-
Content count
424 -
Joined
-
Last visited
About maam
-
Rank
Aktiivi
Recent Profile Visitors
798 profile views
-
Kotona, suurin osa lattialle matkalla sängystä vessaan. Heräsin keskellä yötä horroksesta, kun poksahti.
-
En meikannut. Hiukset föönasin malliin suihkun jälkeen.
-
Vedet menivät spontaanisti klo 2.15, säännölliset supistukset alkoivat noin tunnin päästä. Sairaalassa olimme puoli viiden maissa, lapsi syntyi klo 5.55. Ponnistusvaihe oli tuosta noin 25 minuuttia. Ensimmäinen lapsi.
-
Meillä ei varsinaisesti ole ollut mitään turhaa, mutta olin ostanut liian isoja vaatteita. Meneehän ne toki myöhemmin, mutta eipä talvella ole paljoa käyttöä lyhythihaiselle. Olisi pitänyt olla enemmän lyhythihaisia 44-50 cm:n bodyjä kesävauvalle.
-
Sinne mennään sieltä pihan puolelta, sisäänajo jää vasemmalle, kun ajetaan kohti synnärin vastaanottoa. Me oltiin liikkeellä oman synnytyksen aikaan keskellä yötä, niin auto mahtui kivasti oven eteen, mutta hallikin olisi siis ollut käytössä. Puomit oli silloinkin edessä siinä heti ekana vastaantulevalla sisäänajolla.
-
Meillä käyttökokemusta on vielä vähän (vauva 6 vkoa), mutta ollaan kovasti tykätty Bumbleride Indiestä! Meillä on nelipyöräinen malli, kolmipyöräistä ei edes harkittu (mm. bussiin nousu ja poistulo hankalaa, kun pitää tasapainoilla yhden renkaan varassa). Pidetään siitä, että vaunut kääntyy ja ohjautuu näppärästi yhdelläkin kädellä, ovat kevyet työntää. Meillä on adapterit Maxi-Cosin turvakaukalolle ja vaunut on olleet sen ansiosta helpot myös kauppareissuilla. Ehdoton plussa siitä, että taittuvat helposti kasaan ja vievät kohtuullisen vähän tilaa auton takakontista. Vaunukoppaa itsekin mietin, että miten vauva mahtuu siihen talvitamineissa. Toistaiseksi ainakin meidän tyttö on sen verran pienikokoinen, että ahtaaksi koppa ei varmaankaan ehdi käydä ensi talven aikana. Pituuttahan kopassa on kyllä reippaasti, mutta mielestäni se on melko kapea. Jousitusta noissa ei ihan hirveästi ole, joten kovin kuoppaisella tiellä kyyti saattaa olla hytkyttelevää, mutta ei se ole ainakaan meidän matkustajaa häirinnyt. Kaikenlaikkiaan ovat olleet ainakin meidän käyttöön nappivalinta.
-
Vedet meni 2:15, kipeitä ja säännöllisiä supistuksia alkoi tulla kolmen aikaan. Lapsi syntyi klo 5:55.
-
Pudendaali oli ainoa mitä ehdittiin laittaa. Jos joskus synnytän toisenkin kerran, niin luultavasti sittenkin mentäisiin ilman muita kivunlievityksiä.
-
39+3.
-
Syntyessä. Ei saatu varmaa näkymää sukupuolesta missään ultrassa.
-
Teidän veikkaukset osuivat oikeaan - tyttö tuli.
-
Nyt kun tyttö on syntynyt, niin kerrottakoon, että isohkosta sf-mitasta huolimatta neiti oli ihan keskikokoinen, 3300 grammaa. Vartalon mittasuhteet ovat myös normaalit, joten ainakaan omalla kohdallani ruokavaliohoitoinen radi ei vaikuttanut kasvuun. Myös synnytyksen jälkeiset vauvan sokeriarvot olivat ihan esimerkillisiä, eivätkä vaadi enää seurantaa. Kotimittauksissa mulla ei omissa arvoissa ollut ylityksiä ja rasituksessa ainoa koholla ollut arvo oli paasto. Tsemppiä kaikille loppuodotukseen!
-
Jee, tätä mä olen odottanut. Mä olen jo raskauden loppusuoralla, mutta rakenneultrakaan ei paljastanut meille varmuudella lapsen sukupuolta. Veikkauksia otetaan vastaan! Kuva on viikolta 12+6.
-
Mulla sf-mitta on ollut koko raskauden ajan korkeahko - käyrien sisällä, mutta keski- ja yläkäyrän välissä. Silti kaikissa kokoarvioissa on povattu korkeintaan keskikokoista vauvaa. Saa nähdä mikä on sitten lopputulos, kunhan tää nyytti päättää syntyä.
-
Noin 1,5 vuotta, kiertojen määrää en ole laskenut.