Guest Akuliina

Suhteet miehen perheeseen

93 posts in this topic

Meillä oli siis anopin kanssa ok välit aikaisemmin,kunnes...Miehen sisko,perheen esikoinen teki itsekseen lapsen ja muutti vanhempiensa luo vauvan synnyttyä. 9 kk asumisen jälkeen vihdoin muuttti omaan kotiin. Koko tänä aikana ei saatu käydä meidän lasten kanssa mummulassa,kun milloin sisko oli liian väsynyt ottamaan vieraita vastaan ja välillä vauvanhoito oli uuvuttanut anopin,joka sairaana valvoi pienen vauvan kanssa. Myös perheen mökillä käynti oli kesällä melkein mahdotonta,koska sisko halusi viettää siellä kesäpäiviään (isovanhempien hoitaessa vauvaa sillä välin). 4 kk:n jälkeen ja usean vierailuyrityksen jälkeen totesin anopille,ettei ole enää jatkossa meillekään heillä asiaa,kun joudun pettyneille lapsille liian usein selittämään,miksi mummulaan ei taaskaan saanutkaan mennä.

Ikävää tämä kohtelu oli myös miehelle,joka ei tosin ole saanut sanottua äidilleen tai isälleen asiasta yhtään mitään.

Nyt siis sisko on muuttanut omaan kotiin,josta muutti alunperin pois pienen (?) pintaremontin vuoksi. Ja tietenkin anoppi oletta,että jatketaan elämää niin kuin ennen tätä epäreilua kohteluakin. Kysyn vaan miten? Nuorempi ei edes tunnista mummuaan kuvista eikä vanhempi ymmärrä,miksi serkku kelpaa mummulle,mutta hän ei.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla (ainakin omasta mielestä) on hyvät välit miehen vanhempiin ja sisaruksiin. Itketty ja naurettu yhdessä, Taannoinen kihlaus + hääpäivän ilmoitus otettiin ainakin ilolla vastaan joten voisin kuvitella heidänkin näin kokevan.

 

Ja koen miehen perheen rikkautena, nautin yhteisistä perhepäivällisistä yms, joita oman perheen kanssa ei ole.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kun mä aloin tosissani olemaan miehen kanssa tajusin pian saaneeni uuden pikkuveljen miehen veljestä ja pitkästä aikaa isovanhemmat, jotka ovat kiinnostuneista minun kuulumisista (mulla on ihan biologisiakin isovanhempia, mutta ei niitä kiinnosta).

Anoppini ei ole sellainen henkilö, jonka kanssa muuten en varmaan kaveeraisi, mutta silloin kun tavataan tullaan hyvin juttuun pääasiallisesti. Yleensä mä hermostun miehen ja äitinsä väliseen draamaan enkä jaksa sitten viettää heidän kanssaan aikaa. Meillä on kyllä kulttuurierot tietyissä asioissa niin suuret, että välillä on parempi vaan pitää suu kiinni ja siirtyä seuraavaan asiaan.

Apen kanssa ollaan tilanteessa, että mies lähettää pari tekstaria vuodessa ja soitetaa max yksi puhelu vuodessa ja sekin vain hätätilanteessa. Mä en ole sen kanssa missään tekemisissä ollut yli 3 vuoteen.

 

Jos meille nyt tulee lapsi niin en usko välien appeen muuttuvan mitenkään. Sen verran paskamaisesti on tehnyt omille lapsilleen, etten halua sitä oman lapseni kanssa tekemisiin. Anoppi taasen - siitä voi tulla kyllä ihan mahdoton ja voi olla, että homma karkaa ihan täysin käsistä. Myös kulttuurierot varmasti korostuvat entisestään, mutta haluan pitää anoppiin hyvät välit jo lapsen mahodllisen kaksikielisyyden vuoksi ja koska itselläni on ollut ihan lapsuudessa mutkattomat ja läheiset välit isovanhempiin niin en turhaan halua riistää yhtä isovanhempaa lapselta vain koska en aina kestä anoppia. Mies saa sitten vaan silloin olla vielä enemmän se mun sekä suomalaisen kulttuurin  ja anopin välissä seisova henkilö.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miehen vanhemmat ovat eronneet joskus 90-luvun alkupuolella ja miehen äiti on mennyt tämän vuosituhannen puolella uusiin naimisiin. Pidän kovasti anopista ja hänen uudesta miehestään. Heillä käydessä saa ottaa rennosti, eikä kukaan painosta mihinkään. Anoppi muistuttaa kovasti luonteeltaan omaa äitiäni ja välitän heistä kummastakin suuresti. Se mikä anopista tekee mahtavan, on hänen lämmin ja välittävä tapansa olla olemassa. Lapsenlapsesta anoppi innostui kovasti, hän yrittää olla tyrkyttämättä neuvojaan minulle, ja arvostan sitä piirrettä hänessä. Toisinaan tosin toivon, että hän rohkaistuisi sanomaan suoraan mitä hän ajattelee, koska hänen ajatuksensa ovat yleensä oikeasti fiksuja.

 

Appiukko taas on hieman hankalampi tapaus. Hän ei vieläkään, lähes kahdenkymmenen avioerovuoden jälkeen, ole päässyt yli anopistani. Hän ei ole luonteeltaan kovinkaan sosiaalinen ja tämä näkyy siinä, että kun hän tarvitsee seuraa, hän suuntaa meille. Kun hän meille pääsee, puhe usein pyörii hänen sairaskertomuksessaan, autossaan tai anopin ja apen kahdenkymmenen vuoden takaisessa avioerossa. Onneksi hänen vierailunsa kestävät yleensä alle kaksi tuntia. Sinä aikana löydän itseni hyvin usein laittelemasta pyykkiä tai kutomassa sukkia ja kuuntelemassa appiukkoa puolella korvalla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on aivan ihana anoppi, jonka kanssa tullaan hyvin juttuun. Aika monista asioista meillä on samansuuntaisia näkemyksiä ja niistäkin joista ollaan eri mieltä saadaan ihan mielenkiintoisia keskusteluja joskus aikaiseksi. Mun ei tarvii stressata anoppia lainkaan, ja sen seurassa on helppo olla (tässä auttaa sekin, että anoppi on aika sotkuinen henkilö eikä mikään suuri kotitalousihminen muutenkaan :grin: ). Myös anopin nykyinen miesystävä on ihan mukava. Mua itse asiassa vähän harmittaa, kun anoppi muutti reilu vuosi sitten työn perässä toiseen kaupunkiin, ja nähdään enää muutaman viikon välein.

 

Miehen sisko on myös mukava. Ei olla läheisiä siten, että vietettäisiin aikaa kahdestaan, mutta porukalla meillä on aina mukavaa. Myös yksi miehen tädeistä, jonka kanssa ollaan aika usein tekemisissä, ja miehen isovanhemmat ovat ihania ja ottaneet mut tosi hyvin perheeseen mukaan. Isovanhempia mulla ei enää itselläni ole, joten siksikin tämä tuntuu tärkeältä.

 

Appiukko on mua kohtaan ollut aina mukava, mutta mies ei häntä erityisesti arvosta koska hän ei aikanaan eron jälkeen pitänyt kovin paljon yhteyttä lapsiinsa. Appiukko on ihan mukava seuramies, mutta hänessä on vähän koomisia ja raivostuttavia piirteitä. Ei nähdä yleensä kuin muutaman kerran vuodessa. Appiukon puolelta on myös muutamia mukavia sukulaisia, esim. serkku jonka kanssa mies on tosi läheinen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tulen ihan mukavasti toimeen miehen perheen kanssa. Anoppi on rempseä pälättäjä, johon välillä meinaa mennä hermot, mutta johtuu lähinnä siitä, että olen itse rauhallisempi ja "keskustelevampi". Aika harvoin saan suunvuoroa, jotta saisin jotain omia asioita kerrottua. Nyt kun vauva on tulossa, niin aika paljon neuvoja satelee tyyliin "silloin kun minä olin raskaana/ kyllä minä vaan tein niin ja näin/minäminäminun/....". Mutta se on hänen tyylinsä, eikä hän tarkoita pahaa.

 

Anoppila on samassa kaupungissa, jossa asutaan, ja käydään heidän luona noin kerran viikossa. Aika innokkaasti ovat tarjoutuneet lastenhoitoavuksikin kunhan lapsi syntyy. Tuntuu, että he ovat unohtaneet, että minullakin on oma äiti, johon ensisijaisesti tukeutuisin, jos ja kun vauvanhoidossa kaipaan apua.

 

Muoks! Viimeinen kappale poistettu :gsala:

Edited by Ansku-

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on anopin kanssa ihan lämpimät ja läheiset välit, mikä on tietysti kiva asia, onhan tässä näitä yhteisiä vuosia kertynyt anopinkin kanssa jo lähemmäs seitsemän. Molemmat ollaan kyllä aika voimakastahtoisia ja anopin suora puhetapa on kyllä muutaman kerran pistänyt hermot kireälle. Mielenkiinnolla siis odotan, minkä verran ohjeistusta pukkaa sitten, jos lapsia joskus siunaantuu. Toivoisin välien säilyvän jatkossakin hyvinä, ja uskon mahdollisten vauvauutisten olevan tervetulleita.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mäkin toivoisin, että voisin kertoa pitäväni anopistani mutta en voi vilpittömästi niin sanoa. Appiukosta tykkään kyllä mahdottomasti. 

 

Anoppi on sellanen tyypillinen lastensa eteen uhrautuja, joka tietää parhaiten poikiensa tarpeet ja musta tuntuu, ettei yksikään nainen ole hänen pojilleen ikinä tarpeeksi hyvä. Mä olen ollut anopin kanssa aina asiallinen, huolehdin, että käydään heillä kylässä ja käsken miestä myös pyytämään heitä meille kylään (tulevat kyllä kutsumattakin), muistan sekä anopin että appiukon merkkipäivät ja huolehdin joulukortit ja joululahjat, anopin seurassa kyselen kuulumisia ja olen ystävällinen, tarjoan apuani ruoanlaitossa ja niin pois päin. Jostain syystä kuitenkin vuorovaikutus anopin kanssa on vaan todella outoa, ja mä en ole näiden vuosien aikana oppinut miten hänen kanssaan ollaan. Hän on ajattelematon, tahditon, ei kiitä lahjoista, ei osaa pahoitella, ei olla empaattinen jne. Tietää aina kaikesta kaiken ja juoruaa kaikki henkilökohtaiset asiat eteenpäin kysymättä saako niistä julkisesti puhua (esimerkiksi raskaus).

 

Kun kerrottiin keväällä ensimmäisestä raskaudesta (joka meni kesken kesällä), anoppi sanoi siihen "Jes, nyt mä pääsen leuhkimaan työkaverille!". Missään vaiheessa hän ei onnitellut meitä, ei mua eikä poikaansa, eikä  kysellyt kertaakaan miten mä voin. Kun raskaus meni kesken viikolla 12, anoppi oli jo kertonut uutiset koko maailmalle ja joutui sitten nolona soittelemaan kaikille, että tilanne onkin nyt tämä. Silti missään vaiheessa ei suoranaisesti pahoitellut asiaa mitenkään mulle, ei koskaan mitenkään. Jos anoppia joku asia kiinnostaa, hän soittaa pojalleen, ei ikinä mulle. Tai no, onhan se pari kertaa soittanut mulle: kysyäkseen missä mies on kun ei vastaa puhelimeen. Nyt tämä toinen raskaus on edennyt jo viikolle 27 eikä anoppi ole ottanut tähän juurikaan mitään kantaa. Ei ole kysynyt edes laskettua aikaa, enkä ole sitä hänelle erikseen kertonut. Anopilla on tapana omia kaikki asiat itselleen, toisin sanoen, kaikki mikä tapahtuu jollekin hänen lapsistaan, tapahtuu oikeastaan hänelle ja hän kertoo uutista eteenpäin omana tietonaan. Usein hyvin kaikkitietävästi vaikka ei kaikkia faktoja tietäisikään, esimerkiksi jos ei ole ollut paikalla kun jotain on tapahtunut, kertoo sitä tapahtumaa kuin olisi ollut paikalla. Mä en ole viimeisen vuoden aikana viitsinyt kertoa oma-aloitteisesti mitään asioitani hänelle, sillä häntä ei tunnu kiinnostavan. Hän sen sijaan puhuu koko ajan taukoamatta itsestään mulle.

 

Anoppi on ajattelematon, laukoo mitä sylki suuhun tuo, eikä sillä ole sellaisia sosiaalisia tuntosarvia yhtään. Ekalla kerralla kun nähtiin, se alkoi jutella mulle kahden kesken miehen exästä, miten kiva se oli jne. Olin aika kauhuissani. Muutenkin jännitti ja yritin tehdä vaikutuksen miehen vanhempiin, ja sitten anoppi alkaa kehua vuolaasti miehen exää. Mies ei ollut tätä kuulemassa, oli kyllä aika järkyttynyt kun myöhemmin asiasta hänelle kerroin.

 
Kaikista loukkaavinta on kuitenkin ollut anopin touhut miehen polttareiden aikaan pari vuotta sitten.
 

Polttareiden lähestyessä miehen veli pyysi mua pakkaamaan miehelle kamoja mukaan kun tarkoitus oli olla useampi päivä reissussa. Mä olin ollut mukana suunnittelemassa polttareita ja tiesin kyllä mitä pojat tulivat tekemään ja olin mieheni puolesta tosi iloinen ja jännittynyt kun se päivä vihdoin koitti. Anoppi soitteli mulle ennen polttarireissua ja neuvoi mitä kaikkea mun tulisi pakata miehen mukaan (!), esimerkiksi kuinka monta t-paitaa ja kalsareita, ja lopulta, kun mies sitten yllätettiin työpaikalla (tai sieltä polttariporukka sen haki), oli anoppi myös ajellut sinne uteliaana ottamaan valokuvia, joita sitten lähetteli mulle. Mä olin töissä silloin ja odotin miehen veljeltä viestiä (jonka oli luvannut lähettää) ja yllätys oli melkoinen, kun viesti tuli anopilta.. Viestissä oli siis kuva miehestä yllätettynä työmaalla.  Mä en voinut ymmärtää mitä anoppi siellä paikan päällä teki, kuka äiti menee aikuisen poikansa polttarireissua töllöttämään? Ei ainakaan mun oma äitini. Meillä on omat elämämme, josta kerrotaan äitille, mutta äiti ei tuppaudu jokaiseen tilanteeseen mukaan. Tämä nainen haluaa edelleen olla poikiensa elämässä 100% ja vaikka kaikki hänen kolme poikaansa siitä hänelle mainitsisi, hän ei tunnu ymmärtävän ollenkaan, että voisi jo antaa olla. 

 

Reissu kesti muistaakseni 4-5 päivää, miehet olivat ottaneet mun miehen puhelimen pois ja sillä ei ollut oikeutta soittaa mulle. No, kukaan muukaan ei sitten soitellut mulle. Olin tästä tosi pahoillani ja loukkaantunut, sillä en todellakaan ole sellainen tyyppi, että olisin joka päivä soitellut miehelle ja itkenyt ikävääni. Olisin kuitenkin halunnut edes tietää, että ovat perillä turvallisesti (toiseen maahan kun menivät) ja vaikka minä päivänä tulevat Suomeen. Tätä mun pahaa mieltä ja pettymystä lisäsi se, että anoppi soitteli mulle joka päivä ja kertoi mitä poikien reissussa tapahtui. Miesten reissu oli siis metsästysreissu, ja metsästysporukkaan kuului myös appiukko, joka sitten raportoi näitä kuulumisia vaimolleen ja hän koki asiakseen soittaa niitä miniälleen. En tiennyt mitä sanoa, olin niin raivona, joten kuuntelin vaan.

 

Pahinta oli, kun miehen sukulaiset kyselivät multa miten miehellä menee reissussa ja oliko se sille yllätys, niin anoppi vastasi, että "turhaan te Engelinalta kysytte, ei se tiedä mitään koko reissusta!!" ja nauroi päälle. 

 

Kun mun isä oli muutama vuosi takaperin saattohoidossa, niin anoppi laukoi kaikenlaisia kommenttejaan jo silloin ja pahoitti mun mielen joka kerta. Yleensä ne liittyivät siihen, miten hänen appiukkonsa kuolema oli ollut hänelle kova paikka ja hän sitten itkeä tihrusti sitä koko ajan. Siis että tavallaan hän ymmärsi miten paljon muhun isän tuleva kuolema sattui, hänkin oli menettänyt pari vuotta aiemmin appiukkonsa... Ymmärrän joo, että appiukon kuolema voi olla kova paikka, mutta ei se mun mielestä ole verrattavissa oman vanhemman ennenaikaiseen kuolemaan, enkä varsinkaan kokenut hänen ymmärtävän mun suruani, kun hänen molemmat vanhempansa ovat eläneet yli 80-vuotiaiksi ja elävät siis yhä. Ja tämä edesmennyt appiukkokin kuoli 93-vuotiaana. Mun isä sairastui ja kuoli 61-vuotiaana.

 

Mun äiti kutsui miehen vanhemmat myös meidän isän hautajaisiin, ja sielläkin anoppi oli koko ajan mun iholla lässyttämässä jotain omia kokemuksiaan eikä antanut mun olla hetkeäkään rauhassa, vaikka olin aivan rikki. Mies yritti viedä mua välillä jonnekin kauemmas vähän hengähtämään kun sain arkun laskussa hysteerisen itkukohtauksen, mutta anoppi tuli sinnekin perässä ja kertoili jostain ruokaostoksistaan.. Olisin ehkä tarvinnut häneltä vain halauksen tai taputuksen olalle, en mitään muuta. 

 

En viitsi aloittaa siitä, miten paljon mua pelottaa jo tämä tulevan lapsen kasvattaminen ja anopin puuttuminen joka asiaan. Hän on jo puuttunut muun muassa lastenhuoneen sisustukseen, vaunuihin, pinnasänkyyn, lapsen nimeen, kastemekkoon jne. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huoh, kylläpäs oli kurjaa luettavaa Engelinan anoppiselvitys. Hatun nosto sinulle, että jaksat olla tuollaisen kanssa tekemisissä. Itse en jaksaisi varmastikaan venyä noin pitkälle vaikka eihän se välien viilentäminen ainakaan tilannetta parantaisi :(

 

Itselle anoppi on jopa läheisempi kuin äitini. Ovat aivan erityyppisiä ihmisiä. Esimerkiksi kun sairastuin diabetekseen äitini tokaisi "mistä sää senkin oot saanut" kun taas anoppi oli huolissaan miten sen kanssa pystyy elämään ja miten jaksan jne. Äitini pitää avioliittoa turhana instituutiona eikä edes onnitellut tai saapunut häihimme. Toki itse on ollut isäni kanssa kymmeniä vuosia naimisissa. Anoppi onnitteli ja oli pakahtua onnesta. Arvatkaa onko vaikea selitellä näitä omia suhteita omiin sukulaisiin muille ihmisille...

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Kiitos, Pipsis.  :give_heart:

 

Mulla vähän tahtoo lähteä mopo käsistä kun avaan sanaisen arkkuni tuosta aiheesta... :rolleyes: Ihana juttu, että sulla on läheinen anoppi. :) Mullakin oli exän äiti sellanen, että pystyin jutella hänen kanssaan monesta sellaisesta asiasta, mistä en oman äitini kanssa pystynyt. Suhteen päätyttyä itkin siis sekä puolison että myös anopin menettämistä, hän kun sanoi mulle meidän erotessa, ettei voi ymmärtää mitä tän poikansa (exän) mielessä liikkuu, että jättää minunkaltaiseni tytön alttarille. :) Sanoi vielä, että tulen aina olemaan hänelle kuin oma tytär ja tervetullut heille kotiin. No, tuosta on nyt kulunut 7 vuotta aikaa ja paria postikorttia lukuunottamatta ei olla hänen kanssaan oltu tekemisissä. Kyllä tän nykyisen anopin toilailuja kun miettii, niin välillä iskee kamala katkeruus ja kaipuu tätä entistä anoppiani kohtaan, miten se ymmärsi pelkästä katseesta aina mitä mulla oli sydämellä. Me pystyttiin olemaan kahdestaan ja juomaan punaviiniä ja istumaan iltaa ilman, että se oli mitenkään kiusallista ja kummaa. Tän nykyisen kanssa en osaa olla ollenkaan tekemisissä, joten se on vaan hyväksyttävä, ettei meistä koskaan tule mitään sydänystäviä. Pakko nyt lapsen synnyttyä varmasti olla tekemisissä enemmän, enhän mä lapseltani voi omaa isoäitiä riistää (ja päinvastoin), mutta ei tulisi mieleenkään mennä lapsen kanssa kahdestaan anopin luo ilman miestä. En mä tiedä mitä mä siellä tekisin.  :girl_prepare_fish:

Edited by Engelina

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ennen lasta oli hyvät välit. En tiennyt mitä kaikkea on heidän perheessä vuosien aikana ollut. Oli mukavaa ja rentoa yhdessä. Lapsi syntyi ja vieläkin oli ihan ok. Oli ensimmäinen lapsenlapsi niin sai paljon huomiota. Mutta sitten tuli uhmaikä lapselle ja sitä ei isovanhemmat jaksaneet. Olisi pitänyt olla paikallaan ja leikkiä hiljaa. Tilanne on nyt pahentunut kun onkin jo kaksi touhukasta ja väliin uhmakasta lasta. Juhannuksena pelkäsin että lyövät vanhempaa lasta kun hermostuivat sen riehumiseen. Lähdettiin pois aikaisemmin kuin mikä meillä oli alunperin suunnitelmissa. Mies kertoi minulle kotona millaista on hänen lapsuudessa ollut. Ei mennä käymään kuin vasta sitten joskus tulevaisuudessa ehkä. Itkettää nytkin tämä asia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Philippa: voi kun kurja tilanne, kamalaa että jouduit pelkäämään isovanhempien käytöstä :( Tsemppiä sulle. 

 

Anopin kanssa meillä oli tosi hyvät välit ennen lasta. Mutta jo raskausaikana anoppi muuttui ja alkoi hysteerisesti varoittelemaan mua kaikesta ja kieltämään mua esim. kävelemästä korkkareilla tai ajamasta pyörää. Nyt kun tyttö on syntynyt anoppi ei haluais että tyttö sais olla hetkeäkään rauhassa, ei saa olla lattialla, ei saa istua, ei saa koskea mihinkään jne koska kaikki on vaarallista. Jos tyttö kömmähtää nurin niin anoppi kiljuu, kaappaa vauvan syliin ja alkaa ihan hulluna lohduttamaan vaikkei tyttö itkistkään. Siitä se tyttö usien alkaakin sitten itkeä. Jos ollaan esim. mun mummin luona saaressa anoppi lähettää tekstareita ja varoittelee punkeista  :rolleyes:

 

Muiden miehen sukulaisten kanssa ei ole mitään ongelmaa ja tullaan hyvin toimeen :) Miehen siskon kanssa nyt vielä paremmin kun löytyy enemmän yhteistä.

Edited by shantia

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huoh. 

 

Lapsi on syntynyt ja joka kerta, kun ollaan nähty appiksia nyt 3-viikkoisen poikamme kanssa, anoppi riistää vauvan aina mun sylistä sanomatta sanaakaan. Siis ymmärrän, että mummo haluaa ainoaa lapsenlastaan pitää sylissään ja se on musta ihan ok, ilahduttaakin, miten innokas anoppi on poikaa hoitamaan. Viime kyläilyn jälkeen tuli kuitenkin itku, kun hän tulee ja ottaa lapsen mun sylistä kun pääsen ovesta sisälle ja käytännössä omii pojan itselleen koko vierailun ajaksi. Viimeksi oltiin miehen sukulaisella synttärikahveilla, appiukko sitten ehdotti, että hänkin vois pitää lasta sen aikaa, että anoppi saa edes otettua kahvit, mutta ei. Kukaan muu ei koska lapseen kuin hän.

 

Hormonit varmasti vaikuttaa, mutta tuntuu tosi pahalta Mä olen kuitenkin ton lapsen äiti ja musta tuntuu anopin seurassa, että hän mitätöi mua ihan koko ajan. Ihan kuin hän olisi äiti ja mä joku pojan teini-ikäinen sisko, johon ei luoteta yhtään vauvan kanssa.. :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi ei Engelina, voin kyllä osittain samaistua sun tilanteeseen, tuo viiminen kappale oli todella osuvasti sanottu.

 

Tuonne aiemmin (ennen vauvan syntymää) kirjoittelin, että ollaan miehen perheen kanssa hyvissä väleissä. No, on meidän välit edelleen hyvät, mutta kyllä tuo vauvan syntymä kiristi välejä, ainakin mun näkökulmasta.

Anoppi ja miehen sisko on koko ajan repimässä vauvaa mun sylistä. Erityisen kauheaa se oli just silloin kun vauva oli ihan pieni, aina oli tosi paha mieli kun anoppilassa käytiin. Lisäksi aina kun imetin/vaihdoin vaippaa/yritin nukuttaa niin anoppi sai kauheen sähläyksen aikaiseksi, pyöri ympärillä ja antoi ohjeita. Minä hermostuin ja vauva hermostui ja kaikki meni ihan pipariksi.

 

Oon hirveen herkkä sen suhteen, jos mulle tullaan tuputtamaan vauvanhoito-ohjeita, enkä oikein kehtaa sanoa anopille vastaan vaikka kuinka ketuttaisi. "Kun minä toimin lasten kanssa aikoinaan näin, niin tämä on ainoa oikea tapa plaa plaa...". Esimerkiks velliä olisi pitänyt antaa 4-viikkoiselle. Ja "on se kumma kun ei tuttia syö, voi että, mitäs nyt, kyllä on kummallista...". Jooooh, on se kumma.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla keittää suunnattomasti kun veljen avokki kutsuu lastamme "itsekeksimällään" lempinimellään, jota kukaan muu ei käytä lapsellamme, sama lempinimi on käytössä veljen siskon tyttärellä ja veljen avokkikin tämän tietää, mutta kun HÄN on keksinyt tämän lempinimen lapsellemme.

 

Mietin jo että pitää kö mun vaan ens kerralla ottaa asia tiukasti puheeksi, kauniisti on jo yritetty, tuloksetta, se ei oo mikään maikkis vai pitääkö mun vaan keksiä hänen lapselleen joku yhtä ärsyttävä lempinimi? Menisikö sitten perille?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on ihan hyvat mutta aika etaiset valit miehen vanhempiin, tilanne ei juuri ole muuttunut lapsen myota, toki nahdaan nyt useammin etta he saavat viettaa aikaa lapsenlapsensa kanssa mutta valit eivat ole lammenneet. Miehen vanhemmat on aika iakkaita ja puolikuuroja ja lisaksi meilla ei oikein ole mitaan yhteista joten keskustelu on hieman vakinaista. 

 

Miehen veljeen vaimoineen meilla on tosi hyvat ja lampimat valit, asutaan suht lahekkain ja nahdaan usein erilaisilla kokoonpanoilla, tanaankin miehen veli tuli hakemaan meidan Tirppiksen ja vei sen puistoon antaakseen mulle lepohetken silla olen kipea.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla on miehen vanhempiin ihan hyvä suhde itsessään, mutta he ovat niin erilaisia omiin vanhempiini verrattuna, että sellaista oikeasti lämmintä suhdetta on ollut hiukan vaikea saada aikaan. Omat vanhempani ovat aika rentoja ja rauhallisia, kun taas anoppi ja appiukko kauheita hössöttäjiä ja säätäjiä ja tietyllä tavalla riidanhaluisia. Koko perhe rakastaa yli kaiken toistensa kanssa kahnaamista ja mun perheessä ei olla varmaan ikinä riidelty.

 

Mutta ilman tätä tulevaa lasta ei tilanne olisi varmaan missään vaiheessa muuttunut kovin huonoksi. Mutta nyt siis olen raskaana ja tulevasta vauvasta pitäisi tuossa ensi viikolla kertoa anoppilan suuntaan. Ja jestas ku mua pelottaa. Siellä alkaa niin hurja vouhotus ja hössötys, että ei mitään rajaa. Pelkään jo etukäteen soitteluita ja kyselyitä ja sitten kun vauva syntyy niin miten ne saa pidettyä täältä poissa siihen asti kunnes oikeasti itse vieraita halutaan? Ja ei enää ikinä saa tehdä mitään lomasuunnitelmia ilman, että soitellaan ja pitäisi tulla sinne koska vauva. Ja kun olen äippälomalla ja jos en jaksa kotona kökkiä niin mun mielestä on ihan luonnollista, että menen käymään omien vanhempieni luona ja oman siskoni luonna. Ja mikä kitinä siitä sit alkaa. Ja mun mielestä olisi aivan luonnollista, että mies oman isäkuukautensa aikana voi sitten matkustaa lapsen kanssa kaksin vanhempiensa luokse. Joo voin kuvitella, että voisin esim. mennä etukäteen anoppilaan ja mies tulee sit perässä, mutta anopin mielestä mun pitäis varmaan mennä sinne just vauvan kans kuukaudeksi, että mies saa rauhassa kotona tehhä töitä.

 

Ja mä pelkään että anoppi "varastaa" mun vauvan. Eli miehen siskolla on yksi lapsi ja sen lapsen anoppi on ominut aika täydellisesti. No siellä tietysti lähtötilannekkin oli eri, eli miehen sisko oli melkein teiniäiti, vahinkoraskaus ja asuivat lähekkäin ja itseasiassa loppujen lopuksi naapureina. Nykyään kyseinen lapsi on jo 8 ja tuossa taannoin oltiin samalla matkalla ja siellä esim. kävi niin, että lapsen äiti teki päätöksen A. ja kohta paikalle tuli mummo ja kumosi kyseisen päätöksen, koska väärät kengät, lapsi ei jaksa, mummon kaa pitää kattoo piirrettyjä jne. jne. Ja miehen siskon äitiydestä juputetaan hänen selkänsä takana (meille) esim. kun ei äiti halua pitää lasta kotona ja samaan aikaan juuri omitaan lapsi mummolaan yöksi. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now