Adelita

Liian rajuja lapsille?

60 posts in this topic

Bongasin tällaisen uutisen Iltalehden nettisivuilta:

 

"Äiti järkyttyi:

Lastenkirjassa uhataan itsemurhalla!

Keskiviikko 7.9.2011 klo 03.51

 

Pikkulapsen äiti järkyttyi suositun Myyrä-satukirjan rajusta sisällöstä.

 

Mari Aho luki sunnuntai-iltana omalle 5-vuotiaalle Aatu-pojalleen iltasatua. Äiti oli valinnut hyllystä kirjakerhosta tilaamansa Myyrä puhemiehenä -lastenkirjan.

 

Kirjan sivuilla poikapupu yrittää vikitellä itselleen tyttöystävää. Leikin keskeltä tyttöpupu livahtaa pesäkoloonsa ja lukitsee oven takanaan. Tuolloin rakastunut poikapupu alkaa itkeä ja uhkaa tappaa itsensä kärpässienellä."

 

 

 

 

En ole itse juuri tuota Myyrä-kirjaa lapsilleni lukenut, vaikka meillä monta erilaista Myyrä-kirjaa kotonamme onkin. Mitenkään tietoisesti en ole juuri tuota kirjaa vältellyt, enkä ole sen sisällöstä ollut aiemmin perillä. Nyt en tiedä mitä pitäisi ajatella moisesta kerronnasta... :mellow: Mielipiteitä kyseisestä kirjasta?

 

 

 

 

 

Kertokaa mielipiteitänne myös muista lapsille suunnatuista kirjoista, tv-ohjelmista, elokuvista jne. Mikä on liian rajua tai kyseenalaista lapsille?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä minäkin vähän hätkähdin, kun tuota Myyrä-kirjaa luin lapsille, mutta onkohan tässäkin hiukan ylireagoitu? Menee mielestäni samaan sarjaan kuin se männäviikon uutinen, ettei viidesluokkalaisille saisi kertoa, kuinka lapsia tehdään. :rolleyes: Tuossa Myyrä-kirjassa ei kuitenkaan itsemurha ole mikään itsetarkoitus ja toisaalta asian voi ymmärtää niinkin, että joskus voi olla niin surullinen, että tuntuu, ettei halua enää elää. En lähtisi siis liian suoria viivoja vetämään, että lastenkirjassa käsitellään itsemurhaa. Eihän asiasta tietämätön lapsi edes tunne sellaista sanaa kuin itsemurha, joten asian voi selittää toisinkin.

 

Mä oon sitä mieltä, että lastenkirjoissa, -ohjelmissa, ym. lapsille suunnatussa materiaalissa voi käsitellä monenlaisia aiheita. Jos jokin aihe arveluttaa itseä, niin sitten voi ohittaa ne. En minäkään mitä tahansa lapsille lue, näytä tai kuunteluta, mutta en toisaalta tietoisesti estäkään lapsia saamasta tietää elämään liittyviä asioita. Toki jätän tarkoituksella jotkut ohjelmat katsomatta, vaikka kuinka olisivat lapsille suunnattuja tai kirjastosta en lainaa kirjoja, jotka käsittelevät vaikka avioeroa tai isovanhemman kuolemaa, jos ne eivät perhepiirissämme ole ajankohtaisia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toisaalta vanhoissa saduissakin on hyvin väkivaltaisia kohtia eikä kukaan vedä hernettä nenään. No, meillä veti kotisairaanhoitaja herneet nenään kun olin jotain viisi kun minulle luettiin H.C. Andersenin "Lumikuningatar":ta ja peikosatukirjaa, jossa oli komeat kuvat...

 

Äitini on lastensuojelulaitoksessa töissä ja hän ei esimerkiksi anna tietyn ikäisten lasten katsoa Harry Potter - elokuvia, mutta kirjoja antaa lukea siksi, että lapsi itse lukiessaan kuvittelee asiat, mutta vain käsityskykynsä rajoissa. Elokuva taas pakkosyöttää sen väkivaltaisuuden ja pelottavuuden.

 

Meillä on ollut sama logiikka. Sadut ovat olleet ihan juuri niin raakoja kuin ovat kirjoissa ilman kukkahattutäteilyä, mutta esim. elokuvien katsomista on tarkkaan säädelty koska se ärsyke on erilainen.

 

Nadda, juu. Ja ne samat äidit ovat itse opiskelleet ihmisen biologiaa saman ikäisinä. :grin:

 

 

 

Edited by Chiamaka

Share this post


Link to post
Share on other sites

Muistan, että mua on itseäni lapsena vähän ahdistanut juurikin H.C. Andersenin jotkut sadut. Jopa ihan sen ikäisenä, että osasin ne itse lukea, Pieni tulitikkutyttö & Pieni merenneito olivat niin surullisia tarinoita. Ja vieläkin muistan, kuinka joskus iltaisin ennen nukkumaanmenoa mua pelotti tv-mainos Indiana Jones-leffasta jonka olin nähnyt, ja sitten yritin kovasti ajatella vain Maija Mehiläistä ja se kyllä auttoi! :grin: Aikuisempana tajusin, että se mainos, joka oli jäänyt mun mieleen oli Tuomion temppeli-elokuvasta. Sittemmin olen kyllä katsonut ko. leffan useammankin kerran, ilman ahdistavia fiiliksiä... Mutta kieltämättä, taidan olla vähän herkkä tyyppi esim. kauhuleffoja mun ei kannata katsoa, koska aivan varmasti jos on tarpeeksi pelottava jää pyörimään mieleeni, ja nimenomaan ennenkuin nukahdan ne tulevat mun mieleen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä Sälli välillä ahdistuu ihan vain siitä, että hänen huoneessaan on palovaroitin, mutta taas Hanhiemon satuaarteen suden keittäminen elävältä ei tunnu missään. :grin: Lapset käsittävät maailmaa ihan eri tavalla kuin aikuinen. Jos joku asia Sälliä vaivaa, siitä keskustellaan. Joku aika sitten oli puheena kuolema (vaikka se ei sinänsä ajankohtainen asia ollutkaan) ja vastattiin niihin mitä hän kysyi. En sitten tiedä mitä hän ymmärsi...

 

Tuon Myyrän toinen itseä "hätkähdyttänyt" kohta taisi olla uusien pupujen syntymä maailmaan, olisin ehkä toivonut toisenlaista kuvakulmaa... :girl_haha:

Share this post


Link to post
Share on other sites

lapsikohtaista tämäkin. Itse rakastin pienenä aluperäisessä muodossa olevia satuja. (myös grimmit on äärettömän väkivaltaisia jos nyt alkaa asiaa oikein pohtia) En vielä lue pojalle mitään rajuja satuja, koska en osaa arvioida, miten hän reakoisi niihin.

Tämä henkilökohtainen herkkyys on asia mitä kannattaa pohtia myös myöhemmällä iällä omien lapsien suhteen. (eli osalla voi olla tarvetta käsitellä enemmän uutisiakin sitten murkkuiällä) Työkaverin poika oli teini-ikäinen pahimman lintuinfluenssa uutisoinnin aikana. Hän koki sen todella rajusti, mm. Kieltäytyi kokonaan linnunlihasta. Hän ei uskaltanut seuraavana talvena kanssani edes puhua, kun sattui työpöydälläni näkemään kuvan, jossa kuukkeli istui kädelläni. Myös koulusurmat yms ovat vaatineet paljon käsittelyä vanhempien kanssa myöhemminkin. Pojan sisko alta 1v vanhempi, ei reakoi niin vahvasti kaikkeen.

Yritän sanoa vain että lapsikohtaisesti kannattaa kaikkeen suhtautua. Minua nauratti bratz piirretyn vaatteiden kauhistelu. Itse kun rakastin He-Man piirrettyä ja ne vasta vähäpukeisia olivatkin. Makuasioita kun moni on, niin itseäni enemmän kauhistuttaa bratzien sisältö Muoti/meikki/pojat enemmän kuin He-Manin sisältö, jonka jo lapsena koin perinteiseksi saduksi hyvät vs. Pahat.

Ylireakointi on helpoin tapa kuplattaa koko maailma lapsilta. Minua ei Myyrä ahdista, mutta en sitä juuri nyt lukisi kuolemaa miettivälle lapselle, kuin tietoisena siitä että sitten on syytä kuolemaakin käsitellä ihan ilmiönä, ja osattava vastata vaikeisiin kysymyksiin. En usko että muutoin yksi lause erityisesti jäisi lasta tarinassa vaivaamaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yritän ihan tietoisesti vältellä joitakin mainoskanavilta tulevia lastenohjelmia, joissa on vauhtia ja vilinää sekä "hassua väkivaltaa". Muistelen itse kauhistelleeni jo teininä Looney Tunesia ja vastaavia niiden älyttömän meuhkaamisen takia. Ohjelmista sai vain kamalan päänsäryn. <_<

 

Tuollaisista levottomista lastenohjelmista ei mielestäni seuraa mitään hyvää, ei ainakaan alle kouluikäisillä muksuilla. Hölmöimmät voivat oppia moisista, että eihän nyt pieni mottaisu ketään oikeasti satuta... Lisäksi levoton ja nopeatempoinen animaatio vain lisää lapsenkin levottomuutta (ja voi oikeasti väsyneiden silmien kautta aiheuttaa sitä päänsärkyäkin). Ainakin oma poikani on sen verran raisu kaveri, etten halua antaa hänelle yhtään lisää "virikkeitä" satuttaa siskoaan (poika usein painii ja möyrii siskonsa kimpussa satuttaen tätä, lisäksi hän repii vaatteista ja myös mottaa herkästi nyrkillä).

 

PS. Eikös jotain Prätkähiiriä arvosteltu aikanaan juuri tämän väkivaltaisuuden vuoksi?!?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oliko se nyt viime viikolla kun lehdessä (IS?) oli juttua just siitä miten nykyään lapsille ei tehdä kunnon mielikuvitusta ruokkivia satuja, vaan ne on lähinnä arkipäivän tarinoita. Siinä jutussa puolusteltiin esim. Grimmin satuja ja tuomittiin Disney, joka on tehnyt alkuperäisistä saduista paljon lempeämpiä versioita, jotka päätty aina onnellisesti. Oli siinä otettu huomioon siis lapsen ikä tietysti, mutta kaiken kaikkiaan sen jutun pointti oli se, että lapset sietää ja pystyy mielikuvituksellaan käsittelemään paljon enemmän kun aikuiset monesti luulee.

Mä peräänkuuluttaisin enempi vanhempien kykyä käsitellä ja keskustella asioista lasten kanssa. Esim. itsemurhat on ihan realistinen asia, joka vaan pitää lapselle selittää ikätason mukaisesti. Ja mä myös uskon, että kirjat on eri asia kun tv-ohjelmat.

Ja tuo jo mainittu koulujen biologian kirjoihin liittynyt jupakka oli täydellisen naurettava....

Edited by Monnax

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla ei vielä edes lapsia ole, mutta jotenkin karsastaisin kovasti sanan/konseptin itsemurha käyttöä lasten kirjoissa. Se on aikuisellekin niin vaiheasti ymmärrettävä asia, niin kuinka lapselle sitten. Sen sijaan pupun synnytys (kyse lienee piirroksesta?) tai raakakin grimmin satu lapsen mielikuvituksen kautta ymmärrettynä ei minusta kuulosta sinänsä mitenkään kamalalta, mikäli oma lapsi ei ole kovin herkkä yksilö.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oliko se nyt viime viikolla kun lehdessä (IS?) oli juttua just siitä miten nykyään lapsille ei tehdä kunnon mielikuvitusta ruokkivia satuja, vaan ne on lähinnä arkipäivän tarinoita. Siinä jutussa puolusteltiin esim. Grimmin satuja ja tuomittiin Disney, joka on tehnyt alkuperäisistä saduista paljon lempeämpiä versioita, jotka päätty aina onnellisesti.

 

Joo esimerkiksi siinä Andersenin Pienessä merenneidossa, merenneito ei saa unelmiensa prinssiä, vaan prinssi menee naimisiin pahan noidan kanssa luullen tätä merenneidoksi. Lopussa merenneito kuolee. Vähän eri kuin Disney-versio... ;)

 

Tweety kirjoitti hyvin, että tosi lapsikohtaisia asioita ovat.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä minua ainakin ahdisti lapsena nuo kaikki sadut, joissa oli onneton loppu. Niihin piti yleensä sitten itse sepittää joku onnellinen päätös tai jotain vastaavaa (mutta ei sekään oikein auttanut välttämättä). Aikuisten kirjoissa/elokuvissa loput eivät useinkaan ole onnellisia, ja joudun aina itseäni muistuttelemaan, että se oli vain kirja/elokuva, eikä tapahtunut oikeasti (joo tästä syystä en pysty kunnolla katsomaan tositapahtumiin perustuvia, ainakin niiden todellisuus täytyy sulkea pois mielestä).

 

Kyllähän sitä olisi elämässä syytä oppia, että kaikki ei pääty aina niin kuin haluaisi, ja näkemään niissä "onnettomissa" lopuissakin jotain onnellista. En ehkä silti kovin surullisesti päättyvää tarinaa lukisi lapselle esim. iltasaduksi, ettei sitten tarvitse pahalla mielellä mennä nukkumaan.

 

Oma lapseni on niin pieni, että pystyn mielestäni aika hyvin hallitsemaan hänen reaktioitaan, joten toistaiseksi ei oikeastaan ole väliä, mitä saduissa tulee vastaan, pystyn sen kyllä selittämään lasta tyydyttävästi. Itse asiassa tuo itsemurha olisi kyllä vaikein, tuossa kirjassa se oli ilmeisesti vain uhkaus, mutta jos se oikeasti tapahtuisi... Siitä en oikein tiedä, miten sen lapselle selittäisin...

Edited by Chimelli

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä sain lukea Grimmin satuja ja H.C Andersenia vasta sitten kun osasin itse, ja vaikka opinkin lukemaan jo vähän vajaa 5-vuotiaana niin kyllä siihen vielä useampi vuosi meni ennenkuin oikeasti jaksoin lukea paksuja kirjoja joissa oli pientä tekstiä. Minä tykkäsin kyllä niistä saduista, ja enemmän mulle aiheutti ahdistusta nimenomaan elokuvat tai TV-sarjat (joistain jopa pelkät mainokset) kuin nuo (itse)luetut sadut. Ne telkkarista nähdyt pelottavat jutut oli jotenkin tosi paljon todellisempia kuin ne, jotka oli itse kuvitellut päässä. Mutta mä olenkin edelleen tosi herkkä enkä esim. katso kauhuleffoja ollenkaan, kun tiedän parin leffan kokemuksella että ne ei vaan sovi mulle (nimim. edelleen silloin tällöin palaa mieleen kohtauksia jotain 5 vuotta sitten nähdystä leffasta).

 

Omalle lapselle tulen kyllä lukemaan monenlaista, mutta ehkä nuo alkuperäiset Grimmin veljekset jää sinne vanhemmalle iälle. Harry Potteria voisin kuvitella lukevani jo eskari-ikäiselle tai jopa vähän pienemmälle, mutta leffoja en antaisi katsoa. Ne on tehty mun mielestä ihan turhan synkiksi siihen nähden mitä se tunnelma niissä kirjoissa on. Ja kuten sanoin niin mulla ainakin on jäänyt paljon ahdistavampina mieleen aina ne telkkarista nähdyt kuvat kuin ne, jotka itse kuvitteli päässä.

 

Tuota Myyrä-kirjaa en ole lukenut, mutta jotenkin kuulostaa kieltämättä vähän semmoselta "paljon melua tyhjästä"-tapaukselta. Ilmeisesti se pupu ei kuitenkaan tee siinä sitä itsemurhaa eikä se siinä kirjassa siis ole niinkään pääroolissa vaan ihan vaan jonakin sivuntäytteenä. Tuskin suurin osa lapsista kiinnittää tuohon kohtaan mitään sen kummempaa huomiota.

 

Mun mielestä on tärkeää puhua lapsille myös vaikeista asioista eikä yrittää piilotella niitä vaan siksi, ettei lapsi muka ymmärrä tai ettei lapsi pahoittaisi mieltään. Tietenkin pitää ottaa huomioon lapsen ikä, mutta mun mielestä on aika turhaa yrittää hirveästi kaunistella esimerkiksi vaikkapa sitä itsemurhaa. Tarkoitan siis että mun mielestä lapselle voi sanoa ihan suoraan että joku on itse päättänyt päivänsä eikä valehdella että tämä joutui vaikka auto-onnettomuuteen.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Ilmeisesti se pupu ei kuitenkaan tee siinä sitä itsemurhaa eikä se siinä kirjassa siis ole niinkään pääroolissa vaan ihan vaan jonakin sivuntäytteenä. Tuskin suurin osa lapsista kiinnittää tuohon kohtaan mitään sen kummempaa huomiota.

 

Juuri näin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä on tärkeää puhua lapsille myös vaikeista asioista eikä yrittää piilotella niitä vaan siksi, ettei lapsi muka ymmärrä tai ettei lapsi pahoittaisi mieltään. Tietenkin pitää ottaa huomioon lapsen ikä, mutta mun mielestä on aika turhaa yrittää hirveästi kaunistella esimerkiksi vaikkapa sitä itsemurhaa. Tarkoitan siis että mun mielestä lapselle voi sanoa ihan suoraan että joku on itse päättänyt päivänsä eikä valehdella että tämä joutui vaikka auto-onnettomuuteen.

 

Mä en ole ihan samaa mieltä, varsinkaan alle kymmenen vanhojen kohdalla. Mulla on kokemusta lähipiirissä tehdystä itsemurhasta, ja se on todella vaikea asia aikuisillekin ymmärtää ja hyväksyä, saati lapsille. Meidän lähipiirin lapsille kerrottin että kyseinen ihminen oli sairas (niin kuin olikin, kun vakavaa masennusta sairasti) ja kuoli siihen.

En haluaisi että oma lapsi saisi kovin nuorena edes sellaista ajatusta päähänsä, että joku haluaa tappaa itsensä, että kuolema olisi elämää parempi vaihtoehto. Voin hyvin kuvitella, että lapsi alkaisi pelätä että joku muukin läheinen tekee itsemurhan, jos on kovin surullinen tms.

 

Toki esiteini-ikäisille ja sitä vanhemmille kertoisin asian niin kuin se on, mutta sitä nuorempia haluaisin vielä suojella.

 

Niin ja mulle itsemurha on sen verran herkkä ja kipeä aihe edelleen, etten lukisi omalle lapselle kirjaa jossa siitä puhutaan, vaikkei se missään pääosassa olisikaan. En nyt nousisi asiasta barrikadeille, mutta valitsisin jonkun toisen kirjan. Voi siitä pettymyksestä ja surusta kertoa lapsille muillakin tavoilla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Pitääköhän syyttää meikäläisen kauhuleffaintoa ja -immuniteettia sillä, että on pienestä pitäen saanut riittävästi verta ja suolenpätkiä satujen kautta? :grin:

 

Tosin olen minäkin pelottavia elokuvia nähnyt: The Eye ja The Eye II, ne aidot aasialaiset versiot. NIIN pelottavia! Ja sitä kakkosta en raskausaikana varmasti uskalla katsoa, se kun käsittelee raskaana olevaa naista (se on nimittäin tosi kammottava).

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

itse en usko että sadut, siis ne rajutkaan, olisi siedätyksenä toimivia. Mutta edellä sanottu vaikutti sellaiselta pilkkeellä silmäkulmassa sanottuna. ;)

Minä en pidä kauhuleffoista, vaikka sadut on olleetkin "sensuroimattomia". Minulle oli helppoa käsitellä vaikeitakin asioita, kun niistä löytyi satu. Ei vain kauniit prinsessat elä onnellisesti. Jammu-setää käsittelin Hannun ja Kertun kautta jne. Ei se tarkoittanut että kaikki erikoinen ja erakkomainen on automaattisesti pahaa, mutta toki minua, joka rakasti kaikkia varauksetta, se opetti ettei kaikki aikuisetkaan ole hyviä, vaan voisin itsekkin osata todeta jonkin aikuisen "tuhmaksi". Minuloe pienenä jäi ne sadut/satujen tapahtumat yleensä vaivaamaan, joihin kaipasinkin apua kästtelyyn. Eli ilman satua olisi osa jäänyt ehkä vanhemmilta kysymättä, kun en osannut pukea sanoiksi muuten sitä missä apua halusin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Scarlet, mulla on kans kokemusta lähipiirissä tehdystä itsemurhasta ja kun tämä tapahtui, olin muistaakseni 9-vuotias, korkeintaan kuitenkin 10. Tuolloin mulle kerrottiin että tämä kyseinen serkku oli vaan tosi surullinen ja sairas ja siksi halusi itse pois. Ei se asia jäänyt mua sen kummemmin vaivaamaan, ennemminkin olen ollut varsinkin jälkeenpäin vaan kiitollinen että se kerrottiin suoraan. Olisin minä sen totuuden jostain saanut selville kuitenkin jossain vaiheessa, ja ainakin hautajaisissa olisi ollut varmaan aika hämmentävää kuunnella papin puhetta jos olisin luullut että serkku olisi kuollut jotenkin muuten. Eli varmasti lapsikohtaista tämäkin, toinen reagoi vahvemmin kuin toinen, ja mun kohdalla vaikutti varmasti sekin ettei kyseinen serkku ollut aivan lähimpiä sukulaisia enkä minä ollut ollut hänen kanssaan välimatkan takia mitenkään älyttömän paljon tekemisissä.

 

Kovin herkälle lapselle ei varmasti kannata sanoa asiaa ihan suoraan, mutta en silti lähtisi valehtelemaan esim. onnettomuudesta. Tuo mitä sanoit, että sanoisi vain ihmisen olleen sairas niin se voisi olla vähän neutraalimpi tapa jos tuntuu ettei lapsi välttämättä pystyisikään käsittelemään asiaa ihan sellaisenaan.

 

Itsemurha sinällään on tottakai hirveän vaikea aihe, varsinkin jos se sattuu aivan lähimmässä piirissä. Kyllähän siinä on aikuisellakin voimaton olo, saati sitten pienellä lapsella.

Edited by Ida-Mari

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tweetylla hyvä pointti siitä, että niiden vähän pelottavampien satujen kautta on ollut luontevaa oppia esim. juuri tuo, että kaikki aikuiset ei ole kilttejä. Mä olin ihan samanlainen pentu, joka rakasti kaikkia ja uskoi kaikista vaan hyvää (ja olen sellainen vähän edelleenkin).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei kenelläkään olisi sitä kyseistä Myyrä-kirjaa, jotta voisi laittaa tänne sen tekstipätkän, jossa pupu uhkaa itsemurhalla? Mahtaakohan kirjassa lukea ihan noin suoraan, kuin tuossa Iltiksen tekstissä sanotaan ("pupu uhkaa tappaa itsensä syömällä kärpässientä")?...hm...

 

Pari päivää asiaa mietiskeltyäni olen päätynyt sellaiseen lopputulokseen, että kirjasta metelin nostanut äiti on tehnyt kärpäsestä härkäsen ja saanut aikaan melua tyhjästä! :girl_sigh: Jos pieni lapsi, jolle on kerrottu kärpässienten myrkyllisyydestä ("ei saa syödä, tulee tosi pipiksi/joutuu sairaalaan/voi kuolla", riippuen lapsen iästä, että miten on selitetty) kuulee tuon pätkän, niin hänhän ajattelee vain heti, että "pupu ei saa syödä kärpässientä, se on tuhmaa/kiellettyä/siitä tulee pipiksi" jne. Toisin sanoen lapsi ei ymmärtäisi kohtaa itsemurhalla uhkailuksi (ellei kirjassa todella lue sitä "tappaa itsensä"!), vaan jotenkin niin, että pupu aikoo tehdä jotain kiellettyä ja tuhmaa, jos ei saa tahtoaan periksi (näinhän lapset itsekin monesti toimivat :girl_wink: ).

 

Isompi lapsi, esim. kouluikäinen, saattaa jo tajuta kärpässienellä uhkailun merkityksen ja silloin lapsen kanssa voi keskustella asiasta, JOS lapsi siitä itse kysyy tai muuten ihmettelee. Jos lapsi ei kiinnitä asiaan sen suurempaa huomiota, niin... eipä siinä mitään sitten.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huomasin tämän keskustelun ja ajattelin kauhistella äskeisessä Pikku2-ohjelmassa tullutta rupisammakoiden parittelukohtausta girl_impossible.gif

Jos mua jo kauhistuttaa tuo niin haluan jättää tuon Myyrä-kirjan suosiolla väliin girl_to_take_umbrage2.gif Onneksi omat lapset ovat vielä niin pieniä että heitä voi suojella vielä hetken "maailman pahuudelta". Meilläkin oli itsemurhatapaus lähipiirissä ollessani 7v. Itse sain kuulla totuuden vasta parikymppisenä. Ymmärrän miksei siitä silloin puhuttu mutta loukkaa myös että sain kuulla siitä noinkin myöhään ja vielä kiertoteitä pitkin.

Edited by Vilma

Share this post


Link to post
Share on other sites

Luin sen jutun lehdestä myös ja se pupun kommentti liittyi siihen, että tyttöpupu ei halunnutkaan olla sen kanssa. Kirjaa ei minulla ole, mutta suurinpiirtein sanat menivät näin "syön kärpässienen ja kuolen ja sitten se pupu näkee, että rakastin sitä". Myyrä sitten kommentoi pupupoikaa vähäjärkiseksi, koska sittenhän tyttöpupu kuitenkin alkaa riiata jotain toista pupua. Eli kyllä siinä aika suora uhkailu oli ja se mua enemmänkin itseäni kauhistutti kuin ylipäänsä itsemurha. Toi myyrän kommentti kun ei helpota asiaa yhtään.

 

Mun mielestä itsemurhakaan ei ole niitä elämän tosiasioita, joista etukäteen kovasti lapsen kanssa kuuluisi keskustella, vielä vähemmän itsemurhalla uhkailu. Ton lehtijutun jälkeen ei tule mieleenkään ostaa meille yhtäkään Myyrä-kirjaa. Kustantaja nimittäin kommentoi tekstiä siten, että sadun avulla lapsen kanssa voi käydä elämään liittyviä tapahtumia läpi. On varmasti paljon vaikeita asioita, joita voi lapsi sadun kautta oppia ymmärtämään, mutta kun en itsekään ymmärrä itsemurhalla uhkailua, miten satu voisi auttaa minua selittämään tällaista luonnotonta asiaa lapselle. Ja miksi lapsen tarvitsisi siitä edes tietää, jollei lähipiirissä tule asia ajankohtaiseksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En luottaisi Iltalehteen lähdekirjallisuutena liittyen ko. kirjaan. Kyllä minuakin kiinnostaisi tietää ihan oikea sanamuoto sillä ihmisillä on paha tapa antaa omien käsitystensä ja oletustensa sekaantua asioihin. :grin:

Saisikohan tuota kirjaa jostain halvalla..? :girl_wink:

 

 

ETA: Kuningaskuluttajan sivuilta löytyi...

 

"Alle kouluikäisille tarkoitetun Myyrä Puhemiehenä- kirjan satuhahmo sanoo näin: ”Jenni ei halua minua, niin se on. Mutta minä näytän sille. Syön tahallani myrkyllisen kärpässienen ja kuolen. Silloin se näkee, miten paljon rakastin sitä.”"

 

Ja ilmeisesti tässä kuitenkin ideana on se, että Myyrä puhuu pupun ympäri, joten mielestäni satu käsittelee tärkeitä asioita kuten sitä, ettei aina ole kivaa, joskus tuntuu pahalta, joskus pitää luopua, mutta aina on syytä elää ja toisia pitää auttaa.

Edited by Chiamaka

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minustakin tuossa kohdassa aika hyvin todetaan itsemurha järjettömäksi, mutta olen silti samaa mieltä Scarletin ja Sippuran kanssa, en tahallani haluaisi lapselle tuollaisia ideoita päähän ollenkaan. Samoin selittäisin lapselle itsemurhan mielellään vaikka noin sairautena, mutta tuo papin puhe on kyllä hyvä pointti, en tiedä mitä siinä puheessa sitten sanotaan, mutta voisi ruveta lasta ihmetyttämään (jos on niin iso, että muistaa kuunnella papin puhetta toisin kuin meidän lapset).

 

Nuo parittelu- ja lastentekojutut taas on minusta niin luonnollisia, etten niissä näe mitään ongelmaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Otteet kirjassa menevät näin:

 

Poikapupu: Jenni ei halua minua, niin se on. Mutta minä näytän sille! Syön tahallani myrkyllisen kärpässienen ja kuolen. Silloin se näkee, miten paljon rakastin sitä.

Ja:

 

Myyrä: Mistä nyt kiikastaa, Jonni? Minä luulin, että sinä ja Jenni riiaatte!

Poikapupu: Joo, niin minäkin luulin. Mutta Jenni ei huoli minua, ja siksi on parasta että kuolen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Siis eikö sitä sitten kommentoida enää mitenkään vai sanooko se myyrä, että siinä ei ole järkeä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now