Bubi

Rv 7+1 enkä ole kertonut kenellekään. Olen luonteeltani erakko. Vanhemmat tulee käymään joskus elokuussa, mikäli mulla on pikkukumpua silloin saatan kertoa/antaa niiden arvata itse. Läheisille ystäville ajattelin kertoa joskus samoihin aikoihin. Työnantajalle kertomista mietin vielä. Periaatteessa heinäkuun lopussa tehdään listat jouluun asti ja mähän en silloin enää olisi töissä.. joutuvat tekemään listat kahteen kertaan. Toisaalta silloin olisin vasta 14. viikolla... ja jos sitten käykin niin että tämä menee kesken niin mua ei ole suunniteltu töihin ollenkaan vai? Ja sijainen jo palkattu? Sukulaisille ja muille sitten joskus mikäli nähdään ja osaavat sitä itse joko kysyä tai sitten arvaavat kun työnnän lastenvaunuja/vierellä kävelee teini. En näe mitään syytä soitella ihmisille joiden kanssa en ole muutenkaan missään tekemisissä, et hei, muistatko kuka Bubi on, olen nyt raskaana, missäs sä asuitkaan ja mitä teet elämässäsi? Kun yksi ystävistäni tuli raskaaksi, hän kertoi vasta joskus rv 20 aikaan minulle ja muille. Silloin aluksi vähän hämmennyin ja mietin miksi vasta silloin, olenko jotenkin huonompi ystävä kuin luulinkaan. Vähän aikaa asiaa pureksittuani ymmärsin, etten itsekään kertoisi aikaisemmin. En muutenkaan jaa elämääni facebookissa tai muuallakaan avoimesti. Lisään tähän vielä perustelut. Miehen kanssa puhuttiin että mikäli lapsivesitutkimuksessa tai istukkanäytteessä jotain poikkeavaa paljastuu, meistä kumpikaan ei halua trisomista lasta. En halua sitäkään sitten muille selitellä, että annoin tappaa sikiön kun se olis ollut isolla todennäköisyydellä jotain muuta kuin "normaali". Veljellä on vaikeuksia perheenlisäyksen kanssa, senkin puolesta tuntuisi pahalta kertoa että me nyt ajateltiin heittää roskiin tämä sikiö ja yritetään tehdä uusi parempi yksilö. Lisäksi en ole mitenkään älyttömän innostunut tästä raskaudesta. En halua keskustella vatsoista, oireista, lapsista, vaipoista, vaunuista enkä kuunnella vinkkejä lapsen kasvattamisesta naapureilta. En halua yhdenkään vieraan koskevan mun mahaan. Lapsen tuleminen on luonnollinen osa elämän kiertokulkua, ihan samalla tavalla kuin elämän rajallisuuskin. Kasvattajana näen itseni ja mieheni old schoolin tyylisinä: lapsi kasvaa siinä samalla muiden elämän osana eikä maailman keskipisteenä jonka ympärillä pitää kokoajan hössöttää. En todellakaan halua mitään baby-showeria ja suklaisia vaippakakkuja, enkä aio juosta terveyskeskuksessa joka kerta kun vauva yskähtää. Todennäköisesti tämän takia 90% äideistä tuomitsee minut huonoksi äidiksi.

On muuten hirveän yleistä, ettei ihmiset osaa laskea noita viikkoja. Juuri tuota ajatusta on, että viikkojen laskeminen alkaa 1+0 (kuukautiset), vaikka siis oikeasti pitäisi laskea että kuukautisten alkaminen on 0+0 eli ensimmäinen viikko alkaa. Loogisesti tästä seuraa, että kun ensimmäinen viikko on loppunut (0+6), seuraa 1+0 eli toinen viikko alkaa. Kukaanhan ei oikeasti ole raskaana noita viikkoja, vaan hedelmöittymisestä laskien esim 2+0 eli kolmannella viikolla ollaan vasta oikeasti raskaana. Tämän takia raskausviikoista puhutaan vasta kolmannesta viikosta eteenpäin. Ja laskutapa päiville on montako päivää on takana, eli 0, 1, 2, 3, 4, 5, 6 ja sitten sama alusta.

Pidän näiden asioiden kyselyä epäkohteliaana. Etenkin jos on joku puolisukulainen joka kokee asiakseen suureen ääneen ihmetellä eikö niitä lapsia vieläkään ole tullut ja kyllähän sitä tuossa iässä jo pitäisi, kun meidän pikku-Mervikin teki ensimmäisen lapsen jo 24-vuotiaana ja Kalevillakin on jo viisi, ja sitten lisää päivittelyä. Näille sukulaisille en aio kertoa lainkaan raskaudesta enkä edes lapsesta kun/jos se syntyy. Saakoot selville sitten joskus kun tapaavat.

Kiitos! Olet muuten ensimmäinen onnittelija, en ole kyennyt kertomaan kenellekään vielä. Yhä tärisyttää töissä ja melkein aloin itkemään tänään. En oikein tiedä voisiko kyseessä olla jo raskaushormonit vai onko tämä vaan tätä muutoksen tuomaa stressiä. Iso osa stressistä on sekin kun en osaa/voi jakaa tätä kenenkään kanssa.

Tuntemillani uraa uurtavilla äideillä on usein vahvat kotijoukot takana, esim mies joka jää myös vanhempainvapaalle ja äidinäiti, joka osallistuu aktiivisesti perheen arkeen. Monilapsisissa perheissä myös ne lapset ottaa paremmin vastuuta omista tekemisistään, eikä niitä olla aina kuskaamassa autolla joka paikkaan vaan kulkevat bussilla ja polkupyörällä omiin harrastuksiinsa avain kaulassa. Yksi proffa joskus aikanaan kertoi synnyttäneensä perjantaina töiden jälkeen ja maanantaina menneensä töihin. Tämän ääriesimerkki -proffan äiti oli kotona lapsen kanssa, normaali lapsi siitä kasvoi. Mä ihailen enemmän sitä toimintatapaa, jossa vastuu on yhteisempää, kuin että kaikki vastuu on äidillä ja isän osuus on viikkorahojen antaminen ja muut nostaa kädet pystyyn ja tuijottaa syyllistävästi äitiä.

Mä olen lakto-ovo-kasvis, ja mies lisäksi syö kalaa välillä. Mies mietti joskus aikaisemmin että voisi kyllä välillä syödä lihaa mikäli meillä olisi lapsi. Kala olis hyvä olla ruokavaliossa mullakin, olis helpompaa, mutten ole sitä kyennyt syömään. Kasvissyöjä olen ollut yli 20 vuotta. Tulevalle lapselle ajattelin syöttää kaikkea, matoja ja heinäsirkkojakin mikäli ne kauppoihin tulevat , mutta pääasiassa olis mun ruokavalio eli kasvikset. Tarhassa ja koulussa saisi samaa moskaa kuin muutkin.

Lakto-ovo-kasvissyöjä ilmoittautuu. Mä olen elämäni aikana kuullut niin paljon pahaa omasta ruokavaliostani, että näiden joidenkin kommenttien jälkeen mietin pitäisikö valehdella neuvolassa syömisistäni. Ravitsemusterapeutillekin mut on viety joskus teininä ja kaikki olleet niin kovin huolissaan mun syömisistäni. Samaan aikaan nämä huolestujat usein kärsivät korkeasta verenpaineesta ja kolesterolista, ja mättävät kinkkua ja makkaraa naamaan, eikä edes viikossa kulu puolta kiloa kasviksia. Mun veriarvoissa ei ole ikinä ollut mitään vikaa, ne ovat lähes täydelliset: korkea hemoblobiini, LDL-HDL 1:1 suhteessa, d-vitamiini yli 100, b-vitamiinien määrää en muista mut oli normaali, verenpaine ideaali. Ruokalistoja olen täytellyt eikä niissäkään ole ollut mitään vikaa, joskus joku sanoi että syön makeaa turhan paljon (kerran - pari viikossa), mutta kai sitä välillä saa herkutellakin, kunhan ei joka päivä.

Tein neljä tuntia sitten raskaustestin. Kädet tärisi ja olin niin hermostunut että vastoin ohjeita upotin melkein koko liuskan virtsaan. Keskimmäinen osa muuttui kokonaan punaiseksi. Ajattelin että se meni pilalle. Heitin sen siihen lavuaarin reunalle ja otin uuden raskaustestin paketista, mutta se putosikin lattialle kun tärisytti niin paljon. Kun olin sen ehtinyt repäisemään auki, huomasin että lavuaarilla olevaan testiin alkoi ilmestyä kahta haaleaa viivaa kokonaan punaisen osan yläpuolella. Kastoin kuitenkin sen toisen oikeaoppisesti maksimiviivaan asti ja asetin lavuaarille toisen viereen, jossa näkyi jo selkeästi kaksi viivaa. Myös toiseen ilmestyi kaksi viivaa. Mies ei ole kotona, vaan työmatkalla. En ole varma kuinka pitkällä raskauteni on, reilu puolitoista kuukautta sitten Mirena poistettu, edelliset kunnon menkat joskus seitsemän vuotta sitten. Kuukausi sitten minulla oli kahden päivän vuoto, jolloin pärjäsin pikkuhousunsuojalla. Kuvotus alkoi joskus kuukausi sitten myös. Oksentelin pari viikkoa sitten, eli juuri silloin kun ovulaatio olisi ollut (laskettuna kahden päivän vuodosta). Sen takia silloin lakanat ei todellakaan heiluneet makkarissa. Huomenna pitäisi alkaa uusi työ. Puolitoista kuukautta sitten oli ihan kamala vauvakuume, enkä ajatellut kovin selkeästi, olin jotenkin ihan hormonihuuruissa. Nyt se on jo laantunut ja jos en olisi plussannut ehdottomasti olisin ottanut ehkäisyn takaisin käyttöön. Kamalaa mennä uuteen työpaikkaan ja heti ilmoittaa olevansa raskaana. Töitä kuitenkin on aika hankala saada niin en oikein halua sitä peruakaan. Raskaus on kuitenkin odotettu joten en nyt työpaikan takia aio tätä keskeyttääkään. Jotenkin ajattelin ettei sitä kuitenkaan tulisi raskaaksi, että siinä menisi ainakin puoli vuotta tai jopa vuosia. Hermostuneena olen nyt plärännyt netistä äitiyslomasta ja -rahasta ja lomista. Ja koittanut miettiä milloin mun pitäis kertoa uudessa työpaikassa tästä. Ehkäpä se menee poikki eikä koskaan tarvitsekaan kertoa? Toisaalta alussa on ilmeisesti joku työterveyshuoltohaastattelu, kai se siellä on pakko kertoa ja miettiä yhdessä miten sen pomolle kertoo. Mä olen onnesta sekaisin ja kauhusta kankeana.