Epäröitkö lapsettomuushoitoihin menoa?

[hippuliisa]

Itse henk.koht. sosittelen, että kaikki joilla yritys on kestänyt jo tovin menkää vain rohkeasti tutkimuksiin. Eihän ne kaikki testit ole kivoja, mutta siitä saatava palkinto aikanaan on... Vaikka tutkimukset vähän maksaakin, on minusta parempi saada vastaus heti ja aloittaa tarvittaessa hoidotkin samantien, kuin että yrittää kotona turhaan vielä muutaman vuoden tuskissaan. Me mentiin, saatiin clomit ja nyt plussa .

[liisi]

Minulle tutkimuksiin lähteminen ei käynyt ihan kivuttomasti. Melkein kolme vuotta meni lapsitoiveissa kotiyrityksellä ennen kuin hakeuduttiin tutkimuksiin. Mies oli sanonut jo alusta alkaen, että mennään sitten kun minä olen valmis. Minä pitkitin hoitoihin lähtemistä, koska koko ajan elättelin toiveita, että josko se kuitenkin onnistuisi ihan luomusti. Sitten vasta kun asia alkoi minua todella ahdistaa, ja tavallaan myönsin itselleni, että siinä on ongelmaa ja se on minulle ongelma, varattiin aika lääkärille. Nyt on alkututkimukset tehty ja hoidot vasta aluillaan, mutta voin jo sanoa, että oishan sitä voinu aikasemminki toimeentua. Mutta meillä meni näin, ja jokaisella se oma polkunsa. Toivotaan, että onni meitä kaikkia vielä suosii!

[Anonymous]

Me odotimme vuoden ja 4 kuukautta tutkimuksiin hakeutumista. Jälkeenpäin ajatellen sitä olisi voinut hakeutua hoitoon jo aiemmin koska ovulaatiotestien mukaan ovulaatiossa ei ainakaan ollut mitään vikaa, mutta silti ei vauvaa yrityksestä huolimatta kuulunut. Hakeuduimme yksityiselle, jossa tehtiin kesän aikana kaksi inssiä ja nyt ensimmäinen IVF. Mitään vikaahan meistä ei löytynyt ennen kuin IVF:n yhteydessä havaittiin hedelmöityshäiriö ja todettiin etä ICSI sopii meille paremmin näin puoli vuotta tutkimusten aloituksesta. Asioiden eteneminen helpottaa oloa, vaikka toisaalta nopea etenemistahti ja pettymysten peräkkäisyys saattaa pistää pääkopan koville.

[Yiyyu]

Epäröin.

Me ollaan kuitenkin kaksi kertaa hakeuduttu hoitoihin tässä kolmen vuoden aikana, ensin yksityiselle sitten julkiselle. Kaikki on "periaatteessa ookoo", mutta jotenkin sitä ei ole saatu otettua sitä seuraavaa askelta. Varmaan siksi, kun ei ole mitään perustavanlaatuista vikaa (vielä) löytynyt.

Suurimmaksi osaksi johtuu siis minusta minusta. Mies odottaa kiltisti ( ) että saan rauhan tämän asian kanssa. Ilmeisesti jotakin edistymistä jo tapahtumassa kun tänne palstallekin sain rekisteröidyttyä...

 

Ensinnäkin taidan odotella sitä ylimaallista "minä haluan vauvan"-olotilaa mikä oli kihlauksen aikana päällä... Toisekseen, en ole ihan varma mitä mieltä lapsettomuushoidoista ylipäänsä olen. Siis että kai sille on joku syy, että me kaksi ei onnistuta lisääntymään. Sitäpaitsi, onko kellään muulla semmonen olo, että epäilyttää että tuleeko sieltä hoidoista se "oikea tyyppi", just se oikea vauva jonka tarkotus olikin syntyä Just Meille? Se tuntuu pakotetulta, väärältä... En tiedä.

 

Perusteluni ovat siis äärimmääisen epäloogisia, enkä todellakaan vastusta kenenkään muiden hoitoja. En vaan saa tehtyä sitä isoa askelta, en ole saanut edes varattua kampaamoa taas varmaan puoleen vuoteen Enkä oikein edes tiedä onko tämä lapsettomuuspalsta oikea paikka mulle, koska en kipuile tämän asian kanssa ihan kauheasti. Se vaan tuntuu hieman epäreilulta ettei me muka voida saada lasta luomusti...

[Utu]

Ymmärrän hyvin Yiyyun ajatukset oikeutuksesta lapsettomuushoidoille. Itsekin olin samoilla linjoilla, kunnes selvisi että kerta kaikkiaan emme voi saada luomusti lasta. Olen miettinyt myös paljon tuota, että voiko syntyvä lapsi olla jotenkin "väärä". Pohdinnoissa olen kuitenkin päätynyt siihen, että ei niitä lapsia aina lapsettomuushoitojenkaan avulla saada aikaiseksi. Eli luonnollista valintaa tapahtuu myös hoidoissa. Toistaiseksi esim. sukupuolen valinta ei ole kovin helppoa eikä sallittuakaan normaalitilanteissa, joissa ei mitään sukupuoleen liittyvää terveysriskiä ole tiedossa. Luonto vaikuttaa myös hoidoissa.

[Sandrianna]

*

Edited January 27, 2016 by Sandrianna

[Anastacia]

Vuoden yrittämisen jälkeen tuli ensimmäisen kerran mieleen tutkimuksiin meno. En kuitenkaan varannut aikaa. Puolentoista vuoden jälkeen yhtäkkiä vain napsahti ja varasin ajan TK-lääkäriltä lähetettä varten.

Kaikki on tähän asti mennyt ihan hyvin, mutta nyt taas yhtäkkiä tuli epäröintifiilis. Meillä olisi tulossa inssi. Toissa kierron onnistuin tsemppaamaan itseäni siihen, mutta hoito siirrettiinkin. Viime kierto nostatti toiveita jonka takia ei tullut tsemppailtua. Kierron vaihduttua tuli sitten olo, etten haluakkaan siihen. Mitään järkevää syytä siihen ei ole. Aina olen ollut sitä mieltä että loppuun asti mennään, ettei mitään tarvitse vanhana katua. Jotenkin vain olisin toivonut tapahtuvan sen ihmeen ilman hoitoja.

[papuni]

Epäröin ja epäröitiin yhdessä miehen kanssa 5 vuotta. Nyt tuntuu että ollaan valmiita, ensikäynti on tammikuun puolivälissä. Meillä se kai meni lopulta niin, että nyt kun lapsettomuuden kanssa alkaa olla vähän enemmän tasapainossa, niin on helpompi lähteä tutkimuksiin. En tiedä, onko kauhean fiksu selitys. Toinen loogisempi on se, että ikää karttuu koko ajan lisää, ja aika alkaa jos ei nyt aivan käydä vähiin niin huveta kumminkin.

[Ariel87]

Olen eparoinyt mut nyt kun yritysta takana melkein vuosi varasin ajan yksityiselle gynelle tammikuulle josta toivottavasti saada asia eteenpain ...

[Rania]

Itse en epäröinyt lainkaan lapsettomuushoitoihin menoa, tosin se varmaankin johtui siitä että olin jo kauan ennen yrityksen aloitusta tiennyt että tuskin tulen luomusti raskaaksi, joten olin ehtinyt kai tavallaan työstää ajatusta jo valmiiksi.

[Nenoveh]

Olen epäröinyt. Tutkimuksiin menoa lykättiin vuosia ja hoitojakin on harkittu hartaasti. Kai taustalla on ollut koko ajan toive siitä, että lapsettomuus voisi korjaantua itsekseen. Olen myös tarvinnut aikaa sulatella mahdollisuutta jäädä lapsettomaksi.

[T*ssu]

En. Tutkimuksiin hakeuduttiin YTHSn kautta jo reilun 1/2-vuoden yrityksen jälkeen julkiselle. Noin 10kkn jälkeen tulokset selvisi, miehen spermassa niin runsaasti vasta-aineita että ivf/icsi oli meidän ainut vaihtoehto. Tästä tiedosta kohta vuosi, 2 icsiä ja vasta yksi alkionsiirto tehty eli onneksi ei aikailtu.

[papuni]

Olen epäröinyt. Tutkimuksiin menoa lykättiin vuosia ja hoitojakin on harkittu hartaasti. Kai taustalla on ollut koko ajan toive siitä, että lapsettomuus voisi korjaantua itsekseen. Olen myös tarvinnut aikaa sulatella mahdollisuutta jäädä lapsettomaksi.

Nenoveh tiivistikin oikeastaan vielä paremmin sen, mistä meilläkin on kyse. Hoidoista ei oikeastaan vieläkään olla mitään päätetty, niihin suhtaudun edelleen hieman varovasti. Katsotaan ensin, mitä meistä löytyy vai löytyykö mitään.

[Blixen]

Nyt vuoden yrittämisen jälkeen hakeuduttiin tutkimuksiin, ja lopulta tuntui tosi helpottavalta istua lääkärin huoneessa olla saamassa vastausta siihen, mikä tässä mättää, kun kuitenkin selvästi on kierrossa jokin mättänyt. Kun nyt kuulosti siltä, että ongelmiin voi olla selvä syy (?), tuntui siltäkin, että olisi voinut mennä jo aikaisemmin. Clomien aloittamista olin jo mielessäni ehtinyt melkein odottaakin, mutta järeämmät hoidot jännittävät. Toisaalta täytynee sitten miettiä se, että onko vara hoitoihin yksityisellä vai aletaanko yrittää julkiselle, ja sitten se, että miten itse reagoin noihin lääkkeisiin ja hoitoihin. Olen muutenkin mieleltäni herkkä, ja lisäksi voin herkästi pahoin, joten ehkä ne asiat erityisesti jännittäisivät. Mutta asiaa ehtinee kypsytellä sitä mukaa kun hoidoissa edetään.

[Fallow]

En yhtään, odottelen juuri kutsua sinne. Lapsettomuushoitoihin meno on itse asiassa ollut minulle aina itsestään selvyys, sillä haluan tulla äidiksi.

[helmenkalastaja2013]

Tutkimuksiin menoa en epäröinyt, mutta nyt kun mitään syytä ei ole löytynyt ja pitäisi hoitoihin mennä, mietityttää kyllä. Monenlaiset asiat mietityttää, jopa se onko mua sitten kuitenkaan tarkoitettu äidiksi... myös kuinka rakasta ja hankalaa hoitojen läpikäynti on, tuleeko kalliiksi (julkisella puolella on käyty, eikä siellä ole kukaan edes kertonut meille tuleeko tästä nyt millaisia kuluja...), mieheni on minua jonkin verran vanhempi ja jos "tuhlataan" vuosia tähän, jääkö adoptio kokonaan pois vaihtoehtona...

[Saaqa]

Gynegologille menoa en epäröinyt hetkeäkään. Hoitojen aloittamista en myöskään epäröinyt.

[pilvilinna]

Me teimme miehen kanssa päätöksen, että hakeudumme tutkimuksiin, ja hoitoihin ensi vuoden alussa. Tiedän jo ennenstään, että minulla on pcos, joten raskautuminen on vaikeaa. Nyt pelkään, että se on pahentunut yrityksemme aikana. Pelkään myös, että miehessäni on jotain vikaa, joka tekisi lasten hankinnasta vaikeampaa. Olen alkanut toivomaan, että jos odottaisimmekin hetken ja menisimme vasta myöhemmin, mutta toisaalta tiedän, että minulla on tuo pcos eikä raskaus oikein ota alkaakseen ilman lääketieteen apua.. Tuntuu pelottavalta aloittaa lapsettomuustutkimukset ja - hoidot. Tiedän kuitenkin, että paras ratkaisu on hakea apua tähän.

[Mintel]

Meillä hoidot alkoi yksityisellä vähän yllättäen, kun e-pillereiden jälkeisellä gynetarkastuksella todettiin pcos ja ehdotettiin letrojen kokeilemista, jotta raskautumista voitaisiin alkaa yrittämään. Koko ajan oon tosin aatellu niin et lääkkeet on ennemmin "ovuloimishoitoja" kuin lapsettomuushoitoja.

[Littis]

^ Mulla Mintel vähän sama. Nyt on yksi kierros Letroja otettu, ja ajattelen että ne auttavat minua ovuloimaan jotta raskautuminen voi tapahtua. Itse en siis koe olevani lapsettomuushoidoissa (vaikka sen ensiaskelhan OI taitaa olla), ainakaan vielä. Voi olla, että mieli muuttuu matkan varrella.

[Sametti]

Melkoista ajatustyötähän tämä on jatkuvasti. Meillä yksi lapsi luomuna ekasta kierrosta, nyt 3v. Toiveissa ollut sisarus jo yli kaksi vuotta. Tutkimuksiin hakeuduttiin kun tuli vuosi yritystä täyteen. Miehen simppatestiin multa kesti varata aika varmaan 4 kuukautta kun toivoin vaan, että tulisi ilman hoitoja. Nyt harmittaa, että miks vaan jahkasin enkä reippaasti tilannut sitäkin aikaa. Nyt käytynä kolme tuloksetonta inssiä ja mitään vikaa ei oo kummastakaan löytynyt (paitsi mun sektioarvessa jotain häikkää, kerää nestettä kohtuonteloon) joten selittämättömiä ollaan. Ivf- jonossa ollaan ja matkan varrella (vaikka viimeinen puoli vuotta onkin ollut rankinta aikaa koko touhussa) jotenkin vaan vahvistunut, että kaikki keinot yritetään niin ei tarvi sitten jälkeen päin harmitella. Joten ainakin kunnallisen kolme hoitoa käytetään ja toivon tosiaan että siihen mennessä ois saatu tulosta aikaseks, muuten alkaa käydä todella rahapussin päälle Mulla on onneks ihana mies kun se on myös tässä touhussa täysillä mukana ja aina menee ruikkaseen purkkiin reippaasti kun sen aika tulee

[wii]

Minä olen saanut PCOS diagnoosin jo n.3,5v sitten sanoilla "Nillä munasarjoilla ei lapsia tehdä" joten oli aika selvää, että jossain vaiheessa tullaan hoitoihin menemään. Kerroin nykyiselle miehelleni heti seurustelun alussa että mulla on tällainen tilanne ja että perhe on se mitä elämältä eniten haluan, hän voi ottaa tai jättää, mutta mä en halua enää tässä iässä mitään vuosin "seurustellaanko vai eikö"-höpötyksiä vaan olen tosissani liikkeellä jos siltä tuntuu. Mies olikin samoilla linjoilla ja nyt on ensimmäinen hoitokierto menossa.

 

Mulle ensikäynnin fiilikset tuli aika yllätyksenä. Luulin olevani asian kans sinut koska olin jo vuosia tiennyt, että jossain vaiheessa tää tilanne on edessä, mut kyllä se vaan otti koville tajuta että ollaan virallisesti lapsettomuushoidoissa. Mies on ottanut asian lunkimmin. Tosin hänellä on jo lapsia, eli hän ei jää lapsettomaksi vaikka me ei yhteistä saadakaan, eli ehkä se tavallaan rauhoittaa hänen mieltään ja lapsenkaipuutaan.

[Littis]

http://www.vauva.fi/node/2437700

 

Pakko jakaa tuo linkki. Jos se rohkaisi meitä kaikkia.

[wii]

^Mä luin tuon kans viime yönä. Tippa tuli linssiin.

[Helmi Kantee]

Epäröin kyllä. Mutta mitäpä muutakaan voi tehdä, kun ei luomuna onnistu!