Nereidi

Sängyt

304 posts in this topic

Olen iskenyt silmäni Brion Twohon. Arveluttaa vaan kun aiempi sänky jota olin katsellut oli sellainen jossa pohjan saa kolmeen eri asentoon ja tämän saa vain kahteen.

Meillä on Brion sänky, jonka pohjan saa kolmeen tasoon. Sänkyä hankittaessa kolme tasoa oli ehdoton kriteeri, mutta nyt vuoden kokemuksella voin sanoa, että kaksi tasoa olisi ollut ihan riittävä. Loppujen lopuksi sänky oli keskimmäisessä tasossa vain max 1,5kk, suunnilleen siitä kun poika oppi vatsallaan ollessaan nostamaan itsensä käsien varassa pystympään siihen kunnes nousi kunnolla konttausasentoon, eli tosi lyhyt aika. Jos siis nyt olisin ostamassa pinnasänkyä, ostaisin ihan suosiolla sängyn kahdella tasolla. Sitä paitsi valikoimaakin on paljon enemmän. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites
Kuinka alas nuo laskeutuvat laidat sitten laskeutuvat, eli voiko tuollaista sänkyä pitää oman sängyn vieressä "sivuvaununa", siis kiilattuna oman sängyn ja seinän väliin, vai käyvätkö siihen hommaan ainoastaan pinnikset, joista laidan saa oikeasti irti? Minun on jotenkin vaikea kuvitella pinnistä sivuvaununa käytännössä, mutta silti haluaisin kyllä meillä sitten kokeilla sitä niin. :rolleyes:

 

Ainakin meidän Brio Two:ssa laita jää sen verran ylös, ettei sivuvaunu toimi. Two mallissa ei siis saa laittaa ollenkaan irti, mutta

varmasti niissä malleissa joissa saa, niin toimii paremmin tuo sivuvaunu systeemi. Meillä sänky on noin 50cm korkea ja pinnasänkyn

laita alemmalla tasolla jää 76cm.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Tyhmä kysymys Brion sängyistä... :unsure:

 

Olen iskenyt silmäni Brion Twohon. Arveluttaa vaan kun aiempi sänky jota olin katsellut oli sellainen jossa pohjan saa kolmeen eri asentoon ja tämän saa vain kahteen. Onko se ylempi asetus kuitenkin sen verran korkealla että lyhytkin äiti ylettää laittamaan vauvan vaivatta sänkyyn? Olen 161-senttinen. Olettaisin kuitenkin ettei ole tarkoitus että laitaa joutuisi laskemaan joka kerta kun toisen laskee sänkyyn tai nostaa sieltä..?

 

Meil on Brion Color vihreänä, pohja laskeutuu kahteen tasoon ja nyt kun ollaan pohjalla niin kyl sinne ylttää hyvin. Olen siis sinua 1cm pidempi :) Ja meidän mallissa laitojakaan ei paljoo saa laskettua (n10cm ja sekin pitää erikseen siihen ruuvata) ja silti yletin mainiosti. Sinne pohjalle kun pääsette niin lapsihan osaa ilmeisemminkin jo ainakin tuen kanssa seistä, ja voin sanoa että ainakin meidän lapsi ei juurikaan siellä makaa kun pois pitäisi päästä, istuu tai seisoo jolloin ei juuri tarvitsekkaan kurkoitella ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos Brio-vastauksista!

 

Kovasti mietityttää että jos kuitenkin haluaisin sängyn sivuvaunuksi...Mutta olen nyt niin ihastunut tuohon Twohon että mistä nyt enää löytyisi samannäköinen mutta irtoavalla laidalla... :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Noniin... sarjassamme todella typerä kysymys (olis voinut tietty postata sinnekin...)

 

Sängyn osto edessä. Meillä valmiina vähän alle metrin mittanen "kehto", jossa olen vauvan kaavaillut nukkuvan ekat 6kk meidän makkarissa. Haluisin kuitenkin malttamattomana saada tuon vauvan oman huoneen valmiiksi ja sinne pitäisi siis hankkia pinnäsänky.

 

Nyt vaan mietin, että onko järkeä ostaa 120 cm pitkä vai suoraan semmoinen yli 140cm pinnis, mistä saa myöhemmin sängyn? Mitenköhän kauan tuommoinen 120cm olis käytössä (kolmella patjan korkeudella)? Tai miten valtava toi 140cm sitten olis n. puolivuotiaalle...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli Brio Basic sivuvaununa, vaikka se ei ollutkaan ihan samalla tasolla parisängyn kanssa (ts. pinniksen laita jäi vähän korkeammalle kuin parisängyn laita). Hyvin se silti toimi, eipä vauva ainakaan päässyt pyörähtämään parisängyn puolelle vahingossa. Se helpottaa jo kummasti, että pinnasänky on ihan siinä vieressä eikä tarvitse nousta ylös laittamaan tuttia suuhun tms.

 

Tuohon 120cm pinnikseen mahtuu kyllä isompikin lapsi. Esikoinen nukkui siinä lähes 3-vuotiaaksi ja pian 2-vuotias kuopus nukkuu edelleen ongelmitta, eikä olla toviin siirtämässä pois. Esikoinen olisi kyllä vielä mahtunut pinnikseen ihan hyvin, nykyinen lastensänky on säädetty 125cm pituiseksi.

Edited by Citronella

Share this post


Link to post
Share on other sites
Noniin... sarjassamme todella typerä kysymys (olis voinut tietty postata sinnekin...)

 

Sängyn osto edessä. Meillä valmiina vähän alle metrin mittanen "kehto", jossa olen vauvan kaavaillut nukkuvan ekat 6kk meidän makkarissa. Haluisin kuitenkin malttamattomana saada tuon vauvan oman huoneen valmiiksi ja sinne pitäisi siis hankkia pinnäsänky.

 

Nyt vaan mietin, että onko järkeä ostaa 120 cm pitkä vai suoraan semmoinen yli 140cm pinnis, mistä saa myöhemmin sängyn? Mitenköhän kauan tuommoinen 120cm olis käytössä (kolmella patjan korkeudella)? Tai miten valtava toi 140cm sitten olis n. puolivuotiaalle...

 

Voi olla, ettei vauvaa tule pidettyä kehdossa noin kauaa. Meillä ainakin kehto oli aika kapea ja vauva alkoi jossain vaiheessa paukuttaa käsiään reunoihin eli ei oikein toiminut sitten enää... Samaten jos on ketterä ja jäntevä niin saattaa laidat käydä mataliksi ;) Eli siis 120cm pinnikseen siirtyminen saattaa koittaa ennenkuin arvatkaan. Ja moni tosiaan nukkuu kolmivuotiaaksi semmoisessa. Noista isommista pinniksistä en ole kuullutkaan, mutta varmaan mietinnän arvoinen juttu, jos kehtonne on sellaista mallia, että menee puolivuotiaalle asti =)

Share this post


Link to post
Share on other sites
Nyt vaan mietin, että onko järkeä ostaa 120 cm pitkä vai suoraan semmoinen yli 140cm pinnis, mistä saa myöhemmin sängyn? Mitenköhän kauan tuommoinen 120cm olis käytössä (kolmella patjan korkeudella)? Tai miten valtava toi 140cm sitten olis n. puolivuotiaalle...

 

Meillä on ollut käytössä tuollainen 140 cm pinnis josta saa myöhemmin sängyn jo alle puolivuotiaalle. Eli heti vastasyntyneenäkin nukkui satunnaisia nokosia tuossa pinniksessä ja isohan se on, mutta eipä tuo ketään haitannut. Meillä siitä oli tavallaan etuakin, tuo jäppinen on aina kääntyillyt ja vääntyillyt unissaan, isokokoisessa pinniksessä oli tilaa (ei nyt enää sillä tavalla) nukkua vaikka poikittain.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pinniksen osto edessä ja pähkäilen täällä moninaisten ominaisuuksien etuja. Olisi tosi mukava, jos ne, joilla on kokemusta, ehtisivät/viitsisivät vastata.

 

- Laskettava laita pinniksessä - kuinka hyödylliseksi olette kokeneet sen? Onko sitä ominaisuutta tullut käytettyä paljon? Löysin tähän ihan vain muutamia kommentteja...

- Pyöreät vai neliskanttiset pinnat - onko makuasia, vai onko pyöreiden pinnojen väliin vaikeampi jäädä jumiin yms?

- Pyörät sängyn alla - kuvittelisin olevan kätevää, mutta onko?

- Avoin vai umpinainen pääty - makuasia vai turvallisuustekijä?

- Irrotettavia pinnoja sängyn reunassa (esim. 3) - kokemuksia?

- Irrotettava laita voisi olla ihan jees, jos laittaa parisängyn sivuvaunuksi ja myöhemmin käyttää isomman lapsen sänkynä, mutta tuleekohan niin sitten tehtyä kuitenkaan...?

 

Kiitos jo etukäteen mahdollisista vastauksista!

Share this post


Link to post
Share on other sites

^

 

- Laskettava laita pinniksessä: Meidän pinniksen laidan saa kahteen tasoon, ja se tuntui ostohetkellä tarpeelliselta jutulta, mutta kertaakaan ei olla laskettu laitaa, ei vain ole ollut tarvetta.

- Pyöreät vai neliskanttiset pinnat: Varmaan enemmänkin makuasia. Moni käyttää jokatapauksessa pinniksessä reunasuojaa, joka estää käsien ja jalkojen joutumisen pinnojen väliin. Reunasuojus toimii myös pehmusteena kun lapsi liikkuu sängyssä + meillä toimi myös näköesteenä koska poika nukkui paremmin kun ei nähnyt meitä omasta sängystään.

- Pyörät sängyn alla: Kertaakaan yli vuoden aikana ei ole tullut sellaista fiilistä että voi kun olisi pyörät sängyn alla. :)

- Avoin vai umpinainen pääty: Varmaan makuasia.

 

Nämä siis vain meidän kokemuksia, ei mitään ehdottomia totuuksia. :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on pinniksessä laskettava laita, ja sivuvaununa ollessa se olikin ala-asennossa. Samoin nyt, kun siinä periaatteessa (käytännössä vähemmän :rolleyes:) nukkuu taapero. Yläasento olisi jo liian vaarallinen, koska penska yltää kiivetä reunan yli joka tapauksessa.

 

Pyörät on sängyn alla toisessa päässä. Onhan tuota helppo kärrätä, mutta ehkä parempi olisi ilman. Sivuvaununa käytettäessä pysyisi varmemmin paikallaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei!

 

Vielä kyselisin, että millaisia kokemuksia teillä on ollut Brio Moon Lux -pinnasängystä, joilla semmoinen on/on ollut?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on vissiin tuo Brion moon lux -sänky. Hankittiin aikanaan esikoiselle ja nyt sänky on käytössä kolmannella ja pian neljännellä lapsosella.

 

Olen ollut tosi tyytyväinen kyseiseen sänkyyn kaikin puolin. Siitä ei ole mitään huonoa sanottavaa. Hyvin on kestänyt ja on vielä tosi siistin näköinen :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meilläkin on Brion Moon ja tyytyväisiä ollaan oltu. Laskettavaa reunaakin ollaan käytetty ahkerasti kun yöllä annetaan maito pullosta ilman että nostetaan lasta sängystä pois. Samoin tassuteltaessa se on kätevä. Ainoa miinuspuoli on, että umpinaisiin päätyihin ei saa pinnasuojusta kunnolla kiinni ja se tahtookin aina repsottaa jostain.

Share this post


Link to post
Share on other sites
pipa pipa sänky netanttilasta, kokemuksia? sais kivan värisenä ja patja kuuluisi mukaan....on tää vaikeeta tää pinniksen osto :rolleyes: kun ei ole edes paikkaa missä pitää aluksi äitiyslaatikkoa ensisänkynä kun ei sitä voi lattiallakaan pitää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Meillä on ikean Leksvik sänky ja ainakin siinä tuo pohjan kiinnitys on yhteydessä vaan noihin päätyihin (ei siis sivuihin), joten periaatteessa laidan voinee irrottaa pohjan ollessa yläasennossakin. Silloin vaan pitää sit laittaa sen laidan tilella se sivurima... En sitten tiedä miten tukeva tuo silloin on...

 

Kuvia verrattaessa tuossa Gulliverissa siis koontiperiaate näyttäisi olevan ihan samanlainen kuin Leksvikissä

Edited by Nat

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän n. 1-metrinen poika nukkuu vielä 110-senttisessä sängyssä. Pää on tuolla joka tapauksessa aina sängynpäätyä myöten, olisi sitten miten paljon tilaa vaan. Meillä oli lisäksi vielä pienempi ensisänky, kun tuokin tuntui vastasyntyneelle valtavan suurelta :lol:

 

Muoks. Jos ei olisi tuo toinen nyt tulossa, niin varmaan näihin aikoihin oltaisiin vaihtamassa isojen poikien sänkyyn, eli jatkettavaan aloittaen 130-senttisenä. Luulisin, että 140-senttiseen sänkyyn mahtuu mukavasti ainakin 5-vuotiaaksi asti, isoimmat lapset ovat silloin n. 120 cm pitkiä.

Edited by Miinanen

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko kellään kokemuksia AVA pinnasängystä?

http://kauppa.avaroom.fi/dwCatalogList.aspx?sid=4BE8E5C37AC94A7981C4958227FA4908&itc=900-40&mind=4&mlind=2&mitc=900

 

Sänky on vähän normaalia pienempi 105x55 ja mietin että kuinka kauan lapsi mahtuu siinä nukkumaan. Laidan saa pois ja pohjan lähes lattiatasoon, niin että taapero pääsisi itse kiipeämään sänkyyn ja pois jos vaan mahtuu siinä nukkumaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Eihän normaali pinnasänky ole kuin 15cm pidempi. Meidän neiti on nyt hieman yli 80cm ja yli puolet sängystä on käyttämättä kun nukkuu pylly kohti kattoa, tosin toiset taas nukkuu tähden muotoisesti. Meillä sängystä saa 2 pinnaa pois sivusta ja se on osoittautunut maailman parhaaksi keksinnöksi(ainakin melkein :girl_haha: ). En vielä uskaltaisi antaa tytön nukkua ilman sivuturvaa joten pieni aukko sängyn keskellä on todella hyvä. Ei tule enää aamukiljumisia kun neiti pääsee itse pois sängystään ja hyökkää herättämään meitä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä kuopuksella Brion sleep ruskeana, nuoremmalla tytöllä taas stokke sleepi. Molemmat muuntautuvat hienosti, ja vaikka arvostankin suuresti Stokke sleepissä ensisänky ominaisuutta, olen ollut paljon tyytyväisempi Brion sänkyyn. Brion olemme laittaneet meidän sängyn ja seinän väliin ja ottaneet etureunan pois. Äitiyspaketin laatikko, josta on toinen sivureunoista leikattu pois (isomman tytön jäljiltä) on laitettu pinnasänkyyn ja siitä poika on kätevä aina 'pyöräyttää' syömään yöllä.

 

 

stokkesleepicompletebas.png <- Stokke sleepi

 

 

 

zwg4ee.jpg <- Brio sleep

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän pinnasänky on muistaakseni 110x58 tai jotain, vähän normaalia pienempi siis, ja tuo noin metrin mittainen 2 v 8 kk nukkuu siinä ihan sujuvasti vielä. Nukkumistavasta varmasti hieman riippuu, miten pitkään sänkyyn mahtuu. Enskalla on joka tapauksessa aina pää kiinni sängyn päädyssä, isommassa jää sitten vaan jalkopäähän tyhjää tilaa enemmän.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now