wilhelmiina

Onpas kiva, että täälläkin on kirjoittelijoita. Sama mutu, että mammaloma kesken väitöskirjan on ihan ok. Kun itse aloitin, infotilaisuudessa oikein nostettiin perheenperustaminen esille siinä yhteydessä, että muistakaa myös elää sen väikkärinteon rinnalla. Rahoitus kannattaa toki selvittää, mut useimmiten kyllä pystyy siirtämään.. Lähinnä tulee mieleen miten on, jos isommasta projektista maksetaan palkkaa, ja se projekti loppuu. Ja voihan käydä niinkin kuin mulla, että äitiysloma tulee ihan hyvään saumaan. Iso projekti päättyi, tutkijakoulupaikka päättyi, eikä apurahaa herunut mistään. Työkkäriin ilmoittautuessa oli mukava että äitiysloma on tiedossa muutaman kk päästä, olisi ehtinyt pommittaa hakemuksia melkein vuoden lisää. Onneksi jo tärppäsi. Lannisti sen verran, vaikka rahoituskatkot on alalla ihan arkipäivää, että jollen olis ollut raskaana olisin hyvinkin pyrkinyt muualle töihin tuossa vaiheessa. Eikä kai siinä mitään, jos jää aikaisessa vaiheessa pois.. Kurjaa tietty, jos esim. aineistonkeruu jää kesken, mut onhan siinä yleensä reilu puoli vuotta aikaa setviä asioita. Itseaiheutettuja paineita tulee kyllä helposti, en minäkään osannut jäädä äitiyslomalle silloin kuin virallinen päivä oli. Työkaveri ei malttanut oikein jäädä lääkärin määräämälle saikullekaan loppuraskaudessa. Vaikka kaikki kovasti ymmärtävät, käytännössä kanssakirjoittajien reaktio voi kyllä olla aika nihkeä. Tiedän tapauksia, joissa ruvettu neuvottelemaan kirjottajuuksistakin uudelleen, jottei julkaiseminen kovasti viivästyisi.. niin syvältä ja väärin. Oma pomo oli sinänsä ymmärtäväinen (tyyliin "hyvä ikä, jos kerran sellaisia tavoitteita on" ja "hyvä että koulutetutkin ihmiset lisääntyy"), mutta tuli sieltäkin sitten mammaloman lähestyessä vähän hämmästynyttä kommenttia siitä että meinaanko olla "koko sen ajan" (äitiys- ja vanhempainvapaat, 10kk) poissa. Kontrastina, normitöissä olevat ihmiset tuntuvat olevan tyypillisesti kotona kunnes muksu on vuoden, eikä 2-3 vuottakaan tunnu olevan epätavallista. Mulla pomo nyt aikoo normaaliin tyyliinsä lähettää manuskan korjausehdotuksia kunhan ehtii, ja reagoin niihin sitten kun ehdin.. Että ei paineita, mutta sitten kun ehdin.. Huoh.

Onnea hanimami väikkärin kasaan saamisesta, näin "hieman" myöhässä. Mitaka mulla on vähän ristiriitaiset ajatukset tuosta ulkomaille pakotuksesta. Siis tuntuuhan se hankalalta perhe-elämän kannalta, vaikka ei mahdotonta olekaan. Toisaalta käytännössä monilla aloilla on jo ilmeisesti ollut kirjoittamaton sääntö, että seinä tulee nousemaan vastaan jos ei post docia ulkomailla käy tekemässä, joten näinköhän tuo käytännössä muuttaisi paljoakaan. Onhan se hyvä rohkaista ihmisiä ulkomaille, eikä Akatemia ole kuitenkaan ainoa rahoituslähde. Yleisesti nousee karvat pystyyn kovin ehdottomista pykälistä tällaisessa asiassa.. aina on niitä poikkeuksia. Täällä olis LA ylihuomenna, kieltämättä jännittää miten menee ja millaiseksi elämä muuttuu sitten mukelon kanssa. Sain puskettua työt jonkunlaiseen vaiheeseen ennen äitiyslomaa, väikkärin vika artikkeli jäi siis työn alle. Pyrin siihen etten tekisi juurikaan töitä nyt äitiys- ja vanhempainvapaalla. Saa nähdä miten käy, ainakin vielä tsekkailen sähköposteja ihan yhtä maaniseen tapaan kuin ennenkin. Apurahaa on onneks vajaaksi vuodeksi vapaiden jälkeiselle ajalle. Tuntuu kyllä pahalta jos 9-kuukautisen joutuu ulkopuoliseen hoitoon pistämään, joten ihan auki vielä miten homma hoidetaan. Ei ole myöskään selvinnyt mitä haluan väikkärin jälkeen tavoitella. Kiinnostavaa olisi tosiaan kuulla kuulumisia, vaikka ajat aika synkkiä ovatkin..

Niin enpä tiedä onnistuuko kotikonstein.. SIllon kun mulla PCO todettiin vuonna nakki, juoksin jonkun kierron labroissa vähän väliä ja seurasivat jotain hormonipitoisuuksia. Nyt vähän ennen kun raskauduin oli tekniikka jo niin hienoa, gynellä oli ultrassa joku verenkiertomoodi, jonka päälle pistämällä se näki mistä rakkula lähiaikoina irronnut. Se oli hurja. Tsemppiä!

Kiaxa82, mulle pätevän oloinen erikoislääkäri sanoi ettei ovulaatiotestit välttämättä toimi PCOn takia, hormonit jotenkin vinksallaan. Tulee vaan turhaa stressiä. Mut ei munkaan ymmärtääkseni Terolutit aikaansaa ovulaatiota.

Osanotto, Haaveissa. Aika sanattomaksi vetää. Ja voimia kaikille. Välillä käyn teitä kurkkimassa, 28+5 mennään.

Ristiäisiä suunnitellaan. Ei ollut mulle helppo valinta, mutta kai se kiteytyy siihen että meille kirkko on osa suomalaista kulttuuria ja perinteitä (vietetäänhän jouluakin) eikä liity niinkään uskomiseen. Muksun annetaan erota, jos alkaa ahdistaa.

Olen myös ymmärtänyt, että ovuloimattomuus on se isoin ongelma. Lisäksi kohdun limakalvo voi olla ohuenpuoleinen, mikä haittaa kiinnittymistä. Molempiin on toimivat lääkkeet. Kuten aiemmin kirjoitin, omalla kohdallani gyne ei nähnyt syytä määrätä lääkkeitä tms luomuyrityksen tueksi, kun kerran kierto on suht säännöllinen (eli ovuloin), vaikkei ihmeparantumista muista PCOS-oireista ollutkaan. Keskenmenoriskistä, PCO-naisilla keltarauhashormonia ei kai välttämättä erityi (myöskään) alkuraskaudessa normaalisti, mutta sitä pidetään kuitenkin harvinaisena syynä keskenmenolle. Käsittääkseni jotkut syövät Terolutia vajeeseen. Tutkimuksissa näkyy varmaan myös se, että moni PCO-nainen raskautuu hoitojen avulla ja hoidot kasvattavat riskejä, enemmän ja vähemmän. Jälkijunassa kiitokset kaikille tsempeistä. Tänään täynnä rv 12+1, pari päivää ultratuomioon. Minulta ei ole tutkittu keltarauhashormonia, luultavasti koska ei ole ollut aiempia keskenmenoja, olen sekä julkisella että yksityisellä käynyt. En ole muutenkaan mitenkään erityistarkkailussa, mitä nyt sokerirasitus otetaan aiemmin. Voimia kaikille! E: Ultrassa vaikutti olevan kaikki ok.

Hyvä että tästä on ketju täälläkin, vasta pari päivää sitten itsekin tästä toisaalta kuulin. Nykytilanne luo turhaa jaottelua eri uskontoihin kuuluvien välillä ja tulee käsittääkseni myös yhteiskunnalle aika kalliiksi. Tunnit voisi käyttää hyödyllisemmin uskontojen ja/tai kulttuurien tuntemukseen.

Kiinnostava ketju. Karpalokapseleista olen kysynyt gyneltä ja neuvolasta ja kuulemma ihan turvallisia ovat. Nyt miettinyt Chia-siemenien turvallisuutta viime aikoina.

Lisäänpä omankin tarinani tänne. PCO diagnosoitiin 18-vuotiaana, 2002. Menin tutkimuksiin satunnaisesti väliin jäävien kuukautisten vuoksi ja utralla nähtiin rakkulat. Minun kohdallani syy oli aika selvästi ylipaino, painoin silloinkin suuruusluokkaa 85kg/172cm ja verenpaine oli koholla. Opiskeluaikoina paino vielä räjähti ja painoin suurimmillani noin 115kg. Kuvioissa olivat muutkin PCOS-oireet (esim. hirsutismi, verenpaine kohisi korvissa, kohonnut paastosokeri). Kuukautiskierto toimi Terolutilla, eikä taukokuukausina tapahtunut mitään. 2014 laihdutin 108->76kg. Ilmeisesti monet ovat vhh:ta suositelleet, ja kyllä mullakin hiilareita paljon karsiutui. Olin tietysti ikionnellinen kun laihduin, mutta myös aika yllättynyt. Lääkärit olivat kyllä hokeneet, että laihtuminen olisi hyvä, mutta eivät juuri antaneet toivoa ilman lääkitystä, ilmeisesti metforemia. Pitkittäistutkimusten puuttuessa sitäkään ei haluttu määrätä ennen kuin lastenhankinta on ajankohtaista. Joka tapauksessa, 15kg pudotuksen jälkeen koin ekat luomumenkat aikoihin ja nyt kierto on toiminut yli vuoden säännöllisesti joka kuukausi. Viime vuonna päätettiin, että lapsi olisi meille tervetullut. Pari kuukautta yrityksen alusta olin gynellä kysymässä onkohan mun mielekästä edes yrittää luomuna ja kun ikääkin oli jo 30v. Ilmeisesti nainen todennäköisesti ovuloi, kun on säännöllinen kierto, jonka pituus on alle 35 päivää. Gyne pystyi myös ultralla näkemään verenkierrosta paikan, josta munasolu oli viime kierrossa irronnut, vaikka raejuustoa oli yhä molemmin puolin. Kehotettiin luomuilemaan ainakin se vuosi niin kuin kuka tahansa muu. 10. yrityskierto tuotti vihdoin plussan, ja nyt jännäillään rv7+4. Pelottaa, PCOhan kasvattaa myös keskenmenoriskiä. Toisaalta on toki syytä olla onnellinen jo siitä, että meillä näyttää olevan toivoa.

rv7+3, ja melko lailla päivä päivältä vahvistuu etominen ja huimaus. Ketuttaa ettei saa asioita aikaiseksi entiseen malliin, mutta kyllä itsesääli karisee kun lukee näitä muiden kokemuksia!

Vanha ketju, mutta osui ja upposi. rv7, ensimmäistä lasta yritetty melkein vuosi ja tämä olisi eka jonkinmoinen tärppi. Näinköhän sitä kestäisi nt-ultraan asti näkemättä sykettä.

Tunnustaudun joukkoon, niin kehtaan seurailla. Väikkäriä on ehkä vuosi jäljellä, ja eka raskaus alkukolmanneksella. Täälläkin on kovin vaikeaa keskittyä töihin. Väsyttää ja etoo, ja yleisesti jännittää eka raskaus ja onko kaikki kunnossa. Tulevaisuus ihmetyttää muutenkin. Väikkärin haluan tehdä valmiiksi, mutta en ole ollenkaan varma haluanko jatkaa akatemiassa. Suomessa se ainakin vaikuttaa olevan hulluutta, ja ulkomaille muutossa on niin paljon selvitettävää.. Rahoitukseen tulee kohtuullisella todennäköisyydellä taukoa jo ennen äitiyslomaa, jos sinne asti päästään. Olisi varmaan ollut peliveto hakeutua muualle töihin nyt, ennen mahaa. Noh, todennäköisesti se pieni tauko intensiivisesti väikkärin vääntämisestä selventäisi näitäkin ajatuksia. Tsemppiä kaikille.

En kysele. Ei kuulu mulle, ja pelkään pahoittavani mielen kun lapsettomuus on niin yleistä. Mieluusti puhun jos toinen haluaa, onhan se iso osa elämää. Useimpien kaverien kohdalla myös tiedän summittaisesti missä mennään. Usein tulee ilmi synttäreillä (kolmenkympin kriiseilyjä), kun puhutaan puolisoista (mies ei halua lapsia), tulevaisuudensuunnitelmista (ulkomaille muutto), tai naimisiinmenosta (erityisesti nimiasiat).

Lähinnä aloin syömään vitamiineja, joissa riittävästi foolihappoa. Laihdutin myös jokin aika sitten aika rankasti, ja koitan syödä vähän enemmän kuin silloin. Ja liikkua edes jonkin verran. Ja olla ajattelematta projektia ihan koko ajan..