CCrystal

Rekisteröitynyt
  • Content count

    4
  • Joined

  • Last visited

About CCrystal

  • Rank
    Aloittelija
  1. Sunnuntaina oli äitienpäivä, joten siihen liittyen keksittiin paljastusidea. Eilen, eli tiistaina oli ultra, josta saimme kuvia mukaamme. Laitettiin sitten yksi näistä kuvista kirjekuoreen ja mentiin ensin miehen vanhempien luo kylään. Anopille annettiin tämä kuori, ja samalla kerrottiin, että tässä muuten myöhäinen äitienpäivälahja. Siinä anoppi arvaili, että mitähän hän saa ja kun otti kuvan käteensä, meni kaksi sekuntia, kunnes alkoi riemuita ja lähestulkoon itkeä onnesta. Sama tehtiin omille vanhemmilleni muutaman tunnin päästä ja reaktiot olivat silloinkin hauskoja. Äiti kirjettä avatessaan pähkäili, että saakohan hän lahjakortin jäätelökioskille, mutta yllätys olikin sitten suuri, kun kuoresta paljastui ultrakuva. Mielestämme oikein mainio tapa kertoa
  2. Vaikka oireet ovat melkolailla hävinneet, niin eilisessä ultrassa pikkuisella kaikki hyvin. Huojentunut olo. Eilen tosiaan kerrottiin mieheni kanssa molempien vanhemmille asiasta, kaikki olivat oikein iloisia asiasta
  3. Arrgg! Tänään itselläni rv 12+1 ja huomenna olisi vihdoin np-ultra, jossa näkee, että onko kaikki hyvin edelleen. Nyt on muutaman päivän ollut sellainen tunne, että onkohan kaikki hyvin. Oireina minulla on ollut etova olo, rintojen arkuus ja itkuherkkyys. Etova olo on alkanut helpottaa, sen koen normaaliksi, mutta huolestuttaa, kun rinnat eivät enää arista, enkä ole varma ovatko ne enää edes turvoksissa.. Pelottaa mitä selviää huomisessa ultrassa.. Osaisipa tämän hermoilun lopettaa. Sydänäänet kuultiin joskus rv 9, silloin tuli ensi kertaa uskova olo. Huomenna jos kaikki on hyvin, kerrotaan mieheni kanssa molempien vanhemmille asiasta. Kiinnostaisi myös tietää, että minkä ikäisiä se muut odottajat olette? Minä 25v.
  4. Täällä yksi ilmoittautuu hermoilijaksi! Viikolla tein pari testiä ja sain haaleita viivoja, tänään aamulla testi näytti selvää plussaa. Tänään rv 4+6. Kamalaa ja jännittävää ja mahtavaa. Lähinnä just hermostuttaa, jos menee kesken.. Ekakertalainen kun olen, niin aika vilkkaasti ajatukset juoksee.