meg_white

Kuinka paljon kyselet toisten lapsisuunnitelmista?

478 posts in this topic

Ihan vakavissani en kysele edes tutuilta. Sellaisia ohi mennen heittoja tullut kyllä päästeltyä, mutta ne on ollut helppo kuitata vitsaillen jos näin on tahtonut. Tunnen jonkun verran pariskuntia, joilla on ollut tai on vaikeuksia perheenperustamisessa, joten näihin pohjaten en halua udella minulle kuulumattomista asioista. Etenkin silloin kun lapsen saaminen ei ole onnistunut, on aihe todella arka. Vaikka en asioista utele, olen kuitenkin keskustellut niistä lähimpien tuttujeni kanssa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Läheisimmiltä ystäviltä on tullut kysyttyä. Tosin puolustuksekseni sanottakoon, että oli vastaus mikä oli, asiaan ei ole tullut palattua enää, en siis jää jankuttamaan asiasta. Kukaan ei tietääkseni ole loukkaantunut: uskoisin, että ystäväni voisivat sanoa suoraan, jos kokisivat kysymykseni niin. Toki he ovat kysyneet samaa minulta ja lapsista, avioliitosta jne. on keskusteltu melko avoimesti. 

Muilta en kysele. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

En kysele keneltäkään lapsiasioista, koska asia on niin henkilökohtainen, eikä koskaan voi tietää mitä siellä voi olla taustalla. Toivoisin, ettei minultakaan kukaan asiasta kyselisi. Kyllä ihmiset sitten kertovat, jos on jotain kerrottavaa...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aika varovaiseksi sitä tuli, kun oma yritys kesti useamman vuoden. Useamman "koska te oikein alatte tekemään lapsia?"-kysymyksen kuulleena tiedän miten pahalta se voikaan tuntua. En siis kysele, ellei vastapuoli ota asiaa itse puheeksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sellaisten kanssa, joiden kanssa muutenkin puhutaan henkilökohtaisemmista asioista, tulee keskusteltua lapsisuunnitelmistakin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En itse kysele mutta ei haittaa jos läheiset ystävät tai perhe kyselee. On ok vaikeistakin asioista läheisten kanssa keskustella.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En uskalla kysellä, koska voi olla herkkä aihe jos onkin vaikka salassa jo monta vuotta yrittänyt. Ystävät jne saa kertoa jos haluaa omia suunnitelmia ja haaveitaan. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

En kysele, koska en halua, että minultakaan niitä kyseltäisi. Luotan siihen, että huomaan kyllä viimeistään siinä vaiheessa, kun lykitään vaunuja :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

En kysele, ei kuulu minulle. Jokainen kertoo jos haluaa. Ei kyllä ole meiltäkään enää vuosiin kyselty :D mistähän liene kertoo? :rolleyes:

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyselen kyllä, jos kyseessä sellainen ystävä, jonka kanssa muutenkin jutellaan elämästä paljon ja syvällisesti. Yksityisemmiltä/ei-niin-läheisiltä tutuilta en kysy, elleivät he itse vihjaa jotain asiaan liittyvää ensin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yritän olla kyselemättä, siinäkin tapauksessa vaikka toinen johdattelisi itse keskustelua aiheen suuntaan. Itsekin silloin tällöin heitin, että "jos joskus saadaan toinen lapsi", mutta koin silti kiusallisena, jos joku alkoi udella asiasta enemmän. Ja kun en ole sen tyylinen ihminen, että pystyisin valehtelemaan taikka suoraan sanomaan, että ei kuulu sulle, niin on tullut joskus kerrottua kiusallisten kysymysten esittäjälle enemmän kuin olisin halunnut. Joten viisaampaa on mielestäni olla kyselemättä - kyllä ihmiset kertovat ihan itse sen verran kuin haluavat aiheesta avautua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla on joitakin sellaisia kavereita, joiden kanssa voi puhua näistä asioista, ja olen siitä kyllä iloinen, minusta ihan hyvä puheenaihe :) En heillekään välttämättä mitään suoraa kysymystä töksäytä, mutta keskustellaan niistäkin asioista molemmin puolin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Enpä juuri koskaan kysele. Ihan yhden lähimmän ystävän kanssa ollaan kyselty puolin ja toisin, kun muutenkin jutellaan kaikesta. Sitten jotkut ystävät kertoo oma-aloitteisesti ja itsekin kerron omista suunnitelmista, mutta kyselemään en ala, koska aihe voi olla toiselle arka tai kipeä. Aina kun ei mene lapsien saaminen suunnitelmien mukaan...

Share this post


Link to post
Share on other sites

En kysele. Inhoan itsekin jos minulta kysellään. Nyt kun kerroin odottavamme kolmatta lähipiiri on tosi yllättynyt koska kaikkiin uteluihin olen vastannut kaksi riittää. Vain sillä olen saanut kyselyn loppumaan heti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Parin hyvän kaverin kanssa jutellaan avoimesti näistä asioista. Muilta en kysele, vaikka kiinnostaa kyllä. 

Share this post


Link to post
Share on other sites
On 10/9/2018 at 8:47 AM, sasa said:

Enpä juuri koskaan kysele. Ihan yhden lähimmän ystävän kanssa ollaan kyselty puolin ja toisin, kun muutenkin jutellaan kaikesta. Sitten jotkut ystävät kertoo oma-aloitteisesti ja itsekin kerron omista suunnitelmista, mutta kyselemään en ala, koska aihe voi olla toiselle arka tai kipeä. Aina kun ei mene lapsien saaminen suunnitelmien mukaan...

Sama juttu, en kysele mutta jos joku itse alkaa aiheesta puhua, voin kysyä lisäkysymyksiä ja jutella aiheesta enemmänkin. En tykkää, että itseltäkään kysellään tai asiasta millään lailla edes vihjaillaan. <_<

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoista odottaessa oltiin tuttavapiiristämme lähes ekoja lapsen saavia, ja silloin tuli kyllä välillä "yllytettyä" muitakin samaan, leikkimielisesti toki :) (Lähes kaikki niitä lapsia sitten kohta rupesivatkin saamaan, mutta tuskin yllytykseni ansiosta :P)Tuon jälkeen en ole kovin kysellyt, mutta keskustelen kyllä ihan mielelläni, jos joku ottaa asian puheeksi. Sen olen oppinut, että yllättävän moni kärsii lapsettomuudesta, joten siksikään en tohdi kysellä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Muutamalta läheiseltä olen nuorempana kysynyt joskus mutta nykyään en kysyisi sitäkään vähää. Kyllä ihmiset sitten kertovat jos on kerrottavaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En kysele enkä tykkää jos itseltä kysellään ja jonkin verran viime aikoina sukulaisilta on näitä kyselyitä tullut, minkä olen kokenut jonkin verran tungettelevana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now