Sign in to follow this  
Followers 0
Nadda

Mistä kaikesta puoliso saa päättää?

29 posts in this topic

Otsikko hieman ontuu, mutta ehkäpä se johdattelee kuitenkin parhaiten tämän aiheen pariin.

 

Haluaisin siis avata keskustelua siitä, kuinka paljon puoliso osallistuu lasta koskevaan päätöksentekoon. Mistä asioista päätätte yhdessä? Entä missä asioissa sinä sanot painavamman sanan, entä puoliso? Onko asioita, joissa päätösvastuu on toisella?

 

Pitäisikö kaikesta päättää yhdessä puolison kanssa? Vai onko äidillä oikeus esimerkiksi imettää lasta niin kauan kuin haluaa? Entäpä vaikka päivähoito: saako mies pakottaa äidinkin töihin, koska ei halua puolisonsa jäävän kotiäidiksi?

 

Onko äidillä parempi vaisto lasta koskevassa päätöksenteossa eli painaako hänen sanansa isää enemmän? Onko äidin ja lapsen välillä sellainen tunneside, jota isä ei omilla toiveillaan saa rikkoa? Voiko vanhemmuutta jakaa kaikissa asioissa täysin tasapuolisesti ja voiko puolison ottaa aina kaikissa asioissa huomioon, kuten esimerkiksi imetyksessä?

 

Mitkä asiat ovat vain äidin ja lapsen välisiä?

 

Millaista vallankäyttöä tai harmoniaa teidän perheessänne ilmenee lasta koskevissa asioissa?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Suuret linjat vedetään tietenkin yhdessä neuvotellen, kuten päivähoito ja se, koska mä palasin töihin, lasten harrastukset, koulunvalinta yms. Kaikesta ei olla aina oltu samaa mieltä, joten neuvottelut on joskus olleet aika kiivaitakin. Kompromissejä on tehty ja joskus käytetty eräänlaista lahjontaakin ("tehdään nyt näin kuin mä haluan, niin sä saat sit tahtos läpi tossa toisessa asiassa").

 

Pienissä asioissa mä olen varmaan saanut päättää enemmän. Miestä ei esim. kiinnostanut lainkaan minkä merkkisiä vaippoja meillä käytettiin, ellei sitten hinnan kautta. Olisin ehkä joutunut aika hyvin perustelemaan jos olisin halunnut ostaa kaikkein kalleimpia luksusvaippoja (hmm, onko semmoisia edes?), mutta muuten miehelle oli samantekevää ja osti kiltisti sitä merkkiä minkä mä sanoin olevan parasta. Samoin nyt (kun ei meillä enää vaippoja käytetä) lasten vaatteet on semmoisia, mihin mies ei ota kantaa ja minkä mä siis päätän aikalailla vapaasti mitä ostetaan. Muutenkin mä koen meillä olevani se, joka paremmin on lasten asioista perillä ja joka tekee enemmän pieniä arkipäivän päätöksiä lapsiin liittyen. Osin tämä varmaan on jäänne siltä ajalta, kun olin kotona lasten kanssa, osin seurausta miehen hankalista työajoista (yksi vuosi meni niin, että mies kävi kotona melkein vain kääntymässä eikä siis pystynytkään paljon ottamaan osaa arjen päätöksentekoon). Mies ilmeisesti myös luottaa aika paljon mun kykyyn äitinä ja ottaa monet asiat vastaan mukisematta. Siis tyyliin mä ehdotan, että pitäiskö tehdä niin ja niin, ja mies suostuu. Tämän mä koen luottamuksena siihen, että mä hallitsen hommat ja tiedän mikä on parasta lapsille. Lisättäköön, että mies on aika epäkäytännöllinen tämmöisissä asioissa ja hiukan boheemi, jonka takia mulla on oltava homma hanskassa, koska muuten arjesta tulee kaaos.

 

Sitten esim. imettämisen mä koen niin henkilökohtaiseksi/äidin ja lapsen väliseksi asiaksi, että mies ei siitä voi määrätä. Tottakai asiasta voidaan keskustella, mutta viime kädessä se on äiti, joka imetysasioista päättää. Ja näin se meilläkin meni, tosin oltiin aika samoilla linjoilla muutenkin tässä asiassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä suuri osa päätöksistä tehdään yhdessä. Mielestäni puolisollani on oikeus sanoa mielipiteensä esim. töihinmenemisestäni, koska niin kauan kun olen kotona hän on se joka perheen elättää, makasaa lainoja pois jne. Eli yhdessä keskusteltiin pitkään siitä kuinka kauan olen kotona tämän kakkosen kanssa ja miten tänä aikana ykkönen käy päivähoidossa jne. OIkeasti mies olisi ollut valmis siihen, että ykkönen on 5pvä/vko hoidossa, ja minä sitten tein lopullisen päätöksen (3x7h/vko).

Meillä kestoillaan ja se on yhteinen päätös. Varuilta löytyy kertispaketti, ja siitä saa ottaa jos kestoilu tympii.

Vaatehankinnat päätän minä, koska minulla on kuitenkin enemmän kokemusta ja tietoa vaatetuksesta + aikaa ja halua etsiä haalarivertailuja jne.

Kuten pampam, myös minä olen sitä mieltä että imetys on äidin ja lapsen välinen asia eikä siihen pitäisi olla miehellä mitään sanomista jos siis lapsi kasvaa, imetys toimii ok eikä siitä tarvitse äidin stressaantua. Jos tilanne on se että äiti imettää hampaat irvessä itkua tyrskien siksi että kokee imetyksen olevan äitiyden mitta (mitä se ei todellakaan ole) on isän ihan asiallista pistää tilanteelle stoppi ja etsiä pullomaitoa.

En sanoisi että äiti tietää paremmin lapsen tarpeet. Se aikuinen joka on lapsen kanssa kotona enemmän, ryömii pihalla jne tietää ja tuntee paremmin lapsen tarpeet vaatetuksen ja harrastusvälineiden yms suhteen. Side lapseen on kuitenkin tällöinkin molemmilla vanhemmilla yhtä vahva jos vain lapseen tutustumiseen on panostanut aikaa ja vaivaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä päätetään oikeastaan kaikista asioista yhdessä, vaatteita myöten. Molemmat hoitavat lasta yhtä paljon (vaikka nyt mitään taulukkoa ei pidetäkään vaipanvaihdoista, syöttämisistä jne.), ja siten molemmat tietävät lapsen asioista yhtä paljon ja vaikuttavat niihin. Tietenkään kaikkeen ei aina vaadita molempien päätöstä, sanotaan jos vaikka tarvitaan lapselle uusi takki ja vain toinen pääsee sitä ostamaan, niin toki sen voi ilman toisen nähtäväksi tuomista hankkia. Mutta kyllä se takin tarviskin yleensä yhdessä huomataan ja päätetään... Ainakin toistaiseksi olemme olleet lapseen liittyvistä päätöksistä hyvin samaa mieltä ja riidoilta on vältytty.

 

Ainoa tästä poikkeava asia on meilläkin imetys. Koska mies ei siihen oikeastaan mitenkään voi vaikuttaa, ei hänelllä siihen oikein ollut/ole mitään sanomistakaan. Lopulta imetyksen keston meillä päättikin lapsi, joka oma-aloitteisesti lopetti imemisen 10,5 kk iässä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ei olla oltu juuri mistään suurista linjoista (imetys, vaipatus, päivä/kotihoito, kasvatusperiaatteet) eri mieltä niin vaikea sanoa. Jotenkin suurimmasta osasta asioita ei ole edes toistaiseksi tarvinnut keskustella, meillä menee arvot näissä asioissa niin hyvin yksiin. Ehkä asiaan vaikuttaa se että ollaan molemmat (ja mies varsinkin :lol: ) aika joustavia.

 

Ei kun, yksi asia mistä väännetään kättä välillä on hankinnat lapselle. Millaisia vaatteita/tarvikkeita hankitaan ja mistä niitä ostetaan. Mies olisi tosi innokas ostamaan pojalle koko ajan kaikkea mahdollista, koska harrastaa huutonettailua ja on sitä mieltä että kaikesta turhasta pääsee sit tarvittaessa myös eroon. Ostelisi kaikkea vaikka vain kokeeksi. Mä taas haluaisin jo lähtökohtaisesti haalia mahdollisimman vähän roinaa lapselle ja olen sitä mieltä ettei mies kuitenkaan raaski myydä pois turhiakaan tavaroita. Näistä asioista joudutaan neuvottelemaan ja kyllä sitten molemmat vuorotellen päästään vetämään pidempi korsi. Esim. mies voitti kädenväännön siitä että pojalle ostettiin kevääksi välikausihaalari vaikka se minusta oli turha kun ei poika vielä silloin konttaillut ulkona, minä taas vedin pidemmän korren siinä että ostetaan vain edullinen kantoliina, ei ergoa lisäksi.

 

Edit. Niin minä luonnollisesti sanon painavamman sanan pojan päivärytmiä ja nukkumaanmenoaikoja koskevissa asioissa koska olen kotiäitinä ja minulla on ko. asioihin parempi tuntuma.

Edited by fleur

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä mies oli vaan yhdestä asiasta jyrkästi eri mieltä, töihinmenosta. Olisin itse mielellään jäänyt kotiin, mutta kuten mieskin totesi, meillä ei ole varaa siihen. Jouduin siis töihin takaisin lapsen ollessa 10,5kk ikäinen.

Imettää halusin pitkään, tämä kyllä kävi miehelle (halvempaahan tuo on kuin korvikkeet ;))

Kestovaippoihin minä hurahdin, mutta jonkin ajan päästä mieskin huomasi, miten paljon parempia ne ovat kaatiksiin verrattuna.

Meillä huomaan kyllä olevani pojalle tärkeämpi kuin mies. Hakee lohtua aina minulta, eikä viihdy mieheni kanssa, jos olemme molemmat kotona. Uskon tuon johtuvan vain siitä, että olen ensisijainen hoitaja. Eihän mies ole viettänyt yhtä paljon aikaa lapsen kanssa kuin minä, eikä etenkään yhtä läheisissä merkeissä (imetys).

Meillä riidellään lähinnä siitä että minä tiedän useammin, mitä lapsi haluaa. Mies ei vaan halua uskoa, että tunnen eleet ja itkut paremmin :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen aika itsepäinen välillä joten olen tosi tyytyväinen kun yksinhuoltajana saa päättää kaikesta ihan itse :rolleyes::rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä asioista päätetään yhdessä, mutta on paljon asioita mistä mies ei ole kiinnostunut (juuri lapsiin liittyen). Ja tuo on toisaalta ärsyttävää, kun joutuu sitten itse tekemään niitä vähän vaikeampiakin päätöksiä eikä saa kuulla miehen mielipidettä. Joissain asioissa on ihan hyväkin, että saa itse päättää (esim. lasten vaatetus ja tavarat), mutta joissain taas kaipaisi toisenkin mielipidettä tai neuvoja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä päätän mitä puetaan päälle, mitä vaippoja käytetään, mitä syödään, koska nukutaan jne.

 

Eipä näissä asioissa mun mielestä voi oikein olla oikeaa ja väärää tapaa, mennään niin kuin hyväksi koetaan.

 

Tietysti sitten kun päivähoitojen ja töihin paluun aika on lähempänä keskustellaan vaihtoehdot tietysti lävitse ja koitetaan löytää se kultainen keskitie. Toistaiseksi on selvää, että olen kotona siihen asti kunnes vanheimpainvapaa loppuu Laalaan kohdalla, eli töihin meno voi olla mahdollista ensi vuoden marraskuussa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Isoissa ostoksissa mies (valitettavasti ainoa meistä, jolla on rahaa) päättää. Siis että ostetaanko esimerkiksi 400 vai 200 euron turvaistuin. Samoin minun on pakko mennä töihin, vaikka en haluaisikaan. (Omasta mielestäni me pärjätään ihan hyvin näilläkin tuloilla.) Mutta tietysti asioista keskustellaan, ja jonkin verran minäkin vaikutan. Esim. voin olla kotona hoitamassa lasta 1-vuotiaaksi asti (kompromissiratkaisu, ja voi olla että pitempäänkin jos en löydä töitä).

 

Pienemmät ostokset, kuten vaatteet ja vaipat, teen käytännössä minä itse, eli päätän mitä lapselle ostetaan ja milloin. Jos ei lapsilisät riitä niin ostan silti ja mies maksaa mukisematta. Samoin päätän, mitä laitetaan eteenpäin (huuto.nettiin tai keräyksiin) ja mitä säilytetään mahdollisesti tulevaa tarvetta varten. Mieskin toki osallistuu välillä ja on taivutellut minua myymään joitain juttuja mitä olen ajatellut säilyttää vaikkei oikeastaan kannata :rolleyes:

 

Isot linjat lapsen hoidossa ja kasvatuksessa ovat minun vastuullani, koska minulla on enemmän tietoa asioista. Perustelen kuitenkin miehelle aina ratkaisujen taustat. Eli tuttia ei annettu, koska päätin niin. Eikä annettu korviketta vaikka miehestä sitäkin olisi pitänyt "kokeilla". Jatkossakin varmasti minä teen päätökset päivähoitomuodosta yms.

 

"Mitättömissä" asioissa saavat molemmat tehdä oman päänsä mukaan, eli se joka lapsen pukee, päättää mitä päälle laitetaan ja se joka vaihtaa vaipan, päättää mikä vaippa laitetaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä ei kyllä kauheasti ole käyty keskusteluja mistään päätöksistä sillä lailla että oltaisiin kovin eri mieltä. Enimmäkseen mies varmaankin suosiolla luovuttaa päätösvallan tai ainakin "valmisteluvallan" mulle, jossain asioissa on sitten enemmän aktiivisena seuraamassa prosessia, ikäänkuin varmistaakseen että onhan se mun ehdottama hyvä. Tästä tulee mieleen lähinnä vaunujen hankinta tai päivähoitopaikan valinta.

 

Ruuan suhteen meillä on pikkuisen erilaista käytäntöä riippuen siitä kumpi käy kaupassa ja tarjoaa lapselle ruuan. Mies suosii enemmän valmiita purkkeja ja esim. vellejä, minä taas laitan mieluummin kotiruokaa ja puuroa. Yksi ero on myös siinä että mies mielellään noudattaisi samoja rutiineja aina vaan, minä olen tyypillisesti se joka päättää että nyt aletaan siirtyä karkeampaan ruokaan, vähempiin päikkäreihin jne. Osittain kyllä näissäkin noudatetaan rinnakkaisia käytäntöjä riippuen siitä kuka lasta milloinkin hoitaa.

 

Töihin paluusta meillä ei kauheasti edes keskusteltu kun molemmat tiesi että kummallakin on "pakko" ja halu palata töihin. Hiljaa mielessäni ehkä elättelin toiveita että mies olisi innostunut hoitovapaasta, mutta ymmärrän ettei se hänellekään oikein ollut vaihtoehto.

 

Imetykseen ei miehellä ole ollut sanomista. Yritin tosin vähän ehdotella josko se haluaisi alkaa tassuhoitamaan poikaa jotta saataisiin yöimetys pois, mutta vienot vihjailut ei toimineet; olisi kai pitänyt pyytää suoremmin että Nyt. Toisaalta lapsi on nyt vierottanut itse itseään joten ei kai tarvikaan enää sen ponnekkaammin pyytää.

 

Se missä miehen käyttäytyminen on eniten muokannut meidän valintoja taitaa olla se että kestovaippailu jäi aika vähäiseksi. Itse olin alussa sekakäyttäjä, mutta mies valitsi aina kertiksen vaippaa vaihtaessaan. Periaatteessa kumpikaan meistä ei suhtaunut kovin kiihkeästi puoleen tai toiseen tässä vaippa-asiassa, mutta miehen laimeampi into tarttui varmasti minuunkin; muuten olisi varmaan tullut harrastettua niitä enemmän.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä esim turvaistuin ja ratashankinnat on tehty toimivuuden mutta ennen kaikkea ulkonäön perusteella ja koska maku on samanlainen pitkälti, on yhteinen sävel löytynyt nopeaa. Ja kumpikaan ei tuollaisesta jäis jankkaan pitkään...

Kasvatuslinjat tulee suurin osa miehen kotoa ja pienet arjen hankinnat mä päätän yleensä koska käyn kaupassa. Palautetta otan innolla vastaan esim ruuasta..

Mies ei tosin kestovaippoja alkanut käyttään ja siksi mäkin luovutin kun ei vaipanvaihtoapua herunut. Nyt hoitaa paljonki, aina kun on kotona.

Raha-asioista sun muista keskustellaan yhdessä. Harrastukset menee vuorotteluperiaatteella (sun viikonloppu meno, mun vklmeno ja yhteinen viikonloppu)...

Imetys ei onnistunut eikä semmosesta voi päättää toinen kun paljon riippuu tunteista. Ja koska nyt mä tunnen olevani valmis töihin niin mies hyväksyy sen. Tärkeintä on et ei voi toista syyttää et kun sä silloin käskit mun tehdä niin vaikken ois halunnut... Päätöksissä painaa eniten kuitenkin käytännöllisyys ja järkevyys....

Share this post


Link to post
Share on other sites

Saako odottava äiti osallistua?

 

Eli meillä mies on ollut sanomassa mielipiteitä jo odotusajan päätöksissä. Sanoin että hän saa mielipidettään ilmaista kaikesta, sillä onhan tämä hänenkin vauvansa. Mielellään kuuntelen hänenkin ajatuksiaan eriasioista.

 

Eli hän on kertonut miten hän kokee hiustenvärjäyksen. Vähensin väriaineiden käyttöä, koska se häntä ahdisti. Vasta kerran on tukka värjätty raskaana ollessani. Hän sanoi ettei oikein tykkäisi siitä, että home tms. -juustoja söisin. Rakastan niitä, mutta lopetin toistaiseksi. Joulu tulee olemaan paha. Hänestä ei ole kovin paha juttu, että joskus syön vähän salmiakkia tai juon pepsi maxia, vaikka jotkut silmiään on minulle asiasta pyöritellyt.

 

Hän on ehkä liiankin kiinnostunut syömisistäni, ja varmistaa usein että paivän aikana syön tarpeeksi, mutta ei se haittaa, vaikka joskus ärsyttääkin.

 

Mies päättää turvaistuimista ja rattaista yms ihan itsekseen. Itse en ole vielä ollut aiheesta kovinkaan kiinnostunut :unsure: . Vaippa-asia ei vielä ole tullut esille. Mutta sen verran otimme mittaa päätösvallasta, kun mietimme tätä "erätyyppistä" elämäämme kesäisin. Mies oli valmis luopumaan kaikista matkoistamme, mutta minä ilmoitin ettei se käy. Ei meistä koti/sisäihmisiä saa tekemälläkään... Eiköhän se vauvakin pärjää menossa mukana, oppiihan ainakin ajoissa meidän elämän tyylimme ja rytmimme.

 

Mies myös päätti että minun pitää kotonaolo ajaksi keksiä harrastuksia, jotta hänkin saa viettää vauvan kanssa kahden. (harrastukseni jäivät heti alussa raskaudessa olleiden ongelmien vuoksi.) En vastusta... kaipaan jo harrastuksiani. :lol:

 

En oikein koe että kumpikaan meillä jyrää toisen ajatuksia (paitsi minä siitä sisällä homehtumisesta). Kaikki asiat on keskusteltavissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ne asiat mihin mies haluaa sanansa sanoa kuunnellaan.Epä tuota kauheasti "kiinnosta" mitä vaatteita ostan tytölle, tai missä tahdissa siirryttiin soseissa eteenpäin.

 

Aikalailla tuo on antanut mun tehdä omiani, tai sitten me vaan ollaan oltu niin samoilla linjoilla, ettei asioista ole tarvinnut vääntää.

Mutta olisin kyllä kuunnellut häntä ihan kaikessa, onhan tytär hänenkin, eikä mulla ole lapseen sen suurempaa oikeutta vain koska olen hänet odottanut ja synnyttänyt.

 

Tietysti jos asia koskisi suoraan mua, esim en olisi halunnut enää imettää, mutta mies olisi niin toivonut olisin mennyt oman toiveeni mukaisesti, sillä jollen olisi imetyksestä pitänyt se olisi vaikuttanut omaan hyvinvointiini ja tätä kautta lapseen.

 

Toisaaltaan taas jos olisin halunnut imettää vielä kauemmin, mutta mies olisi ollut sitä vastaan mun olisi pitänyt harkita lopettamista jolle lapsen parhain etu olisi sitä vaatinut jatkettavan.

Eli lapsi olisi syönyt ravintonaan kiinteitä ja maito ollut vain lisäke.

 

Vähän tämän suuntaisesti päätös meni silloin, kun mieheni epäili ettei maitoni sovi tytölle ja aiheuttaa vatsanväänteitä. Mä halusin niin kamalasti imettää "eihän kukaan lapsi (paitsi minä itse olin) ole äidinmaidolle allerginen" ja ikävä ottaa 3kk tyttö tissille oli kova.

Korvike ei huutoon auttanut joten jatkoin imettämistä.

Nyt taitaa vain selvitä, että tytöllä on laktoosi intorelanssi, eli korvike ei sopinut ja mä taas söin ruokia joille tyttö oli allerginen....

 

Mies sai päättää halusiko myös hän olla osallisena vauva ruokintaan ja koska halusi mä lypsin pulloon.

 

Jos meille joskus tulee riitaa jostain niin voittaja taitaa olla se, jolla on paremmat perustelut. Ei automaattisesti minä äitinä tai hän isänä.

 

Meillä on yhteishuoltajuus.

Edited by Macilla

Share this post


Link to post
Share on other sites

minä tahtoisin, että meillä keskusteltais ja mietittäis asioita paljon yhdessä.

jotenkin kummasti syyllistyn LIIAN usein siihen, että minä päätän ja niin toimitaan :/

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toinenkin odottava äiti osallistuu keskusteluun. Meillä mies on jo tässä odotuksen alkuvaiheessa aktiivisesti päättämässä asioista, eikä se haittaa mua ollenkaan. Isoista jutuista itsestään selvästi päätetään yhdessä sitten aikanaan, töihin menosta ja päivähoidoista ja kouluista ja muista. Näin odotusvaiheessa mies on esittänyt toiveita, joita noudatan ihan mielellään, mm. juurikin tuohon hiusten värjäämisen ja parfymoitujen tuotteiden välttämiseen liittyen. Karkinsyömisestä on myös huolestunut, mikä on ihan hyväkin, koska turhaanhan niitä tulee puputettua lisäaineineen kaikkineen. Tuleva lapsi on hänenkin, eikä asiasta ole mulle mitään vaivaa.

 

Hankinnoista keskustellaan yhdessä, paitsi mitättömistä parin kympin jutuista. Vaatteita olen muutamia ostellut, ja mies on tykännyt. Uskon, että vaatteet jää tulevaisuudessakin mun päätettäviksi. Vaunuista luulin etten saisi miestä kiinnostumaan, mutta vaunusivuja selaillessani mies vaati saada tietää mistä on kyse, ja lopulta lupasin, ettei mitään osteta ilman että hänkin on päässyt koeajamaan. Mies on tehnyt jo tekniset vertailut eri malleista ;). Vakuutusvertailu tulevalle perheenjäsenelle tehtiin yhdessä, ja miehellä olikin monia hyviä pointteja joiden perusteella lopullinen valinta tehtiin.

 

Kestovaippojen käyttö ym. on meillä molemmilla tavoitteena, ihan omasta tahdosta. Imetyksen onnistumista toivotaan molemmat, mutta jos ei, niin ei. Miehen toiveesta en jättäisi imettämättä! (no ei tuo sellaista toivoisikaan, mutta jotkut kuulemma toivoo, ettei rinnat rupsahtaisi :o ) Mies on toivonut, etten valitsisi sektiota jos alatiesynnytys on mahdollinen, eikä oikein uskonut, kun kerroin ettei Suomessa muutenkaan sektiota vain "valita" synnytystavaksi ilman syytä (hänen kulttuurissaan asia on toisin). Mies on myös toivonut, että hoitaisin lasta kotona ainakin ensimmäiset vuodet, mikäli vaan taloudellisesti mahdollista. Aluksi en pitänyt ideasta, mutta viime aikona ajatus on alkanut tuntua oikein hyvältä. Tosin ei meille mitään kriisiä mun työhönpaluusta tulisi, avoimin mielin ollaan ja katsotaan miten menee. Ja tuo mieskin juuri totesi, että turha sen olisi alkaa multa kieltää omia juttuja (kuten vaikka työntekoa halutessani), kun tekisin ne sen mielipiteestä välittämättä kuitenkin :D !

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille ei oikeastaan ole tullut mitään riitoja vielä hankinnoista tai muustakaan - tosin vauva on vielä mahassa. :P

 

Toivoisin itse asiassa että mies olisi aktiivisempi ottamaan selvää tavaroista ja asioista ja voisin välillä vain kuunnella mitä hän on ajatellut ja ehdottaa. Yleensä se menee niin että minä netistä luen ja opiskelen vaikak sitten erilaisista vaunuista ja ominaisuuksista ja muiden äitien kokemuksista ja räätälöin siitä meille sopivaksi uskomani paketin, jonka sitten esittlen miehelle. Hän on ehdotukset hyväksynyt vielä tähän mennessä. Tämä voi olla tosi rasittavaa joskus koska minulla on sellainen olo että teen kaikki selvitystyöt itse. Olen antanut miehelle luettavaksi kaikkea mitä neuvolasta on annettu ja yrittänyt unohtaa asian mutta kuitenkin aina tarkistan että esitteet on luettu, joten oma vikakin tämä on.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Isot hankinnat ja kasvatuslinjaukset keskustellaan ja päätetään yhdessä. Minä ostan 80% pojan vaatteista, joten minä kyllä teen sen päätöksenkin ihan itsenäisesti :D Tätä vartenhan se lapsilisä minulle maksetaankin.

Kestovaippojen suhteen mies oli sen verran epäileväinen, että ne jäivät kokeilun asteelle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on lapsia koskevat asiat jääneet aika pitkälti mun päätettäväksi. Itse saan valita, menenkö töihin ja milloin menen. Hoitopaikkaa miettiessä minä suoritin suurimmat pohdinnat ja mies hyväksyi päätökseni. Kasvatusasioissa sovitaan yhteiset käytännöt, jotka yleensä kyllä lähtevät mun aloitteesta. Minä hankin vaatteet, rattaat ja lelut, mies hakee kaupasta vaipat, sitä merkkiä mitä minä pyydän tuoda. Imetykseen miehellä ei ole mitään sanomista, se on ihan mun ja vauvan oma asia. Aika perinteisesti meillä näytetään siis menevän, kun äiti vastaa lapsista, mutta kai meillä on miehen kanssa niin samanlainen ajatusmaailma, että mun mielestä paras vaihtoehto on sitä myös miehen mielestä. ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

meillä yleensä päätetään kaikista asioista yhdessä ja kun me ollaan kasvattu yhteen niin ajatukset ossuu niin yhteen.

toinen alkaa sanomaan jotaki niin toinen saattaa keretä sanoa sen jo tai tullee sanottua että mä mietin just sammaa :)

yhtä mieltä kaikesta ollaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä kommunikoidaan kyllä minun lapsiin kohdistuvista päätöksistä yhdessä. Oikeastaan vähän kaikki asiat, niin minun kenkäostokset kuin miehen hilavitkuttimet "keskustellaan", yleensä kaikessa ollaan samaa mieltä tai ei tyrmätä toisiamme. Yksinkertaisesti ollaan samoilla linjoilla hyvin pitkälti kaikessa. Ei kumoilla toisiamme. Tosin nyt vähän "hiertää" tulevan vauvan kanssa, kun mies on monesti jo puhunut että jäisi kotiin sitten 9-10kk jälkeen, mutta kun sillä ei ole maitovarastoja ja..ois todella orpo-olo itselläni jos joutusin niin pienestä eroon työpäiviksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä tehdään kaikki päätöksen yhdessä keskustellen. Siis suuremmat. Vaippa- ja korvikemerkki on valikoitunut sen perusteella, minkä olemme molemmat kokeneet parhaaksi lapselle. Tästä ei kyllä syntynyt sen kummempaa keskusteluakaan, koska olimme samoilla linjoilla. Suuret päätökset siis yhdessä, ne pienemmät, jokapäiväiset jutut päättää se, joka sillä hetkellä lasta hoitaa. Mä en puutu miehen vauvalle valitsemiin vaatteisiin, vaikkei mun mielestä sitten just sointuisi yhteen body ja housut, tai jos mies olisi vaikka yöhaalarin valinnut päivävaatteeksi. Nyt keväällä ollaan sen verran vaatetuksesta keskusteltu, että ollaan yhdessä pohdittu, kuinka paljon lapsi tarvitsee fyllinkiä, että on kyllin lämmin.

Mulla on tietty enemmän kokemusta lapsen kanssa olemisesta ja sen rytmistä, joten mä olen tavallaan miehelle vaan sanellut, mitkä on päiväuniajat. Mutta sekin on mennyt enemmän silleen ilmoitusluontoisena asiana, että olen huomannut, että kun tyttö nukkuu nämä ajat, niin illat sujuu mukavammin.

 

Mulle on tosi tärkeää, että me päätetään lasta koskevista asioista yhdessä ja että mies saa tasavertaisena vanhempana tehdä ihan yhtä itsenäisesti päätöksiä, niissä pienissä asioissa, kuin minä. Ja että isommista taas keskustellaan, eikä tehdä niin, että minä ilmoitan, miten homma toimii, ja miehen on siihen tyytyminen. Tuo lapsi on kuitenkin yhtä paljon miehen kuin minunkin lapsi ja ihan yhtä rakas meille molemmille. Haluan, että mies kokee olevansa täysvaltainen vanhempi, eikä pelkkä statisti, jonka vauvanhoitoapu kelpaa silloin, kun äiti ei kertakaikkiaan ehdi. Tai oikeastaan en tykkää edes puhua avusta. Ei mies auta vauvanhoidossa tai kotitöissä, vaan tekee oman osansa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tai oikeastaan en tykkää edes puhua avusta. Ei mies auta vauvanhoidossa tai kotitöissä, vaan tekee oman osansa.

 

Juuri näin! Mua oikein korpee kun puhutaan että "isä auttaa äitiä lapsen hoidossa". :dash2:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuo Sisin vastaus olisi voinut olla myös mun vastaus. Meillä minä päätän suurimman osan lapsiin liittyvistä asoista. Tai "päättää" sana on vähän huono kun siinä on vivahde, että "kun toinen päättää niin toinen alistuu päätökseen". Minä pyörin enemmän netissä vauvasivustoilla, luen vauvalehtiä, minulla on lapsiin liittyvä koulutus ja työkokemusta, joten minulla on enemmän tietoa, jonka pohjalta päätökset on helpompi tehdä. Lisäksi minä hoidan pääasiallisesti meidän lapset nyt ollessani kotona. Mies käy palkkatyössään ja "vapaa-aikana" rakentaa meille taloa. Olisihan se jotenkin hullua, että mies päättäisi minkälaisissa rattaissa minä päivisin lapsia työnnän! :girl_crazy:

 

Lapsilisät tulevat minulle (siirrän ne erilliselle "lapsilisätilille"), joten minä "istun lapsilisäkirstun" päällä. Miehelle on ollut "ihan sama" miten lapsilisät käytän kun luottaa minun käyttävän rahat järkevästi lapsiin. Tietysti kerron sitten aina mitä olen hankkinut tai ajatellut hankkia.

 

Isommista lapsiin liittyvistä päätöksistä herättelen miehen kanssa keskustelua, koska minulle on tärkeää miehen näkemykset asiaan. Tälläisiä olivat esim. minun kotona oleminen ja se, että lapset alkoivat noudattaa minun ruokavaliota (ei lihaa eikä kanaa- kun taas miehelle ko tuotteet kelpaavat enemmän kuin hyvin). Myös koska "mies ei ymmärrä meidän ruokavaliostani mitään" niin minä myös valmistan lapsille ruoat ja sitä kautta päätän mitä lapset syövät.

 

Joitain harvoja asioita minä olen kyllä päättänyt niin, että ilmoitusluontoisesti olen miehelle kertonut, että näin meillä nyt mennään. Yksi sellainen asia oli kestovaippailu. Toisaalta, minähän ne vaipat pesen ja täytän, joten on kai se miehelle aika sama minkä vaipan vauvan päälle pukee. Myös vaatteiden suhteen miehelle riittää, että lapsille ei tule kylmä. Usein jos mies on kotona, minä annan miehelle vaatteet, mitkä pukee lapsille, koska itse tykkään, että vaatteiden värit sopivat yhteen jne.

 

Summa summarum: vaikka minä teen meillä lähes kaikki päätökset lasten suhteen niin, se ei tarkoita, että meillä olisi jotenkin huono parisuhde tai että mies ei ole kiinnostunut lapsistaan! Mies luottaa siihen, että minulla on enemmän tietoa päätösten teon pohjalle ja pidän kyllä miehen informoituna tekemistäni päätöksistä ja hänen mielipiteitään usein kyselen. Ikinä ei ole tullut mistään kasvatuksellisesta asiasta suurempia erimielisyyksiä. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mies saa päättää miten hoitaa vauvaa. Paljon kysytään toistemme mielipidettä tosin puolin ja toisin ja yhdessä tuumitaan miten ois paras. Joskus jomman kumman tulee ärähdettyä toiselle että miks et sä tee niin tai näin, yleensä huoli lapsesta taustalla. Harvoin onneks.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0