Pinnis

Jäsen
  • Content count

    10
  • Joined

  • Last visited

About Pinnis

  • Rank
    Aloittelija
  1. Tässä raskaudessa etominen ja huono olo alkoivat pian ovulaation jälkeen. Kuvotus muuttui pian yökkimiseksi ja oksenteluksi, joka jatkui noin rv 11 saakka. Voimakas pahoinvointi epäilytti, sillä edellisissä raskauksissa vastaavaa ei ollut. Ultra viikolla 12 paljastikin kohdussa kaksoset. Olen sen jälkeen levännyt paljon ja oksentelu on loppunut, vaikka kuvottaa edelleen enemmän ja vähemmän koko ajan. Hedelmät ja varsinkin sitrushedelmät auttavat vähän samoin kuin sitruunajugurtti. Ennen puolta päivää en syö mitään, mieluiten vasta iltapäivällä ensimmäisen kerran. Juon aamulla ja aamupäivällä mehuja ja kahvia
  2. Kai se on hakeuduttava Facebookin ryhmiin jossakin vaiheessa. Nyt vielä hieman jänskättää, kun viikkoja vasta tasan 13 takana ja vasta vajaan viikon itsekin ollut asiasta tietoinen. FB tekee aiheesta julkisen sitten samantien kaikille.
  3. Joo, ymmärsin joo, ettei ole kaksosista tehty tarpeeksi kattavaa tutkintaa, jota voitaisiin hyödyntää seulojen tulkinnassa. Lähinnä mietin, että tuleeko ne tulokset yleensä ollenkaan sinne kanta- rekisteriin.
  4. Niin ja seuraava oma neuvola-aika on ensi viikolla, jolloin kyllä aion kysäistä vielä noista veriseuloista. Nykyäänhän noiden kaikkien tulosten pitäisi tulla oma kanta-rekisteriin, joita pääsee itse halutessaan lukemaan. Onko muilla kokemuksia tästä? Itsellä viikkoja siis 12+5.
  5. Muutama päivä sitten oli eka ultra ja samalla paljastui kaksosraskaus. Veriseuloissa olin käynyt jo ennalta, mutta tässä yhteydessä ne sivuutettiin kokonaan koska kaksoset. En saanut tietää mitään muuta kuin että yleinen verenkuvan oli hyvä ja hemoglobiini ok, eivätkä hyytymistekijät tai maksa-arvot olleet koholla. Niskaturvotusta ei juurikaan ollut ja molemmat olivat omilla istukoilla omissa pusseissaan. Kokoarvio oli päivän neuvolan laskuja edellä ja tyypit samankokoisia. Kaikki vaikutti siis oikein hyvältä, vaikka muuten olo olikin täysin hämmentynyt
  6. Ajattelin liittyä itsekin, mutta vasta vähän turvallisemmilla viikoilla. Noilla virallisilla monikkosivuilla ei ollut avointa keskustelufoorumia, liekö sitten kirjautumisen takana? Osaako joku vastata tähän? Tällä hetkellä, kun tiedonjano on valtava mutta viikkoja vasta takana 12, niin tuntuu hassulta hakea jäsenyyttä yhdistyksiin tai edes Facebookin ryhmiin. monikko-onnea foorumi on mainittu monissa keskusteluissa vuosia sitten, mutta sitäkään ei ilmeisesti ole enää olemassa. No, kymmenen viestiä tässä kerryttelen, josko tuolta odotusklubipuolelta löytyisi jotain lisää
  7. Oho, karkas tuo edellinen ja juuri kirjoittamani jatko hävisi jo uusiin ulottuvuuksiin. Arggh... Mutta juu äidinäidinäiti on saanut kaksospojat, jotka lapsena menehtyivät. Itsellä takana kaksi synnytystä ja korkea ikä. Maitotuotteitakin syön reippaasti ja suht pitkäkin olen
  8. Ovulaation jälkeen nousi lämmöt ylös, 37,7 asteeseen ja olin todella kipeä. Jäätävä päänsärky, huimaus ja lihaskivut. Seuraavana päivänä kipeytyivät rinnanpäät todella aroiksi, heräsin kipuun yölläkin asentoa vaihtaessa. Huimaus ja kuvotus alkoivat nousta myös heti noina päivinä. Pahoinvointi jatkui tosi rajuna viikolle 11 saakka. Syöminen oli vaikeaa ja hedelmät ja mehut maistuivat. Vastaavaa ei ollut aiemmissa raskauksista ja epäilinkin, että
  9. Kirjauduin uutena juuri sivustolle, kun päädyin tänne etsimään keskusteluja kaksosraskauteen liittyen. Täällä jonkinverran juttua löytyi monikkopuolelta, mutta toivotaan että tuolla "suljetulla osastolla" on aktiivisempaa. Kerrytän siis kymppiä täyteen kuumeisesti, mutta suurin osa avoimista keskusteluista on aikas vanhoja.
  10. Heippa kaikille! Muutama pvä sitten paljastui np-ultrassa kaksosraskaus. Yllätys oli melkonen ja nyt olen viime päivät etsinyt tietoa ja keskusteluja aiheesta sekä sulatellut uutista. Tällä hetkellä viikkoja neuvolan mukaan 12+5. Ultrassa oli yksi pvä enemmän kokojen mukaan. Molemmilla omat istukat ja vesipussit sekä muutenkin kaikki hyvin. Perheessä jo viisi- ja kaksivuotiaat vanhemmat sisarukset. Jännää.