Siona

Tuplarattaat

1062 posts in this topic

Kiitos selvennyksestä (en vaan jaksanut enää tässä ahdistuksessa googeloida asiaa =). Eli tosiaan noita Dueteja siis katselimme. Vaikka niiden liikkumisleveys onkin sama kuin Mutsy Urban Riderin, on niissä silti vielä aikamoinen ero kasaan taitettuna. Mutsyä kun saa kavennettua aika tavalla renkaat poistamalla. Löytyy nimittäin hirvee kasa puhelimesta vertailukuvia kyseisestä asiasta mm. kuvat kahdesta suunnasta Dueteista ja Mutsy Urban Rideristä vierekkäin - pyörillä ja ilman - (säälittävää, tiedän :grin: ). Mutta siis yhä olen sitä mieltä, että ne oli vierekkäin istuttaviksi kyllä erittäin hyvät kapeutensa puolesta ja siksi niitä myös Tiitulle suosittelin. Ja myös yllättävän kompakti paketti kasassa.

 

Muoks. Mittasimme toisen myyjän kanssa seuraavana päivänä MB Duetejen leveyttä ja ne ovat itseasiassa hieman leveämmät kuin valmistajan ilmoittama 63 cm eli olivat 64,5 cm ja se turvakaari leventää vielä n. 4 cm. Eihän nää kuulosta mitenkään paljolta, mutta tosiaan sitten kun on Mutsyn UR kanssa rinnakkain sekä kasassa että rattaana, niin kyllä siinä on ihan eroa (jos ajattelee esim. julkisiin ja peräkonttiin mahtumisasioita). Ystävillä on ainakin ollut vähän hankalaa pujottautua vanhoihin ratikoihin MB Urban Jungeleidenkin kanssa.

 

- Aallotar

Edited by Aallotar

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toi on ihan totta että Mutsyt on melko kapea paketti ilman renkaita. Meillä auton paksiin parhaimman mallinen paketti on sellanen joka mahtuu sinne pituussuunnassa eli viereen jää vielä tilaa muille tavaroille, monet kärryt vaan tuppaa olemaan älyttömän pitkiä kasattuina.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lisää kokemuksia kaipailisin bumblerideista yleisesti! :) Me olemme ajatelleet hankkia yksöisversiot eli indiet "matkarattaiksi" ja erityisesti houkuttelisivat mukana tulevan travel systemin takia, koska siihen sopii niin monen merkkiset kaukalot kiinni ilman erillisiä adaptereita.. Kuomukin vaikuttaisi olevan suojaavampi, kuin mountain buggeissa ja ew:ssä.. Onko kellään bumbleridejä ihan normi kankaalla (ei siis movement eikä natural edition)? Onko kangas vaikuttanut kestävältä ja laadukkaalta käytössä? Ja onko runko kestänyt hyvin? Kiitos etukäteen vastauksista! :) 

Share this post


Link to post
Share on other sites
Noissa Emmaljungan Cangaroossa saa käsittääkseni ainoastaan erillisen vauvankopan työntäjään päin, mutta ratasosassa istuvaa ei saa. :(

 

Okei, jännä sitten, että vaunut.infon haku antoi tuon vaihtoehdoksi..

Joo, itsekin menin tuohon lankaan, mutta tosiaan se ilmeisesti tarkoittaa tuota vauvankoppaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minkäikäsillä sisaruksilla olette vielä käyttäneet tuplarattaita? Oltiin ajateltu, että 3-vuotias saisi kävellä itse tai olla seisomalaudalla. Mutta nyt tässä vaiheessa näköjään uhmaikä on aika pahana ja jotenkin en usko että päästään puistoa pidemmälle kävellen. Ja kun kauppaankin ja muskariin jne. olisi mentävä.

 

Jos tästä aiheesta on jo jossain keskustelua, saa linkata!

Share this post


Link to post
Share on other sites
Minkäikäsillä sisaruksilla olette vielä käyttäneet tuplarattaita? Oltiin ajateltu, että 3-vuotias saisi kävellä itse tai olla seisomalaudalla. Mutta nyt tässä vaiheessa näköjään uhmaikä on aika pahana ja jotenkin en usko että päästään puistoa pidemmälle kävellen. Ja kun kauppaankin ja muskariin jne. olisi mentävä.

 

Jos tästä aiheesta on jo jossain keskustelua, saa linkata!

Minä olen pärjännyt kahden ratas-/vaunuikäisen kanssa yksösrattailla + kantoliinalla/-repulla.

 

Mutta vaikka sulla olisi mitkä vermeet, kannattaa niitä kaksostenrattaita ainakin katsoa, ja vauvan syntymän jälkeen kokeilla, pärjäättekö ilman, ja jos ette pärjää, tai elämä käy turhan haastavaksi, voi ne tuplarattaat ostaa sitten vasta. Meillä on 3,5v ja 1,5v, kun vauva syntyy, ja olen ajatellut, että jos ei jotain unelmakärryjä löydy käytettynä meille sopivaan hintaan, jätetään se kaksosrattaiden hankinta siihen, kun vauva on jo syntynyt. Meillä leikkipuisto on niin lähellä, että tuo nyt 1v4kk jaksaa halutessaan kävellä sinne ja takaisin. Kantoliinan olen vauvaa varten ostanut, joten ainakin alkuun päästään vanhoilla menopeleillä. Lähinnä mietityttää kesälomareissut, jotta jos kaikki kolme pientä haluaa nukkua päiväunet samaan aikaan, ja ollaan rattailla liikenteessä, tulee ongelmia. Toinen, mikä voi tuoda tuplaratastarpeen, on se, että jos muutetaan jonnekin, missä ei ole leikkipuistoa ikkunan alla, pääsisi vähemmällä taistelulla puistosta kotiin, jos saisi kaksi lasta rattaisiin ja yksi liinaan tai reppuun.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Saatiin sukulaiselta Teutonian team alut ja niihin pitäisi nyt kopat hommata. Sopiiko niihin team cosmojenkin kopat vai ainoastaan team alujen omat? Ja miten on kiinnityksen laita? 

Toivoisin, että kopat olisi pehmeät. 

 

:)

Share this post


Link to post
Share on other sites
Minkäikäsillä sisaruksilla olette vielä käyttäneet tuplarattaita? Oltiin ajateltu, että 3-vuotias saisi kävellä itse tai olla seisomalaudalla. Mutta nyt tässä vaiheessa näköjään uhmaikä on aika pahana ja jotenkin en usko että päästään puistoa pidemmälle kävellen. Ja kun kauppaankin ja muskariin jne. olisi mentävä.

 

Jos tästä aiheesta on jo jossain keskustelua, saa linkata!

Tässä mun vanhaa pohdiskelua aiheesta, tässä samassa ketjussa:

 

"Kannattaa myös miettiä millainen lapsi on luonteeltaan. Meidän esikoinen käveli kyllä jo 18kk iässä hyvin ja nyt reilu 2-vuotiaana menisi jo pitkät matkat. MUTTA vain sinne suuntaan minne oma nenä näyttää! Mulla (eikä miehelläkään) ei hermot kestä jatkuvaa temppuilua ja kiukuttelua suunnasta, varsinkin jos oikeasti pitää mennä jonnekin, saati sitten vielä aikataulussa. Tästä syystä panostetaan kunnon rattaisiin."

 

Nyt esikoinen on 2v 7kk ja olen entistä tyytyväisempi tuplaratas päätökseen. Multa lähtis järki ilman niitä. Meillä on päivittäin myös valjaat käytössä. Meillä esikoinen on oikeasti poikkeuksellisen vilkas ja kerkeävä. Kaupoilla ei voi pitää ns. vapaana tai hyllyt on lattialla tai lapsi karannut jo kaupasta autoteille, ennen kuin ostokset on maksettu, jne. Tyypillisenä uhmaikäisenä, ei tietenkään tottele sillepäälle sattuessaan yhtään mitään. Kantoliina/reppu viritelmällä, en ehtisi mitenkään perässä.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Saatiin sukulaiselta Teutonian team alut ja niihin pitäisi nyt kopat hommata. Sopiiko niihin team cosmojenkin kopat vai ainoastaan team alujen omat? Ja miten on kiinnityksen laita? 

Toivoisin, että kopat olisi pehmeät. 

 

:)

 

Mun mielestä ne kopat ei oo mihinkään muuttuneet. Tietty jotain pientä eroa voi olla kun on eri "vuosimallia", mutta pääsääntöisesti kyllä käyvät.

Jos muistan oikein niin uudemmissa pehmeissä teutonian kantokopissa (se sama käy siis ihan kaikkiin teutonian malleihin) on jalkopäässä sellainen leveä kuminauha mikä laitetaan jalkatukeen kiinni. Ja vanhemmissa ei ollut (voi olla että muistan väärin, meillä oli uusi koppa ja naapureilla muutaman vuoden vanhempi, alut tuplatkin). Ihan tukevasti mun mielestä paikallaan pysyi, meillä siis oli vaan yksi koppa kun oli eri ikäisillä sisaruksilla tuplat käytössä.

Eli ihan voitte uusiakin koppia katsella :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Komppaan kyllä Holleyta täysin, vaikka kakkonen vielä jokusen viikon masussa. Varmasti lapsen/lapsien luonne aika merkittävä. Meillä kuulostaa olevan aika samanlainen 1v9kk kuin Holleyn esikoinen ja en todellakaan pysty näkemään, että voisimme mennä juuri minnekään ilman tuplia, kun asumme kaiken kukkuraksi kaupungissa. Esikoinen kun kipasee nanosekunnissa juuri sinne minne mieli halajaa. Se vahinko sattuu niin nopeasti ja en tiedä miten nopeasti voisi edes kantoliinan kanssa reagoida esikoisen päähänpistoihin. Liina varmasti tulee olemaan kakkoselle käyätössä silti, vaikka tuplatkin on, mutta saapahan tuon vilkkaan tytön köytettyä niihin tupliin tarvittaessa.

 

Eli siis asiaan vaikuttaa asuinpaikan ja lapsen iän lisäksi mielestäni paljon lapsen luonne. Jotkuthan kävelet mieluusti sinne minne käsketään tai tykkäävät seisoa laudalla. Meillä laudalla seisotaan ehkä korkeintaan 100 m... Toki lapsi on vielä alle kaksi vuotiaana merkittävästi nuorempi/osaamattomampi kuin 3-vuotias.

 

- Aallotar

Share this post


Link to post
Share on other sites

se riippuu siitä missä liikutte, onko sinne kauppaan pitkä matka vaikka matkalla saisikin ne uhmaraivarit :) joita muuten saa rattaissakin, 3v voi saada vyöt pois/kiemurrella irti/kiusata vauvaa jne jne :D

meillä 3v4kk istui vielä rattaissa kaupunkireissuilla, muuten käveli. mutta ei se jaksanut mitään 4-5h mun kanssa shoppailla kävellen kun päiväuniaika oli käsillä.

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä on ollut puhetta Hauckin peräkkäisistä tuplista. Yhellä fb-kirppiksellä on myynnissä sellaiset, jos joku niitä vielä etsii/tarvii.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä päädyin Bumbleride indie twin tupliin. Yhden kokeilukerran jälkeen voin sanoa että hyvin rullasivat eteenpäin melko hyvin auratulla tiellä ja ei juurikaan huomannut että kyydissä oli vain toisella puolella 12kg tytsy ja toinen puoli vielä tyhjillään. Kevyet oli työntää ja hyvin kääntyivät. Hyvin jättivät auton takakonttiinkin vielä tilaa. Lisää kokemuksia tulen kirjoittamaan kunhan tuo vatsa-asukki saadaan kanssa kyytiin (huhtikuussa). :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Saa niistä, mutta valmistaja ei millään lailla suosittele sitä! On tosi epävakaa ja ei ole tarkoitettu tuohon hommaan ollenkaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hirvittävän pähkäilyn jälkeen meille lähti nyt tilaukseen Mountain buggyn duetit, arvottiin pitkään noiden ja Bumbleridien väliltä, mutta Mountainit vei sitten kuitenkin voiton. Noihin kun saa nykyisellään istuimen viereen sen "ostoskorin", joten voi käyttää myös yhdellä lapsella. Odotan nyt kun kuuta nousevaa, että saapuvat ja päästään noita tosiolosuhteissa testaamaan. Tilattiin Briteistä ja säästöä tuli miltei 300 € verrattuna samaan pakettiin Suomesta ostettuna. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Mistä tilasitte? Mä oon miettinyt noita samoja, mut pitäisi ensin käydä testaamassa, miten esikoinen mahtuu niihin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tosi hyvä säästö Päivikki! :) Mua kiinnostaa kans, miten tilaus sujuu. Meillä kun ei vieläkään laitettu tuplia tilaukseen...

 

:girl_mad: Laitoin tuonne spostia ja meidän vaunupaketin hinnaksi tulisi vaan n.150€ vähemmän kuin Suomesta ostettuna. Onhan tuo säästö tietenkin, mutta toisaalta näin isossa ostoksessa se on aika pieni.

Edited by Mimia

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä ajattelin alunperin myös MB Dueteja, koska vaikuttivat niin näppäriltä kapeina tuplina. Käytiin kuitenkin syksyllä liikkeessä testaamassa niitä esikoisen kanssa ja ne olivat oikeasti ahtaat pienikokoiselle alle 2,5-vuotiaalle ohuissa kesä/syksykamppeissa. Tuosta Joey-bagista minäkin innostuin ja tykkään myös Bugaboo Donkeyn korista, joten etsin meidän tupliin sitten sopivan korin samaan tarkoitukseen.

 

Meillä on nyt lyhyt käyttökokemus Baby Joggerin City Mini GT tuplista ja tykkään niistä todella paljon. Tosi kevyet työntää, ne suorastaan rullaavat itsestään. Ainakin Helsingin loskasäässä selviytyvät mainiosti. Esikoiselle on hyvin tilaa ja mahtava kuomu. Vauvan koppakin on parempi kuin mitä aluksi olimme ajatelleet ja siinäkin saa kuomun oikeasti suojaavaksi. Ostin niihin Reisenthelin kokoontaitettavan ostoskorin, joka istuu täydellisesti tyhjään istuimeen, jos siis käy kaupassa vain yhden lapsen kanssa. Samoin ruokakauppojen pikkukorit sopivat siihen. Testasimme ystäväni kanssa näitä Mini Cooperin takaboksiin ja mahtuivat sinne hyvin kun renkaat irroittaa. Eli jos ei pelkää tuota leveyttä niin kannatta ainakin testata ja harkita Tupla GTtä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Osaiskohan joku auttaa, kun huolimatta siitä että sormien päät on jo googletuksesta ruvella, en oo löytänyt sellasia sisarusrattaita mitä kuvittelen (!!!) joskus jossain livenä kadulla nähneeni.

 

En muista miten päin siinä vanhemman lapsen istuin oli, todennäköisesti kuitenkin kasvot eteenpäin, mutta vauvalle oli mahdollista kiinnitään siihen ikäänkuin vanhemman lapsen "pään päälle" kaukalo/vaunukoppa.

 

Eli kriteerit on siis 

 

* Sisarukset ovat peräkkäin(/semipäällekkäin  :grin:)

* Vanhempi katsoo menosuuntaan

* Kaukalo/vaunukoppa mahdollista liittää

* Työntäjä näkee kaukaloon/koppaan

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meil on ainakin vastaavasti olleet rattaat mut ne on matkarattaat... :/

 

Eli Gracon Stadium Duot (eivät oo markkinoilla nyt mut itse ostin huutiksesta) ja me poistettiin siitä etukuomu ja taakse saa paikalle kiinnitettyä Gracon turvakaukalon. Kaukalo jää silloin etummaisen pään kohdalle kun on sen verran korkeella

 

http://www.youtube.com/watch?v=em_mKUVMccg

 

Muoks. forgetmenotin linkki ois todennäköisempi :D

Edited by Sleeping Sun

Share this post


Link to post
Share on other sites

Niin ja on sitten vielä iCandy peach blossom -tuplat myös, mutta niissä vaunukoppa ei ole suoraan työntäjään päin ja sinne nähdäkseen pitäisi aina avata kuomua:

 

xIcXTbi.jpg

 

 

Tässä turvakaukalon kanssa:

 

UHu3bN3.jpg

Share this post


Link to post
Share on other sites

Iso kiitos! Vahva veikkaus, että olivat noi City Joggerit. Tässä kun uudet rattaat pitäisi hankkia mutta kun kakkonen on pian toiveissa niin tuntuisi tyhmältä yksöisrattaita ottaa.. Tuplista taas just tuo Joggerin tyyliset kiinnostaa niin nyt sitten jatkamaan googlettelua ja pohtimista, että mitkä meille sopisivat. Isoiso kiitos teille!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now