Hesarin uutinen: Valta perheissä siirtynyt lapsille

[J A W]

Toi "vouhotus ja tärkeily" vanhemmuudesta on minusta hyvä ilmaus. Just semmosta on kauheasti ilmassa, että jokaikisellä pikku yksityiskohdalla on muka merkitystä ja niitä pitää pohtia hamaan maailman tappiin, ikään kuin kaikissa kulttuureissa vaikka millä ihme systeemeillä lapsia hoitaen ei kasvaisi ihan järkeviä aikuisia.

 

Itse näen ton tärkeilyn tavallaan osana sitä, että "valta" on siirtynyt lapsille: vauva on kaiken keskipiste ja kaikki pitää tehdä niin että vauvalla on 100 % niin hyvä kuin on vaan ikinä mahdollista olla, sen sijaan että aikuiset (ja vanhemmat lapset) elelisi kaikessa rauhassa ja "vaan" tekisi siihen tilaa vauvalle niin, että sillä on jokseenkin riittävän hyvä suurimman osan aikaa.

Edited January 6, 2012 by J A W

[Rosa]

Siitä ainakin ollaan töissä (alakoulussa) puhuttu, että vanhemmat ei uskalla vaatia enää lapsiltaan tarpeeksi, esim. koulunkäynnin suhteen. Ja monet lapset ei oo tottuneet tekemään töitä. Esim. mun luokassa on sellaisia 12-vuotiaita, joiden koko elämä on tv-pelikoneet-netti-akselilla, ja toki silloin koulunkäynti on aika tuskaista.

 

Toi mistä J A W mainitsi, että lapsi on liikaa perheen keskipisteenä, siitähän jo Lapsikirjassaan Anna Wahlgren kirjoitti. Lapsi pitää ottaa mukaan aikuisten touhuihin, eikä hyöriä ja pyöriä vaan lapsen ympärillä. Näin lapsi saisi ikäänkuin "mielenrauhan".

[Donnerwetter]

Pakko kommentoida vanhaa trediä. En nyt puutu noihin artikkelin pääpointteihin (oli kyllä tyypillisen ympäripyöreetä jeesustelua) mutta parista yksityiskohdasta heräs ajatuksia.

 

Ensinnäkin kaikki sloganit tyyliin vanhemmuus on nykyään hukassa, pahoinvointi on lisääntynyt jne. on mun mielestä ihan bullshittiä, joita varmaan kyllä joka sukupolvi ympäri maailmaa hokee. Ihan kuin ennen ei olis ollut pahoinvointia, vaikka nyt esimerkiks omien vanhempien sukupolvessa jota kasvatti sodassa traumatisoituneet vanhemmat. Se että luokissa häiriköidään enemmän tai diagnooseja tehdään enemmän ei suoraan kerro mistään pahoinvoinnin lisääntymisestä. Ja tosiaan erilainen yhteiskunta vaatii erilaisia taitoja ja myös ongelmat muuttuu. Se että tulee uusia ongelmia ei tarkoita ettei ennen olisi ollut ongelmia.

 

Ja toisekseen, oma mielipide tuosta vanhempien taakasta ja pingottamisesta on että sitä ei suinkaan aiheuta vain kapitalistinen riistotalous ja pätkätyöt (again, ihan kuin ennen ei olisi jouduttu tekemään kovasti töitä epävarmoina tulevaisuudesta), vaan iso osa vanhempien stressistä ja turhista paineista tulee nimenomaan tästä ihme vouhotuksesta ja tärkeilystä "vanhemmuuden" suhteen. Tälläkin palstalla jaaritellaan ketjukaupalla joka ainoasta pikku yksityiskohdasta mikä lapsenhoitoon ja -kasvatukseen saadaan liitettyä. Ja ollaan ihan loputtoman kiinnostuneita siitä miten muut sen oman jälkeläisensä kanssa toimii. Boooriiing. Suomessa tää vielä erityisesti korostuu kun kulttuuri ja väestö on niin homogeenista niin todellakin on se vahva valta-standardi, malli siitä miten ollaan lapsiperhe, ja sen sisällöstä jaksetaan tietty vääntää. Mitä väliä? Mitä väliä jos muut ei ole samaa mieltä tai on samaa mieltä tai arvostaa tai arvostelee? Perusraamit jokaisen vanhemmuudelle tulee kuitenkin yhteisestä lainsäädännöstä. Ite oon tässä jo hyvän aikaa miettinyt että kun joku asia pohdituttaa lapsen kanssa, niin otan ensisijaisesti mallia eläimistä enkä muista ihmisistä ja erilaisista kasvatustrendeistä. Yksinkertaistaa itsellä hommaa huomattavasti.

 

Tämä näkökulma siis elämänvaiheessa jossa alle vuosikkaalta lapseltani ei ole vielä kovin paljon vaadittu yhteiskuntakelpoisuutta.

 

Lainaan Salian vastauksen kokonaisuudessaan, koska se mielestäni tiivistää minunkin mielipiteeni oivallisesti. Mua ärsyttää sen hokeminen, että vanhemmuus olisi kollektiivisesti jotenkin hukassa, koska varmasti hyviäkin vanhempia on olemassa vielä tässäkin ajassa, ja suuri osa lapsista voi paremmin kuin koskaan aiemmin. Kunhan rakastaa lastaan ja toimii tämän parhaaksi eikä tee mitään, mikä laskettaisiin Suomen lain mukaan henkiseksi tai fyysiseksi pahoinpitelyksi, hyvä vanhempi voi oikeasti olla varsin monella eri tavalla.

 

Varmasti nykyisi onkin menossa jokin murroskausi, jossa osa vanhoista kasvatusasenteista saa kyytiä osittain hyvistäkin syistä, mutta en minä näe nykyaikaa menneisiin verrattuna mitenkään erityisen onnettomana.

Edited January 11, 2012 by Donnerwetter

[Ebur]

Toi mistä J A W mainitsi, että lapsi on liikaa perheen keskipisteenä, siitähän jo Lapsikirjassaan Anna Wahlgren kirjoitti. Lapsi pitää ottaa mukaan aikuisten touhuihin, eikä hyöriä ja pyöriä vaan lapsen ympärillä. Näin lapsi saisi ikäänkuin "mielenrauhan".

 

Osittain OT, mutta Anna Wahlgrenista tai siis hänen tyttärensä kirjoittamasta kirjasta oli muuten tänään juttu hesarissa.

[Sippura]

 

...konfliktitilanteissa he ovat ehdottoman varmoja, että syyllinen on toinen lapsi tai opettaja, kuka tahansa, mutta ei oma lapsi.

 

Vaadin kyllä todisteita ennen kuin olen varma siitä, että konfliktin aiheuttajana oli oma lapseni.

 

 

Itse olen alalla, jossa törmään tähän ilmiöön, jossa vanhemmat pitävät lapsiaan kerta kaikkiaan hyvinä eikä valitettavasti todisteeksi riitäkään juuri mikään. Siinä on turha yrittää nuorelle/lapselle selvittää tämän tehneen mitään väärin, kun vanhemmat eivät en edes usko lapsen tehneen pahaa ja sitten, kun se vaan iskee totena vasten kasvoja, niin vähätellään pahaa tekoja. Esimerkiksi n. 10-vuotiaat jäävät kiinni näpistyksestä ns. rysän päältä, niin vanhempien mukaan ensin kyseessä on pakko olla tilanne, että joku on heidän pilttinsä pakottanut varkaisiin ja sitten, kun rautalangasta väännetään, että nyt on kyllä ihan oikeasti heidän lapsensa tehnyt väärin niin selitellään tilannetta sillä, että varastetun tavaran arvo on ollut vähäinen esim. karkkipussin ja limsapullon verran.

 

Jos vanhempien mielestä oma lapsi on niin ihana, että tämän kohdalla varastaminen on ok, kun varastaa vähän ja lyöminen on ok, kun lyö vaan vähän, niin mitä sitten, kun se onkin oma lapsi, jolta varastetaan vain vähän tai lyödään vain vähän. Yleensä näiden ko. vanhempien mielestä silloin onkin tehty todella väärin.

[Dacoit]

...konfliktitilanteissa he ovat ehdottoman varmoja, että syyllinen on toinen lapsi tai opettaja, kuka tahansa, mutta ei oma lapsi.

 

Vaadin kyllä todisteita ennen kuin olen varma siitä, että konfliktin aiheuttajana oli oma lapseni.

 

 

Itse olen alalla, jossa törmään tähän ilmiöön, jossa vanhemmat pitävät lapsiaan kerta kaikkiaan hyvinä eikä valitettavasti todisteeksi riitäkään juuri mikään. Siinä on turha yrittää nuorelle/lapselle selvittää tämän tehneen mitään väärin, kun vanhemmat eivät en edes usko lapsen tehneen pahaa ja sitten, kun se vaan iskee totena vasten kasvoja, niin vähätellään pahaa tekoja. Esimerkiksi n. 10-vuotiaat jäävät kiinni näpistyksestä ns. rysän päältä, niin vanhempien mukaan ensin kyseessä on pakko olla tilanne, että joku on heidän pilttinsä pakottanut varkaisiin ja sitten, kun rautalangasta väännetään, että nyt on kyllä ihan oikeasti heidän lapsensa tehnyt väärin niin selitellään tilannetta sillä, että varastetun tavaran arvo on ollut vähäinen esim. karkkipussin ja limsapullon verran.

 

Jos vanhempien mielestä oma lapsi on niin ihana, että tämän kohdalla varastaminen on ok, kun varastaa vähän ja lyöminen on ok, kun lyö vaan vähän, niin mitä sitten, kun se onkin oma lapsi, jolta varastetaan vain vähän tai lyödään vain vähän. Yleensä näiden ko. vanhempien mielestä silloin onkin tehty todella väärin.

 

Siis, tuota, öh. Tuollaisen käsityksenkö sinä sait tekstistäni, että totta kai (riippuen tietysti siitä, millainen lapsestani tulee isompana. Jos hän on yksi hirviö kotona niin en ehkä vaadi niin paljon todisteita) ajattelen ettei minun lapsessani ole mitään vikaa?

 

Olen lapseni puolella, vaikka hän olisi tehnyt jotain väärää. Se ei tarkoita että kiellän teon tapahtuneen, se ei tarkoita että lakaisen teon ja ongelman maton alle. Se ei tarkoita että yritän vierittää syyn toisten niskoille tai sanon vaikka että pojat on poikia, deal with it.

 

Itse ajattelin esimerkki tilanteeksi vaikka ala-asteikäisten lasten nahistelun, siis kahden välinen riita, ei kiusaamistilanne. Ja luulin, että jokainen vanhempi ymmärtää pitää lapsensa puolta, myös silloin kun hän on tehnyt väärin - pidetään puolemme ettei häntä sitten aleta kiusata vast edes ja että asia sovitaan reilusti ja kuten asiaan kuuluu.

[Hassumassu]

Kauhulla olen seurannut tapauksia missä lapsilla ei ole mitään auktoriteettikäsitystä - paitsi itsestään. Jos lapsi ei kunnioita omia vanhempiaan, miten hän voisi kunnioittaa muita aikuisia - tai lapsia? Millaisia koululaisia tällaisista lapsista tulee? Millaisia aikuisia?

 

Jotkut pitävät lapsen rajoittamista ja kunnioituksen vaatimista henkisenä väkivaltana. Minusta henkistä ja sosiaalista väkivaltaa on kasvattaa lapsi uskomaan olevansa jumala. Onneksi olemme mieheni kanssa vahvasti yhtä mieltä siitä että meidän perheessä kurin ja käytöstapoihin panostetaan pienestä pitäen. Rajat ovat rakkautta.