Pamina

Epäröitkö lapsettomuushoitoihin menoa?

125 posts in this topic

Mietityttää, että onko musta tähän kaikkeen. Tämä syksy on ollut tähänastisen elämän raskaimpia ehdottomasti ja nuppi ei kovin häävissä kunnossa ole. Tärkeintä kai olisi nyt koittaa kasailla itseänsä ja psyykettänsä ensi vuonna koittavia hoitoja varten. Ja kasata myös miehen nuppi, jotta jaksaa. Molempien pitää pystyä toisiamsa tukemaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä ei juuri epäröity, vaan mentiin askel kerrallaan. Aluksi päätettiin mennä tutkimuksiin, ja kun niistä selvisi syy lapsettomuuteemme, jatkoimme asianmukaisiin hoitoihin. Tosin keskustelimme asiasta pitkään ja määritimme rajamme hoitojen suhteen.

 

(lisäys) Enemmän epäröimme uudelleen hoitoihin lähtemistä. Olisi tavallaan helppo ratkaisu jättää se epävarmuuden ja pelkojen täyttämä tie taakse. Kukaanhan ei voi taata hoitojen onnistumista, vaikka yksi ihme onkin jo suotu. Mutta sydämessäni tiedän haluvani olla varma, että se tie on kuljettu loppuun. En halua jäädä jossittelemaan.

Edited by Sadelma

Share this post


Link to post
Share on other sites

Epäröin kyllä. Tuntuu että lapsettomuushoitojen aloitus on suora päätös että nyt tulee vauva. Kuin sen sijaan luomuyrittämisessä saa rentoutua "tulee kun tulee". Mietin hyvin tarkkaan milloin aloitan hoidot ja siitä tuli stressiä. Aloitanko nyt, mitä jos onnistuu heti (oletettavaa meidän tapauksessa), syntyykö lapsi sitten liian aikaisin.....

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mutta siis toisaalta kun meillä ei ole mitään mahdollisuuksia luomuna saada niin pakko se vaan oli alottaa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä tuossa hoitojen aloituksessa pelottaa se, että seksistä tulee sitten pakko pullaa.. Mut ollaan ajateltu nyt edetä omaa tahtia ja jos tuntuu seksielämä kuolevan niin pidetään tauko hoidoista ja keskitytään sen parantamiseen. Edellisessä suhteessa huomasin sen, että kun seksielämä kuoli niin koko suhde kuoli :/ Nyt pelottaa että käy samoin, mutta tietää olla viisaampi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minua ei pelota niinkään seksin pakkopullautuminen (on siltä oletetun ovulaation aikaan jo nyt...). Sen sijaan minua pelottaa itse tutkimukset, sillä pelkään niiden sattuvan kauheasti. Minua sattuu jo normaali kohdun painelu ja tähystys on yhtä tuskaa.. Saati, jos sinne vielä ruiskutetaan jotain. Sairastan siis fibromyalgiaa ja sen vuoksi olen erittäin herkkä kaikille aistiärsykkeille. Tarvitsen varmaan rauhoittavan lääkityksen, mikäli minut aiotaan tutkia. Pakko kai se on kuitenkin niihin tutkimuksiin mennä, kun kohta kaksi vuotta ollaan jo yritetty ilman tulosta. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

En ole lykännyt hoitoihin menoa, pikemminkin halunnut nopeasti eteenpäin. Jännitän kyllä herkästi erilaisia toimenpiteitä, mutta tahto päästä eteenpäin on pelkoa voimakkaampi. Haluan tuntea tekeväni kaikkeni raskautumisen eteen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ajauduttiin hoitoihin ikään kuin "vahingossa". Tarkoitus oli lopettaa ehkäisy ja antaa lapsen tulla, jos on tullakseen. Kuukautisten puuttuminen sai minut hakeutumaan lääkärille, mutta siinä vaiheessa tavoitteena oli vain saada selville, miksei menkkoja kuulu. Omassa päässä järkeilin siis, että tjottailukaan ei ole mahdollista, ellei ole kiertoa. Kolmen Orgametril-kuurin jälkeen kiertoa ei vieläkään ollut, joten sitten yksityiselle tarkempiin tutkimuksiin. Ensimmäisellä käynnillä yksityisellä selvisi, että vaivana on pco ja ovuloimattomuus. Mukaan sain kolmen kuukauden Letrot ja saatesanat, että nyt pitäisi seuraavien kiertojen aikana tärpätä tai sitten jatketaan hoitoja julkisella puolella. Siinä vaiheessa se vasta kolahti tajuntaan. Se siitä tjottailusta. Me ei saada lasta ilman lääketiedettä. Seksiä kalenteri kainalossa. Silti olin siinä vaiheessa oikeestaan tosi innoissani ja jännittynyt, että nytkö se sitten tapahtuu! :)

 

Nyt noi yllä mainitut kolme kiertoa on ohi ja ensikäynti lapsettomuuspolilla tulossa... Nyt on joutunut taas vähän uudelleen miettimään, että luvassa saattaa olla ihan oikeita, "rajumpia" hoitokeinoja. Ihan oikeita lapsettomuushoitoja. Ei pelkkä nappien syöminen riitä. Ja se pelottaa. Se, miten rankkoja ne on fyysisesti ja henkisesti. Kyllä me hoitoihin lähdetään, ei olla oikeastaan sitä erikseen edes harkittu. Edetään askel kerrallaan, kunnes jollain askeleella toivottavasti saadaan se plussa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eipä tässä oikein ole ehtinyt epäröidä.. Epäsäännöllisten kiertojen takia päätin varata ajan gynekologille, että saisi varmuutta asioihin. Tarkastuksessa selvisi, että luomulapsen saaminen saattaisi olla mahdotonta, mutta suoraan sitä ei tyrmätty. PCO(S) oli se, mitä epäilin, mutta kuulemma sitä ei ole. Nyt kuitenkin edessä aukiolotutkimus ja sen jälkeen mietitään jatkoa.

 

Syy, miksi en ole epäröinyt mahdollisten hoitojen kanssa, on varmaankin se, että olen jo ehtinyt miettiä asiaa ennen kuin edes lapsihaaveita on mietitty. Minulla ei ole koskaan ollut säännöllistä kiertoa (lukuunottamatta pillereiden aikana olleet kierrot), joten olen jo alitajunnassa tiennyt jonkin asteisten hoitojen olevan tulossa. Asiaa auttoi myös se, että mies oli samoilla linjoilla. Molemmat kuitenkin halutaan lapsia, joten niiden eteen ollaan valmiita tekemään töitä. 

 

Vielä ei olla päätetty kuinka pitkälle ollaan valmiita menemään, vaan mennään hetki kerrallaan.  :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me olemme yrittäneet lasta jo yli kolme vuotta. Tällä hetkellä lapsenkaipuu ja tahto on niin kova, että olemme lähdössä hoitoihin. Hoidot pelottavat, jännittävät ja harmittavat, toisaalta monien tuloksettomien yrityskiertojen jälkeen tuntuu hyvältä saada selville mahdollinen syy lapsettomuudelle ja saada apua. Mekään emme ole vielä päättäneet kuinka pitkälle hoitojen kanssa mennään ja toivotaan tietysti, ettei tarvitsisikaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olette kaikki niin rohkeita! Onnea ja voimia yritykseen ja hoitoihin.

 

Mulla vähän sama kuin sulla, Anelma_11, olen tiennyt lukioikäisestä asti että raskautuminen voi olla hankalaa. Kuukautiset ovat puuttuneet lähes kokonaan ilman pillereitä, vaivana on PCO(S). Asiaa on tullut pohdittua moneen kertaan. Mulla kuitenkin tämä on johtanut sellaiseen loppupäätelmään, etten halua lähteä pillereitä "vahvempiin" hoitoihin lainkaan. En ainakaan vielä. Adoptiosta on sitten tullut mulle se hormoninappuloista (joita niitäkin on vielä aika monta edessä...) seuraava vaihtoehto. Toki mun diagnoosilla ovulaation mahdollisuus on sentään jollakin tasolla olemassa, ja ilmeisesti mahikset voivat vielä lisääntyä iän myötä, joten hoidoista luopuminen ei tarkoittaisi täysin ehdotonta lapsettomuustuomiota meidän tapauksessa.

 

Nyt on käynnissä neljäs yrityskuukausi ja ensimmäinen, jossa mukana Terolutit. Tosiaan se siitä tjottailusta! Hiukan jännittää se, etten haluaisi alkaa oikein kalenterin, lämpömittarin ja greippimehun ym. kanssa tekemällä tekemään lapsia, vaan haluaisin pitää makuuhuoneessa edelleen saman rentouden, joka siellä on tähän asti vallinnut. Jännittää myös lähipiirin reaktiot, kun saavat tietää, että me on yritetty jo ties kuinka pitkään. Ajateltiin kertoa, jos ei Teroluteilla tärppää, ja silloin ollaan yritetty tosiaan jo puoli vuotta. Voi tulla joillekin läheisilleni järkytyksenä. Sen sijaan lapsettomuuden mahdollisuus on jo ihan yleistä tietoa :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minua ei pelota niinkään seksin pakkopullautuminen (on siltä oletetun ovulaation aikaan jo nyt...). Sen sijaan minua pelottaa itse tutkimukset, sillä pelkään niiden sattuvan kauheasti. Minua sattuu jo normaali kohdun painelu ja tähystys on yhtä tuskaa.. Saati, jos sinne vielä ruiskutetaan jotain. Sairastan siis fibromyalgiaa ja sen vuoksi olen erittäin herkkä kaikille aistiärsykkeille. Tarvitsen varmaan rauhoittavan lääkityksen, mikäli minut aiotaan tutkia. Pakko kai se on kuitenkin niihin tutkimuksiin mennä, kun kohta kaksi vuotta ollaan jo yritetty ilman tulosta.

 

Mulla vähän sama, pelkään ivfää kipujen ja hormoneiden takia. Aikoinaan itkin yötä päivää e-pillereiden kanssa ja olin itsemurhan partaalla suunnilleen kun masensi enkä edes saanut nukuttua kun vain itkin eikä mitään syytä ollut. Pelkään jos sama toistuu, kun pilleritkään eivät sovi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Mun oli vaikea kestää e-pillereiden sivuoireita just siksi, kun oletusarvona oli, että ei niiden pitäisi mitään kovin pahaa mielialanvaihtelua aiheuttaa. Enkä siinä kohtaa oikein osannut harkita muita järkeviä vaihtoehtojakaan. Nyt olen syönyt kuurin Letroja, eli laajaa kokemusta ei lapsettomuushoidoista vielä ole. Mutta ainakin niiden aiheuttaman ketutuksen kesti, kun tiesi, että a) se on määräaikaista ja B) ikään kuin kuuluu tähän juttuun. Tietysti jos mielialaoireet on noin hurjat kuin kuvailit, on se muutamakin viikko varmasti liikaa. :( Mut eri hormoneista on onneksi kysymys, joten toivottavasti eivät aiheuta mitään niin kamalaa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Mun oli vaikea kestää e-pillereiden sivuoireita just siksi, kun oletusarvona oli, että ei niiden pitäisi mitään kovin pahaa mielialanvaihtelua aiheuttaa. Enkä siinä kohtaa oikein osannut harkita muita järkeviä vaihtoehtojakaan. Nyt olen syönyt kuurin Letroja, eli laajaa kokemusta ei lapsettomuushoidoista vielä ole. Mutta ainakin niiden aiheuttaman ketutuksen kesti, kun tiesi, että a) se on määräaikaista ja B) ikään kuin kuuluu tähän juttuun. Tietysti jos mielialaoireet on noin hurjat kuin kuvailit, on se muutamakin viikko varmasti liikaa. :( Mut eri hormoneista on onneksi kysymys, joten toivottavasti eivät aiheuta mitään niin kamalaa!

Mulla jäi pillerikokeilut lyhyeen, pari viikkoa kestin kokeilla parastakaan merkkiä, enkä pystynyt enää mennä opiskelemaan kun saatoin vain itkeä vessassa. Letrot aiheuttaneet päänsärkyä ym ja ensimmäinen kuuri mielialanlaskua. Ei kuitenkaan mitään pillereihin verrattavaa. Pregnylpiikki aiheutti raskausoireita mutta ei mitään henkistä. Ivfssä käyvät pillereitä syöneet ystävät ovat itkeskelleet hormonien takia niin mitähän minulle kävisi. Toivon etten joudu mutta pahalta näyttää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua ei pelottanut, koska tiedostettiin ongelman olevan (mun PCOS) ja siihen olevan apukeinoja. Oli siis hyvin luontevaa hakeutua hoitoihin, en itse asiassa ajatellut koko asian olevan mahdollistakaan ilman apuja (silti esikoinen sai alkunsa lopulta luomusti, nyt toiveissa #2).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Epäröimme. Tiedämme jo valmiiksi, että minussa on vikaa ja tarvitsemme apua raskautumiseen. Haluamme kuitenkin kokeilla ensin häihimme (juhannukseen 2018 asti) ilman lapsettomuushoitoihin lähtöä ja lähteä vasta sitten. Haluan antaa raskaudelle mahdollisuuden alkaa normaalisti. Mutta pakkohan se on sitten lähteä, kun aikaa on kulunut tarpeeksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tutkimuksiin lähtemistä lykkäsimme ehkä vähän liikaakin, ilmeisesti se niistä mahdollisesti paljastuva tieto ahdisti. Kun mitään varsinaista syytä ei sitten löytynytkään, oli selvää ettei jäädä jahkailemaan kevyiden hoitojen kanssa, vaan jatketaan tehokkaimpaan (IVF) heti kun se on mahdollista. Meikäläinenkään kun ei enää tästä nuorru...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tutkimuksiin lähteminen hieman hirvittää. Meillä on yritystä takana nyt noin 10 kk. Minulla on aikaisemmin diagnosoitu reuma ja epäilty endometrioosia jo vuosien ajan. Mitään varmaa lapsen saantia vaikeuttavaa diagnoosia ei kuitenkaan ole. Eniten tutkimuksissa hirvittää henkinen puoli, sillä ne ovat varmasti aika raskaita. Samoin se mietityttää, että entä sitten jos lapsettomuuden takaa löytyy jokin syy, jolle ei voidakaan tehdä mitään. Puolisollani on ennestään kolme lasta, joten on aika selvää, että mikäli jotain "vikaa" lapsettomuuden takaa löytyy, se löytyy minusta.

Lopputulos on kuitenkin se, että mikäli haluamme yhteisiä lapsia, on tutkimuksiin ennemmin tai myöhemmin hakeuduttava. Me olemme päättäneet hakeutua niihin mahdollisimman pian ja sitä myöten ensimmäinen lääkäriaika on jo varattuna. Sitä, miten pitkälle olemme hoitojen kanssa valmiita menemään, emme ole vielä miettineet lainkaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täälä jahkaillaan tutkimuksiin menoa. Yritystä takana nyt  reilu vuosi. Mietityttää näin lapsellisesti, että miten meihin suhtaudutaan. Ovatko nyrpeänä kun ei olla kauemmin yritetty yksinään.. Pitäisikö vaan kauemmin odotella.

 

Toinen asia mikä pelottaa on, että mitä jos miehessä onkin se vika. Miten hän osaa suhtautua siihen ja mihin on valmis.

Omasta puolestani ei juuri pelota tai epäilytä mahdollisten hoitojen rankkuus. Tietenkin se pelottaa, että tuleeko joku tuomio, että olen ikuisesti lapseton, ettei ole pienintäkään mahdollisuutta lapseen. Kuitenkin tiedostan, ettei tämä kai ole todennäköistä kun kuitenkin olen onnistunun bongaamaan oviksen ja kierrot melko säännöllisiä.  :huh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me emme epäröineet tutkimuksiin hakeutumista hetkeäkään, mieskin halusi että totta kai selvitetään missä mättää. No, nyt sitten ollaan menossa toukokuun lopussa TYKS:iin ja nyt jännittää, koska terveyskeskuksen puolella ei vielä mitään selittävää löytynyt, mikä oli tavallaan helpotus ja tavallaan ei. Mua ei siis jännitä itse tutkimukset ja olen jo asennoitunut siihen että mussa on jotain vikaa kun kierrot on mitä on, mutta tulevat mahdolliset hoidot jännittävät. Ahdistaa, jos kevyemmät hoidot eivät riittäisikään. En tiedä olisinko valmis raskaampiin hoitoihin. Onneksi sen miettiminen ei ole vielä kuitenkaan ajankohtaista :)

 

Tsemppiä Hallatus! Älä tosiaan turhaan kuvittele että teihin suhtauduttaisiin nyrpeästi - teillä on kuitenkin vuosi yritystä takana joten olette täysin oikeutettuja tutkimuksiin, jos niitä itse haluatte.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos sitä huomenna soittaisi sen ensimmäisen puhelun..? Aika alkaa olla kypsä ja jatkuva odotus ja pettyminen käy jo parisuhteen päälle. Yllättävän vaikea askel ottaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kannustan kyllä kovasti hakeutumaan tutkimuksiin tai ainakin ensikäynnille. Toki sitä itsekin mietti vaikka kuinka pitkään että missä kohtaa olisi ajankohtaista, ja kuinka kauan kannattaa yrittää itse ja onko "luovuttamista" jos hakeutuu, mitä tapahtuu kun otetaan lääketiede mukaan ja romanttisuus katoaa. Henkisesti oli vaikeampia päiviä ja helpompia päiviä, mutta käynnin jälkeen on ollut koko ajan helpompaa. Yksityisellä ei tietenkään tarvinnut perustella/puolustella paikkaansa siellä, vaan nopeasti vaan lähdettiin hakemaan ratkaisuja. Ilmapiiri oli rento ja kannustava, jotenkin tosi luonnollinen. Me oltiin molemmat tosi positiivisesti yllättyneitä :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos Aurelie positiivisen kokemuksen jakamisesta :) Mä päädyin käymään yksityisen vastaanoton eteisessä, heh. Kerroin vastaanotossa olevalle henkilölle murheeni ja tilanteeni itkua tuhertaen ja päädyttiin siihen ratkaisuun, että aloitetaan käynnit 3kk päästä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me pohdimme hoitoihin hakeutumista nelisen vuottta. Oltaisiin oltu varmaan onnellisia ja tyytyväisiä kahdestaankin. Aloimme vain pelkäämään sitä että myöhemmin kaduttaisi ettemme edes yrittäneet saada lapsia hoitojen avulla. Me emme edes harkinneet julkista puolta vaan menimme suoraan yksityiselle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now