Sepruska

Kiusallinen karvoitus raskaana

39 posts in this topic

Hei! Onko täällä muita jotka ovat kärsineet kiusallisesta karvoituksesta raskaus aikana? Itselläni on alkanut kasvaa untuvaista karvaa kasvoihin/kaulan alueelle mutta seassa on myös tummaa karvaa, myös selkään on alkanut kasvaa mutta muualla taas karvan kasvu on vähentynyt. Mietin että kannattaakohan minun alkaa esimerkiksi vahata karvoja pois? Vai kasvavatkohan ne kohta entistä tummempina ja nopeampaa takaisin?

 

Joka tapauksessa kiusallisia nuo karvat ovat kun ne alkavat näkyä. Toivottavasti ne häviävät raskauden jälkeen. :/

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kasvoissa periaatteessa rehoittaa normaalimalliin, leuassa tosin on pidempiä vaaleita kuin ennen. Mutta reisissä kasvaa komeasti tummaa karvaa nykyisin ja karvankasvuvauhti tuntuu kiihtyneen reippaasti plussan jälkeen (olenkin sitä mieltä, että poikaa tekisi, mutta sehän on ihan fifti-siksti).

 

Kasvoista itse lähinnä nypin pinseteillä (siistein jälki eikä punoita jos vedät karvan suuntaan) koska niin karvojen takaisinkasvussa kestää pidempään.

 

Karvojen poistaminen ei, yleisen luulon vastaisesti, lisää karvankasvua vaan loppupeleissä karvoituksesta tulee heikompaa.

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Löytyy... Kaulaan, selkään ja mahaan on kasvanut vaaleaa, hentoa karvaa. En ole viitsinyt niitä poistaa, toivon vain että karisevat tai edes harventuisi toi heinikko jossain vaiheessa. Ja poikavauva tulossa rolleyes.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle tuli karvaa vähän kaikkialle kun odotin esikoispoikaa. Napaan asti tuli sellanen miesjuttu mustia karvoja, naamaan tuli "viikset" ja kaikkialla muualla oli vaaleeta pitkääkin haihtuvaa. Eikä ne lähteny kyllä oikeestaan pois. Esikoinen on ens viikolla vuoden ja vieläkin ne kaikki kasvaa. Mä vahailen pois ne mitkä häiritsee, mutta haihtuvien annan olla. Onhan noi aika tyhmiä :girl_mad:

Share this post


Link to post
Share on other sites

En tiedä onko sattumaa vai raskaudesta johtuvaa mutta plussan jälkeen navan alapuolelle sinne tänne on ilmestynyt muutama tummempi karva. Ei paljon mutta vähän kummeksuin kun huomasin. Eikä muut tunnu kyllä huomaavan. :girl_smile:

 

Muuten sitten tuntuu että ei tuo karva kasva. Säärissäkin vain hajanaisia, pieniä sänkialueita alkaa olla kun alkaa pari viikkoa olla sheivauksesta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ajankohtainen aihe! :D Huomasin tällä viikolla, että mullahan kasvaa kaulassa yksittäinen pitkä karva! :girl_impossible: Ja tänään huomasin, että samanlainen kasvaa leuan alla! :girl_impossible: Muistan nypänneeni joskus (en muista milloin) aiemminkin kaulasta sellaisen karvan, joten en ole ihan varma meneekö nämä karvat raskauden piikkiin. Muuten ei kyllä karvoitus ole lisääntynyt, mutta mahasta karvat erottuvat paremmin mahan kasvun vuoksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla ei naamassa tai muissa julkisesti näkyvissä osissa vielä ainakaan ole karvoja, mutta mahaan on kasvanut sekä navan alapuolelle että yläpuolelle paksua mustaa karvaa. Ihan järkkyä! Tosi seksikäs olo, kun sen lisäksi, että on ihrapossufiilis, niin on vielä miehekkään karvainenkin <_< . Sääri- ja muut karvatkin kasvavat ihan ennätysnopeasti, kainaloita saisi olla sheivailemassa pariinkin kertaan päivässä :girl_sigh: . Tosi kiva silleen, jos/kun tää näkyy myös hiuksissa, mutta ei noita muita karvoja kyllä tarttis ihan tässä mittakaavassa olla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minusta on taas aina tuntunut, että mitä enemmän noita karvoja alkaa ajelemaan niin sitä enemmän ja tummempana kasvavat takaisin. Eli tuota ajelemista en ainakaan aio aloittaa mutta tuo vahaaminen voisi olla yksi vaihtoehto. Nuo kasvojen karvat vain kasvavat niin nopeasti että tuntuu niin kuin kohta olisin ihmis apina. Mutta eikös raskaudessa ole ensimmäinen kolmannes sellainen jossa hormonit "hyrräävät" eniten? Itselläni on nyt rv 9 menossa, joten toivon että tämä karvojen kasvu tästä hellittäisi edes hiukan.

 

Sain muistaakseni yasmine e-pillereistä joskus samanlaisia oireita eli karvaa alkoi kasvamaan kasvoihin. Olisipa edes joku, ei niin näkyvä paikka saanut olla kohteena..

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Eipä ne karvatupet siitä ajamisesta lisäänny tai karvan väri muutu ;). Monilla on kyllä illuusio siitä, että näin kävisi siksi, että kun karva on pitkää, se tietysti vaatteiden ja ilman takia on kulunut kärjestä hentoiseksi ja haaleammaksi, kun taas ajellessa se karva katkaistaan ja se uusi karva ei ole ehtinyt vielä ehtinyt kulua, kun se sieltä uumenista pukkaa esiin, niin toki se näyttää paksummalta ja tummemmalta. Jos taas karvan poistaa juurineen, se ei ihan niin vahvana kasva esiin.

 

Eri juttu sitten, kuinka hyvin kestää kipua, kun eipä se vahaus tai nyppiminen kivutonta ole ja nuo uudet karvankasvupaikat on usein herkemmällä ihoalueella.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Eipä ne karvatupet siitä ajamisesta lisäänny tai karvan väri muutu ;). Monilla on kyllä illuusio siitä, että näin kävisi siksi, että kun karva on pitkää, se tietysti vaatteiden ja ilman takia on kulunut kärjestä hentoiseksi ja haaleammaksi, kun taas ajellessa se karva katkaistaan ja se uusi karva ei ole ehtinyt vielä ehtinyt kulua, kun se sieltä uumenista pukkaa esiin, niin toki se näyttää paksummalta ja tummemmalta. Jos taas karvan poistaa juurineen, se ei ihan niin vahvana kasva esiin.

 

Mä väitän kyllä oman kokemukseni perusteella, että joillain karvat kasvavat takaisin tummempina ja vahvempina, mulla on käynyt niin sheivauksen tuloksena. Ja eron näkee ihan selvästi kun vertaa reisien karvoitusta sääriin; reisiä en ole sheivannut ja sääriä olen. Reisissä kasvaa samaa haaleaa haituvaa edelleen, säärien karvoitus on nykyään sellaista mustaa ja paksua, myös kasvaessaan pidemmäksi. Nyt olen alannut poistaa karvoja vahalla ja epillaattorilla, ja jo 3 poistokerran jälkeen huomaan karvaa kasvavan vähemmän ja hieman hentoisempana.

 

En tiedä onko hiusten värillä vaikutusta asiaan, koska viime aikoina on lehdissäkin kirjoitettu että tämä karvojen tummuminen olisi urbaani legenda. mä pistän kuitenkin vaikka pääni pantiksi, että mulla karvat on tummuneet. Mulla on luonnostaan tummat hiukset ja kulmat. Vaaleahiuksisella ystävälläni ei sheivailu ole vaikuttanut karvan laatuun millään tavoin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ja sanotaanhan sitä, että hiuksien leikkaaminenkin vahvistaa hiuslaatua... girl_sigh.gif Mun mielestä se käy ihan hyvin järkeen; karva alkaa ikäänkuin "puolustaa" itseään kun sitä jatkuvasti silvotaan, ja kasvaa siksi vahvempana takaisin? Vähän niinkuin joissain puissa ja pensaissakin :) Pitää harventaa, jotta kasvaminen runsastuisi... Menikö jo vähän kaukaa haetuksi? girl_crazy.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo täältä löytyy myös. Mahasta sekä reisistä tummia karvoja. Esikoisen kohdalla ne lähtivät lopulta pois ja niin toivon käyvän nytkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ja sanotaanhan sitä, että hiuksien leikkaaminenkin vahvistaa hiuslaatua... girl_sigh.gif Mun mielestä se käy ihan hyvin järkeen; karva alkaa ikäänkuin "puolustaa" itseään kun sitä jatkuvasti silvotaan, ja kasvaa siksi vahvempana takaisin? Vähän niinkuin joissain puissa ja pensaissakin :) Pitää harventaa, jotta kasvaminen runsastuisi... Menikö jo vähän kaukaa haetuksi? girl_crazy.gif

 

Mun äidiltä on ajettu pää puliksi juuri tässä uskossa - siis lapsena. Ja hiuslaatu on vain ohentunut ohentumistaan iän myötä. :girl_sigh:

 

Mulla kyllä kasvaa karvat sitä harvemmassa ja hentoisempina, mitä useammin ajelen. Toki alkuun tuli helpostikin semmoinen "jouhisänki-efekti", mutta vuosien sheivailun jälkeen alkaa melko näkymätöntä olla karvan kasvu. Ehkä jatkuva ajelu on jotenkin tuhonnut karvatuppeja eikä ne enää siksi kasva?!

Edited by Nadda

Share this post


Link to post
Share on other sites

Salmiakin teksi oli suoraa kuin omalta näppäimistöltäni, ajattelen aivan samoin! :) Myös äitini on tuossa asiassa ollut aina samaa mieltä. Itselläni on ollut suunnitelmissa käydä joskus poistamassa karvoja laserilla ongelma alueilta, toivon kuitenkin että tämä karvoitus kasvoissa on ihan ohi menevä ilmiö enkä joutuisi jatkuvasti kärsimään tästä. Olen kuitenkin varma että se johtuu raskaudesta, koska tämän raskauden aikana ne ovat tulleet.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Siis karvathan senkun rehottaa vaan!

 

Koko kesä on menny aika pitkälti karvajalkana. Alkukesästä tuli höylättyä karvoja, mutta kun tuntu, että suurinpiirtein parin tunnin päästä oli jo komea sänki kasvanut, niin ei kyllä enää turhempaa tekemistä ihminen voi keksiä! (Paitsi ehkä katsella kivien kasvavan...?)

 

Tukka kasvaa kun rikkaruoho. Mulla oli tossa alkukesästä sellasia parin sentin haituvia "otsatukkaa", jotka nyt on vedetty komeasti ponnarille tonne takaraivolle. Uusia tuloillaan; ihan ei ponnarille yllä, mutta mitta on leukaluun alapuolelle kuitenkin.

 

Ja sitten ne lärvirehottimet. Voi taivaan tähden sentään! Kulmakarvat puskee, ettei mitään tolkkua, kun ei meinaa eteensä nähdä. Samoin viikset. Joitakin partakarvoja. Oikein hävettää töissäkin olla, ihmiset varmaan kattoo, että mikä halvattu toi on.

 

Voi tätä kukoistusta! :D (Mutta oikeesti, vaikka ehkä tekstissäni kyllästyneeltä "kuulostankin" - päivääkään en vaihtaisi pois.) ♥

Share this post


Link to post
Share on other sites

täällä yksi hyvin karvamahainen odottaja :girl_haha: karvoja ei kummemmin ole tullut kasvoihin, mutta vatsan seutu tuntuu olevan niin karvainen.

 

Vahaamisesta, yleensä olen vahannut bikinirajan, mutta nytpä en näe enää alapäähän, ja toisekseen vahaaminen aiheuttaa helposti mustelmia. Näin lukee ihan vahapaketeissakin.. Ja minulle muutenkin tulee todella helposti mustelmia nyt-normaalisti ei tule.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ja täällä toinen karvamaha :skilletgirl: Onneksi on ihan vaaleaa karvaa, mutta inhottavan pitkää ja varsinkin navan ylä- ja ala-puolella on sellaiset "tuuheammat" kaistaleet... Päätin, etten ala raskausaikana vatsaa ajelemaan/vahaamaan, koska luulen, että kasvaa kuitenkin takaisin :P

 

Säärissä on ollut koko kesän sama ongelma kuin Miragella, ihan sama höylääkö vai vahaako, niin sänki on viimeistään seuraavana aamuna pystyssä :blink:

 

Ja ne naamakarvat, miksi niidenkin pitää rehottaa :angry: Kaikki piilotettavat alueet vielä kestäisi, muttei kyllä ole kovin naisellinen ja hehkeä olo, kun ylähuulen päällä ja leuassa kasvaa hahtuvaa. Ja muutenkin alkaa tuntea itsensä hylkeeksi tämän mahan kanssa :lipsrsealed:

 

Mutta en todellakaan olisi jättänyt raskautta väliin, vaikka ennalta olisikin kerrottu, että "Ai niin, se mystinen raskaushehku tarkoittaa sitten sitä, että kasvaa epänaisellisia karvoja, on ilmavaivoja, suonikohjut pullottaa ja tunnet itsesi hylkeeksi."

Edited by zebra

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä ilmottautuu myös yks karvamaha! Mulla on ollu siis ihan hentoista karvaa massussa, niiku tyyliin reisissä joista EN ole koskaan ajellut. Mutta nyt on Karvat kasvanut tai tummentunut, eli huomaa eron :D Olipa kiva uimahallissa mennä karvamahainen odottaja. Ja mie vaan kotona stressasin kun häpyalueen karvat leviää reisille, että niitä sheivata....

Raskaan oleva kaveri sanoi kuuleensä että niihin karvoihin ei kannata koskea lähtevät pois kun raskuskin loppuu. Mutta mene ja tiedä. Mä annan olla, jos jollakin häiritsee niin kattelkoon muualle, ei oo mun ongelma :girl_haha:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eihän kellään oo ruvennu kasvaa karvoja jalkapöytiin ja varpaisiin? Mä en nyt tiedä miten pitäis suhtautua noihin uusiin hobittijalkoihin, lääkärilllekö vai mitä? Ja siis en ole tietääkseni vielä raskaana (vaikka toive onkin). Muutama päivä vaan huomasin kun ukkovarvasta kutitti niin kovasti, että härreguud mulla on ihan karvajalat!

 

Voikohan tällainen karvankasvu kertoa jostain taudista? Muoks. Hmm nojoo, mitä kuukkeloin netistä niin taitaakin olla muutenkin ihan normitouhua. Hih!

Edited by Barbababa

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Miestyyppinen karvankasvu (miten kukin sen määrittelee) eli hirsutismi saattaa olla oire piilevästä sairaudesta.

 

Mitenkään pelottelematta.

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jees, karvamasu täälläkin. Esikoisesta tuli navan alle neljä karvaa. Synnytyksen jälkeen ne katosi ja nyt taas huomasin että siellä on karvoja. Tosin nyt niitä on paljon enemmän. Toivo elää ja uskon että ne myös häviää synnytyksen jälkeen. En aio noita lähteä nyppimään kun en ajatellut vatsaani kenellekään esitellä. Miehen mielestä karvat oli vain hassuja, hänellä kun niitä löytyy paaaaljon enemmän :girl_haha:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Barbababa: Mulla on kasvanut pottuvarpaissa karvoja murrosiästä saakka. Mielestäni karvoitus ei ole mitenkään poikkeavaa, vaikkei niitä kaikilla naisilla varpaissa kasvakaan. Muuten oon karvoitukseltani ihan normaali.

Edited by Nadda

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mullakin kasvaa vaaleaa karvaa jalkapöydissä, varpaissa ja jopa sormissa. On kasvanut ihan niin pitkään kuin muistan, enkä ole niistä ottanut paineita... eikä kukaan ole niistä mitään huomauttanut. girl_smile.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Taallakin on navan alle tullut hassuja pitkia karvoja ihan vain muutama, onneksi sentaan menevat miehellekkin vitsina vaikka aika rumia ovatkin vaalealla iholla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla alkoi pojan odotusaikana kasvaa normaalisti hennon ja vaalean karvoituksen sijaan pitkää tummaa karvaa säärien puolivälistä alaspäin nilkoissa. Kuvittelin tuon häviävän synnytyksen jälkeen, mutta eipäs käynytkään niin! Imetin poikaa 1-vuotiaaksi, jolloin tulin uudelleen raskaaksi. Tämän toisen raskauden alettua tummat karvat sääristä katosivat ja tilalla kasvaa taas vanhaa tuttua vaaleaa karvoitusta. Kampaajani sanoi, että nyt ne mustat jouhet kasvaa kuulemma takaraivolla. :grin: Tämän tulokkaan pitäisi ultrien mukaan olla tyttö, joten olisikohan tuo tumma karvoitus ollut nimenomaan poikaraskauteen liittyvää..? Sitä en tiedä, että olisiko se kadonnut kun olisin lopettanut pojan imetyksen, vai oliko tämä alkanut tyttöraskaus ainoa syy.

 

Jos joskus vielä tulen kolmannen kerran raskaaksi, niin pitäisi varmaan toivoa tyttöä, etten vahingossa jää gorillaksi loppuiäkseni :girl_crazy:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now