Guest Ninja

Tyytyväinen vauva

85 posts in this topic

Miten edes määritellään tyytyväinen vauva? Eikö se ole kiinni vanhempien odotuksista sen suhteen, miten vauvan tulisi käyttäytyä? Eihän se tee vauvasta ei-tyytyväistä, jos se herää yöllä syömään nälkäänsä? Ja onhan se hyväkin, että vauva ilmaisee tunteensa ja tarpeensa. Useinhan sen määritelmän "kiltti vauva", "tyytyväinen vauva" , "vaikean tempperamentin vauva" tekee vanhempi itse omien odotustensa perusteella. Kuinka paljon se kertoo vanhemmista itsestään, millä sanoilla vauvastaan puhuu ja kuinka paljon sitten oikeasti vauvasta ja hänen luonteestaan?

 

Itse koen, et meidän pojan tarpeisiin vastaaminen on useimmiten helppoa, että kaipa meillä on sitten "tyytyväinen vauva".

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidänkin poju on aika tyytyväinen tapaus. Aamulla herätään onnellisena. Kaurapuuro on lempiruokaa ja sille auotaan kitaa minkä keritään, ei niin mieluisetkin sapuskat uppoavat, mutta tympeetä naamaa niistä tosin saatetaan näyttää. Poika viihtyy todella hyvin omien leikkien parissa. Poika viihtyy tylsienkin kauppareissujen ajan rattaissa tai Manducassa, tosin taas näytetään tylsistynyttä naamaa. Vierastamista on, mutta kunhan äiti/isi on näkö- ja kosketusetäisyydellä, voi vieraille vähän väkinäisesti nauraakin itkemisen sijaan. Lapset on pojan mielestä maailman mielenkiintoisin asia, se voisi katsella niitä tuntitolkulla päivisin. Yleisestikin koko ajan ollaan hymy naamalla ja itkua tulee ainoastaan, jos sattuu pipi. Tai jos on mennyt liian väsyneeksi ja mennään vaihtamaan vaippaa girl_haha.gif

 

Yöt meillä ei ole mitään hirmu hyviä, kun tisutellaan ihan lapsentahtisesti 2-4krt/yössä. Illallakaan poika ei meinaa pysyä unessa, kun ei ole äiti ja isä sängyssä (nukkuu sivuvaunussa).

Edited by wanda

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on myös erittäin helppo lapsi, jos näin voi sanoa. Aamulla heräilee iloisesti jokellellen pinniksessä. Päiväunille ja iltaunille nukuttamiset kestävät max vartin. Ruoka kelpaa, ja kiltisti avataan lusikalle suu. Yöt nukkuu heräämättä, tällä hetkellä n 10-11h on yöunen mitta. Viihtyy lattialla leluja ja kissoja katsellen. Pyllyn pyyhkiminen kostealla, viileällä wipella ja suihkussakäynti on kaks hauskinta asiaa ikinä, niille pitää kikattaa :lipsrsealed: Hymyileväinen, reipas palleroinen.

Tästä syystä uskalletaan aloittaa pikkukakkosen tjottailu jo parin kk:n päästä... Jos hyvin menee, niin sais lapsille pienen ikäerön :girl_in_love:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mellä olleet molemmat tytöt "helppoja vauvoja" siinä mielessä, että ovat vaikkakin tempperamenttisia, myös erittäin aurinkoisia ja hymyileviä räpätätejä. Syömiset, nukkumiset jne. sujuneet aina ihan suhteellisen hyvin. Ei siis ongelmitta, mutta ainakin omasta mielestäni ihan mallikkaasti (oppimistahan tää on ollut puolin ja toisin). Ja mulla oli lähes kivuttomat, nopeat synnytykset, joiden jälkeen oisin (ainakin omasta mielestäni) voinut juosta vaikka maratonin.

 

Meillä miehen vanhemmat oli ne joilta kuuli jatkuvasti siitä, että "ettehän te tiedä mistään vauva-arjesta mitään". Ja "mitä te oikein valitatte" (tietääksemme ei edes oltu mistään valitettu). Muistan kun esikoinen sitten itki ekaa kertaa niiden läsnäollessa, niin oikein iloisina hihkuivat, että ihanaa itkeehän sekin joskus girl_sigh.gif Appiukko on vielä sellainen vanhankoulukunnan mies, joka ei takuulla ole itse lastensa hoitoon osallistunut ja nyt sitten hehkuttaa kuinka helppoa tää on (mieheni on ollut aikoinaan hyvinkin haasteellinen vauva, joten anoppikin on varmaan tosi "innossaan" miehensä kommenteista).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tää on niin mun ketju! Mä haluan nyt kertoa että meillä on niin tyytyväinen vauva ettei sitä voi missään sanoa ääneen. Ensimmäiset 1,5kk neiti heräsi yöllä kolmelta ja kuudelta syömään. Muut ajat nukkui ilman mitään häiriöitä joten mäkin sain nukuttua alusta asti kunnolla. Sitten 1,5kk iässä neiti alkoi nukkua yöt kokonaan ilman syömistä. Eli nukkumaan laitetaan 21-22 aikaan ja neiti heräilee aamulla 8-10 aikaan vähän vaihdellen. Herää aina iloisena ja nauravaisena. Enkä mä aina tiedäkään että milloin neiti on hereillä ennenkuin kuuluu höpinää pehmoleluille. Siellä se saattaa pinniksessä makoilla silmät auki ja tuijotella leluja.

 

Päivisin neiti viihtyy tosi paljon yksinään. Mä en ole joutunut kantamaan sylissä tai rauhoittelemaan. Ainoa poikkeus on toisen rokotuksen jälkeen kun tuli iltaitkua. Mutta sekin oli viisi iltaa ja vain rokotuksen jälkeen. Neiti on päivisin sitterissä tai lattialla ja makoilee siinä. Välillä kääntyilee juttelemaan mulle tai miehelle ja välillä sitten juttelee pitkiäkin aikoja koiralle tai kattolampulle. Kertaakaan en ole joutunut ottamaan neitiä mukaan vessaan tai suihkuun vaan saan käydä siellä ihan rauhassa.

 

neiti ei itke mitään muuta kuin nälkää. Ja joskus märkää vaippaa, ei aina sitäkään. Meillä oikeasti itketään päivän aikana varmaan kymmenisen minuuttia, kaikki muu aika on vaan hymyilyä tai mielenkiintoisten asioiden tuijottelua.

 

Nukahtaminen sujuu siten että viedään neiti pinnikseen, laitetaan peitto ja tutti ja sanotaan hyvää yötä. Sinne neiti jää hakemaan unta itsekseen ja usein ihan parissa minuutissa nukahtaa. Päiväunet menee samalla lailla, neiti viedään sänkyyn päiväuniaikaan ja sinne nukahtaa. Myös vaunuihin nukahtaa ja jatkaa usein parvekkeella nukkumista sisälle tultaessa. Mä en ole kertaakaan joutunut oikein nukuttamaan neitiä normaalitilanteessa (edelleen se rokotuksen jälkeinen itku menee poikkeukseen)

 

Ruokkiminenkin on ollut helppoa kun neiti on ollut korvikevauva syntymästään asti. Eli imetystäkään ei ole tarttenut miettiä.

 

Niin ja sekin vielä että mun synnytys meni aivan liian nopeasti ja helposti. Synnytys kesti 5h55min ja ponnistusvaihe 14min. Sairaalassakin oltiin ennen syntymää noin 2,5tuntia. Repeytymiä ei tullut, eppari tehtiin mutta istuin heti suihkun jälkeen synnytyssalissa. Ensimmäiselle vaunulenkillekin menin 2,5päivää synnytyksestä.

 

Huoh, kun tuntui hyvältä kirjoittaa kaikki tähän. Niin, kun monen monta kertaa olen mm. äidiltäni kuullut että eihän me tiedetä mitään vauva-arjesta kun meillä on niin helppo lapsi :girl_sigh: ja kun se synnytyskin meni ihan liian helposti ja nopeasti :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Kuulostaa ihan meidän tytöltä, vaikka öisin kyllä herää vielä syömään. Monet ihmiset ovat ihmetelleet, että itkeekö vauva ollenkaan kun eivät ole koskaan kuulleet. Oikein kunnon itkua olen tainnut itse kuulla vain kerran ja se oli neuvolassa kun annettiin rokotus. Tyttöä ei myöskään tarvi heijata sylissä ollessa, vaan viihtyy siinä paikallaan esim. 6 tuntisen lennon istui tosi rauhallisesti sylissä ja välillä nukahti itsekseen. Myös sitterissä ja leikkimatolla viihtyy pitkiä aikoja.

 

Esikoinen oli taas ihan päinvastainen tapaus! Itku kiihtyi parissa sekunnissa kovaksi huudoksi, ei viihtynyt koskaan sylissä jos olin paikallaan, vaan lento- ja junamatkojen ajan kävelin pitkin käytäviä vauva sylissä. Mua jännitti aina lähteä esikoisen kanssa kyläpaikkoihin, kun saattoi alkaa yhtäkkiä itkemään ja sitä voi kestää melkein tunninkin putkeen ja nukuttaminen vei aina tosi paljon aikaa. Hän ei myöskään suostunut olemaan yksin leikkimatolla kuin korkeintaan pari minuuttia.

 

On kyllä hassua miten erilaiset luonteet sisaruksilla on jo vauvasta alkaen :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toinen lapsi syntyi alle kaksi viikkoa sitten ja sain jälleen kuulla etten tiedä synnytyksestä mitään koska tällä kertaa synnytys kesti vain 2 h 55 min. Puudutusta ei ehditty antamaan, eli enkö tiedä synnytyksestä mitään...? No ainakin tunsin kovan kivun. Ai mutta eihän se riitä, koska ponnistusvaihe kesti vain 5 min.

 

Vauva on 12 päivää vanha ja muistuttaa kovasti isoveljeään. Syö ja nukkuu. Tällä hetkellä näyttää siltä että samaan perheeseen syntyi toinen tyytyväinen tapaus...

 

En siis tiedä äitiydestä enkä synnytyksestä edelleenkään mitään. :rolleyes:

 

Miten edes määritellään tyytyväinen vauva? Eikö se ole kiinni vanhempien odotuksista sen suhteen, miten vauvan tulisi käyttäytyä? Eihän se tee vauvasta ei-tyytyväistä, jos se herää yöllä syömään nälkäänsä? Ja onhan se hyväkin, että vauva ilmaisee tunteensa ja tarpeensa. Useinhan sen määritelmän "kiltti vauva", "tyytyväinen vauva" , "vaikean tempperamentin vauva" tekee vanhempi itse omien odotustensa perusteella. Kuinka paljon se kertoo vanhemmista itsestään, millä sanoilla vauvastaan puhuu ja kuinka paljon sitten oikeasti vauvasta ja hänen luonteestaan?

 

Itse koen, et meidän pojan tarpeisiin vastaaminen on useimmiten helppoa, että kaipa meillä on sitten "tyytyväinen vauva".

 

Oon samaa mieltä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Scalan tyttö kuulostaa ihan meidän Tylleröltä. Tosin nyt isompana Tylleröllä on päiväunet vähän hukassa ja niille tarvitsee nukuttaa ja olla vieressä, jos haluaa, että likka nukkuu pitempään kuin puoli tuntia.

Muuten meilläkin on edelleen iloinen ja aurinkoinen vauva. Tuossa vähän aikaa sitten oli sellainen aika, kun tyttö ei oikein yksinään viihtynyt, vaan piti olla leikittämässä enemmän, mutta nyt on oppinut "leikkimään" itsekseenkin, ja voi viihtyä lelulaatikkonsa parissa tunteja.

 

Noi on kyllä ärsyttäviä kommentteja, ettei tiedä vauva-arjesta mitään jos on sitä ja sitä. Mitä se sitten milloinkin on. Pitäisiköhän näiden arvostelijoiden kokoontua, ja kasata yhdessä vaatimuslista, että mitä kaikkea pitää olla, että kelpuutetaan kunnon (eli ilmeisesti stressaantuneeksi ja kärsineeksi) lapsiperheeksi :P

 

Minun(kin) mies on muuten kuulemma ollut aika haasteellinen vauva ja itkuinen taapero. Apesta oikein huomasi Tyllerön pikkuvauva-aikana, että sitä korpesi se, ettei tyttö parkunut öitään ja oli muutenkin tyytyväinen. Aina kun nähtiin, kysyi: "Joko Tyllerö on alkanut huutamaan?" (tarkoittaen just sellaista pitkäkestoista ja usein esiintyvää itkua). Kaipa appi oli / on sitä mieltä, että olisi ollut ainoastaan reilua, että mies olisi joutunut kestämään saman kuin he.

Edited by Memminkäinen

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä muuten isotäti huolestui valtavasti, kun kerroin, että ei meidän poika paljoa itke. Ymmärsi, että tarkoitin, ettei se osaisi itkeä. Kyseli sit aina äidiltäni, että "Joko se itkee?" :D No äiti sitten leppyytteli, et "joo kyllä se osaa itkeä."

Share this post


Link to post
Share on other sites

Muiden kommentit kyllä voi olla ärsyttäviä. Mun äidin mielestä tyttö on rauhallisempi kuin esikoinen, koska olin raskausaikana (hänen mielestä) vähemmän stressaantunut :girl_sigh: Olin kyllä molempien raskauksien aikana ihan samalla tavalla hermostunut ja stressaantunut, tytöstä jopa vielä enemmän koska pelotti tuleva synnytys kun tiesi mitä on edessä ja mitä voi tapahtua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yksi mikä saa sapen kiehumaan on kommentti: "Oottakaa vaan..."

 

Tietty ihmistyyppi on sellainen joka tuntuu oikein toivovan toisille paskaa. Kateutta, sitä se kai on. En vaan ymmärrä koko touhua, kun jokaisen elämään kumminkin mahtuu kausia jolloin kaikki menee päin persettä, eikö silloin saa nauttia kun asiat on hyvin...? Miksei saisi sanoa ääneen jos on kääntänyt vaikeudet voitokseen ja on onnellinen. Tilannetajua toki pitää olla, ei tulisi mieleenkään mennä hehkuttamaan itselläni hyvin olevia asioita sellaiselle jolla on kriisi meneillään saman aiheen kanssa tai muuten elämä pirstaleina.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Just näin, tää on niin totta. Mulla on muutama paskantoivoja sukulaisissa. Aina kun jotain positiivista kantautuu joltakulta, reaktio on joku vähättelevä kommentti. toisen saavutuksen / onnen mitätöinti.

 

Mitä tulee tyytyväisiin vauvoihin, on tietenkin niin että lapset ovat kovin erilaisia. Mutta olen alkanut epäillä, että on silläkin pikkuisen merkitystä, miten vanhemmat sen vanhemmuuden ottavat. Lähipiiriini on syntynyt useita vauvoja parin viime vuoden aikana, ja jotenkin arvasin sen etukäteen, ketkä ottavat lunkisti ja kenellä on vaikeaa. Ei se voi olla aivan tuulesta temmattua, että vauva aistii vanhempien (äidin) mielentilat, ja jos äiti on hermostunut, vauva on sitä myös. Erään ns. hankalan tytön äiti valitteli loppuun kuluneena, että elämä on aivan mahdotonta ja että vuoteen ei ole kukaan perheessä nukkunut yhtään. Kaikkea oli kuulemma yritetty, mutta kun tyttö vain on semmoinen ja tämmöinen. Ja kun sitten kokeiltiin unikoulua neuvolan ohjeiden avulla, se onnistui ensimmäisestä illasta ilman minkäänlaisia ongelmia ja valvomiset päättyivät kuin seinään. Olikohan vauva lopulta niin toivoton tapaus vai oliko vanhemmilta vain pallo hukassa?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Me ollaan sitten kyllä poikkeus, joka vahvistaa säännön. Mä en todellakaan ottanut vanhemmuutta lunkisti, olin hyvin stressaantunut, ärsyynnyin pienestä, koin vauva-arjen melkeinpä kohtuuttoman rankkana. Ja kaiken tämän ajan meidän neiti oli mitä tyytyväisin hymytyttö.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä ensimmäiset 1,5 kk oli tosi rankkoja, suorastaan painajaista kun sitä nyt muistelee. Tyttö nukkui silloin enintään pari tuntia ja päiväunia ei koskaa niin kauan, muu aika menikin sitten oikeastaan nälkäisenä kitisemiseen (mulla ei riittänyt maito ja imetys ei muutenkaan ollut mikään menestys). Kun sitten 1,5 kk iässä siirryttiin kokonaan pulloruokintaan, niin meille muutti aurinkoinen ja ihana vauva, joka ei itke vatsaansa tai mitään muutakaan ylimääräistä, vain nälkää ja väsymystä voi joskus itkeä myös. Nykyään vauvan kanssa oleminen on ihanaa ja leppoisaa, ja nautin siitä. :lipsrsealed: Ei meidän tyttö varmaan ihan superhelppo vauva silti ole, kun ei nuku esim. kovin pitkä päiväunia tai yölläkään vielä vasta kuin n. 3,5 tuntia pisimmillään putkeen. Mutta kun herää yöllä nälissään, jatkaa unia heti kun syötän hänet, eikä itke yöllä ollenkaan (harvoin ehtii edes alkaa kunnolla itkeä, kun havahdun syöttämään tytön). :)

 

Mä kuvittelin etukäteen, että saan sanoo hyvästit yöunilleni lähes kokonaan ensimmäiseksi vuodeksi, mutta ei tää oo ollut ollenkaan niin vaikeaa, rankkaa ja kamalaa kuin luulin sen enimmäkseen olevan. :D Oloni on enimmäkseen ihan levännyt ja pirteä. En tosin kauheasti ehdi kotitöitä tytön hoidolta tekemään, mutta ei se niin haittaa, tyttöä vartenhan minä kotona olenkin. :)

 

Monta kertaa ovat vieraat ihastelleet, että onpa kiltti vauva, kun ollaan oltu jossakin. Tyttö kun ei itke turhia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Monta kertaa ovat vieraat ihastelleet, että onpa kiltti vauva, kun ollaan oltu jossakin. Tyttö kun ei itke turhia.

 

Voi että minä vihaan tuota kiltti vauva-termiä. Ihan kun huonommin nukkuva tai enemmän itkevä olisi jotenkin tuhma :girl_cry2:

Tämä mun kuopus on nyt päälle kolmen kuukauden ikäisenä tosi hyvä nukkuja ja jatkuvasti ihmiset kyselee, että onko se edellen yhtä kiltti. Voi elämä! Kiltteys (ja sen vastakohdat myös) liittyy musta tietoiseen toimintaan, ei lasten tai varsinkaan vauvojen luonteeseen.

 

Sori avautuminen, joka siis oli seurausta ympäröivästä maailmasta, ei tästä ketjusta tai sen kirjoittajista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Totta, meinasin itsekin lisätä että kiltti vauva-termi on musta vähän kummallinen. Ihan kuin esim. mahavaivainen vauva ois kauhean ilkeä ja tuhma. :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Multakin joskus lipsahtaa pojalle, että voi kun olet kiltti. Yleensä lisään perään, etteivät vielä osaa kyllä olla tuhmiakaan. :lol:

 

Mutta siis asiaan.. Pidän poikaa perustyytyväisenä tapauksena, vaikka itkeskeleekin välillä ilmavaivoja ja pukluja. Yötkin menee yleensä monissa pätkissä. Päivällä poika on kuitenkin itse aurinko. Ihanan palkitsevaa, kun toinen hymyilee ja naureskelee rankan yön jälkeen. Jutusteluhetket ovat kyllä aivan ihania. Poika nukkuu päivällä ihan kivanpituiset päikkäritkin. En usko, että meillä kaikista helpoin vauva on, mutta olen todella tyytyväinen, ettei itkeskele kovinkaan paljoa. Se olisi niin sydäntäsärkevää. Aivan ihana toi poika kuitenkin on ja yleensä tosi tyytyväinen. :wub:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen tytön syntymästä asti kiinnittänyt oikein erityiseen huomiota, etten sano vauvaa kiltiksi. Jos kehun, niin sanon reippaaksi, iloiseksi jne jne. mutta en kiltiksi. Juuri noin mäkin sen ajattelen, että kiltteys ja tuhmuus tarkoittaa sitä, että pystyy valitsemaan tekonsa ja sittenkään kun ollaan siinä vaiheessa, en halua sanoa lasta kiltiksi tai tuhmaksi. Se mitä lapsi tekee voi olla kiltisti tai tuhmasti tehty.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meilläkin asuu yksi rento ja tyytyväinen vauva :) Nyt kun saa oikeasti kunnolla ruokaa (olen pulloruokinnassa hänen kanssaan), hän jaksaa hyvin seurailla jopa 2-3 tuntia päivällä tapahtumia, nukkuu hyvin ja "vaatii" vaipan vaihdon ja lisää ruokaa n. 3-4 tunnin välein. Nyt on alkanut jopa nukkumaan öisinkin vähintään 6 tunnin putkia, jolloin mäkin saan nukuttua :) Viime yönä mies oikein ihmetteli, ettei muksu herännyt kertaakaan yöllä :D Muksu nukahti jossain 22 maissa ja heräsi seuraavan kerran 05 maissa, vaikka siirsin omaan sänkyyn nukkumaan sitteristä.

 

Rytmi meille tuli oikeastaan jo sairaalassa, koska viikko oltiin siellä lapsen syntymän jälkeen. Ja tätä rytmiä noudatetaan liki kellon tarkasti ja vaikka esim tekisi vaipan vaihdon "väärään" aikaan (esimerkiksi lähtiessä jonnekin autolla), poika pitää huolen, että seuraava kerta on oikeaan aikaan :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt en ehtinyt selata ketjua kokonaan ja katsoa, onko täällä mainintaa tästä asiasta..

 

Mutta minä tässä päivänä eräänä sain kuulla, kuinka minä en tiedä synnytyksestä mitään - onhan lapseni tullut ulos kiireellisellä sektiolla. :blink:

Share this post


Link to post
Share on other sites
name='Allu' timestamp='1330072780' post='1294280'][/b]

Voi että minä vihaan tuota kiltti vauva-termiä. Ihan kun huonommin nukkuva tai enemmän itkevä olisi jotenkin tuhma :girl_cry2:

Rauhallisen ja tyytyväisen tytön äitinä oon samaa mieltä. Mun anoppi tekee jonkilaisia ennätyksiä tässä "kiltti" -sanan käytössä, yhden kerran se jumittui sitä toistelemaan moneksi minuutiksi ja mulla alkoi nousta savu korvista. Onneksi mies sitten hoiti homman kotiin.

 

Puhuin neuvolassa tästä ärsytyksestä viimeksi ja terkkari sanoi, että se on sama kun vanhemmat tulevat lapsiaan rokotuttamaan ja sanovat hymyhuulin ovella, että tuolla se tuhma täti taas on.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mutta minä tässä päivänä eräänä sain kuulla, kuinka minä en tiedä synnytyksestä mitään - onhan lapseni tullut ulos kiireellisellä sektiolla. :blink:

 

Niin, monestihan kiireelliseen sektioon ei mennä synnytyssalista tuntikausien äheltämisen jälkeen... eikä varsinkaan siksi, että vauvalla alkaa olemaan hätä... :rolleyes::grin: Jos joku tulee meikäläiselle sanomaan noin niin saa nyrkistä.

 

Nimim. viikko säännöllisiä supistuksia ja salissa 13h oksitosiinisupistusten kanssa ennen sektiota.

 

P.S. Ja meilläkin on helppo ja iloinen, perustyytyväinen lapsukainen eli en tiedä äitiydestä mitään minäkään. :grin:

Edited by Chiamaka

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ääk, ihan ihme kommentteja on kyllä ihmiset suustaan päästäneet! Mä en tänne ketjuun kyllä "kuulu" vaan juuri siihen toiseen ääripäähän mutta pakko oli tulla kommentoimaan just tota kiltteys-asiaa. Vaikka meidän vauva kitisee, kätisee ja itkee niin eihän se herranjumala TUHMA ole!

 

Ja ketjun aloittaja oli kyllä saanut sellaisen heiton lapsettomuuteensa liittyen että toivottavasti huitasit sanojaa jo käslaukulla ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mitä tulee tyytyväisiin vauvoihin, on tietenkin niin että lapset ovat kovin erilaisia. Mutta olen alkanut epäillä, että on silläkin pikkuisen merkitystä, miten vanhemmat sen vanhemmuuden ottavat. Lähipiiriini on syntynyt useita vauvoja parin viime vuoden aikana, ja jotenkin arvasin sen etukäteen, ketkä ottavat lunkisti ja kenellä on vaikeaa. Ei se voi olla aivan tuulesta temmattua, että vauva aistii vanhempien (äidin) mielentilat, ja jos äiti on hermostunut, vauva on sitä myös. Erään ns. hankalan tytön äiti valitteli loppuun kuluneena, että elämä on aivan mahdotonta ja että vuoteen ei ole kukaan perheessä nukkunut yhtään. Kaikkea oli kuulemma yritetty, mutta kun tyttö vain on semmoinen ja tämmöinen. Ja kun sitten kokeiltiin unikoulua neuvolan ohjeiden avulla, se onnistui ensimmäisestä illasta ilman minkäänlaisia ongelmia ja valvomiset päättyivät kuin seinään. Olikohan vauva lopulta niin toivoton tapaus vai oliko vanhemmilta vain pallo hukassa?

Mä oon miettinyt tätä samaa. Lähipiiriini syntyi nyt talvella 3kk sisällä 8 vauvaa joista osa oli toisia lapsia ja osa esikoisia, n. puolet tyttöjä ja poikia. N. puolet kauan odotettuja ja suunniteltuja ja muutamia ns. "vahinkoja" (ja haluan täsmentää että silti sitten erittäin haluttuja, että ei mennä nyt tähän mun sanavalintaan, eihän?). Osalla heistä on todella haastavaa ja osalla varsin tyytyväistä vauvaa. En myöskään nyt väitä, että itse itsellesi aiheutat hankalat vauvat, vaan että tuossa saattaa olla vähän perää. Myöskin oon huomannut, että he, kenelle vauva on tullut ns. "vahingossa" saavat usein herttaisen viihtyjän ja sitten lapsettomuustaustaiset ja muuten vaan kauan odottaneet usein voimakastahtoisemman kitisijän, herttaisen tosin niinkin. Mietinkin siis, voiko myös se odotusajan tai jo sitä edeltänyt stressi jotenkin olla yhteydessä tähän?

 

Mulla itselläni on todella haastava esikoinen joka ei nukkunut ja jolla oli refluksi ja luonnetta on, yhä pahenee, tulistuu nopeasti ja on aivan sairaan jääräpäinen (nyt 2,5v). Nyt meillä on toinen lapsi (tosin vasta 5kk, että ehkä vielä ei voi sanoa) joka viihtyy ja nukkuu ja syö ja on ja ei vaadi eikä tulistu. Nyt jo täysin erilainen kuin siskonsa. Vaikkakin mallioppimalla hänestäkin tulee varmasti melko paha. Ensimäistä tehtiin kolme vuotta ja jälkimmäinen oli vahinko kun kortsu (ilmeisesti) hajosi. Jälkimmäisen kohdalla en odottanut, toivonut, valmistunut yhtään mihinkään. Päätin katsoa päivän kerrallaan ja hengittää paljon. Koska kokemusta jo on, osasin varmasti ottaa lunkimmin, en stressannut odottaessa saati sitten nyt. Varmasti on myös niin, että esikoinen on perinyt isänsä vahvan luonteen joka aikuisiällä on tasaantunut hällä ja toinen on enemmän sellainen kuin minun sanotaan vauvana olleen (olen sitten saanut "luonnetta" kasvaessani ihan tarpeeksi). On myös varmasti tekoa sellaisellakin, että koska miehen perheen puolella tälläinen luonne ja käyttäytyminen on varsin normaalia, osaa hän varmasti paremmin "ollakin" tääläisen todella vahvan luonteen kanssa ja tukea kasvua oikeaan suuntaan. Meidän perheessä taas on ollut minä ja paljon nuoremmat pikkuveljeni jotka ovat olleet kaikki todella tyytyväisiä viihtyjiä ja meillä ei ole kiukuteltu kuin aivan todella poikkeustilanteissa. Raivareita en ole nähnyt meistä lapsista kenenkään vetävän ns. turhan takia (mitä meillä esikoinen tekee alvariinsa). Niimpä minä tunnen suurta helppoutta ja tuttuutta tämän viihtyjän kanssa ja mies on vähän ulalla eikä oikein tiedä miten suhtautua.

 

no näistä analyyseista yhteenvetona se, että olen valmis myöntämään että osan esikoisen haastavuudesta toi oma epävarmuus, uupumus ja kokemattomuus ja stressaaminen. Ja osa kakkosen helppoudesta on omaa jaksamista, stressaamattomuutta, kokemusta ja varmuutta.

Ihania molemmat.

 

ja tiedättekö yhtään minkä ikäisenä temperamentistakin voidaan sanoa että se näkyy selvästi? tokihan se vauvallakin näkyy mutta kyllähän se kuitenkin vasta sitten voimistuu kun nuo kasvavat, tarkoitan vaikka pari vuotiaiksi. en oikein itse ainakaan osaa erotella vieläkään esikoisesta joka on sen 2,5v että mikä on luonnetta, mikä ikään kuuluvaa uhmaa, mikä uutta tilannetta kun sisarus tuli, mikä sitä että on esikoinen.

 

mutta olen kyllä syvästi kiitollinen että olen saanut nyt todella tyytyväisen vauvan. En olisi varmaan järjissäni selvinnyt tästä vauva-ajasta vastaavalla haastavuudella kuin esikoinen oli. Silloin terapialla ja mielialalääkkeillä saatiin masennus ja uupumus voitettua, mutta en suurimmissa kuvitelmissakaan suositellut vauva-aikaa kenellekään ja hyvä etten saanut oikeasti paniikkikohtausta kun toinen ilmoitti tulostaan vahingossa. Olin varma, että minä en siitä selviäisi. Mutta hyvin menee.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä taidan lukeutua tähän joukkoon kaikkien kolmen lapsen kanssa. Tämä viimeisin taitaa vielä olla se tyytyväisin, sillä on ihan superrauhallinen muutenkin eikä sillä tunnu olevan mikään kiire oppia esim. kääntymään. Vaikka onhan tuo vielä aika pieni, 2 kk.

Mutta tosiaan, kaikki tytöt ovat olleet varsin tyytyväisiä. Olen jokaisen kanssa voinut lähteä extempore vaikka kaupunkiin tai muualle ihmisten ilmoille kun on siltä tuntunut. Kukaan vauvoista ei ole ollut mikään tuntikausia itkevä ja vaikeasti nukutettava. Joskus on tietenkin tullut huonompia päiviä joissain kehitysvaiheissa joku nukuttaminenkin ehkä ollut hieman haastavampaa, mutta kyllä tunnen välillä päässeeni hirveän helpolla. Keskimmäisellä oli haasteena tosin refluksi ja lähti sitten myös aika aikaisin liikkeelle, mutta siltikin hyvin helposti hoidettava. Ja kuitenkin kaikki ovat luonteeltaan hyvin erilaisia. Esikoinen on aika tulisesti suuttuva ja kärsimätön, mikä ei oikeastaan vauva-aikana näkynyt vaan iän myötä on alkanut. Ja nämä piirteet tulevat kyllä äidiltä, heh. Tiedä sitten keneen on tämä kolmas tullut luonteeltaan, kun emme kumpikaan miehen kanssa ole kovin kärsivällisiä ja niin rauhallisia kuin tämä neiti on.

 

Viimeksi tänään sain kommentia kun nuorin nukkui vaunuissa ulkona ja oli ollut siellä jo sen reilun tunnin. Kommentoija oli vanhempi sukulainen joka vain totesi ettei heidän lapsensa ikinä noin hyvin nukkuneet. Heh, en viitsinyt sanoa, että tämä kolmas nukkuu "huonoiten", vain kahden tunnin pätkiä. Nuo kaksi vanhempaa ovat nukkuneet aina paljon pidempiä päikkäreitä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now