Liian rajuja lapsille?

[Nadda]

Tarina jatkuu näin:

 

Myyrä: Et ole täysjärkinen. Arvaa, miten siitä kävisi. Jenni itkisi sinua aikansa ja alkaisi sitten riiata toista jänistä. Sitäkö sinä haluat?

Poikapupu: En minä sitä. Mutta kun en osaa riiata.

Sillä aikaa tyttöpupu valmistelee itseään ja ihmettelee, missä poikapupu viipyy.

 

Myyrä: Ala joutua Jonni, Jenni odottaa jo sinua.

Poikapupu: Joo, kunpa odottaisikin. Mistä minä tiedän, että Jenni odottaa juuri minua?

 

Sitten poikapupu kertoo myyrälle tunteistaan Jenniä kohtaan ja myyrä patistaa Jonnin kertomaan niistä Jennille eikä hänelle. Ja tarina jatkuu niin, että jänikset saavat toisensa, perheenlisäystä jne.

[Chimelli]

Ok, onpa suloinen tarina, mutta tuo itsemurhajuttu on tosiaan ehkä vähän turhaan vedetty mukaan Varsinkin kun vaikuttaa siltä, ettei sillä ole edes syytä olla surullinen

[Nadda]

^ Ennen tuota episodia puput ovat riianneet ts. kisailleet ja juosseet toisiaan karkuun ja juuri, kun näyttää siltä, että Jonni saa Jennin omakseen, Jenni paiskaakin oven kiinni Jonnin nenän edestä. Siksi Jonni on surullinen ja ajattelee, ettei Jenni häntä halua. Tyttöpupu vain haluaa esittää vaikeasti tavoiteltavaa niin kuin ilmeisesti riiauskuvioon kuuluu.

[Chimelli]

[Suvi]

Meillä yritetään vältellä asioita missä eläimelle tapahtuu pahaa, ts. että kuolee tmv ikävä loppu Poika pian 3v ja tuntuu tulleensa äitiinsä tässä että inhimillistää eläimiä kovasti ja tuntee tosi vahvasti niitä kohtaan ja kyllä mua esim ahisti vielä isompanakin se kuinka susi piti silputa että saatiin joku vanha mummeli pelastettua :/ Ajankohtasin aihe meillä on ihan vaan ystävyys, kuinka olla hyvä kaveri ja mistä tulee paha mieli yms

 

Looney tunes on joo ihan typerä, mutta kyllä meillä lempipiirretty on Tom & Jerry, sano kasvatusopit mitä tahansa Meillä ainakin osaa poika ottaa huumorilla kaiken, eikä millään tavalla ole "väkivaltaistunut", jotain hölmöjä ilmeitä tms kyllä matkii sieltä. Mutta tämäkin varmasti lapsikohtaista!

 

Tuo paritteluasia mitä joku kauhisteli, niin sitä meillä on kyllä käsitelty, vaikka ei se poitsua suuremmin kiinnostanutkaan sen jälkeen kun kerran kysy että mitä meitin pupsit puuhaa ja vastasin että ne tekee vauvoja

[Ida-Mari]

Minustakin tuossa kohdassa aika hyvin todetaan itsemurha järjettömäksi, mutta olen silti samaa mieltä Scarletin ja Sippuran kanssa, en tahallani haluaisi lapselle tuollaisia ideoita päähän ollenkaan. Samoin selittäisin lapselle itsemurhan mielellään vaikka noin sairautena, mutta tuo papin puhe on kyllä hyvä pointti, en tiedä mitä siinä puheessa sitten sanotaan, mutta voisi ruveta lasta ihmetyttämään (jos on niin iso, että muistaa kuunnella papin puhetta toisin kuin meidän lapset).

 

No siis tietenkään en muista tarkkaan mitä se pappi puhui, mutta kyllä se siinä puheessa mun mielestä puhui mm. siitä kuinka kenenkään läheisen ei pidä tuntea syyllisyyttä ja siis yleensä siitä miten vaikea asia on kun joku päätyy itsemurhaan. Tietenkin olin siis kuitenkin jo sen 9-10v, joku 4v ei varmaan jaksa niin tarkasti pappia kuunnella että hoksaisi että on vähän kerrottu asioita erilailla.

[Adelita]

Kiitos suorista lainauksista! Kirjassa siis todella puhutaan kärpässienen syömisestä ja kuolemisesta...

 

Meiltä löytyy omasta hyllystä ainakin viisi erilaista Myyrä-kirjaa, mutta niissä ei yhdessäkään ole mitään vastaavaa tekstiä. Ehkä "Myyrä parantaa hiiren"-kirjassa on pari kohtaa, joita on ollut hieman vaikea selittää muksuille, kun nämä ovat ihmetelleet. Ensimmäinen kohta on hain auki leikattava vatsa, josta elossa oleva myyrä kuolleitten kalojen kanssa paljastuu (kuulostaa pahemmalta kuin miltä piirretty kuva näyttää ) ja toinen kohta on se, missä lihansyöjäkasvi nielaisee kimalaisen ja nappaa myyrää kiinni kädestä. Muutenkin noissa Myyrä-kirjoissa on se suomennettu teksti vähän kökköä ja osin vanhanaikaistakin, joten onkohan ne suomennokset jostain 60-luvulta?...

 

Ihan kivoja kirjoja silti, joten suosittelen tutustumaan. Hölmöt tekstit voi vaikka lukaista itse ensin ja katsoa, että missä kohdassa käyttää omia sanoja/lauseita tai jättää kokonaan jotain lukematta. Ne tekstit kun on välillä aika vaikeaselkoisiakin, niin itse olen tykännyt hieman "suomentaa" niitä lisää ja lukea yksinkertaisemmin.

 

Pointtini on siis se, että asiasta on ihan turha vouhkoilla. Muuttaa sen pätkän siitä kirjasta vaikka jotenkin näin:

 

" Poikapupu: Jenni ei halua minua, niin se on. Mutta minä näytän sille! Lähden kauas pois, enkä tule enää ikinä takaisin! Silloin sille tulee hirveä ikävä ja se tajuaa, miten paljon rakastin sitä (/miten paljon se rakastikaan minua.)

Ja:

 

Myyrä: Mistä nyt kiikastaa, Jonni? Minä luulin, että sinä ja Jenni riiaatte!

Poikapupu: Joo, niin minäkin luulin. Mutta Jenni ei huoli minua, ja siksi on parasta että lähden."

 

 

And tha-tha-that's a-all folks!

 

 

Edited September 9, 2011 by Adelita

[Guest Kiinanruusu]

Yritän ihan tietoisesti vältellä joitakin mainoskanavilta tulevia lastenohjelmia, joissa on vauhtia ja vilinää sekä "hassua väkivaltaa". Muistelen itse kauhistelleeni jo teininä Looney Tunesia ja vastaavia niiden älyttömän meuhkaamisen takia. Ohjelmista sai vain kamalan päänsäryn.

 

 

 

Kyllä minuakin hieman häiritsee se väkivallan mutkattomuus nimenomaan elokuvissa, niin kuin joku muu ansiokkaasti korosti. Katselimme miehen kanssa Pixarin Monsterit Oy -elokuvan, joka ei siis ole ihan pienten lasten elokuva, mutta lapsille sopiva kai kuitenkin. Amerikkalaiseksi elokuvaksi tarinassa on mielestäni mukavasti mielikuvitusta, mutta silti jäin ihmettelemään, miksi siinäkin pitää olla se mukilointikohtaus tai pari. Toki siinä näkymätön hahmo paiskoo toista mielikuvitusolentoa, mutta tapahtumat tietenkin tehostetaan rajulla mätkimisen äänellä. Ymmärsin, että kohtauksen piti olla hauska, mutta minua ei siinä kohtaa naurattanut yhtään. Olen kai tosikko (tai sitten huumorintajuni on hieman vaativampaa lajia). Minusta kaiken väkivallan kuvallinen tai muunkinlainen esittäminen on vastenmielistä, oli lapsena ja on edelleenkin. Raiskauskohtauksista saan fyysistä pahaa oloa ja jonkinlaista primitiivistä raivoa.

 

En ajattele ollenkaan niin yksioikoisesti, että väkivallan näkeminen tekee kenestäkään väkivaltaista. Tärkeää olisi lasten kanssa varmasti puhua nähdystä ja kuullusta ja sitä kautta oppia asennoitumaan siihen. En silti voi ymmärtää, mihin väkivaltaa lastenelokuvassa tarvitaan. Kyllähän ihmisen pahuus voidaan esittää monella tavalla, ei sillä tarvitsisi mässäillä! Miksi vaikkapa japanilaiset onnistuvat tekemään mielikuvitusta puhuttelevia ja jännittäviä elokuvia lapsillekin ilman, että siellä keskitytään jossakin kohtauksessa puhtaasti siihen, että joku hakkaa jotakuta?

[pampam]

En silti voi ymmärtää, mihin väkivaltaa lastenelokuvassa tarvitaan. Kyllähän ihmisen pahuus voidaan esittää monella tavalla, ei sillä tarvitsisi mässäillä! Miksi vaikkapa japanilaiset onnistuvat tekemään mielikuvitusta puhuttelevia ja jännittäviä elokuvia lapsillekin ilman, että siellä keskitytään jossakin kohtauksessa puhtaasti siihen, että joku hakkaa jotakuta?

 

Itse asiasta olen samaa mieltä (= väkivalta ei kuulu lastenohjelmiin), mutta kylläpä ne japanilaiset osaavat sitä räiskettä ja mäiskettäkin tehdä. Katsopa vaikka pari jaksoa Pokemonia... (joka nyt tosin on niin typerä ja vastenmielinen sarja muutenkin, että sitä ei meillä tarttis katsoa ollenkaan)

[Aamuperhonen]

Meillä on tuo Myyrä kirja. Luimme sitä tytöllemme, kun hän oli jotain 2 tai 3. Hyppäsin kyllä tuon kohdan yli silloin.

 

Meidän tyttö rakastaa satuja. Siis juuri noita vanhoja Grimmin satuja jne. Nyt olen kolmena päivänä peräkkäin lukenut Hannun ja Kertun. Kysyin häneltä jossain vaiheessa, että lopetanko, koska on aika hirveä. Lapset hylätään metsään. Ei saanut lopettaa. Uskon, että lapset käsittelevät joitain tunteitaan noiden satujen kautta ja siksi en halua niitä hirveästi siloitella. Hyvä on toki jutella niiden herättämistä ajatuksista. Ja hän osaa tuoda aika hyvin itse esiin tunteitaan, esim. Tuhkimo herätti hänet kertomaan kuinka hän on jollekin kateellinen jostain jne. Meidän tyttö on nyt 5-vuotias.

 

En ole huomannut, että sadut aihauttavat ahdistusta. Ainoa, että joskus ei uskaltanut mennä lähimetsään, koska siellä on susia. Lapset ovat varmaan niin erilaisia. Musta tuntuu, että meidän tyttö pitää juuri pelottavista tarinoista ja niistä joissa on huumoria.

[Guest Kiinanruusu]

kylläpä ne japanilaiset osaavat sitä räiskettä ja mäiskettäkin tehdä. Katsopa vaikka pari jaksoa Pokemonia... (joka nyt tosin on niin typerä ja vastenmielinen sarja muutenkin, että sitä ei meillä tarttis katsoa ollenkaan)

 

Ai jaahas... No, meillä ei ole vielä lapsia, ja moni sarja on toistaiseksi tuntematon. Mielessä olivat lähinnä mm. vanhan Miyazakin elokuvat, jotka ovat jotenkin sadunomaisia siinä missä amerikkalaiset usein harrastavat aika realistista kuvausta. Mutta eihän tällaisia yleistyksiä pitäisi koskaan harrastaa.

 

Sanottakoon nyt vielä, että minun kritiikkini kohdistuu nimenomaan siihen realistiseen väkivallan kuvaamisen äänen ja kuvan keinoin. Kirjoista minäkin olen lukenut lapsena vaikka kuinka jännittäviä ja pelottavia asioita, mutta niissä onkin se ero, että mielikuvat syntyvät lapsen päässä hänen oman käsityskykynsä rajoissa. Kuten joku jo kirjoitti, saduthan tarjoavat keinon käsitellä vaikeitakin asioita, sikäli kuin mitään ymmärrän esim. "saduttamisesta". Nyt aikuisenakaan en vaan ole kauhean kiinnostunut näkemään mm. sitä, miltä ihminen näyttää sillä hetkellä kun hänet ammutaan kuoliaaksi, mutta minkäs teet. Asia on tullut harvinaisen selväksi nykyisessä mediakulttuurissa.

Edited September 13, 2011 by Kiinanruusu

[Tweety]

pampamin kanssa olen samaa mieltä. Tämä hikimon väkivalta on mielestäni haitallista. Pallosta pupsahtaa esille jokin ötökkä, joka tappelee tajuttomaksi toisen ötökän pelin vuoksi. poju ei tykkää näistä vaikka ötökät on hassuja, koska tempo on liian kova, ja ruutu vilkkuu villisti.

Pidän erityisen haitallisena myös piirettyjen tuotteistamista. Ja tämä on aika yleistä juurikin meidän kanavilta näkyvissä japsipiirretyissä. Hello Kitty... Siinä on sarjan ihan asiallisia opetuksiakin, mutta kuvottaa se hello kitty krääsä, joka muodossa. Pojilla on autot, mutta se on mielestäni paljon maltillisempaa markkinointia silti. (ehkä siksi ettei ko tuotteita markkinoida enää aikuisille )

 

Itse en kokaan kokenut esim maantiekiitäjän onnettomuuksia ahdistavina. (saati kuvitellut että junaa päin juostessa jäisi jotenkin henkiin. En miettinyt lapsena asiaa. Se ei myöskään ollut erityisen suosikki piirettyni. Kunhan tuli katsottua.) hassua väkivaltaa sisältää myös pink panter, ja jos se tulee ohjelmien välissä neloselta, en käännä kanavaa poikaa suojellakseni. (poika ei katso kyllä vielä telkkaria seuraakseen näkyvää ohjelmaa, mutta jokupäivä hän varmaan katsoo nuo hikimonitkin.)

 

Ohjelmia joita poika on tykännyt katsoa (autossa, kun ajamme useita satoja kilometrejä.) ovat:

Uki

Pororo

Viksukissa

(olen myös varautunut isompana tarvittaviin viihteisiin taotaon, olipa kerran elämän, maija mehiläisen jne. Omasta mielestäni asiallisten dvd piirettyjen muodossa)

[Rozie]

Japanilaisista animaatioista puhuttaessa kannattaa muistaa, että sielläpäin animaatio ei ole vain lasten juttu, kuten Suomessa tunnutaan ajattelevan.

[Chimelli]

En minä pysty vieläkään katsomaan mitään elokuvien toimintakohtauksia tms. kun niissä tapahtuu kaikki niin nopeasti (ja jos ne lisäksi vielä on pelottavia...), laitan aina suosiolla silmät kiinni, äänistä kyllä selviää, milloin se on ohi Eihän siitä varsinaisesti näe mitään kuitenkaan, kun kuvat vaan välkkyy jne., mutta päänsä saa kyllä kipeäksi jos pitää silmät auki

 

Ja niistä kauhujutuista sitten (ei tod. tule mieleenkään katsoa mitään kauhuelokuvaa ikinä), "kummitusjutut" eli kauhutarinathan on jossain iässä muodissa (siis joku 7-8 v. ehkä), muistan ainakin serkkuni halunneen kertoa niitä ihan jatkuvasti, enkä niitä varmaan osannut niin todesta edes ottaa, että olisin pelännyt, mutta lainasin kirjastosta joskus silloin jonkun kauhu-/kummitusjuttukirjan (kyllä se oli lapsille suunnattu käsittääkseni), ja siitä sain kyllä oikeasti pahat traumat pitkäksi aikaa, varmaan 10 vuotta meni, ennen kuin pääsin siitä pelosta kokonaan eroon (Muoks: Niin ja kai jotkut sitten vain tykkäävät pelätä, siksi kai kauhujutut on olemassa, mutta minusta se on vain ahdistavaa )

Vaikeampi varmaan suojella lapsiaan siinä kohtaa, kun ne itse lukevat, varsinkin jos vielä valitsevatkin lukemisensa itse (muistaakseni äitini kyllä vähän vilkuili sitä kirjaa kun olin sen lainannut, muttei kuitenkaan huomannut, että se oli niin paha).

Edited September 13, 2011 by Chimelli

[J A W]

Japanilaisista animaatioista puhuttaessa kannattaa muistaa, että sielläpäin animaatio ei ole vain lasten juttu, kuten Suomessa tunnutaan ajattelevan.

No esimerkkinä mainittu Pokemon kuitenkin lienee sielläkin lastenjuttu.

[Chimelli]

Joo mutta ei varmaan ihan pikkulasten...

[Rozie]

^ Tätä juuri tarkoitin. Mun mielestä Suomessa käytetään liian heppoisesti lapsille sopivuuden perusteena sitä, että joku ohjelma on piirretty.

[Guest mediakasvattaja]

Olen todella ilahtunut, kun luen täältä näitä kommentteja. Vielä on olemassa vanhempia, jotka tuntevat vastuunsa ja ottavat asioista selvää! Työssäni kohtaan lukuisia lapsia ja nuoria, joiden vanhemmat eivät yksinkertaisesti välitä, mitä lapset saavat esim. katsoa televisiosta. Elokuvien ikärajoista (saati pelien, "nehän on vaan suosituksia") ei välitetä pätkän vertaa, saatika sitten tajuta, että jokainen K7-merkinnällä varustettu elokuva ei ole tarkoitettu ekaluokkalaisen silmille. On helpottavaa huomata, etten ole ainoa, joka kyseenalaistaa television "lasten"ohjelmat. Lisäksi on hienoa, että täällä ymmärretään sadun ja elokuvan ero, monetkaan eivät sitä ymmärrä. On eri asia lukea ekaluokkaiselle Harry Potter-kirjoja kuin näyttää leffoja, monen mielestä näin ei kuitenkaan ole.

[pampam]

Japanilaisista animaatioista puhuttaessa kannattaa muistaa, että sielläpäin animaatio ei ole vain lasten juttu, kuten Suomessa tunnutaan ajattelevan.

 

Totta, mutta kyllähän muuallakin päin maailmaa tunnetaan animaatioita, jotka ei sovi (ainakaan pienille) lapsille, esimerkkinä vaikka Simpsonit, joka on pyörinyt Suomenkin telkkarissa vissiin 10 vuotta. Eli ei sen pitäisi mikään uusi ajatus olla, ettei kaikki piirretyt ole lastenohjelmia. Mutta ehkä se on monelle vaikea ymmärtää.

[Guest Leeah]

En ole aikoihin itse nykypäivän piirrettyjä katsonut, vilkaisin kuitenkin viikonloppuaamun tarjontaa.. Sattu oleen menossa joku ihan älytön huutamispiirretty. Kauheaa taistelua ja raivoamista, ruudussa vilis kaikenmaailman otuksia jnejne. Voisin kuvitella, kun pikkupoika tuollaista katsoo silmäkovana, millaisen "kohtauksen" saa kun siitä nousee, matkii kaiken mitä on nähnyt.

Mun pikkusisko (16v) tykkää näistä japanilaisista piirretyistä, itse en niitä omalle lapselle näyttäis. Suurimmassa osassa käsitellään ihan samoja juttuja mitä jossain "aikuisten" sarjoissakin. Eli ei kaikki piirretyt oo lapsille, vaikka ne piirrettyjä onkin.

Tämä ei vielä oman pojan kohdalla ole niin ajankohtainen asia, mutta varmasti parin vuoden päästä tulee tarkoin mietittyä mitä sieltä telkkarista näyttää. Ja voin kuvitella miten älyttömiksi piirretyt siihen mennessä muuttuneet..

Sama homma satukirjojen kanssa. Itse olen ollut ns. herkkä lapsi, vielä tänä päivänä muistan ne satukirjat joita lapsena pelkäsin. Ja muistan miettineeni paljon kuolemaa ym. Näitä asioita ei vaan mun kanssa koskaan käsitelty. Onneksi voi oman lapsen kohdalla tehdä ne minua vaivanneet asiat toisin

Edited October 1, 2011 by Leeah

[icela]

Mua häiritsee tämä kakkoselta tuleva Pikku Nikke.. Mukaansatempaiseva musiikki, ihan hauskaa katsottavaa, mutta.... Tuossa ohjelmassa esiintyy mielestäni liikaa syrjintää, haukkumista, huonoja viestejä tuovia asioita... Yksi oppilas luokassa täysin syrjitty, tätä haukutaan tyhmäksi yms., ei oteta leikkeihin mukaan... Eikö lapsille pitäisi viestiä päin vastaisesti?

[Guest *OÄ*]

Hah, ketju tuli mieleen kun katsotaan parhaillaan pojan kanssa Juniorilta Unkarilaista satukirjaa.

 

Ketunpesän edessä on este, emokettu tutkii suden kanssa ja löytää pesän edestä makaamassa hevosen. Kettu ja susi miettii että söisivät hevosen, hevonen onkin tajuissaan ja lähtee juoksemaan kotiin mukana susi joka on kiinni hevosen harjassa. Hevonen juoksee kivien yli varmistaekseen että susi on tajuton, kotitilalla isäntä tappaa suden, ja myy taljan naapurille.

 

 

Tuon Myyrä-kirjan kävin lainaamassa kirjastosta, sekä pari muutakin. Helppo teksti on muutella ja ihan kaikkea ei kuvista tarvitse selitellä.Poika osoitti äiti-pupua joka synnytti, selitin että vauva-pupu syntyy ja heti perään kysyin onko kuvassa lintu/leppis/tms jonka takia pupun synnytys unohtui.

[Guest Jessi80]

Myyräkohun aikanahan nousi myös toinen meille ehkä tutumpi aihe kohutuksi. Muumit. Siellä on kuulemma sellainen jakso, jossa Muumipeikko ja Nipsu syövät jotakin sieniä ja ovat sitten ihan "aineissa" sen jälkeen. Että kyllä ne peruslastenohjelmatkin osaa välillä, siis sellaiset mitkä todennäköisesti 99 prosenttisesti vanhemmat kuitenkin hyväksyvät lapsilleen.

[Rozie]

Kuinka moni on viime aikoina katsellut Dumboa? Siinähän vedetään ihan rehelliset kännit ja nähdään vaaleanpunaisia elefantteja.

[Guest vieras_]

Pienenä se Dumbon kännäyskohtaus oli musta melko pelottava ja ahdistava, samoin kuin se ihan alku siitä elokuvasta kun ne rakentaa sitä telttaa pimeässä myrsky-yössä. Yleensä kelattiinkin yli niitten elefanttien ja siinä alussa piileskelin jossain sohvan nurkassa ja yritin ajatella, että ei ole pelottava ei ole pelottava. Ja nämä kuitenkin sen ikäisenä, että muistan itse tämän. Eli joo, Dumbo voi helpostikin olla liian raju pienille ja herkille. Eipä nuo vanhemmat Disneyn piirretyt kyllä ylipäänsä välttämättä ole niin pikkulapsi ystävällisiä, eikös Bambissa se äiti kuole, ja Hiidenpatakin taitaa olla melkoisen pelottava.