Sign in to follow this  
Followers 0
Suvi

Kun kasvatusnäkemykset eivät kohtaa...

7 posts in this topic

Onko kenellekään muulle tullut vastaan tälläistä tilannetta että päiväkodissa jossakin/ joissakin asioissa sotivat kodin arvoja tai vanhempien ajatusta vastaan? Mitä asioita olette saaneet puhumalla selvitettyä? Oletteko saaneet "vaativan vanhemman"-leiman otsaan ja haittaako se edes jos sellaisen saa? Millaisissa asioissa olette olleet valmiita joustamaan ja minkä verran?

 

En tiedä onko tämä arvo, mutta kasvatustyyli ainakin, että meillä on pojalle puhuttu ja kerrottu asioita paljon. Aikuinen on läsnä ja pojan asioista tehdään tärkeitä. Keskustellaan ja kysellään pojan päivästä, kerrotaan jos tekee jotain väärin ja miksi se oli väärin. Jos poika ylipäätään kysyy mitä tahansa, niin kyllä siihen yritetään vastata, oli ne kysymykset miten hulluja tahansa.

 

Toinen tärkeä asia on hyvät tavat. Kiitos, anteeksi, ole hyvä, tervehtimiset yms. Ruokapöydässä EI saa pelleillä, ruualla ei tosiaankaan leikitä, eikä ruoka ole koskaan PAHAA tms.

 

Meillä tulossa päiväkodissa PIAN toivonmukaan keskustelu, koska mua ahdistaa tällä hetkellä useampi asia, jotka pääosin rönsyilevät noista kahdesta yllämainitusta eri suuntiin. Mulla kuitenkin on myös tälläinen kiltteys-kompleksi+että olen itse lastenhoitaja ja väkisinkin keskusteluun varmasti tulee "ammattikieltä" ja voin uskoa että se olisi heistä ärsyttävää ja mietin miten esittää asiani ja huoleni äitinä ilman "varpaille astumista". Miten voit esim. sanoa ammatti-ihmiselle että kuuntele mun lasta, auta jos ei osaa? :huh:

 

Ehkä teen taas kärpäsestä härkäsen, mutta mun mielestä mun poikani ei vaan voi hyvin nyt :(

Edited by Suvi

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on onneksi tähän asti mennyt kaikki putkeen, ollaan oltu täysin samoilla linjoilla aina vasu-keskusteluissa jne. Mutta kyllä mä olisin hyvinkin tiukkana sellaisessa tilanteessa, missä meidän perheen ihan perusarvot kumottaisiin päiväkodissa! Sitä vartenhan niitä vasu-keskusteluja on, että voidaan etsiä se yhteinen linja ja saadaan homma toimimaan lapsen kannalta hyvin ja vanhempien ja päiväkodin yhteistyö toimimaan jne. Ihan sama millaisen leiman saan otsaani...ja todella toivon, etten mitään huonoa leimaa saa siitä, jos huolehdin lapseni asioista ja haluan opettaa hänelle kunnon käytöstavat jne.

 

Joten kyllä mun mielestä Suvi voit ihan hyvin ottaa asian puheeksi ja toivoa, että päiväkodissa huomioitaisiin nuo samat asiat kuin teillä kotona. Musta noi nyt ylipäänsä on ihan perus juttuja jotka pitäisi olla itsestäänselvyyksiä kaikille, varsinkin kasvatusalan ammattilaisille :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse lastenhoitajana olen kummissani, mikäli Suvin mainitsemia kahta päälinjaa ei toteuteta päivähoidossa. Itse teen ainakin niin, tai parhaani mukaan pyrin siihen. Usean lapsen kanssa kaikessa läsnä oleminen jää "vähemmälle" mutta vaikka olisin kauempana, olen käytettävissä. Ja käytöstapojen opettaminen ja ylläpitäminen nyt on itsestäänselvyys! Noudatan itse samoja sääntöjä, mitä asetan lapsille. Ei keskinäistä kunnioitusta luoda jyräämällä lapsen persoonan yli aikuisen aukottomalla auktoritäärisellä vallalla.

 

Vanhemmalla on aina oikeus ottaa puheeksi seikat, jotka askarruttavat mieltä kasvatuskumppanuuden toteutumisessa. Mikäli hoitopaikan/hoitajan tavat tai käytös ei kestä kritiikkiä, on siinä silloin todella jotain pielessä. Joten anna mennä vaan, Suvi, siitäkin huolimatta että sinusta tulisi "hankala vanhempi", lapsesi edusta on kyse.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on nyt syksyllä tullut ongelmia 4-vuotiaan esikoisen kanssa päiväkodissa. Poika on luonteelta itsepäinen ja pikkuvanha. Päiväkodissa pyrkii ohjailemaan hoitajia, ei tottele ensimmäisestä käskystä vaan saattaa venkoilla. Toisaalta poika leikittää huomaavaisesti pienempiään ja omaa todella hyvän mielikuvituksen. Organisoi leikkejä eikä sulje toisia pois leikeistä. Aikuisten ohjaamista poika yrittää joskus kotonakin, yleensä huonolla menestyksellä. Meillä on mielestäni aika tiukkakin kuri, aikuisen ohjailu ei onnistu vaikka joskus tietty toteutetaan pojankin ideoita, Hankalissa tilanteissa kurinpitokeinoina käytämme varoitusta, laskemista kolmeen (toimii 99 % teholla), jäähyä ja äärimmäisessä tilanteessa omaan sänkyyn lähettämistä. Mielestäni esikoinen on jopa rauhallinen verrattuna ystävieni poikiin, joiden touhuja katsellessa itseäni pyörryttää.

 

Päiväkodissa taas toimitaan mielestäni hyvin pehmeästi. Ei saa käyttää esim. sanaa olla kiltti tai olla kiltisti, vaan kiukuttelevalle lapselle puhutaan tyyliin "pidän sinusta, mutta nyt et tehnyt kivasti". Myöskään he eivät tykkää käyttää ilmaisua "aikuiset määrää". Vaikka tosiasiassa aikuiset määräävät ja meillä on keskusteltu siitä, että koska aikuinen on vastuussa, niin aikuiten myös päättävät asioista. Ainakin tällaisen kuvan olen saanut hoitajien puheista ja sieltä tulleista ns. kuukausikirjeistä. Mielestäni tuo ei vaan toimi poikani kanssa, eikä taatusti olisi toiminut minukaan kanssa silloin, kun itse olin lapsi. Mielestäni poikamme vaatii tiukempaa otetta eikä "lässytystä".

 

Nyt huomenna hoitajat keskustelevat poikamme ongelmista Erikoislastentarhanopettajan kanssa ja myöhemmin tammikuussa joudumme miehemme kanssa "keskustelemaan porukalla ongelmista". Jo viime kehityskeskustelusta, jossa olin yksi, tuli niin hirvittävä "paska vanhempi" olo, että pelkään koko tilaisuutta. Postiivista palautetta ei silloin juurikaan tullut vaikka hoitopäivien jälkeen yleensä vaan kerrotaan, kuinka mukavasti meni. En ymmärrä.

 

En ymmärrä myöskään miten me vanhempina voimme vaikuttaa siihen, etteivät hoitajat saa pojastamme otetta niillä keinoilla joita he käyttävät, kun meillä ei kotona suurempia ongelmia ole käyttäessämme omia kasvatustapojamme. Olen keskustellut poikani kanssa siitä, miksi päiväkodissa pitää ja kannattaa toimia reippaasti hoitajien ohjeiden mukaisesti. Poika ymmärtää mistä puhun eikä osaa sanoa miksi kuitenkin venkoilee ja kiukuttelee.

 

 

Saman kasvatuksen saavasta kohta 3-vuoitiaasta kuopuksesta saamme yksinomaan positiivista palautetta, vaikka hän saa ainakin kotona lähes päivittäin täysin käsittämättömiä, mutta onneksi vai hetkellisiä itkupotkuraivareita. Toisaalta kuopus osaa hymyillään ja eleillään kietoa useimman naispuolisen henkillön pikkusormensa ympärille.

Edited by Rogue

Share this post


Link to post
Share on other sites
En ymmärrä myöskään miten me vanhempina voimme vaikuttaa siihen, etteivät hoitajat saa pojastamme otetta niillä keinoilla joita he käyttävät, kun meillä ei kotona suurempia ongelmia ole käyttäessämme omia kasvatustapojamme. Olen keskustellut poikani kanssa siitä, miksi päiväkodissa pitää ja kannattaa toimia reippaasti hoitajien ohjeiden mukaisesti. Poika ymmärtää mistä puhun eikä osaa sanoa miksi kuitenkin venkoilee ja kiukuttelee.

 

Voisitteko ihan suoraan kertoa oman kasvatusnäkemyksenne ja -keinot, joita kotona käytätte ja sanoa, että ne toimivat? Poika venkoilee varmasti ihan siksi, ettei pidä päiväkodin aikuisia riittävän turvallisina ja luotettavina, kun on kotona tottunut jämäkämpiin otteisiin. Lapsi tavallaan käyttää tilannetta hyväkseen, kun huomaa voivansa tehdä asioita, joihin muulloin ei ole mahdollisuutta. Todellisuudessa poika kuitenkin kärsii tilanteesta, koska joutuu itse määrittelemään ja säätelemään niin paljon käytöstään. Kotona te luotte käytökselle rajat, mutta päiväkodissa poika joutuukin kohtuuttoman tehtävän eteen eivätkä päiväkodin hoitajat tue poikaa.

 

Yleensähän ongelma on toisin päin, että kotona ollaan helisemässä ja päivähoidossa kyllä totellaan, koska päivähoidossa on tavallisesti jämäkämpi kuri ja orjallisempi päiväjärjestys.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Jo viime kehityskeskustelusta, jossa olin yksi, tuli niin hirvittävä "paska vanhempi" olo, että pelkään koko tilaisuutta. Postiivista palautetta ei silloin juurikaan tullut vaikka hoitopäivien jälkeen yleensä vaan kerrotaan, kuinka mukavasti meni. En ymmärrä.

 

En ymmärrä myöskään miten me vanhempina voimme vaikuttaa siihen, etteivät hoitajat saa pojastamme otetta niillä keinoilla joita he käyttävät, kun meillä ei kotona suurempia ongelmia ole käyttäessämme omia kasvatustapojamme

 

Nää kaksi pätkää on niin tuttua...

 

Palatakseni tuohon aloitustekstiini, meni kuukausi että pidimme sen keskustelun. Sovimme kaikenlaista, mm. sen kuinka tärkeää on että JOKA KERTA saan sen viestin jos poika on satuttanut kaveria. Ja keskustelun jälkeen en tainnut saada tälläistä viestiä kuin kaksi kertaa, puhuimme niistä kotona ja sen jälkeen poika hyvin ylpeänä aina päiväkotipäivän jälkeen kertoi kuinka kiltti on ollut. Pieni asia siis, mutta ei näköjään itsestäänselvyys.

Tämän jälkeen poikani on saanut kavereita, viihtyy paremmin ja kaikki on mielestäni hyvin, mutta katsotaan, nyt... Haluaisivat toista keskustelua vielä tähän alkuvuoteen, viime keskustelussa puhuivat jo alustavasti että mitä mieltä olisin jos poikaa haettaisiin "kahden paikalle" :huh: Siis niin kuin millä diagnoosilla????

Tällä viikolla sain kirjallisen version tuosta lokakuun keskustelusta, ja en tajua. Siinä ei tule essin minun huoleni silloisista asioista, miksi sitä keskustelua pyysinkin, eikä myöskään päiväkodin huoli ja sitten vielä kahenpaikkalaiseksi pitäisi... :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli aikalailla samanlainen ongelma kuin Roguella. Kotona 5-vuotias poikani on tottelevainen, päiväkodissa mahdoton. Minun kasvatustyylini (olemme eronneet lapsen isän kanssa) on hyvin napakka, mutta kuitenkin olen mielestäni oikeudenmukainen ja rakastava äiti. Poikani vain on hyvin temperamenttinen (tullut siinä täysin minuun) ja hän omaa huomattavat verbaaliset kyvyt, joten "lempeä jutustelu" ei ole oikein koskaan toiminut hänen kanssaan. Päiväkodissa tätä jutustelua harrastetaan, yritetään saada poika itse huomaamaan mitä teki väärin ja ohjaamaan oikeaan suuntaan käyttämättä varsinaisia toruja tai kieltoja. Muuten hyvä metodi, mutta ei toimi meidän mukulaan. Pojan pentele pyörittää hoitajia kuin sätkynukkeja! Hän on tässä sanapelissä todella taitava. "Mutta kun en minä muuten mutta kun ja kun se käski ja sinä olet sanonut, etkö muista miten te olette sanoneet että näin saa tehdä jos ja jos ja jos." Tätä hän voisi jatkaa vaikka maailman ääriin, ja tekeekin niin.

 

Syksyllä oli sitten tämä virallinen keskustelu, myös erityisopettaja oli mukana, ja puitiin näitä asioita. Sanoin hoitajille jämäkkään tyyliini, että meidän lapsi se vaan tarvitsee vahvoja auktoriteetteja ympärilleen. Hän ei pysty toimimaan, jos hänelle lässytetään. Poika itse päättää, milloin kaipaa lohtua ja hellittelyä, pukemistilanteissa yms. hän tarvitsee vain ja ainoastaan tiukkoja käskyjä. Joko/tai asetelmaa. Jos on pieninkään porsaanreikä olemassa, lapsi hoksaa sen ja käyttää sitä surutta hyväkseen. Sanoin uskovani, että jos päiväkodissa otetaan jämäkkä asenne, pojan venkslaaminen vähentyy ja jää lopulta pois, kun hän tietää kohtaavansa nyt vahvempansa. Niinhän on kotonakin, hyvin harvoin itkupotkuraivareihin tarvitsee mennä, sillä lapsi tietää että äiti tarkoittaa mitä sanoo ja se on piste se.

 

Se, mikä tässä vuodatuksessa oli punainen lanka, oli se että kannattaa vaatia teidän lapsellenne sitä, minkä tiedätte olevan parasta. Päivähoidon kasvattajilla voi olla vaikka mitä oppikirjametodeja, mutta kun lapset ovat erilaisia...

 

Olen itsekin lastenhoitaja ammatiltani ja päiväkodissa töissä, enkä silti tunne astuvani kenenkään varpaille, siitä ei pitäisi olla pelkoa! Jokainen vanhempi on oman lapsensa paras asiantuntija!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0