljoa pysty syömään, että se riittäisi pitämään aamupaastoarvon kurissa. Asiakseni en kyllä ala syömistä varten heräillä.

Joo, no tuota... oli tosi selkeä tyttöfiilis, "tietäjät" tiesivät tyttöä, pahoinvointi on ollut kovaa jne. Poikahan sieltä on tulossa.

Olen törmännyt uuteen ongelmaan (itsessäni). En tiedä, onko hormonimyrskyjä vai mitä, mutta minua itsekkäästi itkettää ja harmittaa se, että olen tässä suhteessa ikään kuin yksin se ensikertalainen.

Miehellä siis yksi lapsi ennestään, minulla ei. Hän ei ääneen vertaile eksänsä ja minun raskautta tms., vahingossakaan, mutta silti tämä asia on alkanut vaivata minua. Tiedän, ettei tälle mitään voi ja kyse on. ns. kielletyistä tunteista (eihän tässä ole mitään järkeä), mutta asia on alkanut vaivata silti niin paljon, että haluaisin mennä jopa synnytykseen yksin.

Olen kokeillut läpi kaikki helvetin mindfulnessit ja mitkälienee, mutta minua tympäisee aina vaan. Muutenkin tekee mieli leikellä ihmisiä ympäriltä pois ja olla vain yksin.

Niin ja siis raskaana nyt viikolla 20. 

Ooh, oisipa noin! Tänään bongasin itseltäni kankean, mustan SELKÄKARVAN. Tämä on jo pohjanoteeraus matkallani ihmisestä naisahmaksi.

ilman muuta kannattaa kuunnella ohjeita, kunhan vain täällä keskenäni mutisen epäloogisina pitämistäni jutuista.

Voi olla, että iso ylipaino on sitten kuitenkin suurempi riski kuin laihtuminen raskauden aikana. Tämä kiinnostava asia! Täytyy selvitellä lisää!

Joo, on, mutta ravitsemustieteen kanssa itse melkoisesti vehdanneena biologina vähän ihmettelen, Etenkin reippaasti ylipainoisella tapaa päivän kulutus raskaana ollessa ylittää 2000 kcal ihan reilusti, ellei nyt ihan pelkästään makaa paikallaan. Eli 1600 vuorokausikaloreilla lopputulos on laihtuminen (jota on myös se, jos paino pysyy raskauden aikana samana - äiti laihtuu ja lapsi kasvaa). Tällöin käytetään kropan rasvavarastoja kersan kasvattamiseen, ja tämän pitäisi ihan yleisen tiedon perusteella olla huononpuoleinen idea, laihdutus kun ylipäätään on raskaana olevalle nounou (liittyy mm. rasvakerrokseen varastoituviin ympäristömyrkkyihin).

Edes ei-raskaanaolevan ei ole hyvä laihduttaa yli 500 kcal päivittäiskalorivajeella, ja esim. mulla ainakin tulee ihan normipäivänä 2200 päiväkulutus (sis. kevyttä kävelyä koirien kanssa, kotipuuhailua jne). Jos meitsi vetelisi tarjottua 1600 ruokavaliota, miinuskaloreita tulisi täten 600, mikä on rivakka laihdutustahti jo raskaudettomallekin.

Jaa, tätä on muutkin muuten ketjussa ihmetelleet (ja kohdallaan fiksailleet). Ketjussa hyviä kommentteja, kannattaa lukea!

Tervetuloa, miumiumi! Ruokavalion hiilarimäärä kuulostaa fiksulta, tuossa "klassisessa" radin potilasohjeessa on minusta aivan helevetisti hiilihydraatteja (180 - 240 g/vrk). Kalorimääräsi tosin on kyllä selkeästi laihiksen puolella; 1600 kcal/vrk on semmonen passeli, maltillinen kalorimäärä ILMAN RASKAUTTA laihduttavalle.

Kyllä noi aina välillä hiukan ihmetyttää, noi vaihtelevat ohjeet ja ajatus/ajatuksettomuus niiden takana.

Kukaan ei tosiaan tullut maininneeksi, että sitä muuttuu ihmissudeksi raskauden myötä. Reidetkin on kuin jostain armenialaisesta pornolehdestä ja viiksiä pukkaa. Very sexy.

Voihan perseensuti, etten paremmin sano. Aamiainen nostaa sokerit AINA. Tänä aamuna oli niinkun hurja setti kuin 1 pieni viipale runsaskuituista leipää, 1 kananmuna ja 200 g kyssäkaalia, eli hiilarikuorma suorastaan mitätön. Ja yli kasinhan ne lukemat heti menivät.

Noh, kohta pääsee äitiyspolille tätä setvimään.

Kyllä. Näistä on ollut valtavasti iloa. Lämmin kiitos kaikille jo vastanneille!

En kyllä halua tehdä ruoasta tunneasiaa, en pahassa enkä hyvässä. Eli en todellakaan aio tehdä herkuista mörköä, jos en jatkuvasti tarjolla olevaa kulutustavaraakaan. Kaikkea saa maistella oman kiinnostuksen mukaan.

Tuossa asiantuntijan näkemystä asiaan: http://patrikborg.blogspot.fi/2011/04/sinulle-tai-ainakin-lapsille-ruokarauha.html

Tässä toinen samasta aiheesta: http://yle.fi/uutiset/karkkipaiva_ei_toimi_nykymaailmassa__rajoittaminen_lisaa_karkinhimoa/8299027

Tai jos haluaa oikein olla perinpohjainen, niin voi käyttää esim. kalorilaskuria. Se laskee myös hiilarit. Sitten, kun vielä keittiövaa'an nappaa kehiin, voidaankin kehittää tämän ympärille ihan harrastus.   (Ei olisi vierasta, t. entinen ortorektikko)

Bisnestähän se paljolti on, että niitä apteekkituotteita suosittelevat, kuten lääkäritkin tiettyjä lääkevalmisteita lääkefirmojen takia.

 

 

Onneksi luontaisalalla ei ole mitään tekemistä bisneksen kanssa, siksi kaikki luontaistuotteet ovatkin ilmaisia. Eiku....

Ilman muuta otan rokotteen.

Pizzauunin lämpötila siis se 300 astetta. Jos siitä mikrobit selviävät, niin ihme. Eri asia sitten, jos mutustaa pepperonia esim. tapas-henkeen (en tosin itse ole vältellyt silloinkaan).

Pepperoni kuumennetaan, ei huoleta, eikä myöskään "teollinen" majoneesi (isommissa hamppariketjuissa käytetään aina keltuaisjauheesta tehtyä -> ei riski.) Mutta etniset pikkupaikat ja snagarit kierrän kyllä kaukaa, etenkin, jos en saa suoraa vastausta majoneesin alkuperään.

Möööh. Liityn tähän joukkoon. Ei näytä pelkkä ruokavalio nyt auttavan, menee varmaan insuliinihoitoiseksi. Nappasin itse vaivaa hännästä kiinni, kun sattuu olemaan kotimittari, ja pääsin sitten varhennettuun rasitukseen. Siellä pärähti kaksi arvoa kiinni.

Aaah, tästä ketjusta on ollut valtavasti iloa. Olen tuntenut kamalan huonoa omaatuntoa siitä, etten hehku odotuksen onnea jne, mutta tällainen vertaiskokemusten lukeminen helpottaa.

Vasta neljännellä kuulla mennään, ja ahistaa niin, ettei meinaa henkeä saada. Huolettaa mm. seuraavat asiat:

• Tunnetaanko me miehen kanssa toisiamme ollenkaan sitten, kun se pikkurääkylapsiaika on ohi
• Masennunko minä
• Saako sitten enää ikinä olla yksin
• Tuleeko minusta joku muu
• Osaanko ja jaksanko
• Miten kroppa kestää
• Entä, jos kadunkin koko hommaa
• Entä, jos en rakastakaan lasta?

Tuntuu ihan kauhealta lukea toisten kokemuksia pikkuvauva-ajasta ja siitä, mitä se tekee parisuhteelle, itseluottamukselle ja kaikelle. Voisko joku valaa minuun uskoa ja kertoa, että kaikki voi sitten kuitenkin mennä ihan hyvin? Että voin vielä olla äitiyden lisäksi mieheni silmissä nainen, ja että saatan selvitä tästä ehjänä? Tai edes että tämä kaikki on ihan varmasti lopputuloksen arvoista?

Epäilin, ettei jääkaapissa ole nälkääni vastaavaa määrää ruokaa. (Juuri oltiin käyty kaupassa.)

Oikeutuksen voi minusta erotella tekstistä näin:

Versio 1: "Vihaan sinua, koska loukkaat minua kertomalla omasta onnestasi." -> Kertoja kokee, että vastuu hänen tunteistaan on vastapuolella, ja tällöin myös viha "loukkaajaa" kohtaan on loukkauksen vuoksi oikeutettua.

Versio 2: "Koen vihaa, koska onnestasi kuuleminen saa minut tuntemaan osattomuutta ja kateutta." -> Kertoja toteaa omat tunteensa, eikä siirrä niistä vastuuta toiselle osapuolelle.

Kokonaan toinenhan tilanne tietenkin on, jos vastapuoli ilmeisen tarkoituksellisesti loukkaa toista. Tämän VOI toki tehdä onnen kaapuun naamioidenkin: esim. ex-mieheni lähetti lapsettomuushoidoissa olevalle ystävälleni viestin tyttöystävänsä raskaudesta, tieten tahtoen veistä haavassa kääntääkseen. Vieläpä mainitsi asiasta minulle.

^Aika monta tulkintaa ja rivien välistä lukemista sisältyi tuohonkin.

Muodostin käsitystäni lähinnä alkupään ketjun kommenteista, joissa oli mukana mm. tiukanpuoleinen näkemys siitä, onko lapsi"riemusta" ylipäätään ok puhua julkisesti, kun yleisössä on niin paljon niitäkin, joille se voi olla paha paikka.

Minusta on kohtuutonta, jos toisen normaali käyttäytyminen (mihin kuuluu esim. iloitseminen raskaudesta) herättää omassa itsessä vihaa tai kiukkua, ja kokee, että juuri sen toisen tulisi tämän minun kokemani vihan tai vaikka harmin vuoksi jättää ilonsa ilmaisematta. Viha ja kiukku ok, tunteet ok, mutta niihin oikeutuksen hakeminen toisen normaalin käytöksen kautta on kohtuutonta. Eli tulisi ymmärtää, ettei oma tuska ole vastapuolen syytä, vaikka vastapuolen käyttäytyminen sen onkin laukaissut. Olin viestejä lukiessani hämmentynyt siitä, että tämä näkökulma paikoitellen loistaa poissaolollaan.

Tiedossa olevaan lapsettomuuteen viittaisin vain siksi, koska jos toisten todella toivotaan muuttavan käyttäytymistään esim. kipeän lapsettomuuskokemuksen vuoksi, he eivät voi sitä tehdä, jos eivät edes tiedä koko asiasta. Ei sellaista voi ottaa omassa käytöksessään huomioon, mitä ei tiedä. Mun mielestäni olisi esim. aivan kohtuullista ystävältäni sanoa minulle, että "vähän tuntuu kurjalta tuo marinasi pahoinvoinnista, kun itse antaisin mitä vaan ollakseni raskaana", jollloin olisi taas käsissä uusi näkökulma, jota hyödyntää yhteisessä kommunikaatiossamme: voin hetkeksi imeytyä toisen saappaisiin ja tajuta, että totta, oon tässä saamassa maailman suurinta lahjaa ja kehtaan urputtaa lahjapaketin väristä. Jos hän ei kerro tunteistaan vaan kiristelee hymynsä takana hampaitaan, saatan hyvinkin vessasta tullessani tahdittomasti voivotella oloani, vaikka juuri se olisi se ärsytystriggeri, jonka voisin vähällä vaivalla jättää välistä, jos tietäisin toisen tunteista.

 

 

Niin ja sitä ei tule kyllä lohduteltua itseään ajatuksella, että 80% onnistuu hoidoilla jos tuloksettomia hoitoja on lukuisia takana ja seuraavaksi pitää päättää lopettaako hoidot ja jatkaa lapsettomana vai hankkiiko lisää lainaa että pääsee munasolupunktioihin ja täten edes sen pienen mahdollisuuden, että voi itsekin joskus laittaa sen raskausilmoituksen Facebookiin. Ja tämänkin pähkäilyn lähes jokainen lapseton ruotii omassa päässään tekemättä siitä mitään meteliä, ja pitää kulissit hymyineen ja tykkäyksineen kasassa esittämällä että kaikki on ihan okei.

Jaa. Minusta taas todennäköisyydet ovat hyvin lohdullisia, vaikka niihin toki liittyy aina se pelko ja mahdollisuus, että kuuluu "siihen toiseen" prosenttiin, tai se pelko, että tavoite vaatii kohtuuttomia uhrauksia. Minusta 80 % on siitä huolimatta toiveikas luku. Tämä ketjuhan on kuumeilupuolella, eikä suuri osa ole saanut edes lapsettomuusdiagnoosia/epäilyä, moni ei ole edes vielä jättänyt ehkäisyä pois, joten useimmille lukema edustanee jotakin kohtuullisesti tavoitettavissa olevaa. Toivoa.

Kulissien pitäminen taas on minusta henkilökohtainen valinta (viittaan ylempänä mainittuun toisten suhtautumiseen), jossa vaakakupissa painavat niin monet henkilökohtaiset asiat yksityisyydentarpeesta ties mihin, ettei asiaan oikeastaan voi ottaa kantaa muiden puolesta. Onhan hyvä käytöskin tavallaan kulissi, jos sen joutuu väkisin valitsemaan vastoin tunteitaan. Itsestä jää sitten kiinni, haluaako säilyttää kulissin, vai uskaltautuuko ongelmansa kanssa toisen nähtäväksi, altistaako itsensä kommenteille jne. Ja siitä, tykkääkö hampaat irvessä toisten jutuista on vielä pitkä matka siihen, että toivoo esim. "väärin" raskautuneelle keskenmenoa, oikeutuksena siinä tapauksessa omalle vihalle se, että toinen on tehnyt metodologisen virheen lisääntymistavassaan. Näitäkin täältä ketjusta löytyy.

Joka tapauksessa: kun pää avataan vaikeasta aiheesta ja syviä mutia pengotaan, se herättää reaktioita myös lukijassa, jolla on lupa ilmaista ajatuksiaan. Eikä tämän aiheen tarvitse minusta olla sillä tavalla pyhä ja koskematon, etteikö siitä voisi keskustella. Suljetulla lapsettomuuspuolella voi ehkä paremmin luottaa siihen, ettei niin käy?

Olisin edelleen kiinnostunut kuulemaan näkemyksiä ja kokemuksia aiheesta. Tavoitteena on ymmärtää, myös sitä vihaa.

Käpyemo, puhut kyllä asiaa, mutta ehkäpä vähän ylitulkitsit näitä viestejä? Selailin pari sivua taaksepäin, eikä minun silmääni osunut tekstiä, jossa puhuttaisiin oikeutetusta vihasta..

 

 

Aloitin ihan tuolta alusta lukemisen, kun meinasin, että kahlaan koko ketjun läpi muodostaakseni käsityksen asiasta. Sieltä tuli vastaan muutamia aika hurjalta tuntuneita viestejä. Toisaalta pakko myöntää, että esim. kaksi viimeistä katsomaani kohelluskomediaa ovat minusta olleet suorastaan huutoitkettäviä draamoja, joten ehkäpä en käy tunteiden käsittelyn suhteen nyt ihan täysillä. Ylitulkinnan mahdollisuus täten allekirjoitettu.

Kiitos kauniista viestistäsi silti! <3

Sen verran avaan, että minulla taustalla pitkä, lapseton avioliitto, jonka aikana mieheni teki lapset toisen naisen kanssa tietämättäni. Kun nyt sitten löytyi tämä nykyinen mies, tuli valtava hätä: minä olen jo näin hirveän vanha ja näin hirveän läski, tämä EI tule onnistumaan. Kävin kartoittamassa Dextrassa tilanteen yk kolmosen aikoihin, koska ajattelin, että jos munasolureservini on jotain todella säälittävää, täytyy ryhtyä lääketieteellisiin tositoimiin ÄKKIÄ, kun tässä iässä se hedelmällisyyden lasku on niin pahuksen nopeaa. Sieltä rauhoiteltiin: ei hengenhätää. Totesivat myös samoihin aikoihin hoidoissa olevalle kaverilleni, että heidän asiakkaistaan on iso osa yli nelikymppisiä, ja ylivoimainen valtaosa näistäkin saa lapsen. Kuten myös teistä tulee saamaan.

Kun lukee noita muinaisia ketjuja (tätäkin alkupäästä), huomaa, että moni kovasti esikoisen alulle saamista huolehtinut on tähän päivään mennessä saanut jo useammankin lapsen. Tickerit ovat vaihtuneet jo kauan sitten kierronkartoituksesta ensin odotukseen ja sitten muksutickereihin. Joskus ne pienet vain leikkivät aikansa kuurupiiloa ilmaantuen sitten, kun niitä vähinten odottaa. Ujojako ovat, tiedä tuota.

Toivotan siis kovasti rohkeutta ja luottamusta tulevaan jokaiselle. Olkoon Artemis, Demeter, Ägräs, Heket ja kaikki muut hedelmällisyyden jumalat ja jumalattaret puolellanne.

En ehtinyt olla katkera, kun tärppäsi yk neloselta. Muistan tuhahdelleeni kyllä "oho, olen raskaana" -telkkariohjelmalle: kun kyttäsi omia oireita niin raivolla, teki asiasta kauheasti tiedettä, kartoitti kiertoa ja ahdistuili siitä, ettei lasta ehkä tulekaan, tuntui täysin kahelilta, että joku voi olla hupsista heijaa raskaana tietämättään synnytykseen asti.

Olin kyllä tosi tyhmä, kun tulin lukemaan näitä juttuja täältä. Lähinnä kai yritin samastua lastenteon kanssa kamppailevan ystäväni rooliin. Ymmärrän, ettei lapsettomuudesta kärsivän naamaan ole kohteliasta hieromalla hieroa sitä mahaansa, mutta jotenkin ajatuksena se, että jo tiineellä olemassaolollaan tai ilollaan onnistuu loukkaamaan toisia, on tosi ikävä. Tunteilleen ei tietenkään mitään voi, mutta oikeutetuksi koettu kiukku esim. siitä, että joku kertoo vauvauutisia Facebookissa on minusta tosi rumaa. Siis se, ettei edes ajattele, että "tämä tuntuu minusta tältä, koska koen osattomuutta ja haluaisin itse olla samassa tilanteessa", vaan oikeasti on mielestään oikeutetusti vihainen toiselle siitä, että tämä kehtaa julkistaa ilouutisen... en voi ymmärtää. Etenkään, jos ei lisääntymisongelmistaan ole edes kenellekään kertonut.

Olen myös miettinyt, että miksi juuri lapsettomuus on sellainen asia, jonka kohdalla kohtuutonkin viha koetaan oikeutetuksi. Vastaavaan törmää vähemmän esim. omaisensa (myös lapsensa) menettäneiden kohdalla, vaikka heidän tilanteensa tuskin on helpompi. Kuolemansairaillakin katkeruus siitä, että itse kuolee ja toinen saa jatkaa elämäänsä on yleensä ohimenevä vaihe, jossa samalla kuitenkin tiedostetaan, etteivät nämä asiat ole sellaisia, joista olisi asianmukaista ilmaista vihaa.

Minussa on varmaan monta syytä ihan erityiseen inhoon. Olen ylipainoinen, sairastanut masennuksen (potentiaalisti epävakaa siis), kohta 40-vuotias ja olemme seurustelleet nuoren (!) mieheni kanssa alle vuoden. Lisäksi tulin nopeasti raskaaksi. Tekisi kovasti mieli kertoa kateellisille, mitä tarinaani on kuulunut tätä ennen, mutta jätän väliin. Sanon vain, että jos ei tiedä koko kuvaa, voisi ehkä koettaa ainakin tiedostaa sen, ettei välttämättä haluaisi sen toisen ihmisen historiaa ja elämää itselleen siltikään, vaikka siihen nyt kuuluu se raskaus tai vauva. Kun ihmisen onnellisuuden tai onnettomuuden paketissa voi olla niin paljon muutakin. Eikä toisaalta raskaus ole sellainen asia, jota pitäisi minkään merkillisen koodiston mukaan ansaita hirveillä kärsimyksillä. Se ei ole hyvä, paha, oikeutettu tai oikeudeton, se vain on.

Hämmentyneenä: Käpyemo ja vatsassa viuhtova pikkuotus, joka on onneksi vielä suojassa myrkyllisiltä ajatuksilta.